Kööpenhaminalaiset katselevat Shellhusetia, Gestapon palanutta päämajaa.

Oliko Gestapon pommitus kärsimysten arvoinen?

Britit ja vastarintaliike tiesivät, että ilmaiskuun Gestapon Kööpenhaminan päämajaan liittyi riskejä. Oliko perusteltua riskeerata viattomien siviilien henki 40 000 vastarintataistelijan suojelemiseksi? Kerro kantasi sivun alalaidassa.

Britit ja vastarintaliike tiesivät, että ilmaiskuun Gestapon Kööpenhaminan päämajaan liittyi riskejä. Oliko perusteltua riskeerata viattomien siviilien henki 40 000 vastarintataistelijan suojelemiseksi? Kerro kantasi sivun alalaidassa.

Frihedsmuseet

Maaliskuussa 1945 ei tiedetty, miten pitkään toinen maailmansota jatkuisi – kuukausia vai vielä vuosia? Unohdetaan siis hetkeksi, että pommitus tapahtui vain 44 päivää ennen saksalaisten antautumista.

Kuvittele seuraava tilanne: maaliskuussa 1945 sinun on otettava kantaa siihen, lähetetäänkö pommikoneet yrittämään riskialtista iskua Gestapon Kööpenhaminan päämajaan.

Onnistuminenkin tarkoittaisi viattomia uhreja

Tiedät, että toisen maailmansodan pommikoneiden osumatarkkuus ei ollut yleisesti huippuluokkaa. Käytössä ei ollut GPS-järjestelmiä vaan pommi pudotettiin sillä hetkellä, kun osuma oli lentäjän arvion mukaan todennäköisin.

Suurten rakennusten pommittaminen kaupunkiympäristössä oli jo aiemmin osoittautunut riskialttiiksi. Vuonna 1944 tehdyissä, muuten onnistuneiksi ylistetyissä iskuissa saksalaisvankilaan Amiensissa ja Gestapon päämajaan Aarhusissa pommit olivat tappaneet myös sivullisia uhreja. Aarhusissa harhapommi oli surmannut 10 siviiliiä.

Kööpenhamina oli vielä merkittävästi tiiviimmin asuttu, joten britit varoittivat, että isku vaatisi väistämättä siviiliuhreja. He eivät toki voineet aavistaa, että valtaosa siviiliuhreista olisi Ranskalaisen koulun lapsia.

Tanskan vapautus Frederiksberg

Tanskan vapautuksen jälkeen Frederiksbergiin pystytettiin suuri risti viattomien uhrien muistoksi.

© FHM

Pelissä oli 40 000 vapaustaistelijan elämä

Siviiliuhrien riskiä täytyy punnita suhteessa vastarintaliikkeen jäseniin, jotka taistelivat vapauttaakseen koko Tanskan natsien kynsistä. Vuonna 1945 Saksa ei pitänyt miehittäjänä enää matalaa profiilia saati antanut tanskalaisten huolehtia esimerkiksi lainvalvonnasta. Sen sijaan natsit terrorisoivat kansaa räjäyttämällä rakennuksia ja ampumalla siviilejä kostoksi vastarintaliikkeen toimista.

Vastarintaliikkeessä oletettiinkin, että saksalaiset taistelisivat viimeiseen asti. Noin 40 000 tanskalaisen vapaustaistelijan maanalaisia joukkoja koottiin ja aseistettiin salassa. Kun liittoutuneiden joukot lähestyisivät Tanskaa, joukot perustaisivat Kööpenhaminaan sillanpääaseman, jonka kautta Ruotsissa koulutettu tanskalaisprikaati nousisi maihin.

Vastarintaliikkeen johto pyysi keväällä 1945 tukea etenkin näiden salaisten joukkojen suojelemiseksi, sillä saksalaiset olivat jo heidän jäljillään. Useita vapaustaistelijoita oli myös jo vangittu, ja oli vain ajan kysymys, milloin saksalaiset saisivat kiduttamalla heidät paljastamaan toverinsa vastarintaliikkeessä.