Natsit julistivat sanomaansa Saksan kaupunkien kaduilla ja aukioilla koko 1920-luvun ajan.

© Imagno, Getty Images & Shutterstock

Natsijohtaja aivopesi Saksan kansaa tehokkaalla propagandalla

Kun Saksan kansallissosialistinen puolue nousi valtaan vuonna 1933, se alkoi oitis kehittää työkalukseen tehokasta propagandakoneistoa. Saksalaisia pommitettiin natsihallinnon viesteillä niin katujen varsilla, sanomalehtien sivuilla kuin elokuvateattereiden hämärässäkin.

perjantai 16. maaliskuuta 2018 teksti Troels Ussing & Andreas Abildgaard

Kun Joseph Goebbels marraskuussa 1925 asettui kirjoi­tuspöytänsä ääreen ja tarttui kynäänsä, hän oli yhä kiihdyksissään tavattuaan juuri Adolf Hitlerin.

”Siinä miehessä on kaikkea, mitä ­kuninkaalta vaaditaan”, Goebbels kirjoitti innoissaan päiväkirjaansa ja jatkoi kuvai­le­malla Hitlerin ”suuria sinisiä silmiä”, jotka olivat loistaneet ”tähtien lailla”.

28-vuotias Goebbels oli edellisenä vuonna liittynyt jäseneksi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ­NSDAP:hen, ja nyt hän oli ensi kertaa ­tavannut puolueen johtajan. Kun hän 23. marraskuuta tapasi Hitlerin uudelleen, hänen ihailunsa vain yltyi:

”Riemun päivä! Hitler tervehti minua kuin vanhaa ystävää ja etsi minua katsellaan. Miten ihailenkaan häntä!” kirjoitti Goebbels, joka sai vielä pian kunnian viet­tää pari päivää Hitlerin huvilalla Berghofissa Baijerin Alpeilla:

”Nuo päivät viitoittivat tieni! Taivaalla loistaa tähti, joka johtaa minut pois kurjuudesta! Olen ikuisesti hänen.”

Goebbels, joka oli väitellyt tohtoriksi kirjallisuudesta, oli joutunut täysin ”tulisieluksi” ja ”poliittiseksi neroksi” kutsumansa Hitlerin lumoihin. 

Goebbelsin kirjallisten lahjojen ansiosta Hitler pyysi häntä pian avukseen edistä­mään natsi­puo­lueen asiaa. Haaste oli mittava, sillä harva saksalainen kannatti 1920-luvulla natseja, ja vuonna 1925 puolu­eessa oli vain 25  000 jäsentä.

Goebbels piti kunnia-asianaan saada kaikki saksalaiset ihailemaan Hitleriä ja kannattamaan kansallissosialistista puoluetta. Se onnistuisi häikäilemättömän propagandan avulla. 

Julisteet iskulauseineen näkyivät kaikille. Muun muassa punaiset tekstit erottivat natsien julisteet muiden puolueiden mustavalkoisista julisteista.

Ytimekäs viesti

Hitler oli jo aiemmin vakuuttunut propagandan tarjoamista mahdollisuuksista. 

Puoluejohtajana hän tiesi, että kansan mielipiteisiin pystyi vaikuttamaan kirjoituksilla ja puheilla – etenkin, jos viesti oli muotoiltu tavalliselle kansalle ymmärrettäväksi. 

Manifestissaan, Taisteluni-teoksessa, hän kirjoitti muun muassa, että propaganda piti ”suunnata massoille” ja sen tuli olla ­sävyltään ”kansanomaista ja vastata älylliseltä tasoltaan vastaanotta­jista yksinkertaisimpia”.

Yksinkertaisuus oli myös Goebbelsin ohjenuora, kun hänet vuonna 1926 ­nimitettiin NSDAP:n uudeksi Berliinin seudun aluepäälliköksi, Gauleiteriksi, ja PR-päälli­köksi. 

Natsien kannatus Berliinissä oli vähäistä, ja Goebbels ­kuvaili pääkaupunkia ”synnin suoksi”. Pian natsien ­sanoma ja Hitlerin nimi kuitenkin ­tulisivat tutuiksi berliiniläisille.

Goebbels alkoi julistaa puolueen viestiä kuorma-auton ­lavalta Berliinin kaduilla ja aukioilla.

Älykäs tohtorismies vältti puheissaan monimutkaisia ilmaisuja ja vaikeita sivistyssanoja ja puhui kansalle toivosta ­yksinkertaisesti ja ytimekkäästi. Hän tunsi yleisönsä ja osasi vedota kuulijoidensa syvimpiin tunteisiin.

”Mitä äänilevyä tänään soittaisin, kansallista, yhteiskunnallista vai tunteellista?” Goebbelsin kerrotaan kysyneen, ennen kuin hän astui puhujapönttöön.

Yhä useampi saksalai­nen koki, että kansallissosialistit ­puhuivat heidän kieltään ja ymmär­sivät ­heidän tuntojaan, ja puo­lueen kannatus alkoi kasvaa.

Goebbels alkoi julkaista lehteä nimeltä Der Angriff eli ”Hyökkäys”, joka aluksi viikoittain ja myöhemmin päivittäin riepotteli armotta juutalaisia, kommunisteja ja Weimarin tasavallan poliitikkoja. Hän itse vastasi ­lehden pääkirjoituksesta, jonka hän allekirjoitti nimellä ”Tri G”.

Goebbelsin kyvyt tekivät Hitleriin suuren vaikutuksen, ja marraskuussa 1928 hän nimitti Goebbelsin johtamaan kansallissosialistisen puolueen propagandaa koko maassa.

NSDAP:lla oli tuolloin jo noin 150  000 jäsentä, ja pian sen tehokas propagandakoneisto houkuttelisi ­jäseniksi miljoonia ihmisiä lisää.

Viholliset olivat ali-ihmisiä

  • Juutalaiset olivat yhteiskunnan pahimpia vihollisia
    Juutalaiset olivat natsi-Saksassa kaikkein vihatuin väestöryhmä, vaikka heidän osuu­tensa Saksan väkiluvusta oli vain alle yksi prosentti. Natsien propaganda sai suuren osan saksalaisista uskomaan, että juuta­laiset olivat ahneita ja rikollisia ali-ihmisiä.

  • Älymystöä pilkattiin puhujapöntöistä
    Hitler ja Goebbels pyrkivät puhumaan yksinkertaisilla lauseilla ja pitämään viestinsä helppo­tajuisina. Niinpä he pitivät Saksan ­älymystöä vihollisenaan, sillä älykköjä ei ollut helppo saada lankeamaan propagandaan, joka vetosi järjen sijasta kuulijoiden tunteisiin.

  • Vammaiset haluttiin tuhota
    Natsien T4-eutanasiaohjelman ­tavoitteena oli raivata pois henkisesti sairaat ja fyysisesti vammaiset ihmiset. Ohjelma herätti kuitenkin kansassa vastustusta, ja vuonna 1941 natsihallitus ­julkaisi elokuvan Ich klage an eli ”Minä syytän”, jossa aviomies toteuttaa sairaan vaimonsa ­toiveen kuolinavusta. Noin 18 miljoonaa saksalaista näki ­elokuvan, jonka uskotaan ­lisänneen eutanasiaohjelman kannatusta.

  • Kommunistit elivät pimeydessä ja köyhyydessä
    Kiivaissa vaalipuheissaan Hitler viittasi usein kommunisteihin ja Neuvostoliittoon Saksan ja koko Euroopan pahimpina vihollisina. Hän pelkäsi, että Saksan kommunistit nousisivat Neuvostoliiton tuella ­kapinaan hänen hallintoaan vastaan. Siksi natsien propaganda pyrki esittämään kommunistit vaarana, joka uhkasi Saksan kansan turvallisuutta. Goebbelsin ­julisteet kuvasivat elämää bolševikkien alaisuudessa köyhäksi kitkuttamiseksi, kun taas natsi-Saksassa elämä oli onnellista ja turvattua. 

Uhkakuvat vetosivat kansaan

Goebbels tarttui uuteen tehtäväänsä tarmolla. Tarvittiin entistäkin tehokkaampaa propagandaa, jotta Hitler ja natsit voisivat saada kansan puolelleen ja nousta valtaan Saksassa.

