Piirros pommikoneesta (Stuka)

Stuka: Hitlerin pelätty ”purkinavaaja”

Hitlerin salamasodan salaisuus piili ilmavoimissa. Saksan pelätyt Stuka-pommittajat raivasivat tietä panssaroiduille maavoimille. Vihollinen oppi pian pelkäämään pahaenteistä ujellusta, joka syntyi Stukan syöksyessä taivaalta kohti maan kamaraa. Syöksypommittajasta tuli Saksan ylivoiman vertauskuva.

Hitlerin salamasodan salaisuus piili ilmavoimissa. Saksan pelätyt Stuka-pommittajat raivasivat tietä panssaroiduille maavoimille. Vihollinen oppi pian pelkäämään pahaenteistä ujellusta, joka syntyi Stukan syöksyessä taivaalta kohti maan kamaraa. Syöksypommittajasta tuli Saksan ylivoiman vertauskuva.

HISTORIA

Stuka oli strateginen neronleimaus, joka herätti kauhua sodan ensi vuosina, mutta Saksan syöksypommittaja oli myös haavoittuva.

Taistelussa Stukaa vastaan oli alusta asti kyse sen heikkouksien löytämisestä ja niiden hyödyntämisestä. Tutustu sotivien osapuolten taisteluun Stukan puolesta ja sitä vastaan vaihe vaiheelta.

Pystysuora syöksy Stukalla

Saksalainen lentäjä Hans-Ulrich Rudel käänsi selkeänä syyskuisena aamuna vuonna 1941 koneensa 2 700 metristä syöksyyn kohti Neuvostoliiton taistelulaivaa Maratia, joka oli ankkuroitu Kronstadtin laivastotukikohdan satamaan lähellä Leningradia

”Matruusit kompastelivat kannella toisiinsa. Otin ohjaussauvan pommilaukaisimen käyttöön ja vedin sitä kaikin voimin” Hans-Ulrich Rudel

Rudelin Stuka-koneen ympärillä räjähteli koko ajan kranaatteja, joita ammuttiin alhaalta sadoista ilmatorjuntatykeistä. Saksalainen lentäjä ei silti poikennut suunnastaan.

Suuren sotalaivan ilmestyessä näkyviin Rudel käänsi Stukan ylösalaisin ja syöksyyn kohti laivan kantta. Hän näki selvästi laivan tykkien sylkevän ammuksiaan kohti Stukaa samalla, kun sen vauhti kiihtyi yli 500 kilometriin tunnissa.

Taistelulaiva lähestyi valtavalla vauhdilla, ja Rudel näki sen miehistön menevän paniikkiin: ”Matruusit kompastelivat kannella toisiinsa. Otin ohjaussauvan pommilaukaisimen käyttöön ja vedin sitä kaikin voimin”, Rudel kirjoitti muistelmissaan sodan jälkeen.

Taivas pimeni hetkeksi Rudelin silmissä, sillä keskipakoisvoima pakotti veren aivoista jalkoihin. Hän lensi niin matalalla, ettei koneen automaattista syöksyn oikaisevaa laitetta voinut käyttää.

Hän onnistui oikaisemaan koneen viime hetkellä ja vältti törmäyksen veteen. Taistelulaiva peittyi hänen takanaan tuleen ja savuun: ”Se räjähtää”, huusi koneen ampuja Alfred Scharnowski.

Saksassa arvostettiin tarkkuutta

Hidas, kömpelö ja heikosti panssaroitu. Natsi-Saksan Stuka-syöksypommittaja, viralliselta nimeltään Junkers Ju 87, oli kaukana täydellisestä sotilaskoneesta.

Silti pommittajasta tuli eräs Hitlerin tehokkaimmista ja pelätyimmistä aseista.

Kone oli kuin lentävä tykistöpatteri ja kykeni osumaan maaleihinsa kauhistuttavalla tarkkuudella taivaalta syöksyessään.

Vihollinenkin joutui myöntämään, että kone oli muita syöksypommittajia parempi.

Brittiläinen testilentäjä Eric ”Winkle” Brown pääsi kokeilemaan saaliiksi saatua Stukaa, ja hän kirjoitti sodan jälkeen: ”Stuka oli omaa luokkaansa.”

Yhdysvaltalainen Curtiss Hawk -syöksypommittaja.

Ernst Udet ammensi ideoita yhdysvaltalaisista Curtiss Hawk -syöksypommittajista.

