Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Operaatio Barbarossa yllätti Stalinin

Saksa teki 3,6 miljoonan sotilaan voimin massiivisen yllätyshyökkäyksen Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Vaikka Saksan salamasotataktiikka toimi aluksi loistavasti, valtava neuvostomaa osoittautui kuitenkin liian suureksi suupalaksi voitonvarmalle Saksan armeijalle.

Scala/BPK

Taivas Saksan ja Neuvostoliiton välisen demarkaatiolinjan yllä Puolassa oli vaalenemassa keskikesän aamuksi.

Luutnantti Siegfried Knappe tunsi kuusimetsän tuoksun. Kello oli 3.14 aamuyöllä 22. kesäkuuta 1941. Aamun linnut virittelivät lauluaan.

Rauha oli vain näennäistä. Yö oli enimmäkseen kulunut sen varmistamisessa, että kaikki oli valmista hyökkäystä varten. Nyt sotilaat seisoivat valmiina ladattujen tykkien vieressä. Itämereltä Romaniaan ulottuvalla 1 800 kilometrin mittaisella linjalla miljoonat saksalaiset sotilaat odottivat hyökkäyskäskyä.

Yli kolmen miljoonaan Saksan, Ita­lian, Romanian, Slovakian ja Unkarin sotilaan hyökkäys Neuvostoliittoon oli kaikkien aikojen suurin sotilaallinen operaatio. 

Hyökkäys käynnistyi kello 3.15. Luftwaffen lentokoneet suuntasivat puna-armeijan linjojen taakse, ja tykistö sai tulikomennon.

Tuhannet Saksan tykit alkoivat tulittaa koko rintaman leveydeltä. Ilma oli sakeanaan mustaa ja keltaista savua ja ruudinhajua.

Tykkien jylinää kesti viisitoista minuuttia. Sitten laukaistiin merkinantoammus, joka valaisi seudun punaisella kajollaan. Knappen tykistöjaoksen osuus oli siltä erää lopussa.

Miljoonat joutuivat vankileireille kielletyn poliittisen toiminnan vuoksi.

© Polfoto/Ullstein Bild & Polfoto/Corbis

Upseerit oli ”puhdistettu”

Kaikkialla vihollisia ja kilpailijoita näkevä Stalin antoi vangita suuren osan armeijan kyvykkäimmistä ja taitavimmista upseereista.

Neuvostoupseerit saivat tuntea Stalinin vainoharhaisuuden nahoissaan.

Operaatio Barbarossan käynnistyessä puna-armeijassa oltiin kipeän tietoisia siitä, että upseerikunta oli Stalinin puhdistusten jäljiltä huonolla tolalla. Stalin näki vihollisia kaikkialla, ja vuosien 1936–1938 aikana miljoonia ihmisiä tuomittiin kuolemaan tai Siperiaan pakkotyöhön, jotta vaarallisista elementeistä päästäisiin eroon.

Vainon kohteeksi joutuivat usein juuri armeijan parhaat upseerit. Ylipäällystöön keskittyvät puhdistukset verottivat sekä strategisia kykyjä että kokemusta.

Kaiken kaikkiaan 9 506 upseeria pidätettiin, ja useimmat teloitettiin. Lisäksi 14 684 upseeria painostettiin jättämään armeija.

Harvenneet rivit täytettiin Stalinille uskollisilla upseereilla.

Seuraavaksi alkaisi jalkaväen hyökkäys, ja jalkaväen jälkeen tulisi Operaatio Barbarossan kärki – Saksan pelätyt taisteluvaunut.

Yli kolmen miljoonaan Saksan, Italian, Romanian, Slovakian ja Unkarin sotilaan hyökkäys Neuvostoliittoon oli kaikkien aikojen suurin sotilaallinen operaatio.

Myös Suomen ja Neuvostoliiton välinen niin sanottu jatkosota alkoi 25. kesäkuuta. Kun taistelua oli kestänyt muutaman viikon, vaikutti siltä, että Saksan salamasotataktiikka johtaisi jälleen voittoon.

Saksan panssaridivisioonat olivat tunkeutuneet syvälle vihollisen alueelle, ja ilmavoimien koneet hävittivät kaikki esteet etenevän armeijan tieltä. Kaupunki toisensa jälkeen antautui hyökkääjille.

Hitler halusi kitkeä kommunismin

Hitler oli jo vuosina 1925 ja 1926 ilmestyneessä kaksiosaisessa Taisteluni-teoksessaan julistanut tavoitteikseen elintilan hankkimisen idästä ja juutalais-bolševistisen järjestelmän kaatamisen. Kun Neuvostoliitto olisi kukistettu ja sen slaavilaiset ali-ihmiset alistettu, Saksan arjalainen kansa voisi vapaasti levittäytyä idän viljaville aroille.

