Theodor Eicken alaisena Rudolf Höss oppi kaiken keskitysleireistä.

© Ullstein Bild, Wikipedia & Shutterstock
Sota - Toinen maailmansota

Rudolf Höss rakensi Hitlerin kuolemantehtaan

Rudolf Höss määrättiin vuonna 1940 rakentamaan Auschwitziin keskitysleiri. Hän piti itseään kilttinä miehenä, josta velvollisuus ja uskollisuus tekivät joukkomurhaajan.

Rudolf Höss heitti maailmalle hyvästit kovin rähjäisenä 16. huhtikuuta 1947. Hän ei ollut enää se jääkylmä ja täydellisen tehokas keskitysleirin komentaja, joka vain pari vuotta aiemmin kulki virheettömässä SS-univormussa rakentamassaan kärsimyksen ja kuoleman valtakunnassa.

Höss lähti viimeiselle matkalleen muodottomassa ja likaisessa takissa, aivan liian suurissa housuissa ja kädet selän taakse sidottuina.

Tilinteon hetki oli koittanut, ja häntä odotti kuolema. Höss nousi pienelle jakkaralle hirttosilmukan alle ja näki edessään vuosikausia hallitsemansa kuolemanleirin rauniot. Se oli Auschwitzin keskitysleiri, joka tulisi edustamaan jälkipolville natsien kaikkein kauheimpia rikoksia.

Puolan viranomaiset olivat rakentaneet hirsipuun aivan leirin ensimmäisen kaasukammion viereen. Höss oli viimeistellyt siellä kaasutusmenetelmän, joka tappoi miljoonia eri puolilta Eurooppaa vangittuja juutalaisia.

Leirin piikkilanka-aidan takana näkyi talo, jossa Höss oli elänyt mukavaa elämää vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa.

Kukaan ei tiedä, mitä Höss ajatteli viime hetkinään. Hän oli kuitenkin ainoa natsien kuolemanleirien komentaja, joka kirjoitti omaelämäkerran ennen kuolemaansa. Se paljasti epämiellyttävän selvästi, miten ahkerasta, velvollisuudentuntoisesta ja rakastavasta perheenisästä tuli sanojensa mukaan ”historian pahin ihmiselämän tuhoaja”.

Isä opetti Hössin tottelemaan

Natsien pahimmaksi joukkomurhaajaksi päätynyt mies syntyi vuonna 1901 kylpyläkaupunki Baden-Badenissa. Rudolf Hössin isä oli uskonnollinen, eläköitynyt eversti, joka totutti poikansa kovaan kuriin.

”Minulle opetettiin koko ajan, että minun pitäisi noudattaa vanhempien, opettajien, pappien ja muiden pyyntöjä ja ohjeita eikä mikään saisi horjuttaa velvollisuudentuntoani”, Rudolf­ Höss kirjoitti, kun hän vuosia myöhemmin odotti lopullista tuomiotaan.

Hössillä ei ollut kertomansa mukaan lapsena lainkaan ystäviä, vaan hänen paras kaverinsa oli poni nimeltä Hans. Maailmansodan puhkeaminen vuonna 1914 sai yksinäisen pojan haaveilemaan sotilaan elämästä, ja hän onnistui värväytymään armeijaan 16-vuotiaana kaksi vuotta ennen sodan päättymistä.

Höss palasi sodasta karaistuneena veteraanina, mutta kotona selvisi, että vanhemmat olivat kuolleet ja talo tuhoutunut. Hän turvautui vastoinkäymisissä niihin, jotka eivät olleet koskaan pettäneet: asetovereihinsa.

Höss liittyi kansallismielisiin vapaaehtoisiin, jotka kamppailivat maailmansotaa seuranneina kaoottisina vuosina kommunisteja vastaan. Vuonna 1922 hän liittyi voimakkaimpaan kansallismieliseen ryhmittymään, natsipuolueeseen, jota johti toinen sotaveteraani Adolf Hitler. Se sinetöi Hössin kohtalon.

Höss sai Hitlerin valtaannousua seuranneena vuonna 1934 tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä, kun Heinrich Himmler, Hitlerin henkilökohtaisen vartiojoukon Schutzstaffelin johtaja, vieraili Hössin luona.

Himmlerin organisaatio, jota kutsuttiin lyhenteellä SS, vastasi myös natsihallinnon vasta perustamien keskitysleirien vankien vartioinnista. Niihin suljettiin koko ajan enemmän natsien poliittisia vastustajia.

