Operaatio Bernhard: Sachsenhausenin rahanväärentäjät

Ulospääsy kuolemanleiristä

Juutalaisvangit olivat parasta mahdollista työvoimaa salaiseen väärennysoperaa­tioon. He olivat taitavia ammattilaisia, joista päästäisiin hankkeen päätyttyä lopullisesti eroon. Väärennyshankkeen vankityövoiman nokkamieheksi valittiin slovakianjuutalainen Adolf Burger.

Saksan miehitettyä Slova­kian­­ vuonna 1938 Burger oli vasta­rin­ta­liikkeen pyynnöstä ryhtynyt väärentämään juutalaisille­ katolisia kastetodistuksia, joiden avulla he voisivat välttää keskitysleirin.

Elokuussa 1942 hän jäi kiinni ja hänet ja hänen vasta vihitty vaimonsa lähetettiin Auschwitziin. Burgerin nuori vaimo ­Gisela joutui kaasukammioon, ja Burger itse pantiin työskentelemään leirille saapuvien vankien lajittelussa.

Kun Burger oli ollut Auschwitzissa puolitoista vuotta, häntä tultiin noutamaan. Burger kuvitteli, että hänet lähetetään kaasukammioon.

Hänet ­vietiin kuitenkin leirin komentajan Rudolf Hössin eteen. ”Oletteko vanki Burger?”, Höss kysyi. ”Ja olette ammatiltanne kirjaltaja?” ”Kyllä”, vastasi Burger. ”Teidän ammattitaitoanne tarvitaan muualla. Te lähdette täältä”, totesi Höss.

Ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen Burgeria puhuteltiin nimellä eikä vain vankina numero 64401.

Useimmat vangit halusivat hinnalla millä hyvänsä päästä pois tuhoamis­leiristä ja yrittivät kaikkensa tullakseen valituksi tehtävään.

Hollantilainen litografi Dries Bosboom kutsuttiin myös salaiseen tehtävään, ja häntä noutamaan tullut korpraali kysäisi ovelta, onko parakissa muita painoalan ihmisiä. Max Groen kiiruhti kertomaan toimineensa graafisella alalla, vaikka­ oli itse asiassa kameramies.

Seuraavaksi miehet komennettiin SS-­upseerin toimistoon. Upseeri oli poik­keuk­sellisen asiallinen ja esitti heille ­kysymyksiä aivan kuin he olisivat olleet tavallisessa työhaastattelussa. Groenilta hän kysyi, osasiko ­tämä retusoida.

Groen ei tiennyt asiasta mitään, mutta muisti yhden sanaparin kotoa viihderomaanin kannesta. ”Amerikkalaista retusointia”, Groen sanoi. ”Siis positii­vien retusointia”, saksalainen SS-upseeri totesi nyökytellen tyy­tyväisenä ja asiantuntevan ­näköisenä. Groen valittiin.

Kuusikymmentä vankia lähetettiin Auschwitzista junalla kohti Berliiniä. He matkustivat kolmannen luokan vaunussa, jossa oli puupenkit ja ikkunat. Vangeille oli ylellisyyttä, että heitä ei pantu tavaravaunuun. Päämääränä oli Sachsenhausen Berliinin pohjoispuolella.

Vartijoiden mielivalta ja teloitukset olivat arkea myös Sachsenhausenissa, vaikka Sachsenhausen ei ­ollut tuhoamisleiri, vaan vankeja käytettiin työvoimana Berliinin seudun tehtaissa ja valtion ­rakennus- ja aseteollisuudessa.

Eri leireistä kerätyt painoalaa tuntevat vangit vietiin muusta leiristä korkealla lauta-aidalla eristetylle alueelle, jossa sijaitsivat parakit numero 18 ja 19.

Väärentäjien oma osasto

Kun valikoitu vankijoukko oli saapunut Sachsenhauseniin, heille kerrottiin tehtävästä: heidän tulisi väärentää passeja ja muita asiakirjoja, mutta ennen kaikkea Britannian rahaa.

Työ oli huippusalaista. Kukaan ei saanut olla missään yhteydessä ulkopuolisiin. Siitä syystä parakeille 18 ja 19 oli omat vartijat ja lääkäri.

Krüger painotti vangeille sitä, että hän oli pelastanut heidät jokaisen ­varmalta kuolemalta:

”Jos teette työnne hyvin, teillä ei ole mitään pelättävää. Kun sota joskus loppuu, pääsette näistä parakeista. Kai ymmärrätte, että emme voi antaa teille tämän enempää vapauksia. Teidän työnne on pysyttävä ikuisesti­ salaisena. Kun teette työnne hyvin, saatte palkkionne voittomme myötä.”

Sachsenhausenissa oli täydelliset painovälineet, kaivertamo, valokuvalaboratorio, pakkaamo ja kuusi painokonetta.

Vangit olivat helpottuneita siitä, että he olivat päässeet pois tuhoamisleiriltä. Sachsenhausenissa väärentäjillä oli suhteellisen hyvät oltavat: ruoka-annokset olivat suurempia kuin tavallisilla keskitysleirivangeilla, jokaisella oli oma peti ja he saivat pitää siviilivaatteita.

Krüger kielsi ehdottomasti vankien turhan julman kohtelun, etteivät työ­moraali ja työtahti olisi kärsineet. Vangit halusivat jarruttaa työn etenemistä mahdollisuuksiensa mukaan, sillä he tiesivät pysyvänsä hengissä vain niin kauan kuin väärennysoperaatio jatkui.

Krügerin taktiikka oli käyttää keppiä ja porkkanaa: kuria pidettiin yllä uhkauk­silla ja työhalua lisättiin antamalla toivoa.

Hän pyrki voittamaan vankien luottamuksen palkitsemalla hyvästä työstä vapaapäivillä, tupakalla ja paremmalla ruualla. Vangit saivat jopa pöytätennispöydän parakkien väliin ja luvan kuunnella Saksan radiota.

Toisaalta jokainen tiesi, että heidän tehtävänsä haluttiin pysyvän ikuisesti ­salaisena. ”Olin vuorenvarma siitä, että en jäisi henkiin”, kertoi Burger haastattelussa sodan jälkeen.

”Astuessani leirin portista sisään olin vakuuttunut siitä, ­että minut surmattaisiin ennemmin tai myöhemmin. Maatessani pehmeällä vuoteellani ajattelin vain, että olin vain lomalla haudasta.”

Väärentäjiksi valitut olivat menettäneet perhettä ja ystäviä leireillä, ja jotkut näkivät nyt tilaisuuden kostaa. Berliiniläinen kirjanpainaja Max Bober yritti ylipuhua muut hidastelemaan ja tekemään väärennökset hitaasti ja huonosti: ”Meillä on käsissämme ase heitä vastaan, ja sitä on käytettävä.”

Useimmat vangit halusivat mieluummin pysyä hengissä, joten he hylkäsivät Boberin ajatuksen. ”Täällä meillä on katto päämme päällä eikä meidän tarvitse nähdä ihmisten paleltuvan kuoliaaksi. Yritetään ottaa siitä kaikki irti”, sanoi tšekkiläinen Artur Tupler.

Pankit vahvistivat setelien aitouden

Kukaan tehtävään valituista vangeista ei ollut aikaisemmin väärentänyt rahaa. He oppivat kuitenkin taitaviksi tekemällä kaiverrus- ja painoteknisiä kokeiluja.

Heidän oli myös selvitettävä puntiin kätketyt turvamerkinnät. Varsinkin niin kutsuttu Britannia-medaljonki eli setelin vasemmassa yläkulmassa oleva naishahmo sisälsi mikroskooppisen pieniä yksityiskohtia ja salaisia merkkejä.

Krüger edellytti täydellistä lopputulosta, ja jokaisella uudella yrityksellä syntyi entistä ­vakuuttavampia seteleitä.

Painolaattoja kehiteltiin seitsemän kuukauden ajan, kunnes ne vastasivat ­alkuperäisiä jopa kaksikymmenkertaisena suurennoksena. Setelien numerointi, jonka piti vastata aitojen puntien numerointia, saatiin ratkaistua ­viimeisenä matemaatikkojen avulla.

Yksi ongelma oli rahojen saaminen kuluneen näköisiksi. Kulumisen myötä painomusteen jälki alkaa imeytyä setelipaperiin, jolloin viivat muuttuvat epä­selvemmiksi. Väärennökset alkoivat näyttää aidosti käytetyiltä vasta, kun musteeseen lisättiin kemikaalia, joka edisti musteen imeytymistä paperiin.

Valmis koe-erä toimitettiin Sveitsiin agentille, joka meni rahojen ja Saksan valtionpankin kirjeen kanssa sveitsiläiseen pankkiin pyytämään lausuntoa setelien aitoudesta.

Kun sveitsiläiset totesivat setelien olevan aitoja, agentti pyysi vielä varmistamaan numeroinnin aitouden Englannin pankilta. Myös Englannin pankki vahvisti setelien aitouden.

Krüger ei siltikään ollut tyytyväinen. Vuonna 1943 yksi vangeista lähetettiin vartijoiden saattamana valtionpankkiin Berliiniin vaihtamaan salkullinen väärää rahaa. Joka ikinen väärä seteli kelpasi valtionpankille aitona tavarana.

Rahaa painettiin kahdessa vuorossa, ja koneet kävivät keskeytyksettä. Painokoneet suolsivat taukoamatta viiden, kymmenen, kahdenkymmenen ja rahantarpeen kasvaessa myös viidenkymmenen punnan seteleitä.

Sairaat teloitettiin

Väärentäjävangit pidettiin täysin eristyksissä muista muuten tupaten täydessä leirissä.

Eräänä päivänä väärentäjien toisen parakin katto syttyi palamaan. Konepistoolein aseistautuneet vartijat eivät päästäneet sammutuskalustoa alueelle eivätkä vankeja ulos. Vankien oli sammutettava palo miten parhaiten taisivat.

Sairastuminen tai onnettomuus saattoi merkitä kuolemaa, sillä operaation paljastumista ei haluttu riskeerata päästämällä väärentäjiä leirin sairastupaan.

Nuori puolalainen opettaja yritti salata tuberkuloosiaan. Eräänä päivänä hän alkoi yskiä verta, sairaus paljastui ja ­hänet teloitettiin. Kaikkiaan seitsemän sairastunutta teloitettiin, jottei operaatio olisi vaarantunut.

Tavoitetta vaihdettiin

Saksalaiset päättivät, että rahoja ei pudotettaisikaan Britanniaan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Luftwaffella ei olisi riittänyt koneita toteuttamaan operaatiota.

Norjalainen kirjaltaja Moritz Nacht­stern kertoi: ”Se oli hermoja raastavaa aikaa. Tiesimme, että jos setelipaino lakkautettaisiin, ei kestäisi kauankaan, kun olisimme krematoriossa.”

Saksalaiset eivät lopettaneet väärennyshanketta, vaikka alkuperäistä suunnitelmaa ei voitukaan toteuttaa. Väärennettyä rahaa ei levitettäisikään lento­koneesta, vaan sillä hankittaisiin Saksalle aseita ja raaka-aineita ja maksettaisiin ulkomaalaisille agenteille.

Rahanpesuvastuu annettiin liikemies Friedrich Schwendille. Apureineen Schwend, joka käytti operaatiossa peitenimeä tohtori Fritz Wendig, hoiti provisiota vastaan väärennösten vaihtamisen aitoon valuuttaan ja arvoesineisiin.

Italialaisen aatelisnaisen kanssa avioliitossa oleva Schwend johti rahanpesu­operaatiota Labersin linnasta Meranon läheltä Pohjois-Italiasta.

Hänen verkostoonsa kuului noin 50 asiamiestä, jotka veivät väärää rahaa Sveitsiin, vaihtoivat sen pankeissa muihin valuuttoihin ja ­sijoittivat sitten rahat liiketoimiin puo­lueettomissa maissa.

Väärää rahaa oli liikkeellä niin paljon, että Englannin pankki pysäytti yli viiden punnan setelien painatuksen.

Punnista aiottiin siirtyä dollareihin

”Hyvät herrat! Tästä päivästä lähtien alamme valmistaa myös dollareita!” huudahti Krüger astuessaan saliin, jossa väärentäjät työskentelivät syksyllä 1944. Mauthausenin leiristä tuotiin venäjänjuutalainen Solomon Smoljanov väärentämään dollareita. Hän oli koko joukon ainoa ammattimainen väärentäjä.

Dollarien väärentäminen oli vaikeampaa kuin puntien, eikä painaminen ehtinyt päästä kunnolla käyntiin. Vain kahdensadan kappaleen erä sadan dollarin setelin etupuolta saatiin valmiiksi.

Maaliskuussa 1945 tuli käsky purkaa, pakata ja lastata painokoneet ja tarvikkeet junaan. Aikaa annettiin 36 tuntia.

Vangit siirrettiin Redl-Zipfin keskitysleirille Itävaltaan, jossa setelipaino oli tarkoitus pystyttää uudelleen. Krüger tapasi vangit viimeisen kerran: ”Tänään olen vielä univormussa. Kuka tietää, mitä ­lähipäivinä tapahtuu. Olen antanut mää­räyksen, että teidät toimitetaan turvaan vapauttamiseenne saakka.”

Toukokuun alussa SS määräsi väärentäjät siirrettäväksi Ebenseen keskitys­leiriin ­tuhottavaksi. Vankien siirtoon oli vain yksi kuorma-auto, joten tarvittiin kolme edestakaista matkaa. Kolmannella matkalla auto hajosi ja viimeiset lähetettiin marssimaan kohti Ebenseetä.

Sillä aikaa Ebenseessä vartijat yrittivät komentaa leirin 30 000 vankia tunneleihin, jotka räjäytettäisiin. Vangit yksinkertaisesti kieltäytyivät.

Vartijat epäröivät. Saksa oli käytännössä hävinnyt sodan. He eivät halunneet lisää murhia tililleen. Vartijat alkoivat paeta leiristä.

Kun väärentäjien kolmas ryhmä ­saapui perille 4. toukokuuta, leiri oli jo vankien hallussa. Kun yhdysvaltalaiset saapuivat 5. toukokuuta, leirin vartiotornissa liehui valkoinen lippu.

Sodan jälkeen

Burgerin muistelmiin perustuva elokuva Väärentäjä voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2007. Burger on edelleen elossa.

Operaatiota johtanut Krüger esitti 1950-luvulla sotarikosoikeudenkäynnissä väärentäjinä toimineiden vankien lausuntoja, joiden mukaan hänen toimintansa oli pelastanut heidän henkensä.

Hänen ei katsottu olleen vastuussa sairaiden vankien teloittamisesta. Krüger kuoli vuonna 1989.