Operaatio Barbarossan valmistelu alkoi salaa kesällä 1940, jolloin Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli voimassa sekä hyökkäämättömyyssopimus että sopimuksia taloudellisesta yhteistyöstä.

Neuvostoliiton johto toukokuun ensimmäisen päivän paraatia vastaanottamassa vuonna 1937 vain viikkoja ennen Stalinin puhdistusten alkamista.

© Polfoto/Corbis

Vaikka bolševistinen Neuvostoliitto ja kansallissosialistinen Saksa olivat ideologiset vastakohdat, 23. elokuuta vuonna 1939 solmittu Molotov-Ribbentrop-sopimus takasi hyökkäämättömyyden, ja sen salaisessa lisäpöytäkirjassa itäinen Eurooppa jaettiin etupiireihin, joilla Stalin ja Hitler saattoivat laajentaa valtakuntiaan toisen puuttumatta asiaan.

Saksa saattoi sopimuksen turvin valloittaa Puolan ilman Neuvostoliiton vastareaktiota, mutta marraskuussa 1940 Hitler ei enää suostunut mihinkään Neuvostoliiton pyrkimyksiin Romanian, Suomen ja Bulgarian suhteen.

Molotov-Ribbentrop-sopimus raukesi, kun operaatio Barbarossa käynnistyi ja Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941.

Saksan tavoitteena oli tehdä bolševismista loppu ja raivata tieltään viimeinen este Euroopan herruudelle. Samalla Saksa saisi hallintaansa viljavan Ukrainan suuret raaka-ainevarat, Donetskin laajan sotateollisuuden ja Kaukasuksen loputtomat öljyvarat.

Sotaretken suunnittelu oli alkanut jo elokuussa 1940 nimellä Aufbau Ost, idän rakentaminen. Saksa oli vallannut Ranskan kuudessa viikossa huolimatta siitä, että Ranskan armeijan piti olla maailman vahvin.

Saksan propagandapostikorteissa kuvattiin itärintaman menestyksekästä salamasotaa.

© Polfoto/Corbis

Saksan sotilasjohto uskoi, että Neuvostoliiton valloittaminen olisi vielä helpompaa – olisihan vastassa kansallissosialistisen rotunäkemyksen mukaan vain ”slaavilaisia ali-ihmisiä”.

Suomen talvisota oli vain vahvistanut Saksan sotilasjohdon näkemystä Neuvostoliiton armeijan heikkoudesta, kun Neuvostoliiton 30.11.1939 valtavalla miesylivoimalla aloittama hyökkäys Suomeen oli kääntynyt Neuvostoliiton kannalta katastrofiksi.

Puna-armeijan hyökkäys oli kilpistynyt joulukuussa 1939 kaikilla rintamaosuuksilla Suomen torjuntataisteluihin, ja vasta Neuvostoliiton suurhyökkäys helmi- ja maaliskuussa 1940 läntisellä Karjalan kannaksella ja Viipurinlahdella oli saanut suomalaisten puolustuksen murtumaan.

Saksa oli operaatio Barbarossaa valmistellessaan niin varma ylivoimaisuudestaan, ettei operaation suunnittelussa otettu huomioon mahdollisuutta, että sotateollisuus ei kykenisikään valmistamaan panssarivaunuja niin lyhyessä ajassa.

”Hurraa! Kaik­kien aikojen suurin taistelu alkaa ylihuomenna!”
Hans Roth, saksalainen sotilas päiväkirjassaan.

Myös varoitukset huoltoyhteyksien venymisestä ja riittämättömyydestä suunnitellun etenemisen tahdissa kaikuivat kuuroille korville. Hyökkäyksen oli ollut määrä käynnistyä jo toukokuussa 1941, mutta ajankohtaa jouduttiin siirtämään Balkanin ongelmien takia.

Operaatio Barbarossaa lykättiin 22. päivään kesäkuuta, koska fasistinen Italia tarvitsi Saksan apua Kreikan valtaamisessa.

Kahdeksan päivää ennen Barbarossan käynnistymistä Hitler kutsui Saksan sotilasjohdon valtakunnankansliaan Berliiniin, kuunteli kenraalien suunnitelmia ja antoi sitten oman tilannearvionsa: puna-armeija tulisi tekemään ankaraa vastarintaa, mutta operaatio ei kestäisi yli kuutta viikkoa.

Saksan ilmavoimat olivat ylivoimaiset Neuvostoliiton vanhentuneita koneita vastaan.

© Polfoto/Corbis

Operaatio Barbarossa vaihe vaiheelta

  • 22.6.–16.7.

    1. vaihe: Saksa vyöryy Neuvostoliittoon

    Operaatio Barbarossan aluksi Luftwaffen pommikoneet tuhosivat 1 489 Neuvostoliiton ilmavoimien lentokonetta ennen kuin nämä ehtivät edes nousta ilmaan.