© Alan Wilson

Luftakrobat forelskede sig i styrtbomberen

Luftwaffe uudistettiin täysin 1930-luvulla, ja ilmamarsalkka Göring pyysi ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässiä avuksi. Heihin kuului Ernst Udet, joka oli 62 pudotuksellaan menestyksekkäin
sodasta selvinnyt saksalaislentäjä.

Udet elätti sodan jälkeen itsensä taitolentäjänä muun muassa Yhdysvalloissa, missä hän näki ilmailunäytöksessä yhdysvaltalaisia Curtiss-syöksypommittajia.

Luftwaffelle päädyttyään Udet puhui syöksypommittajien hankkimisen puolesta. Stuka-kone olikin pääasiassa Udetin aikaansaannos.

Suunniteltiin salaa Ruotsissa

Saksan syöksypommittajia ryhdyttiin suunnittelemaan heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Versaillesin rauhansopimus kielsi Saksalta ilmavoimat, joten saksalainen lentokonevalmistaja Junkers perusti tehtaan Ruotsiin, missä insinöörit tekivät näennäisesti siviililentokoneita mutta suunnittelivat 1920-luvun alussa K47-syöksypommittajan. Uusi kone kykeni kantamaan sadan kilon pommin.

Sen neitsytlento lennettiin vuonna 1929, ja kone pärjäsi hyvin. K47 oli kuitenkin kovin kallis valmistaa, eikä siitä tullut siksi koskaan suosittua.

Adolf Hitler ja natsit nousivat valtaan vuonna 1933, ja Junkersin syöksypommittajaa ryhdyttiin kehittämään kiireen vilkkaa. Hitler perusti valtakunnallisen ilmailuministeriön (RLM), jonka johtajaksi nimettiin entinen lentäjä-ässä Hermann Göring.

Ministeriön piti tehdä kolmannesta valtakunnasta nopeasti ilma-sotamahti. Hitler sai maailman lehdistön heräämään vuonna 1935, kun hän ilmoitti Saksan ilmavoimien eli Luftwaffen perustamisesta. Se oli lopullinen irtiotto Versaillesin rauhansopimuksesta.

Briterne opgav styrtbombning

Muun muassa britit kokeilivat ensimmäisessä maailmansodassa syöksypommitusta, jossa syöksyttiin lentokoneella kohti maalia ja irrotettiin pommi vasta, kun osuma oli varma. He luopuivat ideasta sotien välissä, sillä yleisesti uskottiin, etteivät koneet kestäisi äärimmäisiä syöksyjä.

”Modernien lentokoneiden vauhti kiihtyy syöksyssä niin hurjaksi, että konetta olisi erittäin vaikea oikaista, ellei se ehdi repeytyä jo syöksyssä kappaleiksi”, lausui korkea-arvoinen brittiupseeri.
Britit satsasivat ennemmin perinteisiin pommikoneisiin, jotka kykenivät kantamaan syöksypommittajaa suuremman pommikuorman mutta olivat kovin epätarkkoja.

Hitlerin muurinmurtaja

Hitler ja vasta perustettujen Luftwaffe-ilmavoimien johto pitivät kuitenkin syöksypommittajia lupaavina, ja Saksassa käynnistettiin kunnianhimoinen Sturzbomber-kehitysohjelma.

Briteistä poiketen Hitler piti Luftwaffea kiinteänä osana Saksan sotilaallista koneistoa, johon kuuluivat myös tankit ja jalkaväki. Hänen kuningasideansa perustui siihen, että syöksypommittajat olisivat muurinmurtajia, jotka raivaisivat tietä maajoukoille.

Junkers-yhtiö ja sen insinööri Hermann Pohlmann olivat olleet mukana kehittämässä K47-konetta, ja nyt yhtiössä satsattiin kaikki mahdollinen täydellisen syöksypommittajan kehittämiseen. Kone oli Sturzkampf-flugzeug eli kansan suussa Stuka. Hermann Pohlmann sai ensimmäisen Ju 87-prototyypin valmiiksi vuonna 1935, ja siitä tuli Saksan uusi syöksypommittaja.

Stuka räätälöitiin tehtäväänsä

Stuka pudottaa pommeja

Stuka oli hidas, mutta se kesti monia muita koneita enemmän kolhuja.