”Propaganda on taito, jonka kuka ­tahansa voi oppia, aivan kuten viulunsoiton”, muotoili Goebbels, ja alkoi palkata ja kouluttaa yhä enemmän ­ihmi­siä vauhdilla kasvavan propaganda­koneistonsa palvelukseen.

1920-luvun lopun lama oli kansal­lis­sosialisteille kuin tai­vaan lahja. Moni saksalainen menetti työnsä, ja kansa kaipasi kipeästi muutosta ja toivoa paremmasta. 

Natsit loivat puheissa, lehti­artikkeleissa ja vaalijulisteissa mielikuvaa Hitleristä vapahtajana, joka voisi nostaa Saksan kurjuudesta. 

Heidän mukaansa Saksa ja sen asukkaat olivat Versaillesin rauhansopimuksen uhreja, jotka oli vääryydellä pakotettu maksamaan kohtuuttomia sotakorvauksia. 

Hitler julisti, että kapitalistit, juutalaiset ja Weimarin tasavallan poliitikot olivat puukot­taneet Saksan armeijaa selkään ensimmäisessä maailmansodassa.

Köyhät ja tyytymättömät saksalaiset lankesivat helposti uskomaan natsien maa­lai­lemiin uhkakuviin. 

Vuonna 1930 yksinkertaiset iskulauseet, kuten ”Alas tappion aiheuttajat!” ja ­”Vapautta ja leipää!” houkuttivat kansaa natsipuolueen vaali­tilaisuuksiin kuulemaan Hitlerin ja Goebbelsin puheita.

Vaalitilaisuuksissa yleisön yllä liehuivat tarkan käsikirjoituksen mukaisesti natsien viirit ja liput, ja ”Sieg Heil”-huudot kaikuivat ilmassa niin, että yleisö tempautui ­mukaan joukkohurmokseen.

Mahtipontiset tilaisuudet, joita säestivät ruskeapaitaisten SA-iskujoukkojen marssit, ­loivat mielikuvaa kansallissosialisteista dynaamisina ja vahvoina johtajina. Pian natsien tilaisuuksiin osallistumisesta tuli Saksassa trendikästä. 

Führer ei ollut pelkästään Saksan valtiojohtaja – monet pitivät häntä lähes puolijumalana. Natsihallinto pyrki vahvistamaan tätä mielikuvaa propagandassaan, jossa Hitler kuvattiin Saksan messiaaniseksi pelastajaksi.

© Imageselect

Goebbels valjasti tekniikan käyttöön

Ennen vuoden 1932 vaaleja Goebbels tehosti natsien propagandaa entisestään ja alkoi hyödyntää modernia tekno­logiaa tehdäkseen vaalikampanjasta oikean propagandan taidonnäytteen.

Goebbels kritisoi vaalipuheessaan ­ankarasti Saksan ­istuvaa hallitusta. ­Puhe tallennettiin 50  000:lle gramo­fonin­­levylle ja lähetettiin postitse äänestäjille. 

Lisäksi puistoissa ja muilla julkisilla paikoilla näytettiin kymmenen minuutin pituista natsimielistä äänielokuvaa, joka oli tuohon aikaan uutta Euroopassa. 

Natsit liimasivat seiniin ja aitoihin vaalijulisteita, joiden vahvat punaiset värit kiinnittivät väkisinkin ohikulkijoiden huomion, ja iskujoukot kulkivat repimässä poliittisten vastustajien julisteita.

”Pääkaupunkia on vaikea tunnistaa ­entisekseen. Ilmoitustolpat ja seinät ovat täynnä meidän julisteitamme”, Goebbels totesi tyytyväisenä.

Hän myös lähetti SA-joukkoja häiritsemään muiden puolueiden vaalitilaisuuksia. Puolisotilaallisen SA:n ­nuorukaisia kannustettiin sabotoimaan kilpailevien puolueiden vaalimarsseja ja aloittamaan joukkotappeluita, jotta kilpaili­joiden ­viesti hukkuisi hälyyn.

Goebbels myös ­määräsi iskujoukkonsa soluttautumaan vaaliväittelyihin väärennetyillä pääsy­lipuilla. Näin salit olivat täynnä äänek­käitä natseja, eivätkä muiden puolueiden kannattajat mahtuneet sisään.

Tehokas propaganda vaikutti osaltaan siihen, että kesällä 1932 jo noin 37 prosenttia saksalaisista äänesti valtiopäivävaaleissa NSDAP:ia, ja seuraavan vuoden valtiopäivävaaleissa natsit kahmivat peräti 44 prosenttia äänistä. Natsit hallitsivat nyt Saksaa, ja puolueen jäsenmäärä oli kasvanut 850  000:een.

Goebbels, joka erään italialaisen journalistin mukaan oli ”luonut Euroopan nykyaikaisimman ja laajimman propagandakoneiston”, ei nähnyt rajaa propagandan kyvylle vietellä ihmisiä.

”Myös kansainvälinen lehdistö antaa tunnustusta puolueemme propagandalle, jota pidetään sekä esikuvana muille että ilmiönä, jollaista ei ole aiemmin nähty. Viime aikojen vaalikampanjoissa olemme hankkineet propagandan saralla niin vankkaa kokemusta, että edistyneiden menetelmiemme ansiosta pystymme lyömään kaikki vihollisemme.”

Lapsista kasvatettiin ihannenatseja

Maaliskuun 1933 vaalivoiton jälkeen Hitler nimitti Goebbelsin kansanvalistuksesta ja propagandasta vastaavaksi ministeriksi. 

Uudessa toimistossaan Berliinin Wilhelmstrasse-kadun varrella tämä valmistautui viemään natsien propagandan aivan uudelle tasolle.

Goebbels vaati, että hänen työpöytänsä piti joka aamu olla siisti ja sillä piti aina olla valmiina vasta teroitettuja värillisiä kyniä. 

Etenkin vihreille kynille oli tarvetta, sillä Goebbelsillä oli tapana tehdä niillä merkintöjä hänelle tarkistettavaksi lähetettyihin asiakirjoihin.

Ennen ministerinimitystään Goebbels oli luonnehtinut ”kansan kasvattamisen” olevan tärkeä osa ministerin tehtävää. Siitä tulikin yksi propagandan tärkeimmistä tavoitteista: saksalaiset piti kasvattaa rakastamaan natsihallintoa ja palvo­maan Hitleriä johtajanaan.

Propagandan avulla lapsiin alettiin ­iskostaa natsien oppeja jo äidinmaidossa. 

Saksalaislapset pelasivat ”hullunkuriset perheet”-peliä muistuttavaa Hitler Quartettia tavallisten korttien ­sijasta korteilla, joiden kuvat esittivät Hitleriä, Goebbelsiä ja muita natsijohtajia, ja ­perinteiset tinasotilaat korvattiin hakaristilip­puja heiluttavilla SA-sotilailla.

Natsisymbolit olivat läsnä myös jouluna:­ joulukuusi kiinnitettiin haka­ristin muotoiseen jalkaan ja sen oksille ­ripus­tettiin punaisia hakaristein koristeltuja kuusenpalloja. Myös perinteiset parrakkaat joulutontut vaihtuivat sileäleukaisiin ja ruskeapaitaisiin SA-tonttuihin.

”Vain se, joka hallitsee nuorisoa, voi hallita tulevaisuutta”, julisti Hitler. Nat­sien tavoitteena olikin iskostaa Führerin palvonta jo taaperoihin, jotta aivopesu ­aikanaan koulussa olisi helpompaa. 

Natsit janosivat Saksalle hyvitystä

Hitler halusi tehdä Saksasta taas suuren. Propagandan tavoitteena oli valmistella kansaa sotaan
ja kostoon niitä vastaan, jotka olivat nöyryyttäneet Saksaa Versaillesin rauhansopimuksella.

  • Heim ins reich
    Hitler halusi tuoda kaikki etniset saksalaiset Heim ins Reich eli ”kotiin valtakuntaan”. 1930-luvun lopulla natsit hyödynsivät ­propagandaa alkaessaan liittää ensimmäisessä maailman­sodassa menetettyjä alueita Saksaan.

  • Versaillesin sopimus
    Hitler syytti Versaillesin rauhansopimusta ­Saksan tahallisesta nöyryyttämisestä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. ­Natsien vaalijulisteen teksti julisti ”Voitto Versaillesista!” ja sen kuva esitti haka­ristiä, joka katkaisi symbolisesti Versaillesin sopimuksen kahleet.

  • Puoluekoukset
    Natsien valtaannousun jälkeen vuonna 1933 puolueen Nürnbergissä pidetyistä puoluekokouksista kehkeytyi valtavia spektaakkeleita, joihin kokoontui joka vuosi satoja­tuhansia saksalaisia. Natsit hyödynsivät puoluekokouksia tehokkaasti ­propagandansa levittämiseen, ja puoluejohtajien palopuheet, sotilasparaatit sekä Hitleriä ja puoluetta ylistävät elokuvat upposivat ­joukkokokousten hurmoksellisessa ilmapiirissä kansaan kuin häkä. 

Goebbelsin sensuuri valvoi mediaa

Myös aikuisia pommitettiin kiiltokuvamaisilla mielikuvilla natsismista, ja lehdet, radio, elokuvat ja julisteet esittelivät jatkuvasti kansalle natsipuo­lueen uusimpia saavutuksia.

”ENNEN: työttömyyttä, toivottomuutta, lakkoja ja työsulkuja. NYT: työtä, iloa, järjestystä ja kansallista yhteenkuuluvuutta”, toitotti propagandajuliste vuonna 1936. 

Natsit eivät valehdelleet kehuessaan vähentäneensä työttömyyttä. Propagandassa ei kuitenkaan kerrottu työttö­-myyden laskun johtuvan pitkälti siitä, että armeijaa varustettiin sotaan ja siihen värvättiin koko ajan miehiä – Versaillesin rauhansopimuksen ehtojen vastaisesti.

Goebbels piti huolen siitä, että natsien propaganda loi aina mielikuvaa Hitleristä suurena ja vahvana johtajana. 

Führer oli isähahmo, joka huolehti kansansa hyvinvoinnista ja halusi yhdistää saksalaiset ja johtaa heidät suuruuteen. Propaganda upposi tavallisiin saksalaisiin kuin kuuma veitsi voihin.

”Viikkokatsausten filmien Hitler oli kiltti setä, joka rakasti lapsia ja syleili heitä, kun he ojensivat ­hänelle kukkia. Hän rakasti myös koiria. Hän oli elämää suurempi”, muisteli Eva Hecker, joka lankesi miljoonien muiden tavoin natsipropagandan pauloihin 1930-luvulla.

Goebbels ja Hitler vääristelivät tietoisesti totuutta. Se oli helppoa, sillä natsit olivat jo vuonna 1933 alkaneet toteuttaa tiukkaa sensuuria, joka tukahdutti tehokkaasti kaiken yhteiskuntakritiikin.

Kommunistiset ja sosiaalidemokraat­tiset lehdet kiellettiin, ja syksyllä 1933 säädetty uusi lehdistölaki teki kaikista Saksan journalisteista valtion virkamiehiä, jotka saivat tehdä työtään vain Goebbelsin henkilökohtaisesti myöntämän lehdistökortin valtuutuksella.

Goebbels valvoi tiukasti myös radiota. Hän alisti Saksan yleisradion ministeriönsä päätäntävaltaan ja miehitti sen kaikki keskeiset tehtävät vakaumuksellisilla natseilla. 

Niinpä radiolähetykset olivat yhtä keskeytyksetöntä natsipuolueen ylistystä. Radiovastaan­otti­mien määrä saksalais­kodeissa kasvoi koko 1930-luvun, minkä ansiosta Goebbels pystyi päivittäin vaikuttamaan miljooniin saksalaisiin.

”Olemme kukistaneet kapinahengen radion avulla”, julisti Goebbels. 

Hänellä oli alaisuudessaan jopa ”radiovahteja”, joiden tehtävänä oli tiedottaa kansalai­sille tulevista lähetyksistä. Näin propagandaministeri varmisti, että kuulijat olivat valmiina radioi­densa ­ääressä, kun natsipuolueella oli heille tärkeää asiaa.

Vuosina 1933–34 myös elokuva, musiikki, teatteri ja taide alistettiin Goebbelsin ministeriön määräysvaltaan, ja hän sensuroi kylmästi teoksia, jotka rohkenivat arvostella Hitleriä ja natsismia. 