    Pohjoinen armeijaryhmä lähti Baltian kautta etenemään kohti Leningradia. Heinäkuun puolivälissä Saksan panssarit kohtasivat ankaraa vastarintaa, joka saatiin nujerrettua alle viikossa, ja saksalaiset pääsivät etenemään iskuetäisyydelle Leningradista.

    Panssarit joutuivat kuitenkin odottamaan jalkaväkeä, ja Neuvostoliitto ehti saada Leningradin puolustuksen kuntoon.Keskustan armeijaryhmä eteni kuudessa päivässä 650 kilometriä motittaen 420 000 neuvostosotilasta edetessän.

    1. heinäkuuta se valloitti Smolenskin, jossa eteneminen pysähtyi puna-armeijan vastarintaan. Etelän armeijaryhmä eteni muita hitaammin ja kärsi mittavia tappioita mutta onnistui valtaamaan kiilan Kiovan suuntaan.
  • 17.7.–25.8.

    2. vaihe: Smolensk ja väylä Moskovaan

    Pohjoinen armeijaryhmä pysähtyi viikoksi järjestäytymään uudelleen ja lähti sitten etenemään kohti Leningradia. Suomen armeija valtasi takaisin talvisodassa menettämänsä alueet Karjalan kannaksella ja eteni Syvärillä 160 kilometrin päähän Leningradista.

    Keskustan armeijaryhmä motitti Smolenskissa suuren osan Neuvostoliiton tärkeistä reserveistä Euroopassa. Vastaisku pelasti osan, mutta yli 300 000 miestä antautui 5. elokuuta. Puna-armeija pakeni Saksan panssaridivisioonien edellä.

    Hitler vaihtoi yllättäen tavoitetta eikä hyökännyt Moskovaan, vaan lähetti panssarit Etelän ja Pohjoisen armeijaryhmien avuksi.

    Etelän armeijaryhmä ei hyökännyt Kiovaan vaan eteni arojen halki etelään.

    Umanin motissa Ukrainassa 5. elokuuta Saksa otti vangiksi 103 000 neuvostosotilasta, ja 100 000 haavoittui tai sai surmansa.

  • 26.8.–1.10.

    3. vaihe: Leningrad ja Kiova

    Pohjoinen armeijaryhmä pääsi syyskuun alkupuolella 11 kilometrin päähän Leningradista, mutta viimeiset kilometrit osoittautuivat vaikeiksi. Hitler menetti malttinsa ja päätti, että Leningradia ei vallattaisi, vaan se näännytettäisiin nälkään piirittämällä.

    Keskustan armeijaryhmän panssarit siirrettiin Leningradista etelään, koska neuvostojoukot tekivät hyökkäyksiä pysähdyksissä olevan Keskustan armeijaryhmän jalkaväen kimppuun.

    Osa Keskustan armeijaryhmän panssareista määrättiin Etelän armeijaryhmän tueksi Kiovaan. Stalin määräsi Neuvostojoukot puolustamaan Kiovaa perääntymättä.

    Kun Saksan panssarikiilat kiersivät kaupungin koillisen ja kaakon puolelta, vain noin 15 000 henkeä ehti paeta ennen motin sulkeutumista.

    Yli 600 000 neuvostosotilasta vangittiin, kuoli tai katosi taistelussa, ja yli 80 000 haavoittui.

Asemiin kaikessa hiljaisuudessa

Panssarintorjuntajääkäri Hans Rothille operaatio Barbarossa merkitsi suhteellisen mukavan kasarmiajan päättymistä ja tositoimien alkamista.

Rothin yksikkö oli määrätty Bugjoelle kartoittamaan Neuvostoliiton joukkojen sijaintia. Rajajoen toisella puolella oli Neuvostoliiton joukkoja, ja punalippu liehui vain kivenheiton päässä. Neuvostoliiton bunkkerit ja konekivääripesäkkeet olivat vain sadan metrin päässä.

Roth yritti olla ajattelematta sitä, miten heidän kävisi, jos neuvostoliittolaiset lähettäisivät omat miehensä tutkimaan aluetta. Hän kirjoitti päiväkirjaansa:

”Onko meidät komennettu tänne vain houkutuslinnuiksi ja neuvostoliittolaisten tapettavaksi, että Saksa saa siitä syyn hyökätä?”

Tiedustelijat ryömivät joentörmän suojissa kartoittaessaan neuvostojoukkojen asemia. Joen kumminkin puolin oltiin kiireisiä, ja joukkoja saapui lisää.

Roth kirjoitti päiväkirjaansa: ”Vihollisen puolella on runsaasti toimintaa. Puna-armeija vahvistaa asemiaan, ja metsästä kantautuvista äänistä päätellen vastarannalla odottaa panssarivaunuja.”

Roth oli huolissaan siitä, onnistuisiko Saksan yllätyshyökkäys. Hän kertoo päiväkirjassaan olettavansa, että vastarinta tulee sillä sektorilla olemaan ankaraa.

Kesäkuun 22. päivänä Saksan armeijan pioneerijoukot korjasivat Puolan rajajoen Bugin sillat, jotta Saksan panssarit pääsisivät vaivattomasti Neuvostoliittoon.

© Polfoto/Ullstein Bild

Roth ei kuitenkaan epäillyt, etteikö Saksa voittaisi. Etulinjassa tiedettiin jo, milloin hyökkäys alkaisi.

Kesäkuun 19. päivän kohdalla hänen päiväkirjassaan lukee: ”Hurraa! Kaikkien aikojen suurin taistelu alkaa ylihuomenna!”

Roth oli Saksan voitosta yhtä varma kuin Hitler päämajassaan, vaikka kirjoittikin vihkoonsa kesäkuun 21. päivän iltana:

”Nyt maalaismaiseman yllä lepää ihana illan rauha. Mutta vain muutaman tunnin kuluttua kylän talot ovat tulessa ja ilma on täynnä sirpaleiden ulvontaa ja ujellusta, ja osumat repivät pellot ja murskaavat tiet.”

Hyökkäys alkoi 22. kesäkuuta kello 3.15. Aamuyön hiljaisuus katkesi tykkituleen. Roth ja kumppanit odottivat etenemiskäskyä jännittyneinä mutta päättäväisinä. Kello 3.30 kuului vihellys, ja Roth ja hänen toverinsa ryntäsivät 20 metriä kumiveneille ja ylittivät joen.

Vastassa oli konekivääri. Ensimmäiset kaatuivat konekiväärin luoteihin heti jokea ylittäessään. Pioneerit leikkasivat piikkilankaesteet, ja konekivääripesäke tuhottiin kranaatilla.

Roth jatkoi tovereineen eteenpäin. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli alkanut.

Barbarossa yllätti Stalinin

Hyökkäys tuli Stalinille täytenä yllätyksenä. Vaikka häntä oli toistuvasti varoitettu, hän oli siihen saakka uskonut Saksan olevan valmis hyökkäämään aikaisintaan vuonna 1942, eikä hän pitänyt todennäköisenä, että hyökkäystä tulisi silloinkaan.

Vaikka Stalin oli sairaalloisen epäluuloinen kaikkia kohtaan, hän oli ollut vakuuttunut siitä, että Saksan riippuvuus Neuvostoliiton raaka-aineista pitäisi Hitlerin aisoissa.

Itärintaman armeijat

Neuvostoliitolla oli enemmän panssarivaunuja, lentokoneita ja tykkejä kuin saksalaisilla. Saksan ja sen liittolaisten armeijat ja johto olivat merkittävästi kokeneempia ja paremmin organisoituja kuin puna-armeija.

Saksan suunnitelmana oli edetä syvälle Neuvostoliittoon ja motittaa neuvostoarmeijat. Kun vastarinta olisi nujerrettu, Saksan armeijat jatkaisivat Moskovasta Uralille ja edelleen Kaukasukselle.

Kuluneiden kahden vuoden ajan öljy-, mineraali- ja elintarviketoimitukset olivat pitäneet Saksan sotakoneen ja -tuotannon käynnissä, eikä Stalinin mieleen ollut juolahtanut, että Hitler voisi yrittää ottaa tärkeät resurssit omaan käyttöönsä voimalla.

Neuvostoliiton jatkuvat öljy-, malmi- ja elintarviketoimitukset olivat pitäneet Saksan sotavoimat ja sotateollisuuden käynnissä, eikä Stalin uskonut, että Hitler anastaisi niiden hallinnan itselleen väkivalloin.

Puna-armeija tuli pahan kerran yllätetyksi. Ensimmäisen vuorokauden aikana Saksan ilmavoimat tuhosi kaiken kaikkiaan 1 811 Neuvostoliiton lentokonetta, joista 1 489 ammuttiin kentille ennen kuin ne ehtivät edes ilmaan. Saksan armeija kohtasi edetessään myös vartioasemia, joissa ei ollut yhtään ihmistä paikalla – pelkästään Stalinin kuvia ja punalippuja.

Vain harvoilla paikkakunnilla oli edes kuultu Saksan joukkojen siirroista saati että hyökkäykseen olisi valmistauduttu. Bunkkerit olivat monin paikoin keskeneräisiä tai niissä ei ollut täyttä miehitystä, ja aseista oli pulaa koko puna-armeijassa.