© Getty Images

Stuka näytti muihin toisen maailmansodan hävittäjiin verrattuna hitaalta ja kömpelöltä, sillä syöksypommittaja oli tehty kestämään hurjat syöksyt.

Stukaa suunniteltaessa vaativinta oli se, että koneella piti kyetä syöksymään hurjilla nopeuksilla. Stukaan kohdistuvat äärimmäiset voimat kävivät selviksi, kun koneen prototyyppi syöksyi vuonna 1936 maahan.

Onnettomuus vei koelentäjä Willy Neuenhofenin ja hänen tähystäjänsä hengen. Onnettomuus johtui siitä, että koneen kaksiosainen pyrstöevä repeytyi syöksyssä kappaleiksi. Koneissa ryhdyttiin käyttämään yksittäistä, vahvempaa evää.

Stuka suunniteltiin muutenkin kestämään rajut syöksyt. Valtaosa koneesta tehtiin lujasta alumiiniseoksesta nimeltä duralumiini, ja siivekkeet olivat alumiinin ja titaanin seosta. Kantavat osat tehtiin teräksestä. Insinöörit päättivät, ettei kantavia osia hitsattu kokoon vaan ne valettiin yhdestä kappaleesta, jotta kone olisi mahdollisimman kestävä.

Halpa ja yksinkertainen

Göring ja Hitler asettivat Stukalle selkeät tavoitteet: Hallinnan piti olla niin helppoa, että koneella kykeni nousemaan pelloiltakin. Koneen piti olla yksinkertainen huollettava mutta riittävän jämerä kestämään lentämistä kaikenlaisessa säässä.

Stuka suunniteltiin varsinkin K47-syöksypommittajasta saadun kokemuksen perusteella, mutta Hermann Pohlmann matki myös yhdysvaltalaista Curtiss Hawk -syöksypommittajaa. Saksalainen taitolentäjä Ernst Udet oli ostanut kaksi sellaista Saksaan.

Lentokoneiden rakentaja, lentäjä ja hävittäjä-ässä Ernst Udet

Lentäjä-ässä Ernst Udet puhui innokkaimmin Stukan puolesta.

© Getty Images

Vuosi 1936 tarjosi tilaisuuden myös nimellä ”Anton” tunnetun Ju 87A:n koelentoon, kun fasistikenraali Franco tarvitsi natsien apua Espanjan sisällissodassa.

Kokemusta Espanjan sisällissodasta

Stukat osallistuivat taisteluihin Pyreneiden niemimaalla vain rajoitetusti, mutta lentäjät keräsivät silti arvokasta tietoa. Espanjan kokemukset paljastivat muun muassa sen, että Stuka tarvitsi paljon voimakkaamman moottorin. Seuraavina vuosina kehitystyössä keskityttiinkin pääosin moottorin parantamiseen.

Valokuva lentäjästä ja Stuka-lentokoneesta

Stukaan mahtui lentäjän lisäksi ampuja, joka istui selin lentäjään.

© Getty Images

Ensimmäinen massatuotantoon ehtinyt Stuka-malli oli Ju 87B eli ”Berta”, josta tuli Stuka-koneiden perusmalli.

Stukan lempinimi oli ”Pieni pommikone”, ja kaksipaikkainen kone tunnettiin ylös taitetuista ”lokinsiivistä” sekä kiinteästä laskutelineestä, jota ei voinut nostaa ylös.

Stukassa oli konekivääri, ja moniin malleihin mahtui rungon alle kiinnitetyn pääpommin lisäksi pienempiä pommeja siipiin.

Syöksyt olivat hengenvaarallisia

Kärkipainoinen kone kykeni ainoana maailmassa syöksymään täysin pysty-suoraan.

Vaarana oli se, että keskipakoisvoima sai lentäjän menettämään usein tajunsa niin, ettei hän ehtinyt oikaista syöksyä. Valtava syöksynopeus johti muihinkin pulmiin: vuoden 1939 elokuun testilennoilla 13 Stukaa syöksyi maahan, sillä pilvipeite oli niin matalalla, että lentäjät näkivät maanpinnan vasta, kun konetta ei enää ehtinyt oikaista.

Onnettomuuksien ehkäisemiseksi Stukan siipien alle asennettiin erityiset syöksyjarrut.

Ne hidastivat koneen vauhtia syöksyssä niin, että lentäjälle jäi enemmän aikaa tähtäämiseen ja syöksyn oikaisemiseen. Junkers kehitti syöksyjarrujen ohella myös eräänlaisen oikaisujärjestelmän, joka oikaisi lentokoneen automaattisesti syöksystä, mikäli lentäjä oli menettänyt tajunsa.

Osa lentäjistä ei silti hyödyntänyt järjestelmää, koska silloin vihollinen kykeni ennustamaan lentoradan ja ampumaan koneen alas.

Jerikon trumpetit

Saksalaiset olivat huomanneet edellisessä sodassa, millaista pelkoa matalalla lentävän koneen ääni herätti vihollisissa. Junkersin insinöörit oivalsivat äänen tehon pelotteena, joten he asensivat ilmavirralla toimivia sireenejä Stukan laskutelineeseen.

Niitä kutsuttiin Jerikon trumpeteiksi, ja sireenit ujelsivat pelottavasti koneen syöksyessä. Sireeneistä tosin luovuttiin myöhemmin.

Puolan rajalla odotti elokuussa 1939 yhteensä 366 taisteluvalmista Stukaa.

Miten Stuka toimii.
© Osprey Publishing

Lentäjä syöksyi kohti maaliaan 600 km/h

Saksalainen syöksypommittaja suunniteltiin syöksymään kohti maata hurjaa vauhtia, tuhoamaan vihollinen ja poistumaan paikalta ehjänä.

Syöksyt olivat niin rajuja, että lentäjä saattoi menettää tajuntansa.

Maali havaitaan

Lentäjä valitsi kohteen pommitähtäinikkunasta, joka oli hänen jalkojensa välissä ohjaamon lattialla.

Stuka painetaan syöksyyn

Kone käännettiin ensin ylösalaisin, ja sitten aloitettiin syöksy kohti maata. Vauhti kiihtyi jopa 600 kilometriin tunnissa.

Pommi pudotetaan

Hälytys kertoi maalin olevan 450 metrin päässä, ja lentäjä pudotti pommin.

Kohde tuhoutuu

Pommi jatkoi kohti maaliaan liikenopeuden ja painovoiman vauhdittamana.

Lentäjä pelastautuu

Lentäjä oli vaarassa menettää tajunsa koneen oietessa jyrkästä syöksystä. Siksi kone oikeni itsekseen vaakalentoon.

Stukat aloittivat maailmansodan

”En unohda koskaan ensilentoani vieraan maan alueelle”, kirjoitti Stuka-ässä Hans-Ulrich­ Rudel muistelmissaan.

Rudel lensi Puolaan ensin vakoilulennoille, mutta Stukasta tulisi pian eräs Hitlerin salamasodan tärkeimpiä aseita. Saksa hyökkäsi Puolaan varhain aamulla 1. syyskuuta 1939. Sodan ensi tavoitteena oli pyrkimys estää puolalaisia räjäyttämästä strategisesti tärkeää rautatiesiltaa Tczewin lähistöllä. Saksan joukot tarvitsivat sitä Veikseljoen ylittämiseen.

Puolalaiset olivat jo valmistelemassa sillan räjäyttämistä, kun kolme Stukaa nousi ilmaan Itä-Preussista. Pian sen jälkeen kello 4.26 Stukat pommittivat tarkasti puolalaisia pioneereja ja sytytyslankoja, joilla silta aiottiin räjäyttää.

Lentäjä Oskar Dinort kuvaili hyökkäystä toiselle Veikselin sillalle: ”Kone putosi kuin kivi. Korkeusmittarin lukema putosi – ensin 200 metriä, sitten 300, sitten 500. Kojetaulun mittarit eivät olleet pysyä vauhdissa mukana. Sitten näkö alkoi sumentua jokaiselle Stuka-lentäjälle tutulla tavalla. 1 400 metriä maasta… 1 200 metriä. Laukaisin pommin, ja se putosi kohti maata.”

Sitten Stukat hyökkäsivät muun muassa Gdynian laivastotukikohtaan ja upottivat 1 540 tonnin painoisen Wicher-hävittäjän. Hyökkäys todisti, että Stuka oli tuhovoimainen myös merellä.
Bzurajoen ratkaisutaistelussa Stukat pakottivat vihollisen luovuttamaan. Stukan voi sanoa murskanneen Puolan.

Lentäjä Stuka-koneen ohjaamossa

Pystysuoraan alas syöksyvä Stuka saattoi saavuttaa lähes 600 kilometrin tuntinopeuden.

© Ullstein/Polfoto

Merisota voitettiin ilmasta

Saksan valloittaessa Norjaa huhtikuussa 1940 vuoret estivät Stuka-koneiden ja panssarivaunujen yhteistyön koordinoinnin. Stukat näyttivät silti hyödyllisyytensä, sillä niillä saatiin poistettua pelistä liittoutuneiden ja Norjan sotalaivat. Norjan ahtaista vuonoista tuli kuolemanloukkuja, sillä liittoutuneiden alukset eivät päässeet pakenemaan saksalaisten pommituksia.

Muun muassa ranskalaisten Bison sekä englantilaisten Bittern upotettiin Pohjois-Norjassa. Saksan maavoimien ja ilmavoimien yhteistyö tiivistyi entisestään kuukautta myöhemmin Ranskassa. Stukat pommittivat puolustusasemia, sitten panssarivaunut läpäisivät vihollisen linjat ja jalkaväki seurasi vielä perässä.

Tekniset tiedot – Stuka

  • Miehistö: 2
  • Moottori: Junkers Jumbo 221 Da
  • Toimintasäde: 600 km
  • Enimmäispaino lastattuna: 4.250 kg
  • Siipien kärkiväli: 13,80 m
  • Pituus: 11,10
  • Korkeus: 4,24 m
  • Neitsytlento: 17. september 1935
  • Tuotantomäärä: 5.752
  • Nimi: Stuka on lyhenne saksan kielen sanoista STUrzKAmpfflugzeug

Onnistumisia ja fiaskoja

Pommeilla osuttiin niin tarkasti, että todelliset vahingot jäivät rajallisiksi. Esimerkiksi vain 32 ranskalaista tankkia tuhottiin ilmasta. Stuka-koneet kauhistuttivat kuitenkin liittoutuneiden sotilaita niin, että monet antautuivat taistelutta.

Stukat iskivät rannikolla sotalaivoihin ja linnoituksiin, ja satamakaupungit nujerrettiin perätysten. Stukat upottivat Dunkerquen suuressa taistelussa 31 liittoutuneiden alusta. Koneen heikkoudet paljastuivat kuitenkin samalla kertaa, sillä ilmatorjunta pudotti kolmanneksen silloisista Stuka-koneista.

Oletko kiinnostunut toisen maailmansodan sotilaskoneista? Lue myös artikkelimme brittiläisestä Spitfire-hävittäjästä, ilmojen kauhusta.

Stuka vs. Spitfire

Stuka oli ylivoimainen ase maakohteisiin hyökätessä. Brittien Spitfire-hävittäjiä vastaan hitaalla syöksypommittajalle ei silti ollut juuri mahdollisuuksia.

Stuka
© Shutterstock

Stuka

Nopeus: 380 km/h (jopa 600 km/h syöksyssä)
Lentokorkeus: 8.100 m

Spitfire
© Shutterstock

Spitfire

Nopeus: 580 km/h (380 km/h (jopa 600 km/h syöksyssä)
Lentokorkeus: 9.700 m

Stukat vedettiin pois Englannin taisteluista

Vielä pahemmin kävi ilmahyökkäyksissä Englantiin.

Nopeammat brittikoneet ampuivat päivässä alas 18 Stukaa. ”Ne vetivät Hurricane- ja Spitfire-hävittäjiä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä”, Stuka-lentäjä Adolf Galland kirjoitti pommituslennoista muistelmissaan.

Yhteensä 59 konetta ammuttiin alas ennen kuin Luftwaffe veti Stuka-syöksypommittajat pois taisteluista.

Happinaamari.

Lentäjien täytyi käyttää yli neljässä kilometrissä happimaskia selviytyäkseen ohuessa ilmanalassa.

© oldnautibits.com

Menestystä Välimerellä

Stukat osallistuivat Välimerellä paremmalla menestyksellä muun muassa Kreetan ja Pohjois-Afrikan taisteluihin. Yli 40 Stukaa kävi muun muassa brittiläisen Illustrious-lentotukialuksen kimppuun niin, että alus vahingoittui pahasti. Brititkin arvostivat Stukia. ”Emme voineet muuta kuin ihailla lentäjien taitoa ja tarkkuutta”, brittiläinen amiraali James Cunningham tunnusti.

Vuoden 1941 huhtikuussa 300 Stukaa auttoi pakottamaan Jugoslavian armeijan ja ilmavoimat antautumaan vain kymmenessä päivässä.

Hitler halusi nujertaa vastarintaan nousseen Belgradin mattopommittamalla kaupunkia suurilla pommikoneilla, ja Stukat määrättiin tuhoamaan kiitoratoja ja ilmatorjunta-asemia. Pommituksissa kuoli 2 271 siviiliä.

Valtaosa Stuka-koneista lähetettiin sitten äärimmäiseen testiin itärintamalle.

Kohokohta: operaatio Barbarossa

Hitler käynnisti kesäkuussa 1941 operaatio Barbarossan, joka oli Natsi-Saksan mahtipontinen suunnitelma Neuvostoliiton kukistamiseksi.

Stalin ei luottanut brittien varoituksiin, ja hänet yllätettiin pahan kerran: Stukat tuhosivat 18 tunnissa yli 1 800 Neuvostoliiton lentokonetta 11 tukikohdassa. Stukat moukaroivat viikon Brest-Litovskin linnoitusta, joka luopui lopulta vastarinnasta. Taisteluvaunut, sillat, risteykset ja rautatieasemat räjähtivät kappaleiksi Stukien pommituksissa.

Stuka-lentäjä Hans-Ulrich Rudel sai sankarin sädekehän juuri itärintamalla, kun hän teki neuvostoliittolaisesta Marat-taistelulaivasta vaarattoman tarkasti tähdätyllä tuhannen kilon pommilla.

Barbarossa oli eräs ensimmäisiä etäältä ohjattuja sotilasoperaatioita. Tietyissä panssarivaunuissa oli radio ja puhelin, ja ne seurasivat eturivin tankkeja niin, että kohdennettuja Stuka-pommituksia kyettiin määräämään lyhyellä varoitusajalla.

Vastoinkäymisiä: Neuvostoliiton talvi

Stalin sai lokakuussa 1941 odottamatonta apua ”kenraali Talvelta”, joksi sotilaat kutsuivat kylmintä talvea miesmuistiin. Ju 87:ää tai Saksan jalkaväkeä ei ollut varusteltu purevaan pakkaseen. Ne olivat heikon huoltoketjun viimeinen lenkki, ja partisaanit tekivät koko ajan sabotaasi-iskujaan.

Bensiini, ammukset ja koneiden varaosat pääsivät yhä harvemmin perille saakka. Siperiasta tuodut vihollisen vahvistukset olivat tottuneet pakkaseen ja puhkuivat taisteluintoa.

Lentäjiä alas ammutun Stukan vierellä

Taistelussa Britanniasta britit ampuivat alas joukoittain Stukia.

© Getty Images

Tappiot muuttivat taktiikkaa

Vastoinkäymiset pakottivat Hitlerin luopumaan Moskovan valloittamisesta. Stukat lähetettiin vuoden 1942 keväällä Leningradiin pommittamaan vihatun kommunismin syntypaikan säpäleiksi. Lokakuussa Stukat saivat vielä uuden kohteen: suurkaupunki Stalingradin.

Rudel ja muut lentäjät saivat ennen suurhyökkäystä kaupungin ilmakuvia, joihin oli merkitty pommituskohteet punaisella.

Saksalaiset valmistautuivat aiempaa paremmin, ja Stukat olivat niin tehokkaita, että yhdeltä koneelta kului vain 45 minuuttia nousuun, pommitukseen ja kiitoradalle palaamiseen. Sen jälkeen koneeseen tankattiin 15 minuutissa polttoainetta ja kiinnitettiin uusi pommi.

”Koneet lensivät muutaman sekunnin välein kuin helminauhana, ja pommit pudotettiin keskenään jaettuihin maaleihin. Jokainen pommeista osui”, kirjoitti lentäjä Paul-Werner Hozzel myöhemmin.

Stukasta tuli pätevä tankkien tuhoaja

Sotaonnen kääntyessä itärintamalla Saksan eduksi käyttöön otettiin myös uudenlaisia Stuka-koneita. Stuka Ju 87G -malliin – joka sai lempinimen ”Tykkilintu” – asennettiin siipien alle kaksi 37 millin ilmatorjuntatykkiä.

Tykeillä ammuttiin panssarin läpäiseviä volframikarbidiammuksia, jotka tunkeutuivat venäläistankkien sisään niiden takaa ja sivusta.

Stuka Ju 87G oli Hans-Ulrich Rudelin kaltaisten kokeneiden lentäjien käsissä poikkeuksellisen tuhovoimainen ase.

Rudel ehti väitetysti tuhota yli 500 panssarivaunua.

Stuka Ju 87G oli esikuva yhdysvaltalaiselle rynnäkkökoneelle A-10 Thunderboltille, jolla tuhottiin Irakin tankkeja Kuwaitissa vuonna 1991.

Stuka-JU-87G
© Barch 101I-655-5976-04 & U.S. Airforce

Stuka Ju 87G

Ju 87G -koneen siipien alle asennettujen ilmatorjuntatykkien tulivoima oli valtava.

A-10-Thunderbolt-II
© Barch 101I-655-5976-04 & U.S. Airforce

A-10 Thunderbolt II

A-10:een on otettu mallia Ju 87G:stä, ja se kykenee ampumaan 3 900 panssarin läpäisevää ammusta minuutissa.

Kahdeksan pommituslentoa päivässä

Tehokkaimmat Stukat ehtivät lentää kahdeksan pommitustehtävää päivässä. Hitler hävisi silti taistelun Neuvostoliitosta. Saksalaiset olivat menettäneet salamasodan yllätysedun, ja taistelut muuttuivat perinteiseksi staattiseksi sodankäynniksi.

Neuvostoliiton joukot kukistivat ajan myötä saksalaiset. Stuka-lentäjät saivat muuttuneessa tilanteessa uuden tehtävän: syöksypommitusten sijaan niiden piti käydä neuvostotankkien kimppuun.

Uuden Stuka-mallin Ju 87G:n siipien alla oli tankin tuhoamiseen sopivia konetykkejä, eikä se ollut enää perinteinen syöksypommittaja. Ammukset eivät läpäisseet tankin vahvaa etupanssaria, mutta tankit olivat hauraampia sivuilta ja takaa.

Yöhyökkäykset olivat myös osa taktisia uudistuksia. Stukat sekä muut koneet, joista suosituin oli hävittäjä Focke-Wulf Fw 190, kävivät vihollistankkien kimppuun pohjustaen seuraavana päivänä tehtävää hyökkäystä.

Materiaalipulaa ja hätäratkaisuja

Stukat lensivät yhä kesällä 1944 esimerkiksi Suomen rintamalla, missä ne auttoivat hidastamaan Stalinin etenemistä. Muilla rintamilla menestys oli heikompaa, sillä liittoutuneet nousivat kesäkuussa maihin Normandiaan, ja Neuvostoliitto painosti saksalaisia itärintamalla.

Etelässä Italia oli antautunut liittoutuneille jo vuotta aiemmin, ja kolmannen valtakunnan ilmaherruus oli ollut jo pitkään vain kaukainen muisto.

Liittoutuneet mattopommittivat Saksaa, mutta maan lentokonetehtaat pyrkivät jatkamaan tuotantoa. Lentomekaanikot joutuivat turvautumaan materiaalipulassa hätäratkaisuihin, joilla rikki ammuttuja ja pakkolaskun tehneitä koneita parsittiin kokoon. Lopulta Saksan ilmatilan puolustamiseen ei ollut koneita, bensiiniä tai lentäjiäkään.

Luftwaffe julkaisi viimeisen propagandaelokuvan 8. toukokuuta 1945 ennen Saksan antautumista. Siinä Stuka Ju 87G -koneet kävivät Berliiniin etenevien tankkien kimppuun. Edes Stuka ei silti kyennyt pelastamaan Saksaa tappiolta.

Rudel-lukuina

Rudelia juhlittiin toukokuussa 1944, kun hän oli lentänyt kaksi-tuhatta Stuka-tehtävää

© barch 146-1974-126-25A

Natsilentäjä löi ennätykset

Stuka-ässä Hans-Ulrich Rudelille mikään kohde ei ollut liian suuri tai suojattu, kun hän hyökkäsi sen kimppuun syöksypommittajallaan.

Hans-Ulrich Rudelin esimies ei epäröinyt: ”Hän on paras mieheni, mutta liian hullu elääkseen pitkään.” Rudel ehti tuhota 2 500 tehtävänsä aikana enemmän kohteita kuin kukaan muu Stuka-lentäjistä. Rudel ammuttiin alas vähintään 30 kertaa, ja helmikuussa 1945 hänen toinen jalkansa amputointiin. Hän lensi jo kuukautta myöhemmin ja antautui vasta toukokuussa 1945.