Rževin verilöyly vaati 1,5 miljoonaa uhria
Vuonna 1942 saksalaiset olivat edenneet vain 200 kilometrin päähän Moskovasta Rževiin, ja pääkaupungin puolesta pelkäävä Stalin määräsi puna-armeijan itsemurhahyökkäykseen. Saksalaisten puolustus osoittautui niin sinnikkääksi, että neuvostojoukot alkoivat pian kutsua Rževin aluetta lisänimellä ”lihamylly”.

Boris Gorbatševski kuuli upseerin huutavan: ”Valmiina! Lataa!” Jossain parisataa metriä hänen edessään ”Hitlerin pedot” makasivat yhä juoksuhaudoissaan, vaikka puna-armeija oli yrittänyt puskea heitä takaisinpäin jo kuukausia.
Nuori jalkaväen sotilas tiesi, mitä piti tehdä, mutta hän oli kuin paikoilleen jähmettynyt. Hän tunsi olonsa heikoksi ja puristi kivääriään.
Oli elokuu 1942, ja Gorbatševski oli Moskovan lähistöllä pienessä kylässä Rževistä lounaaseen pieneksi käyneen yksikkönsä kanssa. Hänen ympärillään oli divisioonallinen kaatuneita sotilaita.
Metsästä rymisti Neuvostoliiton panssarivaunuja, ja ilmassa kajahti aamun ensimmäisen kranaatin ääni. Rževin taistelu – tai ”lihamylly”, kuten puna-armeijan sotilaat sitä kutsuivat – oli taas käynnissä.
”Eteenpäin, seuratkaa!” huusi joku. Pelko sai hien valumaan noroina kypärän alta, mutta Gorbatševski pakotti itsensä jaloilleen. Sotilaat lähtivät etenemään rivissä karjuen venäläistä sotahuutoa: ”Uraa!”
Venäläisten ollessa puolimatkassa saksalaiset avasivat tulen. Ammukset rouhivat maastoa, ja niin eläviä kuin kuolleitakin sinkoutui multakokkareiden keskellä ilmaan tuskanhuutojen säestyksellä.
Sitten Gorbatševski kuuli pelottavan, ujeltavan äänen. Taivaalta syöksyi sireenit ulvoen pommikone. Se pudotti lastinsa, ja korviahuumaavat räjähdykset iskivät ilman Gorbatševskin keuhkoista. Pöllämystyneenä hän etsi turhaan taivaalta neuvostokoneita, joiden olisi pitänyt puolustaa ilmatilaa.
”Eteenpäin, helvetti soikoon!” karjui vielä hengissä ollut upseeri, ja niin Gorbatševski jatkoi syöksyään kohti surman suuta.
Jotkut hänen tovereistaan oksensivat juostessaan, jotkut itkivät. Gorbatševskin rivissä ei ollut enää montaa miestä jäljellä, kun hän yhtäkkiä paiskautui maahan. Häneen oli osunut kranaatinsirpale.
Neuvostoliitto oli kärsinyt massiivisia tappioita, mutta takaa vyöryi silti jälleen uusi aalto sotilaita. Ihmisiä oli taas lahdattu koko päivän, ja kovia kokeneen puna-armeijan tappiot olivat ennätykselliset.
Gorbatševski oli vähitellen ymmärtänyt Stalinin ajatuksen: saksalaisten valtaama kieleke Moskovan lähellä oli tuhottava hinnalla millä hyvänsä.