Neuvostoarmeijan reservejä alettiin kiivaasti siirtää etulinjaan. Poliisi Nikolai Šantjuk oli Brestissä Bugjoen varrella. Hän oli paikalla, kun asemalle saapui noin tuhat sotilasta.

”Eikö meille anneta kivääreitä?” kysyivät tulokkaat.

”Menkää etulinjaan. Sieltä löytyy kivääreitä”, heille vastattiin.

Miehet eivät voineet muuta kuin lähteä aseistamattomina eteenpäin. Asemissa he saivat aseita sitä mukaa kun muita haavoittui tai kuoli.

LYHYESTI – Suunnitelma Neuvostoliiton valtaamiseksi:

Wehrmacht hyökkäsi yli 2 900 kilometriä pitkän rintaman pituudelta 22. kesäkuuta 1941.

© Polfoto/Corbis

Brestin vanhan linnoituksen kasarmilla ei myöskään ollut valmistauduttu saksalaisten hyökkäykseen. 1800-luvun kasarmeissa piti olla 8 000 puna-armeijan sotilasta, mutta kesäkuun 22. päivän aamuna paikalla oli vain 3 500 miestä.

Koska oli sunnuntai, ja rajalla oli ollut pitkään rauhallista, suuri osa sotilaista oli saanut vapaata.

Upseerin rouva Nina Artjanova asui linnoituksen itäsiivessä. Hän heräsi kranaattien ja pommien räjähdyksiin, kiskoi takin ylleen ja ryntäsi paljain jaloin lastensa kanssa ulos.

Näky oli painajaismainen. Saksalaisten pommikoneiden parvet pudottivat tappavan lastinsa linnoituksen ylle.

Miehet, naiset ja lapset ryntäilivät paniikissa ympäriinsä yrittäen löytää suojaa. Rouva Artjanova näki tutun luutnantin vaimon ja heidän poikansa. Molemmat olivat kuolleita.

Sujuvaa salamasotaa

Operaatio Barbarossassa oli kolme armeijaryhmää. Pohjoinen armeijaryhmä lähti Baltian kautta kohti Leningradia.

Etelän armeijaryhmän tavoitteena oli valloittaa Neuvostoliiton vilja-aitta, Ukraina. Keskustan armeijaryhmällä oli yli puolet Saksan panssaridivisioonista. Sen oli tarkoitus tunkeutua mahdollisimman syvälle Neuvostoliittoon, jakautua ennen Moskovaa etelään ja pohjoiseen ja edetä Pohjoisen ja Etelän armeijaryhmiä vastaan taistelevien Neuvostojoukkojen selustaan ja motittaa ja tuhota Neuvostoliiton armeijat.

Sotasuunnitelmat vastaavat harvoin todellisuutta, mutta hyökkäyksen ensimmäisinä viikkoina Saksan sotakone toimi niin kuin oli suunniteltu. Saksan panssarit löivät jälleen kerran itseään voimakkaamman vihollisen. Puna-armeijalla oli enemmän panssarivaunuja, lentokoneita ja tykkejä kuin Saksalla.

”Tekisi mieli itkeä, raivostuttaa niin. Mikään ei toimi.”
Hans Roth päiväkirjassaan.

Lisäksi Neuvostoliiton uudet T-34-panssarivaunut olivat teknisesti merkittävästi parempia kuin Saksan taisteluvaunut. Saksa oli vahvemmilla vain jalkaväen määrässä.

Saksan armeijan todellisia vahvuuksia olivat kuitenkin koulutus, kokemus ja tehokas viestintä, jotka puna-armeijassa olivat retuperällä. Neuvostoliiton armeijalla oli vain vähän radiolaitteita, ja esimerkiksi useimmat panssarivaunut viestittivät lipuilla.

Saksan panssarikenraalit, kuten Guderian, olivat etulinjassa, josta hyökkäyksen etenemistä saattoi parhaiten seurata.

© Scala/BPK & Getty Images

Saksan voittoisa ­salamasotataktiikka

Saksan voitot toisen maailmansodan parina ensimmäisenä vuotena perustuivat paljolti taitavaan motitustekniikkaan.

  • Vihollisen yllättäminen

    Yllätys oli Saksan salamahyökkäysten avaintekijä. Vihollinen ei tiennyt milloin ja mistä hyökkäys tulisi eikä näin ollen pystynyt valmistautumaan siihen. Hyökkäykset aloitettiin lyhyillä pommituslennoilla ja lentokenttien tuhoamisella.

  • Läpimurto jalkaväellä

    Jalkaväki tunkeutui ensimmäisenä vihollisen etulinjan läpi. Kun etulinjaan oli saatu aukko, panssarit pääsivät läpi ja jatkoivat vauhdilla etenemistä. Panssarijoukkojen jäljessä tulivat aseistusta ja sotilaita kuljettavat kuorma-autot, ja tarvittaessa voitiin kutsua ilmavoimat apuun. Etulinjan murtanut jalkaväki lähti etenemään panssarien jäljessä.

