Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Nordland, SS, Latvia

Skandinavian natsisotilaat joutuivat helvettiin Kuurinmaalla

Natsi-Saksan riveissä taisteli yli 10 000 pohjoismaalaista, ja moni heistä kaatui Kuurinmaalla Latviassa ­puna-armeijan piirittäessä muun muassa tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia SS-sotilaita. Nykyisin latvialainen Legenda-yhdistys etsii taistelukentälle jääneitä sotilaita, ja löytyneiden joukossa on myös pohjoismaalaisia.

Bundesarchiv

Pääkallon suu on auki aivan kuin sotilaan kuolinhuuto yhä kaikuisi latvialaisessa maisemassa.

Tanskalainen Anders S. Nikkelsen ei silti vaikuta järkyttyneeltä. Hän puhdistaa luista varovasti maa-ainesta etsien samalla nappeja, kolikoita tai muita pikkuesineitä.

Pienetkin löydöt voivat auttaa selvittämään kaatuneen sotilaan henkilöllisyyden. Parasta olisi, jos maasta löytyisi tunnuslevy, koska silloin vainajan henkilöllisyys olisi helppo tarkastaa Saksan sota-arkistoista.

Tämä sotilas näyttää kuolleen kranaatin räjähdyksessä, sillä paineaalto on ­iskeytynyt kypärän alle, murtanut niskan ja repäissyt pään lähes irti.

”Lisäksi leukahihna on murskannut kieliluun, joten räjähdys on tapahtunut aivan hänen jalkojensa juuressa”, Nikkelsen selittää.

Alueella on auki kuusi muuta hautaa, joissa myös häärii kaivajia. He kaikki kuuluvat Legenda-nimiseen yhdistykseen, joka on perustettu etsimään Latvian multiin jääneitä sotilaita.

Latviassa on taisteltu kahdessa maailmansodassa, ja pelkästään toisen maailmansodan jäljiltä ainakin 200 000 neuvostoliittolaista ja saksalaista sotilasta on yhä kadoksissa.

Nyt tutkittavat seitsemän sotilasta kaatuivat ilmeisesti syksyllä 1944 puna-­armeijan hyökätessä heidän asemaansa. Taistelut ovat olleet ankaria, ja luurangoissa näkyy jälkiä vakavista vammoista.

Sinä päivänä on tarvittu kaikkia miehiä, sillä napeista ja muista merkeistä päätellen sotilaita tuli monesta eri yksiköstä: yksi oli esimerkiksi Saksan laivastosta ja yksi natsien työpalvelusta.

Yhdellä oli haudassaan mukana tanskalaisia kolikoita sisältävä nahkakukkaro, joten toden­näköisesti hän oli yksi noin 6 000:sta ­Hitlerin sotaan lähteneestä tanskalaisesta, joista 2 000 ei koskaan palannut.

Legenda, Letland

Legendan jäsen Anders S. Nikkelsen (etualalla) on juuri kaivanut esille SS-sotilaan. Tunnuslevyä ei löytynyt.

© Torsten Weper/historie

SS-Wikingiin haluttiin arjalaisia

Ensimmäiset tanskalaiset ja norjalaiset ­ilmoittautuivat vapaaehtoisina saksalaisjoukkoihin pian Saksan miehitettyä Tanskan ja Norjan huhtikuussa 1940. He olivat tervetulleita Waffen-SS:ään, sillä tanskalaiset ja norjalaiset olivat SS-johtaja Heinrich Himmlerin mukaan ”hyviä germaaneja”. Tulijat sijoitettiin vasta ­perustettuun Wiking-SS-divisioonaan, joka oli tarkoitus miehittää ”arjalaisilla”.

Yksi vapaaehtoisista oli norjalainen Olav Tuff, joka värväytyi neljäksi vuodeksi tammikuussa 1941. Hänen velipuolensa palveli jo saksalaisessa univormussa, ja myös kaksi hänen veljistään liittyi SS-­Wikingiin, missä vapaaehtoisille luvattiin voiton jälkeen viljelysmaata.

”Moni meistä ilmoittautui saadakseen maailman parhaan sotilasmahdin tarjoaman perusteellisen sotilaskoulutuksen”, Tuff kertoi sodan jälkeen. Wikingissä hän tapasi tanskalaisia, joitain ruotsalaisia ja jonkin ajan kuluttua myös pataljoonan suomalaisia, vaikka nämä eivät natsien rotuoppien mukaan olleetkaan arjalaisia.

”Tanskalaiset olivat vankempia eivätkä niin herkkiä kuin norjalaiset”, totesi eräs SS-upseeri. ”Toisaalta norjalaiset olivat ­ahkerampia ja harkitsevaisempia.”

Uusia sotilaita kuvailleen raportin mukaan skandinaavit olivat ”riippumattomia ajattelijoita ja taipuvaisia kritiikkiin”, mihin ei SS:ssä ollut totuttu.

Wiking-divisioonasta ei kuitenkaan tullut suunnitelmien mukaista suurta yhteisgermaanista joukkoa, sillä ”arjalaisten” ei-saksalaisten (tanskalaisten, norjalaisten, hollantilaisten ja flaaminkielisten belgien) sotilaiden osuus ei koskaan noussut yli 10 prosenttiin ja suurin osa oli saksalaisia.

Danskere, Nordland

Tanskalaiset ja norjalaiset taistelivat yhdessä Nordlandissa.

© sz photo/ritzau scanpix

Nordland-divisioonan oli pärjättävä yksin

Divisioonien piti pystyä taistelemaan itsenäisesti, joten ne koottiin erilaisista yksiköistä, jotka yhdessä pystyivät murtautumaan rintaman läpi tai torjumaan hyökkäyksen.

Nordlandissa oli yhteensä 15 000 miestä:

Rykmentti 23 ”Norge”
3 jalkaväkipataljoonaa kuorma-autoissa (vajaa tuhat miestä).

Rykmentti 24 ”Danmark”
3 jalkaväkipataljoonaa kuorma-autoissa (vajaa tuhat miestä).

Siihen kuului myös panssarivaunupataljoona, panssari­tykistörykmentti, panssaroitu tiedustelupataljoona, rynnäkkö­tykkipataljoona ja panssarintorjuntapataljoona. Lisäksi Nordlandissa oli muun muassa pioneereja sekä ­huolto- ja viestintäjoukkoja.

Useimmat norjalaiset ja ­tanskalaiset kuuluivat maidensa mukaan nimettyihin Norge- ja Danmark-rykmentteihin. Skandinaaveja oli myös muissa yksiköissä, joissa suurin osa sotilaista oli saksalaisia tai romaniansaksalaisia. Esimerkiksi tiedustelupataljoonassa oli ruotsalaisten mukaan nimetty yksikkö.

Nordlandin yksiköt taiste­livat harvoin kaikki yhdessä, vaan niistä yhdisteltiin väli­aikaisia taistelujoukkoja, esimerkiksi panssarivaunujen tukema jalkaväkipataljoona.

Kuurinmaa, toinen maailmansota

Kuusi koitosta Kuurinmaalla

Kuurinmaalle jäi mottiin Nordland-divisioonan skandinaavien lisäksi noin puoli miljoonaa saksalaissotilasta. Neuvostoliitto ei onnistunut puskemaan heitä merelle, vaan kaikki kuusi puna-armeijan hyökkäystä torjuttiin.

scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Tavoitteena satama

Ensimmäisessä Kuurinmaan taistelussa puna-armeija yritti saada haltuunsa tärkeän Liepajan satamakaupungin. Taistelut alkoivat 15. lokakuuta 1944, mutta Nordland-divisioona ja muut ­saksalaisyksiköt torjuivat sen viikossa.

scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Unohdetut sotilaat kaatuivat täällä

Legendan läheltä Priekulea löytämät seitsemän sotilasta kaatuivat vuonna 1944.

scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Rintama ei juuri liikkunut

  1. lokakuuta 1944 puna-armeija käynnisti toisen Kuurinmaan taistelun hyökkäämällä saksalaisten linjaan Liepajasta Saldusiin. Se päättyi kuukauden kuluttua, jolloin rintama oli siirtynyt vain 4 kilometriä.
scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Hyökkäys jouluna

Aatonaattona 1944 puna-armeija käynnisti siihen asti suurimman, kolmannen hyökkäyksen pohjoisessa. 30 000 miehen tappioiden jälkeen hyökkäys siirrettiin etelämmäs Liepajaan. Se pysähtyi 31. joulukuuta.

scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Stalin vaihtoi taktiikkaa

12.–19. helmikuuta 1945 puna-­armeijan sotilaat tekivät paikoitellen pieniä rynnäkköjä, ja tätä pidetään viidentenä ­Kuurinmaan taisteluna. Massiivisten ­offensiivien aika oli ohi, sillä Stalin oli ­siirtänyt paljon joukkoja Itä-Saksaan. Myös Hitler veti joukkoja Kuurinmaalta ja siirsi muun muassa Nordland-divisioonan Berliiniin tueksi.

scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images
Kuurinmaa, toinen maailmansota

Viimeinen yritys

  1. maaliskuuta 1945 Stalin määräsi kuudennen ja viimeisen yrityksen vallata Kuurinmaa. Offensiivi kohdistui Saldusiin. Väsyneet saksalaiset yksiköt puolustautuivat kaikin voimin ja onnistuivat lyömään vihollisen takaisin 4. huhtikuuta.
scherl/ritzau scanpix, shutterstock & sovfoto/getty images

Norjalainen osallistui sotarikoksiin

SS-Wiking oli valmiina taisteluun, kun Hitlerin sotaretki Neuvostoliittoon alkoi kesällä 1941. Eteneminen oli salaman­nopeaa, ja näytti siltä, että Neuvostoliitto romahtaisi pian. Puna-armeijan yksiköitä hajosi yksi toisensa jälkeen, ja satoja­tuhansia neuvostosotilaita antautui.

Matkalla Ukrainan halki norjalainen Olav Tuff huomasi, että puna-armeija ei ollut sotaretken ainoa vihollinen: saksalaiset olivat hirttäneet useita juutalaisia, joita roikkui puista ukrainalaisten kaupunkien ympärillä. Pian myös Tuffin ­yksikkö sai tehdä osansa.

”Kerran syksyllä 1941 ukrainalaisia siviilejä ajettiin kirkkoon kuin karjaa”, Tuff muisteli. ”Sitten yksikköni sotilaat alkoivat kaataa bensiiniä kirkon rakenteisiin. 200–300 ihmistä paloi kuoliaaksi. Minä olin vartiossa, eikä kukaan päässyt ulos.”

Syksyn mittaan Saksan eteneminen ­hidastui. Voittoja tuli yhä, mutta sotilaita kaatui sellaista vauhtia, että Berliinissä alettiin jo huolestua. Saksa tarvitsi lisää miehiä.

Waffen-SS käynnisti uuden värväyskampanjan. Nyt skandinaavit saivat perustaa omia yksiköitään, joissa he eivät olisi ­vähemmistönä saksalaisten keskellä, ja he saivat luvan taistella oman lippunsa alla.

”Tanskalaismiehet! Vetoan teihin: liittykää Frikorps Danmarkin riveihin, jotta voimme yhdessä taistella bolševismia vastaan”, huusivat eversti Christian Peter Kryssingin laatimat lehti-ilmoitukset.

Kryssing oli nimitetty johtamaan Saksan Neuvostoliiton vastaista sotaa varten perustettua Frikorps Danmark -vapaa­ehtoisyksikköä. Hän ei ollut natsi vaan konservatiivinen, kansallismielinen tanskalainen uraupseeri, joka julisti toimivansa ”Tanskan kunnian, kansamme vapauden ja isänmaamme tulevaisuuden vuoksi”.

Värväytyminen Frikorps Danmarkiin oli kuitenkin vähäistä, samoin kuin vastaavaan norjalaiseen Den Norske Legioniin. Lisäksi Kryssing joutui kiistoihin natsimielisten upseerien kanssa yrittäessään turhaan pitää natsi-ideologiaa poissa ­yksiköstään.

Joku raapusti kasarmin seinään ”Demokraatti Kryssing ulos”, ja pian SS siirsikin hänet ja hänen läheisimpiä alaisiaan toisiin yksiköihin ja asetti heidän tilalleen vannoutuneita natseja.

Legenda

Legendalaiset ovat löytäneet viljelemättömältä alueelta Kuurinmaalta seitsemän Saksan joukoissa taistelleen sotilaan jäännökset.

© niels-peter granzow busch/historie

Taistelupaikkojen salapoliisit

Latvialainen Legenda-yhdistys on vuodesta 1999 lähtien etsinyt unohdettuja sotilaita muun muassa Kuurinmaalta.

Sen ansiosta tuhannet saksalaiset ja venäläiset perheet ovat lopulta saaneet tiedon siitä, miten heidän omaiselleen kävi Latviassa.

Etsinnöillä on kiire, sillä luval­lisesti ja sotilaita kunnioittaen toimivien legendalaisten lisäksi taistelupaikkoja tonkivat myös yksityiset onnenonkijat, jotka toimivat salaa ja etsivät vain esineitä, joista keräilijät ovat valmiita maksamaan suuria summia.

”Antautumisen jälkeen sak­salaisupseerit eivät halunneet jäädä kiinni mukanaan mitalit, jotka kertoivat siitä, kuinka paljon vastustajia he olivat tappaneet.

Siksi mitaleita saatettiin pistää pussiin ja haudata ­maahan piiloon. Jos joku löytää ­moisen kätkön, sillä voi tienata jopa satatuhatta euroa”, sanoo historioitsija Valdis Kuzmins Latvian sotilasakatemiasta.

Jos sotilaalta ei löydy tunnuslevyä, hänen henkilöllisyyttään on vaikea varmistaa. Legenda kerää huolellisesti myös sotilaan henkilökohtaiset esineet luovutettavaksi viranomaisille.

Välttääkseen huhumyllyn toimintansa tarkoitusperistä Legenda toimii niin avoimesti kuin mahdollista. Se esimerkiksi lähettää livestriimauksia kaivauksista Facebookissa ja julkaisee kaivausraportteja.

Skandinaavit yhdistettiin Nordlandiin

Norjalaisten vapaaehtoisten Den Norske Legion liittyi vuonna 1942 Neuvostoliitossa Leningradia piirittäviin joukkoihin, ja tanskalaisten Frikorps Danmark lähetettiin etelämmäs suuria tappioita vaatineisiin Demjanskin taisteluihin.

Molemmissa oli kuitenkin vain alle tuhat miestä, joten ne liitettiin suurempiin yksiköihin. Niissä skandinaavit jäivät alakynteen esimerkiksi elintarvikkeiden jakelussa ja tykistötuen sijoittelusta päätettäessä, ja siksi heitä kaatui suhteellisesti enemmän.

SS-komentaja Heinrich Himmlerkään ei ollut tyytyväinen. Pohjoismaiset natsipuolueet pitivät Den Norske Legionia ja Frikorps Danmarkia omina joukkoinaan, mikä johti jatkuviin erimielisyyksiin.

Himmler yritti ratkaista ongelmat perustamalla kesällä 1943 uuden SS-divi­sioonan, joka sai nimekseen Nordland ja jonka pääjoukot koostuivat Norge- ja Danmark-nimisistä rykmenteistä. Niihin liitettiin suurin osa SS-Wiking-divisioonan, Den Norske Legionin ja Frikorps Danmarkin pohjoismaisista sotilaista.

Uudestakaan divisioonasta ei silti tullut niin skandinaavista kuin Himmler oli toivonut – tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia ei vieläkään ollut tarpeeksi. Niinpä mukaan liitettiin etnisiä saksalaisia, joiden esivanhemmat olivat keskiajalla vaeltaneet Romaniaan.

”Suurin osa heistä oli pieniä, hyvin syöneitä tyyppejä. Romanialaiset viljelijät eivät todellakaan näyttäneet eläneen pelkällä ilmalla”, huomautti eräs rotutietoinen tanskalainen sodan jälkeen. ”Heillä ei näyttänyt olevan juurikaan sotilaallisia ominaisuuksia; heidän juurensa eivät olleet soturikansassa.”

Legendan löytämää 2019

Miehet jäivät Kuurinmaalle mottiin

Vuonna 1943 Saksan tappio Neuvosto­liitolle alkoi näyttää väistämättömältä. Taistelu Stalingradista päättyi helmikuussa katastrofiin, ja parin kuukauden kuluttua Hitlerin suuri kesäoffensiivi romahti Kurskissa. Saksalaiset jäivät alakynteen.

Saksan suuri pohjoinen armeijaryhmä piiritti yhä Leningradia, mutta paineet kasvoivat päivä päivältä. SS-divisioona Nordland lähetettiin Leningradiin joulukuussa 1943.

Kuukautta myöhemmin puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen ajaakseen saksalaiset pois Leningradista. Nordland joutui maksamaan kovan hinnan yrittäessään puolustaa rintamalinjaa. Mukana oli esimerkiksi pioneerikomppania, jossa oli taistelun alussa 118 miestä, heistä 76 norjalaisia, mutta vajaa kaksi viikkoa myöhemmin miehiä oli jäljellä enää 41.

Nordland piti asemansa Virossa Narvassa aina kesään 1944, mutta sitten tilanne muuttui dramaattisesti: eteläm­pänä Neuvostoliiton operaatio Bagration pyyhkäisi Valko-Venäjän halki ja tuhosi suurimman osan kolmesta saksalaisesta armeijasta. Näytti siltä, ettei mikään pystynyt pysäyttämään puna-armeijaa, joka jyräsi armotta kohti länttä.

Lokakuussa puna-armeija ylsi Liettuan Itämeren rannikolle, jolloin Saksan pohjoinen armeijaryhmä – 500 000 SS:n ja Wehrmachtin eli Saksan puolustusvoi­mien sotilasta – menetti yhteytensä muihin saksalaisjoukkoihin.

Mottiin jääneet saksalaissotilaat vetäytyivät Kuurinmaalle, Latvian pääkaupungin Riian länsipuolella olevaan niemeen. Siellä he pystyivät parhaiten puolustautumaan ylivoimaista ja voimiaan säästelemätöntä vihollista vastaan.

Seuraavien kuukausien aikana puna-­armeija yritti kuudessa hyökkäyksessä puskea saksalaiset Itämereen. Kranaat­teja satoi, ja puna-armeija rynnisti eteenpäin tappioita ajattelematta.

Piiritettyjen joukossa oli tanskalaisia ja norjalaisia Nordland-sotilaita, jotka ­komennettiin Priekulen kylään suojelemaan elintärkeää Liepajan satamaa.

Ja siellä, ensimmäisissä puna-armeijan kanssa syksyllä 1944 käydyissä ankarissa taisteluissa, kaatuivat Legendan löytämät seitsemän vielä tuntematonta sotilasta.

Muut sotilaat saivat haudattua kaatuneet aseveljensä ja pystyttivät haudoille puuristit, mutta kun Nordland vetäytyi Kuurinmaalta ja ristit tuhoutuivat kuukausia jatkuneissa yhteenotoissa, nuo seitsemän unohtuivat maan poveen 75 vuodeksi.

”Sota ei ole ohi, ennen kuin viimeinenkin sotilas on haudattu”
Kim Blok, Legenda-vapaaehtoinen

Ideologiat eivät vaikuta etsintään

Lapsuudessaan läheisellä maatilalla elänyt vanha nainen muisti lapsena nähneensä paikalla puisia ristejä. Hän otti ensin yhteyttä saksalaiseen Volksbund-organisaatioon, joka jäljitti kadonneita sotilaita, mutta siellä hänen tarinaansa ei tartuttu.

Sitten nainen kääntyi latvialaisen Legenda-yhdistyksen puoleen.

Legenda on vuodesta 1999 etsinyt taistelutantereille kadonneita sotilaita ja huolehtinut heidän hautaamisestaan.

”Sota ei ole ohi ennen kuin viimeinenkin sotilas on haudattu”, kertoo eräs jäsen Legendan tavoitteesta.

Pääosin latvialaisista koostuva Legenda löytää etsinnöissään yleensä 600–700 sotilasta vuosittain.

Työ on kuitenkin ­herättänyt huomiota myös Latvian rajojen ulkopuolella, ja vuosien mittaan ­yhdistykseen on liittynyt ihmisiä muistakin maista, kuten tanskalainen Anders S. Nikkelsen ja norjalainen Yngve Sjødin.

Ulkomaalaiset osallistuvat kahteen vuosittaiseen etsintään, joista viimeisin oli lokakuussa 2019. Yksi silloin tutkituista kohteista oli maalaisnaisen osoittama viljelemätön maa-alue.

Kuolleiden sotilaiden etsintä kuvina

Ensimmäisenä alueella astelee latvialainen Vladislavs, joka tutkii maastoa ohuen metallitangon avulla.

”Vladislavs erottaa, osuuko tanko metalliin, kiveen vai luuhun”, Sjødin kertoo. ”Hän on kuin selvänäkijä; on kuin kaatuneet kertoisivat hänelle haluavansa tulla löydetyiksi.”

Vladislavsin ohjeiden perusteella pieni kaivinkone poistaa ensin päällimmäisen maakerroksen. Kun havaitaan ensimmäiset merkit luista, Legendan jäsenet laskeutuvat kaivantoon etsiäkseen sotilaiden jäännökset varovasti käsin.

”Minä yritän löytää ensin jalat, joiden perusteella voin sitten yrittää päätellä, missä pää sijaitsee”, Nikkelsen selittää. ”Kun löytää kallon, käy yleensä selväksi, mitä sotilaalle on tapahtunut. Nämä ihmiset ovat joutuneet kokemaan kauheita asioita.”

Sotilaiden viimeiset hetket pyörivät ­kaivajien mielessä. Vuonna 2014 Sjødin löysi juoksuhaudasta saksalaisen sotilaan, joka tunnistettiin lääkintämieheksi.

”Hänellä oli mukanaan sidostarpeita ja muita välineitä. Jatkoimme juoksuhaudassa eteenpäin, ja muutaman metrin päästä löysimme kaksi sotilasta, jotka olivat kuolleet räjähdyksessä”, Sjødin muistelee.

”Toiselta sotilaalta puuttuivat molemmat kyynärvarret. Hän on varmaan seissyt juoksuhaudan reunalla kiväärinsä kanssa kranaatin iskiessä, ja lääkintämies on sitten saanut osuman ollessaan matkalla hänen luokseen.”
Tällä etsintäretkellä Nikkelsen on ollut mukana kaivamassa esiin tanskalaista SS-miestä. Tällä oli Nordlandin tunnukset ja tanskalaisia kolikoita.

”Hänen löytämisensä tuntui erityiseltä – onhan kyse omasta maanmiehestäni.

Legendassa emme ajattele politiikkaa vaan näemme kaikki sotilaina, jotka jäivät taistelukentälle. Toivon, että Volksbund pystyy selvittämään hänen henkilölli­syytensä, jotta hänen omaisensa saavat tiedon asiasta.”

Kuurinmaa, toinen maailmansota

Kun luurangot on nostettu maasta, ne asetetaan pieniin laatikoihin niiden ohessa löydettyjen esineiden kanssa, kuten tässä hyvin säilyneen lusikan.

© niels-peter granzow busch/historie

Tuntematon sotilas saa nimen

Pienetkin ihmisjäännösten yhteydessä löytyneet esineet voivat auttaa asiantuntijoita tunnistamaan kaatuneen sotilaan henkilöllisyyden.

Legendan löytämien saksalaissotilaiden maalliset jäännökset tutkitaan saksa­laisessa Volksbund-organisaatiossa. Se on vuodesta 1919 lähtien perustanut 832 sotilashautausmaata eri puolille Eurooppaa, Venäjää ja Afrikkaa. Niillä lepää 2,75 miljoonaa sak­salaissotilasta ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta – ja hautojen määrä kasvaa yhä joka vuosi.

”Tänä vuonna niitä tulee taas 20 000 uutta”, ­kertoo Thomas Schock, joka johtaa kai­vauksista vastaavaa osastoa.

Hän on ollut mukana kouluttamassa Legendan jäseniä, ja pari kolme kertaa vuodessa hän lähettää omaa väkeään Legendan ­”luuleireille” ­tutkimaan löytöjä.

”Luista tarkastellaan ikää, pituutta ja vammoja, mutta tunnistaminen on monimutkaista. Prosessi voi kestää kolme ­vuotta, koska arkistot eivät ole niin ­järjestelmällisiä kuin voisi toivoa.”

Berliinissä sijaitsevissa arkistoissa on saksalaisten sotilaiden nimet vuodesta 1871. Tunnistaminen on helpointa, jos sotilaalta löytyy metallinen tunnuslevy, johon on lyöty hänen yksikkönsä ja numeronsa.

Aiemmin 70 prosenttia löytyneistä voitiin tunnistaa, mutta se on käynyt vaikeammaksi, kun yksityiset aarteenetsijät varastavat esineitä haudoista.

”Myös ulkomaisista tunnistetuista ­sotilaista voidaan ilmoittaa omaisille, jos nämä ovat ottaneet yhteyttä Volksbundiin”, Schock kertoo.

Hitler odotti ihmeaseita

Kuurinmaan toivoton tilanne kävi vuonna 1944 selväksi Berliinin sodanjohdolle. Latviasta pyydettiin evakuointia meritse, mutta Hitler kieltäytyi, sillä hän haaveili ihmeaseista, joiden kehittely oli loppusuoralla ja joiden hän uskoi kuin ihmeen kaupalla kääntävän Saksan sotaonnen. Hitler luotti siihen, että niiden avulla sotilaat pystyisivät vielä hyökkäämään vihollisen sivustaan, ja jotkut uskoivat häntä.

”Tiesimme, että pian tehtaat alkaisivat suoltaa uusia, entistä parempia aseita”, kertoi ruotsalainen SS-alikersantti Erik Wallin sodan jälkeen.

”Kunhan kestäisimme muutaman kuukauden, voisimme iskeä takaisin valtaisalla tuhovoimalla.”

Osa oli jo menettänyt toivonsa. Wallinin kranaatinheitinyksikkö oli aiemmin tunnettu ”ruotsalaisena jouk­kueena”, mutta Kuurinmaalla ruotsalaisia oli jäljellä enää muutama. Monet olivat paenneet rintamalta, ja Wallinin paras ystävä oli teloitettu, kun hän oli yrittänyt pakoa.

Norjalainen Olav Tuff oli jäänyt Wiking-divisioonaan useimpien skandinaavien siirtyessä Nordlandiin vuonna 1943.

Pitkän sairaalajakson jälkeen hänkin päätyi silti Latviaan juuri puna-armeijan motittaessa Kuurinmaan. Hän sai tehtäväkseen kuljettaa täydennyksiä rintamalle ja tuoda sieltä haavoittuneita pois. Hänellä oli käytössään vain vaunut ja sokea ­hevonen, sillä polttoaineesta oli Saksassa huutava pula ja se kaikki varattiin vain tankkien käyttöön.

Päivittäisellä reitillään Tuff joutui ­ajamaan pätkän avoimessa maastossa vapaasti vihollisen näkyvillä. Sokea hevonen ei suostunut laukkaamaan, joten ­Tuffin oli vain kiihdytettävä se mahdollisimman kovaan raviin.

”Kuulin Stalinin urkujen syytävän raketteja suuntaani ja heittäydyin rattailta”, Tuff kertoi eräästä päivästä. ”Koko tasanko räjähteli, lähimmillään vain 15 metrin päässä kärryistä. Hevonen ja minä selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Kiipesin taas kärryihin ja jatkoin matkaani.”

Kuurinmaalle piiritetyt joukot torjuivat Neuvostoliiton ensimmäisen hyökkäyksen lokakuussa 1944.

Jonkin ajan kuluttua 52 neuvostoliittolaista divisioonaa käynnisti uuden hyökkäyksen, ja kun sekin epäonnistui, Stalin lähetti alueelle vielä lisää miehiä. Taistelut aaltoilivat edestakaisin kapealla kaistaleella Kuurinmaan poikki, ja alueet juoksuhautoineen vaihtoivat taajaan haltijaa.

“Koko tasanko räjähteli, lähimmillään vain 15 metrin päässä kärryistä..”
SS-korpraali Erik Wallin

Lapion alta löytyi luuranko

Heinikko peittää kuuden Kuurinmaan taistelun jäljet. Legendalaiset ovat kaivaneet vasta muutaman minuutin, kun maasta löytyvät jo ensimmäiset kranaatin hylsyt ja konekiväärin ammukset. Kaikki kerätään suuriin kasoihin, ja päivän päätteeksi Latvian armeija tuhoaa räjähtämättömät ammustarvikkeet.

Puolalainen Legendan jäsen saa yllättäen metallinpaljastimestaan voimakkaan signaalin. Heinikon alla on ruosteinen lapio, ja kaivettuaan sen esille hän näkee sen alla reisiluun. Kaivajat poistavat maakerroksen ja löytävät lähes kokonaisen luurangon, joka makaa kasvot alaspäin vasen olkapää murskana.

Vain muutaman metrin päähän on haudattu saksalaissotilaita, mutta tämä vainaja on todennäköisesti ollut neuvostoliittolainen sotilas, joka on taistelun tiimellyksessä vain jäänyt kuolleena niille sijoilleen ja peittynyt pian räjähdysten nostattamaan maahan.

Jäännöksistä ei löydy mitään tunnistetietoja. Legendalaiset asettavat vainajan luut astiaan ja käyvät sitten löytöpaikan läpi toivoen löytävänsä joitain henkilökohtaisia esineitä.

Ammuskasan vieressä on kaksi räjähtämätöntä neuvostoliittolaista kranaattia.

Yngve Sjødin poimii toisen käteensä ja kertoo, kuinka hän löysi ensimmäistä kertaa maastoon jääneitä sotatarvikkeita: ”Iskin kerran lapiollani kranaattiin niin että kipinät lensivät!”

Sjødin nauraa, mutta on selvää, että entisillä taistelupaikoilla kaivaminen ei ole vaaratonta.

Latvian viranomaiset ­rekisteröivät joka vuosi keskimäärin yhden kuolemaan johtaneen onnettomuuden, kun osaamattomat onnen­onkijat ovat lähteneet etsimään esimerkiksi kypäriä tai vanhoja aseita.

Yngve Sjødin ja ruostunut neuvostoliittolaisen Katjuša-raketin kappale.

© niels-peter granzow busch/historia

Puna-armeijan päätön hyökkäys

Puna-armeija yritti vuoden 1944 viimeisinä viikkoina jälleen puskea Kuurinmaan puolustajat Itämereen. Se tehtiin vailla taktisia hienouksia, sillä neuvostokenraalit uskoivat massiivisen hyökkäyksen ja sotilaiden suuren määrän riittävän kukistamaan Saksan joukot. Tappiot olivat valtavia.

”Etenevien bolševikkien ensimmäiset uraa-huudot peittyivät meidän kone­kivääriemme vahvan puolustustulituksen alle”, kertoi ruotsalainen Erik Wallin.

”Hyökkäysaalto toisensa jälkeen lähestyi, mutta ne kaikki tuhottiin tai torjuttiin niin, että hyökkääjät pakenivat. Me ­pidimme linjan”, Wallin painotti.

Kun raportit 500 tuhotusta Neuvostoliiton tankista Kuurinmaalla ylsivät Berliiniin, Hitler riemastui. Jos vain saksalaissotilaat olisivat taistelleet yhtä ­vakaasti jo aiemminkin, kaikki näyttäisi nyt paljon valoisammalta, hän julisti.

Todellinen selitys saksalaisten onnis­tumisille Kuurinmaalla oli varsin yksin­kertainen: joukkoja oli siellä tiiviimmässä kuin millään muulla itärintaman pätkällä. Jokaisella yksiköllä oli puolustettavanaan vain muutama sata metriä rintamaa, ja ne saivat jatkuvasti ruoka- ja ammus­täydennyksiä meriteitse saksalaisilta laivoilta.

Lisäksi sotilaat saattoivat kaivautua linnoitettuihin asemiin, jotka alkoivat ­vähitellen muistuttaa ensimmäisen maailmansodan juoksuhautajärjestelmiä.

Vuodenvaihteessa 1944–1945 jopa Stalin ymmärsi, ettei Kuurinmaa ollut sen vaatimien tappioiden arvoinen. Hän päätti jatkaa hyökkäyksiä vaatimattomammin tavoittein ja siirsi vahvimmat yksikkönsä länteen tukemaan Saksan ­valtausta. Kuurinmaa jäi käytännössä suureksi sotavankileiriksi, jossa vangit vartioivat itse itseään.

Saksassa kenraalit saivat pitkän kiistelyn jälkeen Hitlerinkin ymmärtämään ­tilanteen. Vastentahtoisesti hän suostui hakemaan joukkoja pois Kuurinmaalta, ja tammikuun lopussa SS-Nordland-divi­sioonan sotilaat nousivat laivaan ja aloittivat matkansa kohti viimeistä koitosta, taistelua Berliinistä.

SS-Nordlandin jälkeen jäi suuri joukko saksalaisia, jotka pitivät niemimaan ­hallussaan aina sodan loppuun saakka.

Vasta kun natsi-Saksa antautui 8. toukokuuta 1945, myös Kuurinmaan sotilaat laskivat aseensa ja 180 000 miestä asteli sotavankeuteen.

Historioitsija Valdis Kuzmins työskentelee Latvian sotilasakatemiassa.

© Niels-Peter Granzow Busch/Historia

Latvia oli kahden tulen välissä

Neuvostoliitto miehitti Latvian vuonna 1939, ja natsi-Saksa hyökkäsi vuonna 1941 ja otti Baltian maat hallintaansa. HISTORIA tapasi historioitsija Valdis Kuzminsin, joka on kuratoinut laajan näyttelyn Latvian sotamuseoon Riikaan.

Kenen puolella latvialaiset olivat toisessa maailmansodassa?
”Latvialaiset odottivat natsien ­tulevan vapauttajina, mutta käsitys muuttui pian. Monet vihasivat saksalaisia, mutta silti 110 000 latvialaista palveli vapaaehtoisina Saksan armeijassa, koska he ­vihasivat Neuvostoliittoa vielä enemmän. Osa taas liittyi puna-­armeijaan, koska piti sitä pienempänä pahana kuin saksalaisia. Latvialaisia taisteli siis molemmilla puolilla vapaan Latvian puolesta.”

Kuurinmaalla sota päättyi 8. toukokuuta 1945. Mitä tapahtui?
”Viimeisen kuukauden aikana ei juuri taisteltu, joten antautuminen tapahtui rauhassa ja järjestelmäl­lisesti. 25 000 latvialaista oli ­Saksan univormussa, ja muutama tuhat kieltäytyi antautumasta ja piiloutui metsiin.”

Kauanko partisaanit toimivat?
”He eivät juurikaan tehneet iskuja vaan sinnittelivät pysyäkseen ­hengissä. Viimeinen ryhmä vangittiin vuonna 1953 Neuvostoliiton agentin soluttauduttua siihen.”

Sotilaat pääsevät haudan lepoon

Vuoden 1945 jälkeen rauha laskeutui Kuurinmaalle, ja elämä harvaan asutun seudun pelloilla ja metsissä saattoi taas jatkua. Latvia oli nyt osa Neuvostoliittoa, ja taistelukentille jääneet tuhannet sotilaat unohdettiin. Vasta Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 voitiin ryhtyä etsimään 200 000:ta kadonnutta sotilasta.

Pelkästään kahden vuonna 2019 tekemänsä etsintäretken aikana Legenda löysi yhteensä 74 sotilaan jäännökset. Löytyneiden joukossa oli kolme tanskalaista ja kaksi norjalaista, ja aiemmissa ­etsinnöissä Kuurinmaalta on löytynyt myös ruotsalaisia ja hollantilaisia.

Luut ja henkilökohtaiset esineet luovutetaan saksalaisille ja venäläisille asiantuntijoille. Kaatuneet sotilaat on monissa tapauksissa pystytty tunnistamaan ja jäännösten löytymisestä on voitu ilmoittaa omaisille. Sitten jäännökset annetaan haudattaviksi.

Legendan jäsenille lokakuisen etsintäretken kruunaavat hautajaiset eräällä Kuurinmaan sotilashautausmaista. Siellä haudan lepoon pääsee 59 sotilasta neu­vostoliittolaisesta joukkohaudasta, jonka Legenda löysi vuonna 2018.

Sotilaiden jäännökset on asetettu pieniin pahvisiin arkkuihin, ja satakunta Ve­näjältä paikalle saapunutta omaista seuraa ortodoksipapin johtamaa seremoniaa.

Latvian parlamentin jäsen Regina Locmele-Lunova, joka on Legendan jäsen ja otti itsekin osaa kaivauksiin, lukee hautaan laskettavien sotilaiden nimet.

Kaivauksiin osallistuneelle Alankomaiden armeijan kapteenille Tom Blokille etsinnöissä ehkä tärkein asia ovat ne hetket, kun etsijät kukittavat arkut ja laskevat ne lepoon sotilashautausmaalle:

”Nämä ovat tunteikkaita päiviä. Tuolla jossain on vielä niin paljon sotilaita, ja siksi minä olen mukana. Minulle on samantekevää, millä puolella löytämäni sotilaat ovat taistelleet – jokainen sotilas on hautansa ansainnut.”

Sitten kun Volksbundin asiantuntijat ovat tutkineet Priekulesta löytyneen seitsemän sotilaan jäännökset, nämä haudataan sotilashautausmaalle Saldusiin. Siellä lepää jo ennestään 30 000 SS:n ja Wehrmachtin sotilasta.

Kuurinmaa

Berliinin taisteluihin osallistunut SS-Nordlandin panssarivaunu. Kaikki vaunun miehet kuolivat.

© ullstein bild/getty images

Nordland-divisioona taisteli loppuun asti

Tammikuussa 1945 Hitler antoi luvan evakuoida SS-Nordland-divisioonan Kuurinmaalta, jotta se voisi auttaa Berliinin puolustuksessa. Skandinaaveja oli mukana vielä valtiopäivätalon taistelussakin.

Kuurinmaalta evakuoidut SS-Nordland-divisioonan sotilaat laivattiin Poseniin (puolaksi Poznan), missä niiden piti auttaa pysäyttämään Berliiniä kohti hyökkäävä puna-armeija.

Seelowin kukkulat 70 kilometriä Berliinistä itään olivat viimeinen luonnollinen este puna-armeijan tiellä. Nordland lähetettiin paikkaamaan aukkoja Saksan horjuvassa eturintamassa, mutta vaikka taistelu laajentui neljän päivän verenvuodatukseksi, jossa kuoli yli 30 000 neuvostosotilasta, puna-­armeija onnistui murtamaan linjan.

Nordland vetäytyi Berliiniin. Saksa­lainen Danmark-rykmentin johtaja kaatui, ja tehtävä siirtyi ensimäistä kertaa tanskalaiselle. Per Sørensen oli 31-vuotias miestensä jumaloima tuli­sieluinen natsi, mutta hänkin oli jo ­saanut kuulla tarpeeksi täysin epärealistisia lupauksia pikaisesta voitosta.

”Olemme hävinneet sodan, se on varmaan vähitellen valjennut jopa ­heille”, Sørensen kirjoitti natsijohtajista kirjeessään kotiin tovereilleen.

”Yrittäkää nyt pitää matalaa profiilia. Tanskalaisten kannattaa pysytyllä mahdollisuuksien mukaan erossa ­loppukahinoista.”

Sørensen kuoli muutaman päivän kuluttua tarkka-ampujan luotiin Berliinissä. Siinä vaiheessa koko SS-divisioona Nordlandissa oli enää noin 1 500 miestä – siis vain noin kymmenes sen alkuperäisestä vahvuudesta.

Tanskalaisia ja norjalaisia osallistui muun muassa Hermannplatzin taisteluihin Neuköllnin kaupunginosassa. Sieltä he vetäytyivät keskuspuistoon Tiergarteniin lähelle valtiopäivätaloa ja Hitlerin bunkkeria.

Berliini antautui 2. toukokuuta, ja Nordlandin sotilaita odotti sotavankeus Neuvostoliitossa. Vain 350 Danmark-rykmentin miestä pääsi livahtamaan kaupungista ja hajaantui sitten paetakseen pienryhmissä länteen. 10–15 heistä oli tanskalaisia.

Palaajia odottivat rangaistukset

SS-Nordland-divisioona koki sodan loppuhetket Berliinissä. Mukana oli myös ruotsalainen Erik Wallin, joka taisteli ­loppuun asti. Sitten hän piilotti univormunsa ja luikahti ystävänsä kanssa ­Neuvostoliiton linjojen ohi. He pääsivät Elbejoelle, jonka he ylittivät lautalla.

”Tunne siitä, että oli pitkästä aikaa ­puna-armeijan kantaman ulkopuolella, oli huumaava”, Wallin muisteli. ”Meitä oli joen toisella puolella vastassa britti­sotilaita, jotka toivottivat meidät terve­tulleiksi ’takaisin sivistyksen pariin!’”

Ruotsissa Wallin sai kolmen kuukauden vankilatuomion varkaudesta, koska hän oli ottanut ruotsalaisen sotilasunivormun mukaansa Saksaan.

Norjassa vapaaehtoisia SS-miehiä syytettiin maanpetturuudesta, ja Olav Tuff sai kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankilatuomion. Se annettiin ainoastaan vihollisen palveluksessa olemisesta – kukaan ei tutkinut, olivatko norjalaiset SS-sotilaat osallistuneet sotarikoksiin.

Tanskalaiset SS-miehet saivat kahden vuoden vankilatuomiot, ja Frikorps Danmarkin ensimmäinen johtaja Christian Peter Kryssing sai kahdeksan vuoden tuomion, vaikka oli mielestään toiminut maansa hallituksen luvalla.

Hänet vapautettiin jo vuonna 1948, ja hän yritti loppuelämänsä saada nimensä puhdistetuksi ja tuomionsa mitätöidyksi.

Kuurinmaa

Legenda järjesti Kuurinmaalla olleesta joukkohaudasta löydetyille 59:lle Venäjän viranomaisten tunnistamalle sotilaalle hautajaiset syksyllä 2019.

© torsten weper/historia

Lue myös:

Rooman valtakunta

Oliko Roomalla yhteyksiä Kiinaan?

1 minuuttia
Arkeologia

Luolaihmiset söivät paahdettuja juureksia

2 minuuttia
Tiede

Mistä dinosaurusten nimet tulevat?

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

passowrd_reset.form.email_help
Tarkista sähköpostiosoite

Syötä koodi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostilla koodin osoitteeseen
Virhe: Syötä koodi

Uusi salasana

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota