Hitler meni lankaan: Ratkaiseva käänne toisessa maailmansodassa

Ruumiin sormet oli taivutettu tiiviisti asiakirjasalkun kahvan ympärille. Sal­kussa oli tiedustelupalvelun asiakirjoja.

Salaisissa asiakirjoissa käsiteltiin liittoutuneiden suunnitelmia tulevasta maihinnoususta Etelä-Eurooppaan.

Asiakirjat olivat huolellisesti laadittuja väärennöksiä, jotka oli tarkoitettu saksalaisten löydettäviksi, jotta he varus­tautuisivat liittoutuneiden maihin­nousuun toisaalla kuin missä sen todellisuudessa oli määrä tapahtua.

Asiakirjat sisältävä salkku oli kiinnitetty ketjulla miehen pitkän takin vyöhön. Takin päälle oli puettu vielä tyhjillään olevat pelastusliivit. Jewell vetäisi syvään henkeä ja alkoi puhaltaa ilmaa liiveihin.

Kun hän oli valmis, hän kohottautui seisomaan. Kaikki miehet hiljentyivät, ottivat lakit päästään ja lausuivat lyhyen rukouksen. Sitten he laskivat ruumiin varovasti Välimeren viileään veteen ja tönäisivät sen nousuveden mukaan matkalle kohti Espanjan rannikkoa.

Brittien tiedustelupalvelun luoma ”majuri Martin” oli aloittanut mielikuvituksellisen tehtävänsä. Vasta aika kertoisi, onnistuisiko se.

Sisilia oli sotilaallinen solmukohta

Kuukautta aiemmin, maaliskuussa 1943, liittoutuneiden joukot olivat sinnikkäiden taistelujen jälkeen lyöneet loputkin Rommelin Afrikan-joukoista ja hallitsivat nyt koko Pohjois-Afrikkaa.

Seuraava askel olisi ylittää Välimeri ja saada jalansija Etelä-Euroopassa.

Ilmeisin hyökkäyspaikka oli Sisilia. Keskellä Välimerta sijaitseva saari oli avainasemassa, sillä niin kauan kuin se oli saksalaisten käsissä, kaikki laivaliikenne Välimerellä oli uhattuna.

Myös saksalaiset ymmärsivät saaren strategisen merkityksen. Saksan sodanjohdossa oli ryhdytty valmistelemaan Sisilian vahvistamista Afrikan tappioiden jälkeen.

Varmistaakseen maihinnousun onnistumisen liittoutuneiden oli siis saatava käännettyä saksalaisten huomio jonnekin muualle, jotta nämä siirtäisivät joukkojaan Sisiliasta.

Majuri Martinin ”syntymä”

Keväällä 1943 britit pohtivat kuumeisesti, miten saksalaiset saataisiin uskomaan liittoutuneiden suunnittelevan maihinnousua jonnekin muualle kuin juuri Sisiliaan.

Pähkinä annettiin purtavaksi pienelle joukolle Britannian eri tiedustelupalvelujen edustajia, jotka kokoontuivat viikoittain Lontoossa.

Täydellistä harhautusta pohtiessaan laivaston tiedustelu-upseeri Ewen Montagu muisti aiemmin esitetyn ajatuksen siitä, että kuollut sotilas olisi pudotettu toimimattoman laskuvarjon varassa rintamalle saksalaisten puolelle mukanaan radio.

Radion jouduttua saksalaisten käsiin britit olisivat voineet hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa. Suunnitelma todettiin silloin sellaisenaan mahdottomaksi toteuttaa, mutta Montagu kehitteli ajatusta pidemmälle.

”Voisimmeko syöttää saksalaisille väärää tietoa hyökkäyksen kohteesta antamalla heidän löytää ruumiin, jolla on mukanaan väärennettyjä asiakirjoja?” kysyi Montagu.

Tällä kertaa idea hyväksyttiin, ja operaatiolle annettiin juuri eräästä aiemmasta operaatiosta vapautunut koodi­nimi ”Mincemeat” (lihahakkelus).

Päätettiin, että ruumis olisi muka peräisin mereen pudonneesta lentokoneesta ja ajautunut maihin Espanjan etelärannikolle lähelle Huelvan kaupunkia.

Huelva valittiin kahdesta syystä: toisaalta merivirtausten ansiosta ruumis olisi helppo saada ajautumaan rantaan ja toisaalta britit tiesivät, että kaupungissa oli Espanjan fasistisen hallinnon viranomaisten kanssa tiiviisti yhteistyötä tekevä saksalainen agentti.

Ruumiin etsintä

Operaatio ”Mincemeat” annettiin idean esittäneen Montagun vastuulle, ja hän aloitti käytännön valmistelut.

Ensimmäiseksi hän otti yhtyettä oikeuslääkäri sir Bernard Spilsburyyn selvittääkseen, millainen ruumiin pitäisi olla, jotta se voisi uskottavasti olla peräisin mereen syöksyneestä lentokoneesta.

Spilsbury selitti, että keuhkojen on ehdottomasti oltava täynnä vettä ja ruumiissa tulisi näkyä jälkiä lentokoneen iskeytymisestä veteen.

Vaatimuksia vastaavaa ruumista ei noin vain löytynytkään. Montagu oli paradoksaalisessa tilanteessa: hän oli sodassa keskellä kaatuneita, muttei löytänyt tarvitsemaansa ruumista.

Sitten ilmaantui 34-vuotiaan alkoholistin ruumis. Mies oli kuollut saatuaan syystä tai toisesta elimistöönsä rotanmyrkkyä. Myrkky aiheutti keuhkokuumeen kaltaisen reaktion, jossa hänen keuhkoihinsa kerääntyi vettä, joten ruumis sopi tarkoitukseen mainiosti.

Tärkeää oli myös se, että miehen omaiset olivat valmiita antamaan ruumiin armeijan käyttöön kyselemättä. Heille kerrottiin vain, että ruumista tarvittiin hyvään tarkoitukseen ja sille järjestettäisiin kunnon hautajaiset jälkikäteen.

Omaisten ainoa ehto oli, että ruumiin todellinen henkilöllisyys salattaisiin. Niin ruumis jäädytettiin, ja tiedustelupalvelu jatkoi muita valmisteluja.

Ovelat kirjeet upposivat saksalaisiin

Tarinan uskottavuuden kannalta ruumiilla piti olla korkea sotilasarvo, jotta hänelle uskottaisiin kuljetettavaksi näin tärkeitä kirjeitä.

Hän oli liian nuori ollakseen varsinainen majuri, joten ruumiista tehtiin kapteeni William Martin, joka toimi väliaikaisesti majurina.

Montagu miehineen valmisteli joukon asiakirjoja, joiden oli tarkoitus saada saksalaiset uskomaan, että maihinnousu tapahtuisi Kreikassa ja Sardiniassa.

Tärkein Martinilla salkussa oleva asiakirja oli henkilökohtainen kirje, jonka kenraali sir Archibald Nye, brittien sodanjohdon kakkosmies, oli kirjoittanut kenraali sir Harold Alexanderille, joka komensi brittejä Pohjois-Afrikassa.

Englantilaisen yläluokan toverilliseen sävyyn Nye kirjoitti kirjeessään tulevista joukkojen siirroista Pohjois-Afrikassa ja Välimerellä. Rivien välistä saksalaiset saattoivat lukea, että liittoutuneet suunnittelivat kahta hyökkäystä.

Läntisen operaation koodinimi oli ”Brimstone” ja itäisen ”Husky”.

”Husky” oli myös todellisen Sisiliaan suuntautuvan maihinnousun koodinimi, mutta toiveena oli, että saksalaiset tulkitsisivat kaikkien mahdollisesti kuulemiensa ”Huskya” koskevien viestien liittyvän Kreikan maihinnousuharhautukseen.

Nerokkaana psykologisena kikkana Nyen kirjeessä vielä mainittiin brittien aikovan tehdä harhautuksen Sisiliassa, jotta saksalaiset eivät huomaisi hyökkäys­valmisteluja Kreikkaan ja Sardiniaan.

Toinen kirje, joka Martinilla oli mukanaan, oli brittiläisten operaatioiden johtajan, lordi Louis Mountbattenin kirje amiraali sir Andrew Cunninghamille, joka oli Välimeren laivaston komentaja.

Tämän kirjeen tarkoitus oli välittää osittain samaa viestiä ja siten vahvistaa suunnitelmien uskottavuutta.

Kirjeessä myös vahvistettiin kuvaa Martinista luotettavana asiantuntijana, joka osallistuisi tuleviin laivasto-operaatioihin Välimerellä ja jonka haltuun tällaiset tärkeät kirjeet saatettiin luovuttaa.

Montagu oli sisällyttänyt kirjeeseen monia ”piilotettuja” viittauksia siihen, että läntinen kohde oli Sardinia, kuten:

”Lähetä Martin takaisin, kun hyökkäys on ohi. Hän voisi ehkä tuoda mukanaan vähän sardiineja – ne ovat täällä kortilla.”

Villikko majuri Martin

Käytännön asiatkin piti hoitaa: tarvittiin univormu, salkku ja henkilökortti sekä kaikki muu, mikä tekisi 1907 Cardiffissa syntyneestä kuninkaallisen merijalkaväen majurista William Martinista uskottavan hahmon.

Hänelle kehiteltiin henkilöhistoria ja monenlaisia henkilökohtaisia papereita sekä kihlattu nimeltä Pam, jonka hän oli muka tavannut pari kuukautta aiemmin.

Hänen taskuunsa sujautettiin Pamin lähettämä rakkauskirje ja valokuva, joka todellisuudessa esitti nuorta tiedustelupalvelu MI5:n sihteeriä. Lisäksi taskussa oli kuitti kihlasormuksesta, jota ei ollut vielä maksettu.

Jotta Martin vaikuttaisi tavalliselta mieheltä inhimillisine virheineen, hänelle kirjoitettiin myös pankin muistutuskirje tilinylityksestä sekä henkilökortti, jonka hän oli unohtanut uusia.

Martin oli myös hanakka vaihtamaan vapaalle: hänellä oli kutsukortti trendikkääseen yökerhoon, kaksi käytettyä teatterilippua sekä kuitti viikon yöpymisestä lontoolaisella laivaston klubilla.

Kun kaikki oli valmista, ruumis puettiin ja asetettiin hiilihappojääpedille metallisylinteriin, jossa se vietiin sukellusvene Seraphiin.

19. huhtikuuta 1943 Seraph lähti brittien laivastotukikohdasta Skotlannin Holy Lochista ja otti kurssin kohti Välimerta.

Kalastajat löysivät ruumiin

11 päivää myöhemmin luutnantti Jewell kollegoineen laski ruumiin aamuyöllä mereen. Jo saman päivän iltapäivällä espanjalaiset kalastajat löysivät Martinin ruumiin rannasta ja ilmoittivat asiasta paikallisille viranomaisille.

Kuten liittoutuneet olivat uumoilleetkin, Huelvassa oleva saksalainen agentti sai välittömästi tiedon löydöstä ja hankkiutui tutkimaan ruumista.

Hän avasi ja valokuvasi salkussa olleet kirjeet ja lähetti valokuvat tiedustelupalvelulle Berliiniin.

Kirjeet suljettiin huolellisesti uudestaan ja palautettiin salkkuun, minkä jälkeen espanjalaisviranomaiset luovuttivat ruumiin Britannian konsulille.

Kun Montagu sai kirjeet jälleen käsiinsä, hän havaitsi, että ne oli avattu. Voitonriemuinen kenraali lähetti sähkeen Winston Churchillille, joka oli Washingtonissa.

Sähke oli lyhyt ja ytimekäs: ”Mincemeat swallowed whole” (lihahakkelus nielty sellaisenaan). Montagu lisäsi William Martinin nimen The Timesin kaatuneiden listaan, sillä hän oletti saksalaisten tutkivan listoja tarkasti.

Aivan sattumalta saman päivän luettelossa oli mukana kaksi upseeria, jotka todella olivat kuolleet lento-onnettomuudessa lähellä Gibraltaria, mikä onnekkaasti lisäsi Martinin tarinan uskottavuutta entisestään.

Saksalaiset panostivat Kreikkaan

9. toukokuuta tieto löytyneistä asiakirjoista saavutti Saksan sodanjohdon. Britit olivat onnekseen rakentaneet Martinin hahmon perusteellisesti, sillä saksalaiset myös tarkastivat useita yksityiskohtia. He kuitenkin vakuuttuivat asiakirjojen aitoudesta.

Myös Saksan sotavoimien pääesikunnan päällikkö, kenraali Jodl uskoi liittoutuneiden suunnittelevan maihinnousua Välimeren itä- ja länsipuolella.

Jodl ilmoitti Hitlerille, että liittoutuneet suunnittelivat hyökkäystä Kreikkaan koodinimellä ”Husky” ja todennäköisesti Sardiniaan koodinimellä ”Brimstone”.

Lisäksi mainittiin, että liittoutuneet suunnittelivat suurehkoa harhautusta Sisiliassa, jotta saksalaiset vetäisivät joukkojaan todellisista kohteista.

Kreikan maihinnousun pelko sai saksalaiset siirtämään kokonaisen panssaridivisioonan Ranskasta Peloponnesoksen niemimaalle lähelle Ateenaa, ja 20. toukokuuta Saksan laivaston komentaja antoi käskyn laskea kolme miinakenttää Kreikan edustalle.

Kesäkuun alussa joukko partioveneitä, miinanraivaajia ja torpedoveneitä siirrettiin Sisilian puolustuksesta Egeanmerelle.

Samanaikaisesti saksalaiset varustelivat myös Välimeren länsiosaa. He laskivat selvästi sen varaan, että Sardinia oli liittoutuneiden pääkohde, jolloin Sisilia jäi toissijaiseksi.

Saksalaisten joukkojensiirrot heikensivät Sisilian puolustusta, joten liittoutuneiden hyökkäys 9. heinäkuuta 1943 eteni lopulta helposti.

Maihinnousun jälkeen yhdysvaltalaiset ja brittiläiset joukot etenivät pikamarssia karun Sisilian poikki. Palermon ja Messinan kaupunkien menetyksen jälkeenkin Hitler uskoi yhä, että Sisilia oli ollut vain harhautusta.

Führer oli varma, että liittoutuneiden päähyökkäys tapahtuisi Kreikassa. Hän luotti tietoihinsa niin vakaasti, että vielä 23. heinäkuuta – 14 päivää Sisilian maihinnousun jälkeen – hän nimesi kenraali Rommelin johtamaan joukkoja Kreikassa päähyökkäyksen koittaessa.

Saksalaiset olivat tosiaan nielaisseet ”lihahakkeluksen” sellaisenaan.