  • Vihollisen motitus

    Panssarikiilojen kohdatessa vihollisjoukkojen selustassa vihollinen jäi mottiin. Kun hyökkääjiä oli joka puolella, puolustusta oli vaikea organisoida, ja syntynyt kaaos teki vastaiskut vaikeiksi. Kun jalkaväki sai panssarijoukot kiinni, panssarit lähtivät etenemään edelleen.

  • Huoltoketjun turvaaminen

    Motitetun vihollisen piiritys jäi jalkaväen huoleksi. Ilman huoltoyhteyksiä ja pakotietä vihollisen oli ennemmin tai myöhemmin antauduttava. Jalkaväki huolehti myös siitä, ettei vihollinen saanut katkaistua panssarijoukkojen huoltoketjua.

Operaatio Barbarossassa noudatettiin panssarikenraali Heinz Guderianin luomaa salamasotataktiikkaa, jota oli menestyksekkäästi käytetty sekä Puolassa että Ranskassa.

Keskustan armeijaryhmä motitti edetessään satojatuhansia neuvostosotilaita Białystokin lähellä Koillis-Puolassa ja Minskissä Valko-Venäjällä.

Panssarijoukot jättivät vangit jalkaväen huoleksi ja jatkoivat kohti Smolenskia, joka piiritettiin kesäkuun lopussa ja vallattiin heinäkuun puolivälissä.

Saksan valtaamien kaupunkien luettelo piteni lähes päivittäin. Žytomyr, Tšernobyl, Uman, Velikije Luki ja Tallinna vallattiin ja Leningrad ja Kiova saarrettiin.

Saksan sotaonni alkoi kääntyä

Jos operaatiota ei olisi suunniteltu yltiöoptimisesti, Saksan sodanjohto olisi osannut ennakoida tulevat ongelmat.

Vauhdilla etenevien panssarijoukkojen jäljessä seurasi jalkaväki, jonka sotilaat olivat liikkeellä aamuyöstä iltamyöhään ja joutuivat useimmiten kulkemaan metsässä tai pellolla, sillä ajoneuvokolonnilla oli etuoikeus käyttää teitä.

Jalkaväki joutui marssimaan kolmen-, neljän-, viiden- ja jopa kuudenkymmenen kilometrin päivämatkoja kesäkuumalla täydessä varustuksessa.

Marssien välillä käytiin ankaria taisteluita, ja sotilaat olivat lopen uupuneita.

”Nyt alkaa olla vakavat paikat”, kirjoitti Hans Roth päiväkirjaansa 13. heinäkuuta. Ensimmäistä kertaa päiväkausiin miehet olivat saaneet nukkua. Miljoonien muiden itärintamalla olevien Saksan sotilaiden lailla Roth oli lopen uupunut.

Suurin osa Saksan sotavoimista eteni perinteiseen tapaan marssien, ja tarvikkeet kulkivat enimmäkseen hevospelillä. Moottoroidut panssaridivisioonat olivat poikkeus.

© Scala/BPK

”Tekisi mieli itkeä, raivostuttaa niin. Mikään ei toimi. Ei edes oma ruumiini. Hermoni ovat niin kireällä, että ne soivat. Pääsenkö koskaan kotiin?”

Brestin valtauksen viivästyminen enteili pahaa Saksalle. Linnoituksen valtaaminen sitoi niin suuren määrän jalkaväkeä, että sen eteneminen pysähtyi toistaiseksi.

Panssarit olivat jo Smolenskin luona 600 kilometriä idempänä, kun kuusi viikkoa hyökkäjää pidätellyt linnoituskaupunki saatiin viimein vallattua 30.7.1941.

Saksan 45. jalkaväkidivisioona oli tunkeutunut linnoitukseen jo 22. kesäkuuta, mutta törmännyt niin ankaraan vastarintaan, että se joutui päivän päätteeksi vetäytymään. Yhden ainoan päivän aikana 311 saksalaista sai surmansa valtausyrityksessä.

Edellisenä vuonna Ranskan miehityksessä 45. divisioona oli menettänyt alle viisisataa miestä.

Puna-armeijan sotilaat jättivät jälkeensä saksalaisia, joilta oli kaivettu silmät päästä tai silvottu sukuelimet irti.

Saksan tappiot kasvoivat hälyttävää vauhtia ja eteneminen hidastui, sillä puna-armeija taisteli joka ikisestä maapalasesta uskomattoman sinnikkäästi.

Liettuassa yksi ainoa neuvostoliittolainen Klim-2-panssarivaunu esti Saksan koko 4. panssariryhmää ylittämästä Dubysajokea.

