Haldei palveli sodan aikana virallisesti laivastossa mutta työskenteli kuvaajana kaikilla rintamilla.

© Polfoto/Corbis/Voller Ernst

Stalinin sotakuvaaja: Toisen maailmansodan dokumentoija

Monet Neuvostoliiton sotakuvaajat olivat ammattitaidottomia ja joutuivat kuvaamaan kelvottomilla välineillä, mutta Jevgeni Haldei oli poikkeus. Hän otti Leicallaan monet toisen maailmansodan kuuluisimmista kuvista.

Jevgeni Haldei joutui kokemaan juutalaisvihan jo varhain.

Hän syntyi maaliskuussa 1917, ja seuraavana vuonna hän haavoittui Juzovkan kaupungin juutalaisten vastaisessa hyökkäyksessä, ns. pogromissa.

Luoti lävisti hänen kylkensä, jatkoi matkaansa ja tappoi hänen äitinsä. Haldei keskeytti koulunkäynnin 12-vuotiaana mennäkseen töihin, ja kuusi vuotta myöhemmin hän pääsi kuvaajaksi Neuvostoliiton uutis-toimistoon TASSiin.

Valokuvaajana hän oli itseoppinut. Sodan alkaessa Haldei asui Moskovassa, mutta hänen perheensä oli edelleen Juzovkassa, joka oli nimetty uudelleen Stalinoksi. Vuosina l94l-l942 saksalaiset murhasivat hänen isänsä ja kolme neljästä sisaresta.

Haldei oli 18-vuotias, kun hän alkoi kuvata TASSille.

© Scala/BPK/Voller Ernst

Haldein pitkä matka alkoi

  • Moskova, 22. kesäkuuta 1941

Stalinin hyökkäämättömyyssopimus Hitlerin kanssa oli pitänyt Neuvostoliiton poissa sodasta, mutta Saksan yllätyshyökkäys rikkoi rauhan.

Haldei oli juuri palannut Moskovaan, kun hänen elämässään tapahtui mullistava käänne.

Haldei: ”Minut on komennettu Murmanskiin. Menin pomoni luo ja pyysin häneltä sata metriä
filmiä. Hän vastasi: ’Sata metriä! Sota on ohi kahdessa viikossa, mihin tarvitset niin paljon filmiä? Saat vain 50 metriä.’ Otin ne 50 metriä.”

Tappio oli lähellä

  • Murmansk, kesäkuu 1941

Saksan panssarit vyöryivät Neuvostoliittoon, ja puna-armeija oli tiukoilla. Stalin määräsi
vastahyökkäyksen kaikilla rintamilla, mutta tappiot olivat kovia.

Haldei: ”Sodan ensimmäiset päivät. Tunnelma oli ankea. Yöt olivat jo valoisia. Komentaja määräsi miehet riveihin, otettiin luku, ja sitten miehet lähetettiin partioimaan yöhön. Näin heidän kasvonsa. Lähtiessään he eivät tienneet, palaisivatko he elossa.”

Vain savupiiput jäivät pystyyn

Saksan palopommit muuttivat Murmanskin savupiippujen metsäksi. Kaupungin puiset talot olivat palaneet.

© Polfoto/Corbis/Voller Ernst
  • Murmansk, 1941

Puna-armeija oli menettänyt runsaasti kalustoa ja oli riippuvainen brittien Murmanskiin Pohjois-Venäjälle laivaamista aseista, ajoneuvoista ja raaka-aineista.

Kaupunki joutui kärsimään asemastaan Neuvostoliiton huoltosatamana.

Haldei: ”Hitler oli määrännyt valloittamaan Murmanskin, sillä hän halusi estää englantilaisten materiaalikuljetukset Neuvostoliittoon. Murmanskia pommitettiin. 22. kesäkuuta 1942 Hitler määräsi polttamaan kaupungin, jonka lähes kaikki talot olivat puisia.

Yhtenä päivänä pudotettiin 350 000 palopommia. Kohtasin vanhan eukon matkalaukkuineen. Nähdessään, että minulla oli kamera, hän laski laukkunsa maahan ja sanoi: ’Ettekö te häpeä kuvata meidän onnettomuuttamme?’”

Joka päivä toi uusia kuolonuhreja

Neuvostoliiton lentäjät partioivat Murmanskin yllä briteiltä saaduilla Hurricaneilla.

© Polfoto/Ullstein/Voller Ernst
  • Murmansk, 1942

Neuvostolentäjät kärsivät ankaria tappioita yrittäessään torjua Saksan jatkuvia ilmahyökkäyksiä.

Haldei: ”Safonov palasi ja laskeutui pölyiselle kentälle. Surženko valmistautui laskeutumaan, mutta hänen laskutelineensä ei toiminut. Komentokeskuksessa kaikki sulkivat silmänsä odottaen räjähdystä.

Pelastusauto ajoi laskeutumispaikalle, pöly hälveni, ja koneesta nousi Surženko ilman naarmuakaan. Koneen potkurit olivat vääntyneet, siinä kaikki. Surženko oli ampunut alas Junkersin, ja hän oli poissa tolaltaan.

Kaikki tuijottivat huolestuneena taivaalle odottaen Petrovia. Konetta ei näkynyt, missä Petrov viipyy? Taistelupaikalla paloi jotakin. Kukaan ei tiedä mitään varmuudella, mutta Petrov ei palannut koskaan.”

Ei armoa siviileille

  • Rostov, helmikuu 1943

Vietettyään puolitoista vuotta Murmanskissa Haldei tuli Mustalle-merelle. Puna-armeija oli voittanut Stalingradin taistelun ja valloitti takaisin alueita, joita saksalalset olivat hallinneet julmuudella.

Haldei: ”Aamulla tulimme paikkaan, jossa oli 7 000 naisen, lapsen ja vanhuksen ruumiit. Sitä näkyä en unohda koskaan. Joukkohaudalla oli pituutta kaksi kilometriä. Lumi lapioitiin sivuun ja ruumiiden jalkoihin sidottiin liina, josta ne raahattiin ylös, ja sitten ruumiit tunnistettiin.

Noin 40-vuotias mies istui polvillaan maassa vierellään vaimonsa ja lastensa, poikiensa ja tyttären, ruumiit.”

Yön noidat

Lentäjät Irina Serebrova ja Natalia Kravtsova Polikarpov Po-2 -koneensa edessä.

© Polfoto/Ullstein/Voller Ernst
  • Novorossijsk, 1943

Neuvostoliitto valjasti kaikki voimansa Saksaa vastaan. Naispuoliset lentäjät lähetettiin taivaalle kevyillä pommittajilla.

Haldei: ”Öisin lensi naislentue, jolla oli kevyet koneet. Jokaisessa lentokoneessa oli kaksi naista, pilotti ja navigaattori. He lähtivät liikkeelle heti pimeän tultua. Saksalaiset kutsuivat heitä Yön noidiksi. Taivaalla he sammuttivat moottorin ja liitelivät eteenpäin. Äänettömästi he lensivät ja pudottivat pommeja. Monet heistä kuolivat tehtävässään.”

Stalin voitti varustelukilvan

  • Krimi, 1943

Katastrofaalisen talven jälkeen saksalaiset yrittivät vielä läpimurtoa itärintamalla.

Saksan teollisuus oli kuitenkin jäänyt jälkeen Neuvostoliiton tuotantokoneistosta, joka syyti tykkejä, panssarivaunuja ja lentokoneita.

Neuvostojoukoilla oli enemmän kaikkea, ja Saksan armeija aloitti pitkän perääntymisensä, joka päättyi vasta Berliiniin kaksi vuotta myöhemmin.

Haldei: ”Saksan panssarijoukot on lyöty Terekissä lopullisesti. Kaukasian rannikollamme ei ole enää yhtään saksalaista. Heidän ei sallita lepäillä kylpyläkaupungeissamme.

Nyt alkaa saksalaisten täystuho Novorossijskissa, sekä uskollisen Krimimme ja Sevastopolin, Mustanmeren laivaston luotettavan pääkaupungin, vapautus.

Saksalaiset ja romanialaiset. Italialaiset ja unkarilaiset – Neuvostoliiton tykit, lentäjät ja laivaston hyökkäykset mereltä murskaavat heidät kaikki.”

Puna-armeijan marssi länteen

  • Lovetš, Bulgaria 1944

Saksan joukot oli ajettu pois Neuvostoliitosta, eikä sodassa enää ollut kyse isänmaan vapauttamisesta hyökkääjiltä vaan Saksan lopullisesta murskaamisesta.

Tie Saksaan vei läpi Itä-Euroopan, joka oli joutunut kärsimään saksalaisten vallan alla. Monet siviilit ottivat neuvostoarmeijan vastaan vapauttajina, mutta osa pelkäsi, että se olisi vain uusi alistaja. Epäily ei ollut perusteeton, kuten myöhemmin osoittautui.

Isä surmasi perheensä

  • Wien, alkuvuosi 1945

Puna-armeija oli tunkeutunut vihollisen alueille. Haldei sai huomata, että jotkut natsit valitsivat mieluummin kuoleman kuin Stalinin hallinnon.

Haldei: ”Menin parlamenttitalon viereiseen pieneen puistoon kuvaamaan ohi kulkevia sotilaita. Silloin näin oudon näyn puistonpenkillä. Siinä oli nainen, joka oli tapettu laukauksilla rintaan ja kaulaan.

Penkillä makasi myös noin 15-vuotias poika sekä tyttö, ja penkin vierellä lojui perheen
isä, joka oli surmannut perheensä ja sitten itsensä. Hänellä oli takin-liepeessään kultainen merkki, mikä tarkoitti, että hän oli fasistisen puolueen jäsen. Hänen vierellään oli revolveri.

Kuvasin perhettä. Parlamenttitalosta tuli vartija ja sopersi: ’Hän, hän teki sen itse, eivät venäläissotilaat. Hän tuli kello kuusi aamulla. Katselin häntä ja hänen perhettään kellarista. Hän veti penkit yhteen ja käski vaimonsa istua, ja sitten myös poikansa ja tyttärensä.

Sitten hän ampui ensin äidin, sitten pojan. Tyttö itki ja huusi ”Ei, ei!” mutta isä asetti hänet
penkille ja ampui myös hänet. Sen jälkeen hän meni penkin luo, katsoi, mitä oli tehnyt, ja ampui itsensä.’

Myöhemmin tulivat kenraali Zahvatajev ja komissaari Šepilov, jotka olivat vapauttaneet Wienin. Kenraali sanoi: ’Olen tullut tänne Stalingradista asti, mutta tällaista tragediaa en ole aiemmin nähnyt.’”

Sotilaat pitivät huolta lapsista

  • Wien, huhtikuu 1945

Saksan ja Neuvostoliiton taistelut itärintamalla aiheuttivat suuria kärsimyksiä sota-alueiden siviileille.

Monet lapset menettivät vanhempansa, eikä heillä ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata armeijan joukkoja palvelijoina tai jopa sotilaina.

Haldei: ”Poika on 13-vuotias, ja hän on kotoisin Kiovasta. Hän tuli sotilaiden luo ja sanoi: ’Vanhempani ovat kuolleet, ottakaa minut mukaan.’”

Ryöstelyä peiteltiin

  • Berliini, huhtikuu 1945

Haldei lähetettiin Berliiniin kuvaamaan puna-armeijan lopullista voittoa vihollisesta.

Hän oli jo suunnitellut tekevänsä oman versionsa yhdysvaltalaisen Joe Rosenthalin kuvasta, jossa amerikkalaissotilaat nostavat tähtilipun Iwo Jiman saarella Tyynellämerellä.

Kun Berliinin valtiopäivätalo oli vallattu, Haldei nousi katolle kahden sotilaan ja Neuvostoliiton lipun kanssa. Sotilaiden kiinnittäessä punalippua Berliinin raunioiden yllä Haldei otti uransa kuuluisimman valokuvan.

Kuvaa kehitettäessä huomattiin, että toisella sotilaista oli kaksi rannekelloa, mikä todisti, että hän oli ryöstänyt ruumiin. Toinen kello poistettiin kuvasta ennen sen julkaisemista.

Haldei: ”TASSin kuvaosaston pääl-likkö sanoi: ’Sinun on mentävä heti Berliiniin. Valokuvaajamme siellä, Kiskov ja Puskin, vain juopottelevat eivätkä lähetä kuvia.’ ’Selvä’, sanoin ja lähdin lentokentälle, lensin Poznaan ja ajoin sieltä tankin kyydissä Küstriniin Oderin varrelle.”

Salainen päiväkirja

Puna-armeijan sotilaat eivät saaneet pitää päiväkirjaa, koska merkinnöistä olisi voinut paljastua sotasalaisuuksia niiden joutuessa saksalaisten käsiin.

Haldei rikkoi määräystä ja kirjoitti kokemuksiaan muistiin sodan alusta alkaen. Hän lopetti kirjoittamisen huhtikuussa 1943. Tämän artikkelin sitaatit ovat peräisin Haldein päiväkirjoista sekä hänen myöhemmistä haastatteluistaan.

Kello ranteissa paljastaa, että sotilas oli ryöstänyt sodan uhreilta. Toinen kello poistettiin ennen kuvan julkaisua.

© Scanpix/AKG & Getty iMages