Sotateollisuuden selkäranka
Narvikin jäättömästä satamasta laivattiin vuosittain kuusi miljoonaa tonnia ruotsalaista rautamalmia Saksan aseteollisuudelle, joka oli riippuvainen malmista.
Kesäisin ruotsalaiset veivät itse laivoilla yli kolme miljoonaa tonnia rautamalmia Saksaan, mutta talvisin, kun Pohjanlahti jäätyi, malmi kuljetettiin rautateitse Norjaan Narvikiin.
Rautamalmia kuljetettiin Kiirunasta Narvikiin rautateitse.
Saksan aseteollisuus tarvitsi vuosittain 22 miljoonaa tonnia rautamalmia, josta se itse tuotti noin puolet. Heikkolaatuisempaan saksalaiseen rautamalmiin sekoitettiin laadukkaampaa ruotsalaista rautamalmia.
Hevosia tarvittiin runsaasti vetojuhdiksi toisen maailmansodan aikana.
Hevosvoimia armeijalle
Tanska oli vuosisatojen ajan tuottanut ja vienyt Eurooppaan runsaasti hevosia sekä sotilaskäyttöön että maatalouden tarpeisiin.
Tuottoisa vienti jatkui myös toisen maailmansodan aikana, jolloin Saksasta tuli sen ehdottomasti tärkein kohde.
Tanskasta vietiin 1940-luvulla Saksaan 38 000 hevosta vuodessa, eli enemmän kuin mistään muusta Euroopan valtiosta.
Meren vilja virtasi etelään
”Tanska kattaa pääosan Saksan suurkaupunkien tuoreen kalan kysynnästä”, väitti valtakunnankomissaari Werner Best, joka oli Saksan korkea-arvoisin upseeri Tanskassa.
Best hieman liioitteli puheissaan.
Vaikka Tanska vei Saksaan kalaa jopa 90–100 000 tonnia vuodessa, sen ylitti Norja, joka vei natsi-Saksaan keskimäärin 260 000 tonnia kalaa vuodessa.
Norja joutui myymään Saksaan niin paljon kalaa, että monet norjalaiset näkivät nälkää.
Tuonti Tanskasta ja Norjasta kattoi kaikkiaan 60 prosenttia Saksan kalantarpeesta, minkä vuoksi Tanskan vastarintaliike tekikin usein sabotaasi-iskuja kalateollisuuden laitoksiin.
Osa tanskalaisista teki Saksassa maatöitä, mutta suurin osa päätyi tehtaisiin.
Saksa tarvitsi lisää työvoimaa
Saksalaiset houkuttelivat ja uhkailivat saadakseen tanskalaisia töihin Saksan teollisuuskaupunkeihin.
Saksa tarvitsi lisää työvoimaa täyttääkseen sotaan lähetettyjen miljoonien nuorten miesten jättämän aukon teollisuudessa. Niinpä miehitysvalta hankki ihmisiä töihin Saksaan myös Tanskasta uhkauksin ja lupauksin.
Yksi keino oli uhata katkaista hiilikuljetukset, niin että Tanska joutuisi palelemaan talvikuukausina. Toisaalta tanskalaisille luvattiin muhkea palkka yleensä kuuden kuukauden mittaisesta työskentelystä Saksassa.
Tanskassa työttömyys oli 35 prosenttia, ja kunnat saivat luvan lakkauttaa työttömyyskorvauksen, jollei työläinen suostunut lähtemään Saksaan. Sinne lähtikin noin 80 000 tanskalaista.
Tanska maksoi saksalaisten lihat
Ennen sotaa Tanska myi suuria määriä lihaa ja lihatuotteita Britanniaan, mutta sodan sytyttyä vienti tyrehtyi.
Saksa alkoi ostaa Tanskasta sian- ja naudanlihaa, ja Kolmas valtakunta maksoi avokätisesti tuotteista.
Tanskasta vietiin Saksaan vuosittain 128 000 tonnia lihaa.
Tanskalaiset eivät kuitenkaan tienneet, että liha maksettiin lainarahalla, joka oli peräisin Tanskan keskuspankista.
Tanskalaiset maksoivat siis itse niistä pihveistä ja pekonisuikaleista, joita nautittiin saksalaisten ruokapöydissä.
Norjan syvissä ja suojaisissa vuonoissa Saksan sotalaivat olivat liittoutuneiden ulottumattomissa.
Norjan vuonot olivat turvallisia
Ensimmäisen maailmansodan laivastosaarto oli saattanut Saksan suuriin vaikeuksiin, eikä sen haluttu toistuvan.
Saksan laivasto halusi vuonna 1940 palavasti pääsyn Norjan syviin vuonoihin ja satamiin, joista käsin se voisi hyökätä liittoutuneiden sotalaivojen ja saattueiden kimppuun.
Ensimmäisessä maailmansodassa brittien julistama laivastosaarto oli koetellut kovin Saksaa, jonka pääsy Pohjanmerelle oli vaikeutunut merkittävästi.
Erityisesti Saksan sukellusveneet olivat olleet pulassa brittien sotalaivojen, sukellusveneverkkojen ja miinakenttien puristuksessa, eikä sen haluttu toistuvan.
Trondheimilla oli suuri strateginen merkitys, sillä sieltä saksalaiset pääsisivät helposti Skotlannin vesille ja Atlantille. Lisäksi kaupungin läheiset syvät vuonot tarjosivat suojaa saksalaisaluksille.
Pohjolan graniitti oli parasta
Hitler haaveili uudesta, graniitista ja marmorista rakennetusta pääkaupungista, ja norjalaisella graniitilla oli siinä suunnitelmassa tärkeä osa.
Berliinistä piti tulla Germania, suurkaupunki, jonka mahtavat rakennukset kestäisivät ylväinä ajan saatossa.
Suunnitelman taustalla oli käsite Ruinenwert, joka tarkoitti rakennusten tietoista suunnittelua sellaiseksi, että ne kuvastaisivat vielä jälkipolville valtakunnan mahtia ja loistoa, kuten Rooman valtakunnan viaduktit ja riemukaaret.
Norjasta vietiin Berliiniin jopa 10 tonnin graniittilohkareita.
Saksa osti Norjasta graniittia miljoonilla valtakunnanmarkoilla.
Määrästä ehdittiin toimittaa kuitenkin vain murto-osa ennen sodan loppumista.
Voi oli tärkeä vientituote
Saksalaiset kutsuivat Tanskaa ”kermavaahtorintamaksi”, koska siellä oli niin rauhallista ja siellä sai hyvin syödäkseen. Kermavaahto ei kuitenkaan ollut saksalaisten eniten kuluttama tanskalainen maitotuote – se oli voi.
Tanska tuotti Saksalle 52 000 tonnia voita vuodessa, mikä vastasi 5–6 prosenttia saksalaisten vuosikulutuksesta. Joka 20. saksalainen söi siis tanskalaista voita.
Ennen sotaa Tanska vei voita etenkin Britanniaan, mutta vuosina 1940–1945 Saksa oli suurin markkina-alue.
Lue myös:
