Lentäjä Finn Thorsager puristi tiukasti ohjaussauvaa yrittäessään pitää pienen lentokoneensa ilmassa. Lentäminen Norjan vuorten yllä oli usein pomppuisaa, mutta tuona yönä myrskyt olivat poikkeuksellisen rajuja. Kone tärisi niin voimakkaasti, että Thorsagerin vieressä istuva radisti oli pudota istuimeltaan.
Myrsky ei kuitenkaan ollut Thorsagerin suurin ongelma. Kojelaudan valkoinen lamppu oli syttynyt, mikä tarkoitti, että saksalaishävittäjän tutka oli havainnut koneen. Saksan miehittämästä Skandinaviasta pakenevia matkustajia kuljettava kone oli milloin tahansa vaarassa tulla ammutuksi.
Thorsager oli yksi sadoista lentäjistä, jotka uhmasivat myrskyjä ja saksalaishävittäjiä Tukholman Bromman lentokentän ja Skotlannin koillisrannikolla sijaitsevan Leucharsin välisellä reitillä toisen maailmansodan aikana.
Lentäjät auttoivat tuhansia pakenemaan Saksan miehittämästä Skandinaviasta ja kuljettivat liittoutuneiden sotatoimien kannalta ratkaisevan tärkeää materiaalia Ruotsista Britanniaan.
Vuosina 1943–1945 lentäjät kuljettivat Ruotsista Skotlantiin 55 000 tonnia kuulalaakereita, joilla varmistettiin muun muassa liittoutuneiden tykkien osumatarkkuus.
Kuulalaakerit olivat Britannialle elintärkeitä
Ruotsi oli yksi Euroopan suurimmista kuulalaakereiden tuottajista. Tärkeitä komponentteja salakuljetettiin Tukholman reittiä pitkin Skotlantiin Britannian sotateollisuuden käyttöön.
Tukholma oli Pohjolan solmukohta
Pohjoismaiset ja brittiläiset lentoyhtiöt olivat liikennöineet Pohjolan pääkaupunkien ja Britannian välillä 1920-luvulta lähtien.
Sodan syttyminen syyskuussa 1939 kuitenkin vaikutti myös lentoliikenteeseen, ja talvisodan alettua marraskuussa 1939 lennot Helsingistä Britanniaan lakkautettiin.
Saksan hyökättyä Tanskaan ja Norjaan muutamaa kuukautta myöhemmin 9. huhtikuuta 1940 myös lennot Kööpenhaminasta ja Oslosta Britanniaan loppuivat. Vain Tukholman ja Skotlannin välinen reitti oli enää käytössä.
Ruotsin puolueettomuus ja sijainti lähellä Saksan miehittämää Norjaa ja Tanskaa tekivät reitistä tärkeän liittoutuneille – sekä Norjan maanpaossa olevalle hallitukselle.
Norjalaiset kantoivat vastuun
Norjan kuningas, hallitus ja sotilasjohto olivat paenneet Britanniaan Norjan antauduttua Saksalle vuonna 1940, ja nyt norjalaiset pyysivät apua salakuljettaakseen kansalaisiaan Ruotsin kautta Pohjanmeren yli.
Reitti oli erityisen tärkeä niille lukuisille norjalaisille, jotka halusivat liittyä liittoutuneiden joukkoihin, ja reitistä tuli pian niin suosittu, että brittien lentokoneet ja miehistöt eivät enää riittäneet.
Norjan sotilasattasea suostuttelikin yhdysvaltalaiset luovuttamaan reitille lisää koneita, jotta lentoja voitaisiin lisätä.
Lisäksi tarvittiin lentäjiä. Suurin osa lentäjistä rekrytoitiin Norjan kuninkaallisista ilmavoimista, joka oli Norjan pakolaishallituksen perustama erikoisyksikkö.
Yksi heistä oli Finn Thorsager, joka oli monien muiden norjalaislentäjien tavoin paennut Norjan miehityksen jälkeen Kanadaan koulutettavaksi.
Vuonna 1944 Saksan V2-raketit kylvivät tuhoa ja kuolemaa. V2-rakettien sirpaleita kuljetettiin Tukholman reittiä pitkin Britanniaan tutkittavaksi.
V2-raketin kappale salakuljetettiin Britanniaan
Tukholman reittiä pitkin kuljetettiin paljon muutakin kuin ihmisiä. Yhteistä kaikille kuljetuksille oli se, että lentokoneiden lasti ei missään tapauksessa saanut päätyä saksalaisten käsiin.
Tärkeiden matkustajien lisäksi Tukholman reitillä kuljetettiin säännöllisesti tiedusteluraportteja ja muita huippusalaisia asiakirjoja. Vakoiluasiakirjat ja muu arkaluonteinen aineisto naamioitiin usein diplomaattipostiksi, jotta ne eivät herättäisi heti epäilyksiä.
Lastina saattoi kuitenkin olla myös konkreettisempia todisteita vihollisen toiminnasta: esimerkiksi vuonna 1944 Tukholman reitillä kuljetettiin Etelä-Ruotsiin pudonneen Saksan V2-raketin kappale. Britanniassa raketin osa luovutettiin muun materiaalin tavoin Britannian tiedustelupalvelu MI6:lle.
Lentäjät vaaransivat henkensä
Palvelukseen astumisen jälkeen Thorsagerille myönnettiin Britannian kansalaisuus ja passi, jotta hän voisi työskennellä Ruotsin reitillä virallisesti liikennöivässä brittiläisessä BOAC- lentoyhtiössä.
Vaikka Thorsager ja muut lentäjät käyttivät siviililentäjien pukuja ja lentokoneet oli maalattu BOAC:n väreillä, saksalaiset tiesivät, mikä reitin todellinen tarkoitus oli ja tekivät kaikkensa pysäyttääkseen Ruotsista Skotlantiin lentävät koneet.
Tukholman Bromman lentokenttä kuhisi saksalaisia vakoojia, ja Saksan Etelä-Norjan ja Pohjois-Tanskan lentotukikohtien tutkat etsivät puolueettomia lentokoneita niiden lentäessä Norjan ja Pohjanmeren yli. Saksan hävittäjät olivat aina valmiudessa pudottamaan koneet matkustajineen.
Norjalaislentäjät yrittivät välttää saksalaisten tutkat lentämällä matalalla, mutta se oli mahdotonta Norjan korkeiden vuorten yli lennettäessä, kun lentäjät joutuivat navigoimaan vuorten synnyttämien rajujen ilmavirtausten lomitse.
Ohjaamon punainen valo ilmaisi saksalaisten tutkan havainneen lentokoneen.
”Vaarallinen vaihe oli se, kun lisäsimme korkeutta rannikon tuntumassa. Jommankumman valon syttyminen merkitsi, että meidät oli nähty”, Thorsager kertoi myöhemmin.
Ohjaamon punainen valo ilmaisi saksalaisten tutkan havainneen koneen. Valkoinen valo – kuten Thorsagerin koneen kojelaudassa – tarkoitti, että jonkin Luftwaffen lentokoneen tutka oli havainnut norjalaislentäjän koneen.
Tutkan havaittua lentokoneen lentäjän oli yritettävä paeta kaartamalla nopeasti ylös, alas tai sivulle.
Finn Thorsager muisti hyvin hetken, jolloin saksalaisten tutka havaitsi hänen koneensa. Hän ohjasi koneensa jyrkkään sukellukseen, jolloin valkoinen valo sammui. Juuri kun hän ehti huokaista helpotuksesta, valo syttyi jälleen.
Thorsager vuoroin sukelsi ja vuoroin nousi useiden minuuttien ajan yrittäessään epätoivoissaan karistaa näkymätöntä vainoajaa kannoiltaan. Välillä hän lensi siksakkia, mutta rajut suunnanmuutokset olivat lentäjälle raskaita, ja juuri kun Thorsager oli luovuttamassa, valkoinen valo sammui.
”Onnistuimme pääsemään Skotlantiin ehjin nahoin. Rajut käännökset olivat kuitenkin aiheuttaneet sen, että useimmat koneen takaosassa patjoilla makaavat matkustajat olivat oksentaneet”, Thorsager muisteli.
Tieto kulki nopeasti
Suurin osa Tukholman reitin matkustajista oli nuoria miehiä, jotka halusivat liittyä Norjan pakolaisarmeijaan. Välillä matkustajina oli kuitenkin myös sodan kulun kannalta merkittäviä asiantuntijoita.
28. helmikuuta 1943 norjalaiset SOE-agentit tunkeutuivat salaa Vemorkin tuotantolaitokseen Telemarkin Rjukanissa. Laitos tuotti raskasta vettä, jota Saksa tarvitsi ydinpomminsa kehitystyöhön.
Agentit tuhosivat sabotaasi-iskullaan 900 kiloa raskasta vettä sekä tehtaan tuotantolaitteet. Sitten he pakenivat hiihtäen erämaahan.
Taivallettuaan 400 kilometriä norjalaisagentit saapuivat Tukholmaan lentokentälle, jossa lentokone oli valmis viemään heidät turvaan Britanniaan.
Ripeän pakonsa ansiosta norjalaiset pystyivät nopeasti raportoimaan Britannian sotilastiedustelupalvelu MI6:lle operaatiostaan ja natsien teknologisista kyvyistä.
Finn Thorsager lensi Tukholman reitillä vuosina 1943–1945. Lentäjät käyttivät siviililentäjien pukuja, mutta saksalaiset tiesivät reitin todellisen tarkoituksen.
Ydinfyysikko pakeni natseja
Puolisen vuotta Vemorkin sabotaasi-iskun jälkeen tanskalainen ydinfyysikko Niels Bohr kuuli, että natsit aikoivat pidättää hänet. Hitler oli perillä Bohrin uraauurtavasta ydintutkimuksesta ja halusi hänet käsiinsä, joten Bohr pakeni syyskuussa 1943 Tanskan vastarintaliikkeen avustuksella Juutinrauman yli Ruotsiin.
Muutamaa päivää myöhemmin hän saapui Tukholman lentokentälle, missä brittiläinen Mosquito-pommikone odotti häntä.
Vuoden 1943 kuluessa saksalaiset olivat perustaneet uusia tutka-asemia ja tehostaneet Norjan rannikon ja Skagerrakin merialueen valvontaa.
Uudet tutkat tekivät Tukholman reitin lentokoneista entistäkin helpompia saaliita nopeille saksalaisille hävittäjäkoneille, ja siksi BOAC oli saanut käyttöönsä useita nopeita mutta aiempia koneita pienempiä Mosquitoja.
Siinä missä aiempiin koneisiin oli mahtunut noin 35 matkustajaa, Mosquitossa oli tilaa vain yhdelle – jonka piti maata lavetilla pommiruuman luukkujen yläpuolella.
Vuonna 1944 liittoutuneiden lentäjät saivat tehtäväkseen toimittaa Norjalle sotatarvikkeita.
Norjaan vietiin ruokaa ja aseita
Pohjois-Skandinaviassa vallitsi sodan aikana kipeä materiaalipula. Norjalainen lentäjä Bernt Balchen miehistöineen helpotti ahdinkoa toimittamalla alueelle monenlaista tavaraa ammuksista hevosten rehuun ja kenttäsairaaloihin.
Yksi Tukholman reitin kunnianhimoisimmista tehtävistä oli operaatio Where and When eli ”Missä ja milloin”, jota johti norjalaissyntyinen lentäjä Bernt Balchen.
Yhdysvaltojen kansalaisuuden saanut Balchen palveli Yhdysvaltojen ilmavoimissa, kun hän sai tehtävän toimittaa sotamateriaalia ja muita tarvikkeita Pohjois-Norjaan. Puna-armeijan ajettua saksalaiset alueelta Balchenin johtama operaatio toimitti Norjan ja Ruotsin pohjoisille syrjäseuduille tarvikkeita radioista heinään ja karjan rehuun B-24 Liberator -pommikoneilla.
Heinä–lokakuussa 1944 Balchen miehistöineen onnistui myös kuljettamaan Norjan vastarintaliikkeelle 64 tonnia aseita ja ammuksia.
Lisäksi he pudottivat laskuvarjolla kenttäsairaalan varusteineen sekä lääkärin ja sairaanhoitajan. Kiitokseksi Bernt Balchen palkittiin muun muassa Norjan kuninkaallisella Pyhän Olavin kunniamerkillä sekä Tanskan kuningas Kristian X:n vapausmitalilla.
Illalla 6. lokakuuta Bohr nousi koneeseen tunnusomaiseen ruskeaan pukuunsa ja tweed-lippalakkiinsa pukeutuneena. Hänelle annettiin kypärä, jossa oli sisäänrakennettu radio, jotta hän kuulisi, mitä lentäjä sanoi. Kypärä oli kuitenkin liian pieni.
”Hän sanoi, että hänen päänsä oli niin suuri, ettei hän voinut käyttää kypärää, jonka avulla hän olisi voinut pitää yhteyttä lentäjään. Siksi hän ei voinut avata hapensyöttöä, kun lentäjä kehotti häntä tekemään niin. Niinpä Bohr pyörtyi. Lentäjä ei voinut tehdä mitään – paitsi lentää niin nopeasti ja matalalla kuin mahdollista”, kertoi fyysikko ja sotilasasiantuntija Reginald Victor Jones, joka tapasi Bohrin pian tämän paon jälkeen.
Onnistuneen pakonsa ansiosta Bohr saattoi liittyä Los Alamosin tutkimuslaitoksessa New Mexicossa työskentelevään tutkijaryhmään, joka kehitti atomipommia Yhdysvalloille. Hänellä oli tärkeä rooli Manhattan-ydinaseprojektissa, joka auttoi elokuussa 1945 varmistamaan liittoutuneiden lopullisen voiton toisessa maailmansodassa.
Sodan päättyessä Tukholman reittiä pitkin oli kuljetettu yli 3 000 matkustajaa Pohjanmeren yli.
Reitin tappiot olivat verrattain pieniä: kaikkiaan vain 11 miehistön jäsentä ja 18 matkustajaa kuoli.
Hengissä selvinneeseen enemmistöön lukeutui myös Finn Thorsager, joka työskenteli sodan jälkeen lentäjänä lentoyhtiö SAS:ssa, Tukholman reitin rauhanomaisessa seuraajassa.