Vasta kun Klimin ammukset loppuivat, miehistö hylkäsi viimein vaunun ja pakeni.

Rosvot ja ryövärit vainosivat

Saksalaiset etenivät panssaridivisioonien johdolla valtavia etäisyyksiä lyhyessä ajassa. Joukkojen turvallisuudesta tuli koko ajan kasvava ongelma, sillä metsissä oli neuvostoliittolaisia partisaaneja ja omistaan erilleen joutuneita ryhmiä.

Lisäksi neuvostoliittolaiset hyökkäilivät Saksan huoltokolonnien kimppuun ja veivät tarpeet, joita olisi kipeästi kaivattu rintamalla.

”Menetämme enemmän henkiä roistojen ja ryöväreiden vuoksi kuin taisteluissa”, kirjoitti saksalainen sotilas kotiin heinäkuussa 1941.

Partisaanien toiminta antoi Hitlerille syyn tuhoamissotaan. Armeija sai luvan kohdella paikallisia asukkaita siten, että kaikki halut vastarintaan katoaisivat.

VIDEO – Saksan hyökkäys:

Eräs Minskin asukas kuvasi, kuinka saksalaiset kohtelivat siviiliväestöä: ”SS ja poliisipartiot tekivät yllätystarkastuksia ihmisten asuntoihin yöllä ja päivällä.

Ihmisiä pidätettiin noin vain ilman syytä ja vietiin Gestapon kellareihin kuulusteltavaksi, minkä jälkeen heidät kuljetettiin syrjäiseen paikkaan ja ammuttiin. Kaupungissa vallitsi jatkuva pelon ilmapiiri.”

Ryöstely kuului itärintaman saksalaissotilaiden arkeen. Kun huolto ei pelannut, saksalaiset ottivat omin lupinsa paikallisilta, mitä tarvitsivat. Munat, maito, hedelmät ja hevoset katosivat, ja omaisuutta tuhottiin.

Neuvostoliiton sotapropagandassa natsien rotuoppi käännettiin päälaelleen ja ”arjalaiset yli-ihmiset” esitettiin säälimättöminä ja julmina petoina. Saksan sotilaiden kanssa tekemisiin joutuneet siviilit saattoivat vahvistaa Neuvostoliiton sotapropagandan näkemykset.

Hitleriä ei huolettanut saksalaisten huono maine vastapuolen silmissä.

Venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset kuuluivat hänen maailmankatsomuksensa mukaan alempirotuisiin, joilla ei ollut mitään sijaa Saksan tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Hitlerin väärä valinta

Hitlerin päämajassa Sudenpesässä oltiin optimistisia. Hitlerin ja kenraalien rauhaa Itä-Preussin metsissä häiritsi ainoastaan se, että Smolenskin valloituksen jälkeen oli tehtävä strateginen päätös:

Lähtisikö Keskustan armeijaryhmä kohti Moskovaa? Toinen mahdollisuus olisi, että Keskustan armeijaryhmän 3. panssariryhmä suuntaisi Leningradiin, ja 2. panssariryhmä lähtisi etelään Etelän armeijaryhmän tueksi, ja pelkästään jalkaväki jatkaisi etenemistä kohti Moskovaa.

Vain vankitoverin apu saattoi pelastaa uupuneen neuvostoliittolaisen sotavangin saamasta saksalaisilta kuulaa kalloonsa.

© Ullstein Bild

Saksan oli valittava, halusiko se ensisijaisesti murtaa Neuvostoliiton talouden selkärangan vai vallata Stalinin pääkaupungin. Kenraalikunta oli Moskovan kannalla.

Pääkaupunki oli Neuvostoliiton aseteollisuuden keskus ja koko valtakunnan läntisen osan infrastruktuurin solmukohta, minkä lisäksi kaupungilla oli valtava symboliarvo.

Hitlerin mielestä Moskova oli vähemmän tärkeä kuin Neuvostoliiton talouden romahduttaminen. Hitler ohitti komentoketjussa Etelän armeijakunnan komentajan ja määräsi panssarit etelään ja pohjoiseen. Valtavassa pihtiliikkeessä yli Ukrainan arojen ainakin 600 000 puna-armeijan sotilasta motitettiin Belgian kokoiselle alueelle, ja pian hakaristilippu liehui vallatun Kiovan yllä.

Ukrainassa saavuttamaansa suureen menestykseen tyytyväinen Hitler päätti suunnata Moskovaan. Syyskuun 6. päivänä Hitler antoi käskyn käynnistää operaatio Taifuunin eli hyökkäyksen Moskovaan. Saksan panssarit yllättivät puna-armeijan Orjolissa ja motittivat neuvostoliittolaiset Vjazma-Brjanskin kaksoistaistelussa, ja Saksa sai jälleen satojatuhansia vankeja.

Vjazma-Brjanskin kaksoistaistelu jäi operaatio Barbarossan viimeiseksi suureksi voitoksi. Vaikka Neuvostoliitolla oli enää 90 000 miestä puolustamassa Moskovaa, vastarinta oli kovempaa kuin koskaan, minkä lisäksi saksaiset saivat vastaansa Venäjän talven.

Saksa ei haaskannut resurssejaan operaatio Barbarossassa saatuihin miljooniin vankeihin.

© Ullstein Bild

Saksa sai liian paljon ­neuvostoliittolaisia vankeja

Saksan ottamia sotavankeja kuoli tuhansittain jo matkalla leireille, joissa heidän kohtalokseen koituivat nälkä, uupumus ja taudit.

Saksan panssarijoukot motittivat puna-armeijan kerta toisensa jälkeen. Kaikkiaan 5,7 miljoonaa neuvostosotilasta joutui Saksan sotavangiksi toisessa maailmansodassa. Kun sota päättyi vuonna 1945, Saksan vangiksi ottamista neuvostoliittolaisista sotilaista 2,7–3,3 miljoonaa oli saanut surmansa.

Hitler oli tehnyt esikunnalleen selväksi jo maaliskuussa 1941 operaatiota suunniteltaessa, että Barbarossa oli alkusoitto bolševismin ja slaavilaisten ali-ihmisten hävittämiselle. Hitler oli päättänyt, että tulevassa suursodassa ei noudatettaisi mitään kansainvälisiä sodankäyntiä sääteleviä sopimuksia.

Päättymättömiltä näyttäneet vankijonot joutuivat kirjaimellisesti marssimaan itsensä kuoliaiksi. Marssilla kohti vankileiriä ei annettu juuri mitään ruokaa eikä juomaa, ja terveetkin miehet kaatuivat yksi toisensa jälkeen. Jos joku ei pystynyt enää jatkamaan, vartijat ampuivat hänet siihen paikkaan.

Vankileirien olosuhteet eivät olleet juuri kuolemanmarssia paremmat. Vangit tekivät raskasta pakkotyötä varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön eivätkä saaneet siihen nähden tarpeeksi ruokaa. Vankien terveydentilasta ei välitetty, ja vangit kuolivat nälkään, kylmään ja tauteihin.

Lisäksi saksalaiset etsivät vankien joukosta puna-armeijan komissaareja ja juutalaisia, jotka teloitettiin. Yli 600 000 sotavankia surmattiin korkeimpien tahojen siunauksella.

Sää oli Neuvostoliiton puolella. Ensilumi satoi ja sen sulettua pois alkoi syysrospuutto, joka muutti päällystämättömät tiet paksuksi kuravelliksi, jossa oli lähes mahdoton päästä eteenpäin.

Saksan huoltolinjat olivat aivan liian pitkät, ja logistiset ongelmat vain kasvoivat koko ajan. Lokakuun lopussa Saksan sodanjohto määräsi operaatio Taifuunin pysäytettäväksi armeijoiden uudelleenjärjestämistä varten.

Tauko antoi neuvostoarmeijalle aikaa tiivistää rivejään ja järjestää puolustustaan sekä tuoda rintamalle tuoreita reservejä.

Neuvostoliiton tiedusteluorganisaatio oli saanut vakoojaltaan luotettavan tiedon siitä, että Japani ei hyökkäisi Neuvostoliittoa vastaan.

Niinpä Stalin antoi siirtää kolmekymmentä divisioonaa siperialaisia sotilaita Kaukoidästä Moskovan tueksi. Siperialaisilla joukoilla oli tuomisinaan myös yli tuhat panssarivaunua ja saman verran lentokoneita.

Kun maa viimein jäätyi marraskuun puolivälissä, saksalaiset lähtivät jälleen hyökkäämään kohti Moskovaa. Kaksi viikkoa kestäneessä epätoivoisessa taistelussa polttoainepulasta ja ammusten vähyydestä kärsineet saksalaiset etenivät hitaasti kohti Moskovaa.

Neuvostoliitto onnistui pysäyttämään Toisen panssariarmeijan. Neljäs panssariarmeija sen sijaan pääsi piiritysetäisyydelle, ja joulukuun 2. päivänä osa 258. jalkaväkidivisioonaa pääsi niin lähelle Moskovaa, että Kremlin tornit näkyivät.

Silloin talvi kuitenkin iski toden teolla. Paleltumat ja sairastumiset alkoivat vaatia enemmän uhreja kuin taistelut. 5. joulukuuta Neuvostoliitto kävi massiiviseen vastaiskuun ja pakotti saksalaiset perääntymään yli kolmesataa kilometriä. Saksa joutui tunnustamaan, ettei se saanut Moskovaa vallattua.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota