Paul Schmidt työskenteli Saksan ulkoministeriön tulkkina ja oli Berliinissä 3. syyskuuta 1939 eli kaksi päivää sen jälkeen, kun natsi-Saksa oli hyökännyt Puolaan.
Tunnelma ulkoministeriössä oli kireä, koska Hitler ei ollut vastannut brittien ja ranskalaisten vaatimuksiin vetää joukkonsa Puolasta.
Ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ei halunnut vastaanottaa brittien viestiä itse ja lähetti siksi tulkkinsa Paul-Otto Schmidtin ottamaan Britannian suurlähettilään Nevile Meyrick Hendersonin vastaan.
Kello oli jo yli puolenyön, kun Britannian suurlähetystöstä soitettiin ja ilmoitettiin, että Henderson oli saanut viestin Lontoosta ja pyytänyt päästä Ribbentropin puheille ulkoministeriöön.
Oli selvää, että viestin sisältö ei ollut miellyttävä ja että se saattoi olla uhkavaatimus. Siksi Ribbentrop oli hyvin vastahakoinen tapaamaan Britannian suurlähettilään. Minä seisoin sattumalta hänen lähellään.
Paul Schmidt (keskellä) tulkkaa Ranskan pääministerille Édouard Daladierille ja Adolf Hitlerille Münchenin konferenssissa syyskuussa 1938.
Paul-Otto Schmidt (1899–1970)
Paul-Otto Schmidt palveli ensimmäisessä maailmansodassa länsirintamalla ja opiskeli sodan jälkeen kieliä Berliinissä.
Valmistuttuaan Schmidt työskenteli tulkkina Saksan ulkoministeriössä vuosina 1923–1945. Hänet tunnettiin laajasta kielitaidostaan, ja hän hallitsi erinomaisesti muun muassa ranskan ja englannin.
Schmidt toimi natsihallinnon tulkkina ja kääntäjänä monissa mullistavissa historiallisissa tapahtumissa, kuten Münchenin konferenssissa vuonna 1938, Britannian sodanjulistuksessa vuonna 1939 ja Ranskan antautuessa natsi-Saksalle vuonna 1940.
Schmidtillä oli erittäin hyvä muisti, ja sodan jälkeen hän oli todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä, joissa useita korkea-arvoisia natseja tuomittiin sotarikoksista.
”Ottakaa te suurlähettiläs vastaan minun sijastani”, Ribbentrop sanoi minulle.
”Kysykää englantilaisilta, sopiiko se heille ja sanokaa, että ulkoministeri ei ole tavattavissa kello 9.”
Britit suostuivat, ja niin sain määräyksen tavata Henderson seuraavana aamuna. Sunnuntaina 3. syyskuuta 1939 nukuin pommiin useiden kiireisten työpäivien päätteeksi ja jouduin menemään ulkoministeriöön taksilla.
Ajaessamme Wilhelmplatzin halki näin Hendersonin juuri astuvan ministeriön rakennukseen.
Menin sisään sivuovesta ja tasan kello 9 seisoin Ribbentropin työhuoneessa valmiina tapaaman Hendersonin. Hän astui sisään hyvin vakavana ja kätteli minua mutta torjui tarjoukseni istua ja jäi sen sijaan seisomaan juhlallisesti keskelle huonetta.
”Olen pahoillani, että minun on maani hallituksen ohjeiden mukaisesti esitettävä uhkavaatimus Saksan hallitukselle.” Britannian suurlähettiläs Nevile Henderson
”Olen pahoillani, että minun on maani hallituksen ohjeiden mukaisesi esitettävä uhkavaatimus Saksan hallitukselle”, hän sanoi vakavasti, ja sitten hän luki Britannian uhkavaatimuksen.
”On kulunut yli 24 tuntia siitä, kun pyysimme välitöntä vastausta 1. syyskuuta (Ranska ja Britannia olivat vaatineet Saksaa välittömästi lopettamaan hyökkäyksen Puolaan, toim.) esitettyyn vaatimukseen, ja sen jälkeen hyökkäykset Puolaan ovat voimistuneet.
Jos Hänen Majesteettinsa hallitus ei saa tyydyttäviä takeita kaiken Puolaa vastaan suunnatun aggression lopettamisesta ja Saksan joukkojen vetäytymisestä ennen kello 11:tä Britannian kesäaikaa, Britannian ja Saksan välillä vallitsee sotatila tuosta kellonajasta alkaen.”
Lopetettuaan Henderson ojensi uhkavaatimuksen minulle ja hyvästeli minut sanoen: ”Olen vilpittömän pahoillani, että joudun luovuttamaan teille tällaisen asiakirjan, etenkin kun olette aina ollut erittäin avulias.”
Minäkin ilmaisin pahoitteluni ja lisäsin muutaman henkilökohtaisen sanan. Olen aina kunnioittanut suuresti Britannian suurlähettilästä.
Sitten lähdin uhkavaatimuksen kanssa valtakunnankansliaan, missä kaikki odottivat minua jännittyneinä. Suurin osa ministereistä ja puoluejohtajista oli kokoontunut Hitlerin työhuoneen vieressä olevaan huoneeseen.
Siellä oli melkoinen häly, ja minulla oli vaikeuksia päästä Hitlerin puheille.
Hitler seuraa Saksan joukkojen marssia Puolaan syyskuussa 1939. Puolan armeija joutui antautumaan viisi viikkoa myöhemmin.
Samaan aikaan Puolassa: Saksan hyökkäys
Kaksi päivää ennen Schmidtin ja Hendersonin tapaamista lähes kaksi miljoonaa saksalaissotilasta oli marssinut rajan yli Puolaan – virallisesti suojelemaan Danzigin saksalaista vähemmistöä mutta todellisuudessa valtaamaan naapurimaan.
Puolan armeija ei kiivaasta vastarinnasta huolimatta pystynyt pysäyttämään saksalaisia, ja kun Neuvostoliitto 17. syyskuuta Puolaan idästä, maan kohtalo oli sinetöity.
Puola antautui 6. lokakuuta, jolloin Ranska ja Britannia olivat jo julistaneet sodan Saksalle.
Toinen maailmansota oli alkanut.
Kun astuin viereiseen huoneeseen, Hitler istui pöytänsä ääressä ja Ribbentrop seisoi ikkunan vieressä. Molemmat katsoivat minua odottavasti.
Pysähdyin vähän matkan päähän Hitlerin pöydästä ja käänsin sitten Britannian hallituksen uhkavaatimuksen hitaasti saksaksi. Kun lopetin, oli täysin hiljaista.
Hitler istui liikkumatta ja tuijotti eteensä. Hän ei ollut neuvoton, kuten jälkeenpäin sanottiin, eikä hän raivonnut, kuten monet väittävät. Hän vain istui täysin liikkumatta paikallaan.
Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen hän kääntyi kohti Ribbentropia, joka seisoi yhä ikkunan vierellä.
”Mitä nyt?” Hitler kysyi kasvoillaan tuima ilme – aivan kuin vihjaten, että ulkoministeri oli johtanut häntä harhaan Britannian reaktion suhteen.
Ribbentrop vastasi hiljaa: ”Oletan, että ranskalaiset esittävät tunnin kuluessa samanlaisen uhkavaatimuksen.”
Velvollisuuteni oli suoritettu, ja poistuin huoneesta. Viereisessä huoneessa olevien kysymyksiin vastasin: ”Britit ovat juuri esittäneet meille uhkavaatimuksen. Kahden tunnin kuluttua Britannia ja Saksa ovat sodassa.”
Jälleen uutista seurasi täydellinen hiljaisuus.
Sitten Göring kääntyi minuun päin ja sanoi: ”Jumala meitä armahtakoon, jos häviämme tämän sodan!”
Goebbels seisoi nurkassa synkkänä ja mietteissään. Kaikkien huoneessa olijoiden kasvot – jopa tavallisten puoluevirkailijoiden – olivat vakavat ja huolestuneet.