Goebbels hallitsi rautaisella otteella sekä Saksan uutis- että kulttuuritarjontaa ja samalla saksalaisten silmiä ja korvia. Hänen suurin voimannäytteensä oli kuitenkin vasta tulossa. 

Propagandaministeri Joseph Goebbels oli natsien propagandan pääarkkitehti.

© Ullstein Bild, Getty Images & Shutterstock

Olympialaiset olivat yhtä teatteria

Hitler ei ollut urheilumies, eivätkä Berliinissä vuonna 1936 järjestettävät olympialaiset kiinnostaneet häntä, ennen kuin Goebbels tuli hänen puheilleen.

”Voimme tehdä olympialaisista maailman suurimman mainoskampanjan Teille ja Saksalle”, selitti Goebbels, joka tiesi muun maailman suhtautuvan hyvin epäileväisesti Hitleriin ja natsismiin.

Olympialaisten ajaksi Berliinin puistoista poistettiin kyltit, joissa luki ”Pääsy kielletty juutalaisilta ja koirilta”. Toimittajia kiellettiin käsittelemästä rotukysymyksiä kisauutisten yhteydessä. 

Natsit halusivat uskotella muulle maailmalle, että Saksa oli rauhaa rakastava ja avoin valtio, ja osoittaa, että se oli noussut ensimmäisen maailman­sodan ­tuhkasta. 

Berliinin kadut lakaistiin ja ­koristeltiin, ja kaupunkilaisten käskettiin pitää pihansa kauniina ja siisteinä. Prostituoituja pidätettiin ja kerjäläiset kuljetettiin muualle.

Ulkomaalaisten kisavieraiden haluttiin näkevän Berliini mahdollisimman hyvässä valossa. Kaiken kruunasi vaikuttava Olympiastadion, jonka rakentaminen oli maksanut kaikkiaan 27 miljoonaa valtakunnanmarkkaa eli nykyrahassa noin 270 miljoonaa euroa. Suunnitelma toimi.

”Saksalaisten organisointikyky ei ole koskaan ollut ilmeisempää”, kirjoitti brittilehti Daily Express, ja kansainvälisen olympiakomitean yhdysval­talaisjäsen tote­si, että ”Saksas­sa ei ole syrjintää, ei juutalaisia eikä keitään muitakaan kohtaan”.

Olympialaiset välitettiin ensi kertaa historiassa ­kameroiden välityksellä niin, että kisa­tapahtumia saattoi seurata suorana julki­silla näytäntöpaikoilla. Nyt saksalaiset viimeistään näkivät, että natsit onnistuivat kaikessa, mihin he ryhtyivät. 

Saksa menestyi myös kisoissa, ja sen viisi kultamitalia osoittivat kiistatta, että kansakunta oli taas suuruuden tiellä. Vain Yhdysvallat kahmi enemmän kultaa. Kun kisat olivat ohi, saksalaiset saattoivat ­hyvällä syyllä muistella niitä ylpeinä.

Kannatus kasvoi sotaa kohti

Goebbels ja Hitlerkin olivat ylpeitä saavutuksestaan. Hyvin öljytty propaganda­koneisto oli onnistunut esittämään natsi-Saksan myönteisessä valossa, ja 1930-luvun loppua kohti puolueen kannatus vain kasvoi. 

Mitä paremmin natseilla meni, sitä useampi saksalainen halusi päästä osalliseksi menestyksestä.

”Kun nykyään tiedämme, mitä tiedämme, on vaikea ymmärtää, että uskoimme kaiken mitä meille syötettiin”, pohdis­keli natseja kannattanut Eva Hecker.

Natsipuolueen kannatus kasvoi 25  000 jäsenestä vuonna 1926 peräti 5 miljoonaan vuonna 1939 juuri ennen sodan alkua. 

Lisäksi noin 64 miljoonaa saksalaista kuului puolueen moniin yhdistyksiin, kuten Hitlerjugendiin ja Saksan työläisrintama -ammattiliittoon. Kansa oli nielaissut natsien syötin.

Lue lisää natsien propagandasta

David Welch: The Third Reich, Routledge, 2002.   Susan Bachrach & Steven Luckert: State of Deception, W.W. Norton & Company, 2009.

Ehkä sinua kiinnostaa...