Himmler kertoi, että SS tarvitsi Hössin tapaisten miesten kokemusta, ja lupasi tälle nopeaa urakehitystä ja hyvän palkan. Höss vakuuttui, ja hänet vietiin pian natsien ensimmäiseen vakinaiseen keskitysleiriin Dachaun kaupunkiin. Leirin komentaja oli Theodor Eicke, joka opetti Hössille, kuinka kuolemanleiriä johdettiin tehokkaasti:

”Jokainen, joka osoittaa vähänkään myötätuntoa vangeille, pitää erottaa välittömästi”, Eicke totesi.

Auschwitz tehtiin puolalaisille

Toinen maailmansota puhkesi syyskuussa 1939, kun Hitlerin joukot rynnistivät Länsi-Puolaan. Hyökkäyksen vanavedessä vangittiin tuhansia puolalaisia kansallismielisiä sekä bolševikkeja. Vangit piti sijoittaa jonnekin, ja SS päätti rakentaa uuden keskitysleirin Puolaan.

Höss oli kohonnut viime vuosina SS:n hierarkiassa, ja hänet lähetettiin keväällä 1940 Lounais-Puolaan valitsemaan leirille sopivaa paikkaa.

Pienen puolalaisen kaupungin Oswiecimin – saksaksi Auschwitz – lähellä oli hylätty kasarmi, joka sopi tarkoitukseen: kasarmi oli piilossa, sitä oli helppo laajentaa ja alueella kulki useita rautatielinjoja.

Himmler hyväksyi oitis Auschwitzin suunnitelman, ja hän nimesi Hössin keskitysleirin komentajaksi.

”Minun piti rakentaa leiri 10 000 vangille mahdollisimman nopeasti”, kirjoitti häkeltynyt Höss, joka ymmärsi tehtävän valtavan laajuuden.

Vankien piti raivata leirin soinen ympäristö viljelysmaaksi saksalaisia uudisasukkaita varten. Hössin mukaan hän aikoi kohdella vankeja mahdollisimman hyvin, jotta nämä työskentelisivät tehokkaasti: ”Kuvittelin, että voisin tarjota vangeille paremman ylöspidon kuin muissa leireissä”, hän kirjoitti.

Tuore komentaja pystytti kiireesti aitoja sekä vartiotorneja ja rakennutti myös krematorion. Kasarmin vanhoille ja kosteille tiiliskivistä tehdyille parakeille ei ehditty kuitenkaan tehdä juuri mitään ennen kuin ensimmäiset vankikuljetukset saapuivat heinäkuussa 1940. Niinpä leirin vangit joutuivat asumaan varsin kurjissa oloissa.

Leirin komentajan oma elämä oli räikeässä ristiriidassa vankien elinolojen kanssa. Höss muutti perheineen tyylikkääseen omakotitaloon aivan leirin viereen. Taloa ympäröi kolmimetrinen muuri, joka peitti osittain näkymän täyteen pakattuun leiriin.

”Perheeni viihtyi Auschwitzissa. Lasten elämä oli mukavaa ja helppoa, ja vaimoni nautti paratiisimaisesta puutarhastaan,” Höss kertoi muistelmissaan.

Todellisuus oli kovin toisenlainen perheen pienen paratiisin vieressä.

Auschwitz rakennettiin 10 000 vangille, ja sitä laajennettiin myöhemmin. Vangit tuotiin leiriin erityisjunilla lukituissa eläinkuljetusvaunuissa.

© Shutterstock

Vangit söivät ruumiita

Auschwitz sai pian hurjan maineen julmuuksistaan sekä vankien suuresta kuolleisuudesta, vaikka Hössin suunnitelmissa leirin olojen piti olla muita paremmat. Syynä oli Hössin mukaan se, että kaikki hänen aikansa meni Auschwitzin rakentamiseen. Vangit olivat leirin vartijoiden vastuulla, ja Hössin mukaan nämä noudattivat vain harvoin hänen ohjeitaan:

”Jouduin tunnustamaan katkerasti, että inhimilliset puutteet ja miesteni sekä upseerieni uppiniskaisuus pilasivat kaikki hyvät tarkoitukseni ja toiveeni.”

Todellisuus oli haaveita karumpi, ja Auschwitz laajeni Hössin johdolla nopeasti. Lisäleirien rakentaminen muunsi alueen valtavaksi keskitysleiriksi, jonne virtasi koko ajan uusia vankeja.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 Höss määrättiin rakentamaan uusi leiri viiden kilometrin päähän entisestä. Auschwitz II:sta, joka tunnettiin nimellä Auschwitz-Birkenau, oli määrä tulla kaikkia muita keskitysleirejä suurempi, sillä sinne piti mahtua satatuhatta venäläistä sotavankia.

Alkuperäisen idean mukaan sotavankien piti rakentaa leiri, mutta valtaosa heistä oli liiaksi nälän näännyttämiä työntekoon. Jopa Höss itse järkyttyi nähdessään vankien tilanteen:

”Heitä kuoli kuin kärpäsiä fyysiseen heikkouteen ja vähäisiinkiin sairauksiin, joita heidän kehonsa eivät enää kestäneet. Näin lukemattomien venäläisten kuolevan heidän yrittäessään niellä perunoita tai juurikkaita.”

Vankeja oli niin valtavasti, että Hössillä oli suuria vaikeuksia toimittaa heille edes vähimmäismäärää ruokaa. Nälkäiset venäläiset vangit olivat epätoivoisia. Hössin vartijat löysivät toistuvasti venäläisten ruumiita, joita muut vangit olivat surmanneet ja syöneet.

Höss määrättiin myös miettimään, miten työkyvyttömiä vankeja voisi tappaa tehokkaasti. Ajatus ahdisti komentajaa, mutta käsky oli käsky. Kokeiltuaan Zyklon B -tuholaismyrkkyä Höss päätti muuntaa osan Auschwitzin krematorioista kaasukammioiksi. Kaasukammioon suljettiin vuoden 1941 syyskuussa 900 venäläistä, ja myrkkykaasua valutettiin kammioon katon aukoista.

”Joku huusi ­’kaasua!’, kun sitä levisi kammioon, ja pian kuului kamalaa huutoa ja meteliä. Kaasukammion ovet kestivät kuitenkin paineen”, Höss kirjoitti.

Hänen suurin huolensa ei ollut kuitenkaan teloittaminen vaan se, että krematorioiden uunit eivät riittäneet ruumiille. Tämä oli kuitenkin vasta alkua.

Auschwitzin piti tuhota juutalaiset

Työpaineet tekivät Hössistä kylmän ja etäisen alaistensa seurassa, ja hän ehti usein perheensä luokse vasta iltamyöhään. Erään talossa vierailleen kodinhoitajan mukaan hänellä oli kuitenkin aina aikaa lasten kanssa leikkimiseen:

”Hän suukotteli lapsia ja puhui heille ystävällisesti. Talosta poistuttuaan hän muuttui kuin eri mieheksi. Silloin hän ei sanonut minulle sanaakaan.”

Kesällä 1942 Höss kutsuttiin Berliiniin kohtalokkaaseen kokoukseen SS:n johtajan Heinrich Himmlerin luokse. Himmlerillä oli Hössille uusi tehtävä.

”Kaikki ulottuvillamme olevat juutalaiset pitää tuhota tämän sodan kuluessa. He hävittävät vielä joskus saksalaiset, ellemme tuhoa juutalaisuuden biologista perustaa”, Himmler julisti.

Himmler oli sitä mieltä, että Auschwitzista eri puolille Eurooppaa vievät rautatielinjat tekivät siitä ihanteellisen keskuksen kaavaillulle joukkomurhalle. Venäläiset sotavangit, jotka piti alkujaan majoittaa uuteen suurleiriin, oli viety muihin leireihin työskentelemään asetehtaissa. Himmler määräsi Hössin muuntamaan Auschwitz-Birkenaun natsien suurimmaksi tuhoamisleiriksi.

Höss lähti järkyttyneenä Berliinistä vielä samana päivänä. Häntä puistattivat eniten ne käytännön ongelmat, joitaHimmlerin käsky aiheuttaisi. Varsinaista juutalaisten tuhoamisohjelmaa hän ei kuitenkan kyseenalaistanut:

”En voinut muodostaa käsitystä siitä, oliko juutalaisten joukkotuho tarpeellinen vai ei, sillä minulla ei ollut tarpeeksi tietoa asiasta”, hän kirjoitti myöhemmin omaelämäkerrassaan.

Uupunut leirin komentaja lohduttautui sillä, että venäläisillä sotavangeilla tehdyt kaasukammiotestit olivat onnistuneet, joten menetelmää voitiin käyttää juutalaisten tuhoamiseen.

Auschwitz muunnettiin vuonna 1942 tuhoamisleiriksi, jonka kaasukammioihin vietiin päivittäin tuhansia juutalaisia miehiä, naisia ja lapsia suoraan junanvaunuista.

© Us Holocaust Memorial Museum

Humaani joukkomurha

Höss valmisteli seuraavina viikkoina yötä päivää Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriä joukkotuhontaan. Hän muunsi esimerkiksi leirin länsipuolella olleet kaksi maatilaa kaasukammioiksi, joista suurempaan mahtui peräti 1 200 ihmistä.

Kaikki oli valmiina, kun ensimmäinen noin tuhatta juutalaista kuljettanut vankijuna saapui. Ryhmä SS-lääkäreitä lajitteli leiriin tulleet vangit: vahvimpiin ja terveimpiin kuulunut kolmannes tulokkaista vietiin pakkotyöhön, ja jäljelle jääneet 638 lähetettiin suoraan kaasukammioon.

Höss kertoi määränneensä alaisensa kirjoittamaan kaasukammion oviin tekstin ”desinfiointihuone” uhreja rauhoittaakseen. Uhreja käskettiin jättämään henkilökohtaiset tavaransa paikkaan, josta he varmasti löytäisivät ne pesun jälkeen.

”Tarkoituksena oli estää sekasorto”, kirjoitti Höss, joka oli ylpeä siitä, että onnistui välttämään turhan paniikin.

Kaasutus sujui kuten Höss oli toivonutkin, ja 25 minuutin jälkeen kammion viimeisetkin epätoivoiset huudot vaikenivat. Tila tuuletettiin, ja sitten vankien erityisryhmä keräsi ruumiit.

Seuraavina kuukausina Auscwitzissa kaasutettiin hengiltä tuhansia juutalaisia yhä kiihtyvää tahtia. Höss tarkkaili usein kuolemaan tuomittuja vankeja ja etenkin naisia, jotka ilmiselvästi epäilivät kuolevansa mutta kykenivät silti rauhoittamaan lapsiaan leikkimällä näiden kanssa. Eräänä päivänä hänen ohitseen kulki juutalaisnainen.

”Hän tuli aivan viereeni ja kuiskasi minulle lapsiaan osoittaen: ’Kuinka voit murhata näin kauniita lapsia? Eikö sinulla ole lainkaan sydäntä?’”

Höss kertoi myös, miten ryhmä naisia kerran huomasi vartijoiden ryhtyvän lukitsemaan kaasukammion ovia heidän takanaan: ”Näin erään naisen yrittävän työntää lastaan ulos kaasukammiosta. Hän huusi itkien: ’Antakaa ainakin rakkaiden lasteni elää!’”

Höss tunnusti muistelmissaan, että tapaukset puistattivat häntä. Vartijoiden takia hän ei näyttänyt sitä:

”Minun piti esiintyä vartijoiden silmissä­ kylmänä ja täysin vailla mitään inhimillisiä tunteita.”

Palanut liha lemusi kaikkialla

Höss ei kyennyt enää peittämään alakuloisuuttaan kotona. Hän etääntyi vaimostaan Hedwigistä, mutta aikaa löytyi yhä lasten kanssa leikkimiseen ja satunnaisiin retkiin läheiselle joelle.

Hänen apeuttaan ei myöskään vähentänyt se, kun vuoden 1942 kuluessa kävi selväksi, ettei Saksan voitto ollutkaan varma. Yhdysvallat oli liittynyt mukaan sotaan, ja itärintamalla Neuvostoliiton joukot vastustivat Saksan etenemistä ankarasti.

Himmler määräsi samana syksynä, ettei joukkomurhasta saanut jäädä minkäänlaisia jälkiä. Auschwitzissa tämä tarkoitti sitä, että Auschwitz-Birkenaun läheisiin joukkohautoihin heitetyt 107 000 ruumista piti kaivaa ylös ja polttaa ulkoilmassa. Valtavia ruumisröykkiöitä poltettiin kuukausikaupalla.

”Matalapaine tai tuulinen sää levitti palavan lihan hajun kilometrien päähän, joten vastapropagandasta huolimatta lähialueilla alettiin puhua juutalaisten polttamisesta”, kirjoitti Höss, joka valvoi kaameaa tehtävää itse:

”Seisoin kamalassa lemussa tuntikausia, kun joukkohaudat avattiin ja ruumit kaivettiin niistä poltettaviksi.”

Juutalaisia tuotiin leiriin koko ajan lisää, joten Höss määräsi juutalaisvangit rakentamaan neljä uutta modernia krematoriota. Uusissa rakennuksissa koko tuhoamisprosessi eteni yhden katon alla; riisuutumiselle sekä kaasukammioille oli omat tilansa, joista pääsi suoraan jättimäisiin polttouuneihin.

Joukkomurha muuttui nyt suorastaan teollisen tehokkaaksi. Sisään asteli satojatuhansia eläviä ihmisiä, mutta ulos tuli vain savua ja tuhkaa.

Kaikkien keskitysleirien ylipäällikkö

Auschwitz oli vuonna 1943 todellinen kuolemantehdas, joten Höss oli suorittanut saamansa tehtävän.

Hänelle tarjottiin talvella paikkaa keskitysleirien keskushallinnon johtajana, ja hieman epäröityään hän suostui. Hössin uusi toimisto sijaitsi Berliinin lähistöllä, mutta Hedwig ja lapset jäivät hänen kehotuksestaan asumaan Auschwitzin taloon.

Höss saattoi yhä seurata Auschwitzin toimintaa, ja keväällä 1944 hän organisoi Unkarin juutalaisten kuljettamisen tuhoamisleiriin, missä heitä murhattiin hengästyttävää vauhtia. Leirin uusi johto tappoi Hössin valvonnassa 320 000 juutalaista kaasulla vain kahdeksassa viikossa.

Unkarista tuotujen juutalaisten joukkomurhan laajuus ja vauhti olivat ennennäkemätöntä jopa Auschwitz-Birkenaussa, ja tapaus todisti Hössin kauhistuttavan organisointikyvyn.

Syksyn tullessa oli selvää, että Saksa oli häviämässä sodan, joten Himmler määräsi keskeyttämään kaasutukset. Saksalaiset hylkäsivät leirin tammikuussa 1945, ja puna-armeija valtasi sen.

Pakoiltuaan vuoden Rudolf Höss jäi brittisotilaiden vangiksi maaliskuussa 1946 lähellä Flensborgia, missä hän työskenteli maatilalla väärällä nimellä. Hän ei paljastanut ensin oikeaa henkilöllisyyttään, mutta sotilaiden hakattua hänet hän lopulta kertoi, kuka oli.

Höss yllätti kaikki

Rudolf Höss pyysi oikeudenkäynnissä anteeksi muun muassa vaimoltaan, kirkolta ja Puolan kansalta. Hänen kuulustelijansa odottivat kohtaavansa ihmishirviön, mutta he tapasivatkin rauhallisen, tavalliselta vaikuttavan miehen.

Hössin perheelleen kirjoittamia kirjeitä sensuroinut upseeri huomautti, että Hössin persoona vaikutti kahtia jakautuneelta: ”Toinen persoonista oli julma ja eikä pitänyt ihmisiä missään arvossa. Toinen oli hellä ja rakastava.”

Hössiä tutkinut Yhdysvaltojen sotavoimien psykologi kirjoitti seuraavasti:

”Hän vaikuttaa olevan jälkikäteen kiinnostunut rikostensa valtavista mittasuhteista, mutta näyttää siltä, ettei asia olisi koskaan pälkähtänyt hänen päähänsä, ellei joku olisi siitä kysynyt.”

Rudolf Höss hirtettiin 16. huhtikuuta 1947 Auschwitzissa. Höss teloitettiin viimeisenä ihmisenä leirissä, jossa hän oli itse murhauttanut yli miljoona ihmistä, ja ehkä hän ennen kuolemaansa ehti ajatella sitä, mitä hän oli kirjoittanut muistelmiinsa hiukan aiemmin:

”Tuntuu traagiselta, että vaikka olen luonteeltaani lempeä, ystävällinen ja avulias, minusta tuli pahin ihmiselämän tuhoaja ja toteutin joka ikisen käskyn ihmisten surmaamisesta.”

Vangitsemisen jälkeen Rudolf­ Höss luovutettiin puolalaisille viranomaisille, jotka tuomitsivat hänet kuolemaan. Höss pyysi anteeksi puolalaisilta ennen kuin hänet hirtettiin.

© DPA/Polfoto

Lue myös:

Holokausti

Puolalainen vastarintamies meni vapaaehtoisesti Auschwitziin

18 minuuttia
Toinen maailmansota

Auschwitzin vangit piilottivat arvotavaroita

2 minuuttia
Toinen maailmansota

Nälkä ja väkivalta nujersivat Ravensbrückin keskitysleirin naiset

15 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!