8. toukokuuta 1945
Nöyryytetty saksalaiskenraali antautuu
Kaikki on valmista Saksan lopullista antautumista varten.
Saksan delegaatio laskeutuu Tempelhofin lentoasemalle Berliiniin Saksan armeijan ylipäällikön sotamarsalkka Wilhelm Keitelin johtamana.
Puna-armeijan autot kuljettavat saksalaiset raunioiksi pommitetun kaupungin halki tuhoutuneen valtakunnankanslian ohi.
Kaduilla ei näy ihmisiä.
ˮJärkyttyneenä jouduin toteamaan, miten tuhoutunut kaupunki oliˮ, Keitel sanoo myöhemmin.
Autot pysähtyvät sotainsinöörikoulun ruokalan eteen. Rakennus on yksi harvoista ehjistä Berliinissä.
Kello on lähes 12, mutta seremoniaa lykätään useita kertoja.
Vasta puolenyön maissa Keitel ja muut saksalaiset päästetään saliin.
Keitel liikkuu preussilaisen jäykästi, kasvot ilmeettöminä, ja hän kopauttaa kantapäänsä yhteen, kun hän kohottaa marsalkansauvansa tervehdykseen.
ˮAh, ranskalaiset ovat täällä myösˮ, saksalainen mutisee, kun hän näkee Ranskan lipun.
ˮJuuri sitä, mitä täällä kaivattiinkin.ˮ
Häntä kalvaa se, että Saksa joutuu antautumaan valtiolle, jonka yli Saksan armeija jyräsi vuonna 1940.
Ylimielinen Keitel saapuu Berliiniin allekirjoittamaan lopullisen antautumissopimuksen:
Saksalainen sotamarsalkka Keitel on saapunut Neuvostoliiton valtaamaan Berliiniin allekirjoittamaan Saksan lopullisen antautumisen. ”Nyt se on ohi. Sota Euroopassa on päättynyt”, amerikkalainen selostaja kertoo.
ˮOletteko lukenut asiakirjan huolellisesti ja oletteko valmis allekirjoittamaan sen?ˮ Keitelilta kysytään.
Saksalainen pyytää lisää aikaa lähettääkseen tiedon antautumisesta kaikille saksalaisille yksiköille, mutta pyyntö evätään.
Sitten hän riisuu oikeaa kättään verhoavan harmaan käsineen, tarttuu kynään ja katsoo toimittajia halveksuen ennen kuin hän kirjoittaa nimensä sopimukseen.
Edessä on Nürnbergin sotarikostuomioistuin, missä natsijohtajat ja sotarikolliset joutuvat vastaamaan teoistaan.
Syytettyjen joukossa ovat myös kenraalit.
He ovat menettäneet armeijansa, ja nyt he istuvat ensimmäistä kertaa yhdessä ja tekevät tilinpäätöstä sodasta lännen tiedusteluväen kuunnellessa.
Tilinteon aika: Hitlerin natsijohtajat puhuvat – lue heidän selityksensä:
Sotilaat eivät tienneet rauhasta
Kello on yli puolenyön, ja on koittanut 9. toukokuuta.
15-vuotias Hans Müncheberg on yhdessä muutamien sotilaiden kanssa murtautunut Berliinin radiotalolta 2. toukokuuta vastaisena yönä, ja joukko on yhä matkalla kohti länttä antautuakseen briteille.
Tuona yönä Hans Müncheberg hiipii tutkimaan aluetta.
15 vuotta ja jo sotaveteraani. Aikuisena Hans Müncheberg työskenteli kirjailijana ja radiossa. Kuva: Hans Münchebergin yksityiskokoelma.
ˮPäwesinin kylässä erään talon vahtikoira haukkui, ja talon emäntä tuli ulos ja kysyi, mistä olin tulossa. Kerroin kolonnan pyrkivän länteen ja tarvitsevan ruokaa ja yösijan."
"Päwesinin toisella puolella oli suuri metsä, joka ulottui Britannian alueelle asti. ’Ei onnistu,’ nainen sanoi. ’Venäläiset ovat jo olleet täällä. He kertoivat, että Saksa on antautunut.’"
"Palasin kapteeni Herbstin luo ja selitin tilanteen. ’Saksako muka antautunut, eihän se ole mahdollista!’ puuskahdin. ’Totuuden hyväksyminen vaati joskus enemmän rohkeutta kuin valheen’, Herbst vastasi. Silloin ymmärsin, että kaikki oli ohi ja purskahdin itkuun, natsikasvatuksen kun olin saanut. " Hans Müncheberg
Hans Müncheberg on yksi viimeisistä saksalaisista, joka kokee natsismin romahduksen.
Hän on käynyt natsien eliittikoulua ja ollut Hitlerjugendin jäsen. Nyt kaikki, mihin hän oli uskonut, on mennyttä.
Uupuneena Hans vaipuu uneen.
Hans Müncheberg taistelee päästäkseen pois Berliinistä – seuraa hänen kamppailuaan tästä:
Aikuiset sotilaat ovat poissa Hansin herätessä.
Hän palaa takaisin maataloon. Vahtikoira hyökkää häntä kohti, ja hän pyörtyy pelosta.
Kun hän avaa silmänsä, hän makaa talon tuvan sohvalla.
Neuvostosotilaat astuvat sisään ja katsovat häntä tutkivasti.
Hän pelkää hetkensä koittaneen, mutta silloin sotilaat sanovat:
ˮHitler kaput, fasismi kaput. Mene kotiin äitisi luo!ˮ
7. toukokuuta 1945
Saksalaiskenraali anoo armoa
Ranskassa Reimsissa yhdysvaltalaisten päämajan karttahuone täyttyy valokuvaajista; sotakirjeenvaihtajat valmistautuvat todistamaan toisen maailmansodan päättymistä Euroopassa.
He ovat joutuneet odottamaan tilaisuutta yli vuorokauden, koska saksalaiset yrittävät tilanteen mahdottomuudesta huolimatta pelata aikaa, jotta evakuointitoiminta Itämerellä pääsisi jatkumaan.
Tuhannet siviilit ja sotilaat odottavat yhä rannikolla Saksan laivastoa pelastamaan heidät puna-armeijan käsistä.
Kello 2.41 Saksan pääesikunnan operaatiopäällikkö Alfred Jodl vihdoin allekirjoittaa antautumissopimuksen.
Yli päivän hermosodan jälkeen Alfred Jodl, Saksan pääesikunnan operaatiopäällikkö, allekirjoittaa lopulta ehdottoman antautumissopimuksen Eisenhowerin luona.
Hänen kasvonsa muistuttavat silminnäkijän mukaan kuolinnaamiota.
Jodlin adjutantti häärää hänen ympärillään kuin ˮravintolan hovimestariˮ, ja vastoin odotuksia tunnelma ei ole seremonian aikana katossa: silminnäkijän mukaan hetki on "pikemminkin juhlallinen ja kiitollisuutta täynnäˮ.
Kun Jodl on laskenut kynän kädestään, hän sanoo ˮHaluan lausua muutaman sananˮ ja jatkaa saksaksi:
ˮTällä allekirjoituksella Saksan kansa ja Saksan asevoimat luovutetaan voittajan käsiin. Tässä sodassa, joka on kestänyt yli viisi vuotta, molemmat ovat yltäneet suurempiin saavutuksiin ja kärsineet enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Tällä hetkellä voin vain toivoa, että voittaja on heitä kohtaan jalomielinen.ˮ Alf
Alfred Jodl allekirjoittaa antautumissopimuksen
”Tämä uutinen sävähdyttää koko maailmaa – ehdoton antautuminen”, yhdysvaltalaisessa uutiskatsauksessa iloitaan. ”Natsi-Jodlille näyttää ottavan koville tunnustaa maansa syyllisyys ja anella armoa.”
Yhdysvaltojen joukkojen ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower on pysytellyt tilaisuudesta poissa, sillä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välien tulehtumisen vuoksi hän ei halua, että häntä syytetään huomion varastamisesta.
Kun tilaisuus on ohi, hän ottaa saksalaiset vastaan kysyäkseen, noudattavatko he ehtoja. Vastaus on ˮKylläˮ.
Saksalaiset suostuvat laskemaan aseensa 9. toukokuuta klo 0.00.
Stalin ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Hän vaatii, että seremonia toistetaan natsien kukistetussa pääkaupungissa Berliinissä, jonka puna-armeija on yksinään valloittanut.
Samana päivänä Hermann Göring lähtee loma-asunnoltaan Baijerin Berchtesgadenista aikeenaan puhua Eisenhowerille kuin ˮmarsalkka marsalkalleˮ. Hän ei kuitenkaan pääse pitkälle. Yhdysvaltalaissotilaat ottavat hänet kiinni vuoristotiellä.
Sodan jälkeen Göringiä syytetään joukkomurhasta – oikeudenkäynnissä hän yllättää maailman vielä kerran
5. toukokuuta 1945
Rauha pyyhkäisee Tanskan läpi
Minuutti sen jälkeen, kun vapautusuutinen luetaan BBC:ssä, kansa repeää riemusta. Vihatut pimennysverhot revitään alas, ja kaikkiin ikkunoihin sytytetään kynttilät. Viisi pimeyden vuotta ovat vihdoin ohi.
Riemu on ylimmillään, kun Montgomery vierailee Kööpenhaminassa
Saksalaiset ovat antautuneet, ja aamulla 5. toukokuuta ensimmäiset brittisotilaat saapuvat Kööpenhaminaan ja saavat innostuneen vastaanoton. Viikon päästä Montgomery ajaa läpi riemuitsevan ihmismeren.
Virallisesti saksalaiset antautuvat vasta tänä aamuna kello kahdeksan. Tapahtumasta tiedotetaan soittamalla kirkonkelloja tunnin. Yksittäiset saksalaisupseerit kuitenkin kieltäytyvät antautumasta.
Fredericiassa kaupungin komentaja uhkaa räjäyttää Jyllantia ja Fyniä yhdistävän Vähän-Beltin sillan, mutta hänet taltutetaan unilääkkeellä.
Länsi-Jyllannissa Holstebron komentaja suostuu antautumaan vain univormupukuiselle henkilölle, ja hän hakeutuu kaupungin postimestarin luo.
Tanskan kuningas Kristian X kutsuu poliitikot koolle, ja jo vapautuspäivänä maalla on uusi 14-jäseninen hallitus – heistä seitsemän on sodan aikana toimineen salaisen järjestön jäseniä, jotka ovat koordinoineet vastarintaa miehittäjiä vastaan.
Uuden hallituksen pitää mahdollisimman nopeasti saada hajaannuksen valtaan joutunut maa haltuunsa. Islanti on jo itsenäistynyt Tanskasta, ja Grönlanti ja Färsaaret ovat toimineet liittoutuneiden jättimäisinä sotilastukikohtina.
Riemusta huolimatta päivästä muodostuu miehityksen ajan verisin.
Noin 400 ihmistä saa surmansa – jotkut kuolevat tulitaisteluissa saksalaisia kannattavien maanmiestensä kanssa, toiset vastarintaryhmien keskinäisissä välienselvittelyissä. Useimmat uhreista menehtyvät vahingonlaukauksiin.
Kun Magasin du Nord -tavaratalon myyjät saapuvat Kööpenhaminassa 5. toukokuuta töihin, he saavat heti vapaata. Monet kaupat pitävät ovensa suljettuina tänään – erään myymälän ikkunassa lukee "suljettu ilon vuoksi".
Rauha asettuu vaiheittain
Suomi oli solminut syyskuussa 1944 aselevon Neuvostoliiton kanssa. Tämä merkitsi, että Suomen alueella olleet saksalaisjoukot oli karkotettava. Saksalaiset halusivat kuitenkin suojella hallussaan olleita Petsamon nikkelikaivoksia.
Puhkesi Lapin sota, jossa saksalaiset sovelsivat poltetun maan taktiikkaa. Vasta 27. huhtikuuta 1945 viimeisetkin saksalaiset irrottautuivat Käsivarren Lapissa käydystä asemasodasta ja vetäytyivät Norjan puolelle.
Saksalaiset miehitysjoukot luopuivat Norjasta vasta 8. toukokuuta, kun Saksan antautuminen astuu voimaan. Yli 300 000 sotilasta riisuttiin aseista ja suljettiin vankileireille.
Norjan vihattu valtakunnankomissaari Josef Terboven teki itsemurhan. Hänen esimerkkiään noudatti myös maan SS-johtaja Wilhelm Rediess.
Saksalaiset sukellusveneet ovat koko sodan ajan olleet iso uhka liittoutuneiden aluksilla – nyt vaara on vihdoin ohi
Koko sodan ajan saksalaiset sukellusveneet ovat vaanineet pinnan alla ja olleet suuri uhka liittoutuneiden aluksille. Nyt niiden uhka on lopulta kaikonnut. Telakat suljetaan ja miehistöt antautuvat.
4. toukokuuta 1945
Rauha siintää näköpiirissä
Dönitz alaisineen on kokoontunut puimaan Montgomeryn ehdotusta Saksan antautumisesta Alankomaissa, Tanskassa ja Luoteis-Saksassa.
Joukko ei ole suinkaan yksimielinen ehdotuksen hyväksymisestä, sillä brittiläinen sotamarsalkka on asettanut laajoja ehtoja – mm.
Saksan laivaston on antauduttava.
Alukset ovat kuitenkin elintärkeitä saksalaisille, jotka yrittävät epätoivoisesti evakuoida Itämeren kautta pakolaisia puna-armeijan edeltä.
Neuvotteluja brittien kanssa johtava von Friedeburg rauhoittelee muita sillä, että suullisen sopimuksen mukaan laivakuljetukset voivat jatkua.
Montgomery vaatii kuitenkin myös Saksan kaikkien aseiden luovuttamista.
Esikuntaupseerit ehdottavat, että ehtoa ei noudatettaisi vaan aseet tuhottaisiin ennen antautumisen tuloa voimaan.
Vastustajat pitävät tätä vaarallisena, koska silloin Montgomery voisi myös rikkoa lupauksensa.
Pelastaakseen Saksan Hitlerin perilliset tekevät Montgomeryn kanssa erityisen sopimuksen :
Lopulta von Friedeburg saa valtuudet allekirjoittaa antautumissopimuksen, ja pian tämän jälkeen Dönitz antaa sukellusvenelaivaston komentajille käskyn lopettaa taistelutoimet:
ˮMieheni! Sotaa on takanamme nyt kuusi vuotta. Olette taistelleet kuin leijonat. Murskaava ylivoima on ajanut meidät ahtaille vesille. On mahdotonta jatkaa taistelua jäljellä olevista tukikohdista."
"Mieheni. Teidän taistelutahtonne on murtumaton, ja laskette aseenne urhean taistelun jälkeen. Kunnioitamme muistoissamme tovereitamme, jotka kuolemallaan sinetöivät uskollisuutensa Führerille ja isänmaalle.ˮ Karl Dönitz
Antautuminen merkitsee myös sitä, että miehistöt eivät saaneet tuhota aluksiaan.
Tieto leviää nopeasti ja herättää sukellusveneiden miehistöissä vihaa.
Miehet eivät ymmärrä, miksi alukset pitää luovuttaa vihollisille.
Osa heistä lähtee merille päästäkseen Etelä-Amerikkaan johonkin puolueettomaan satamaan.
Valo- ja kameramiehet olivat paikalla, kun Britannian sotamarsalkka Montgomery (vasemmalla) vastaanotti saksalaisten antautumisen Tanskassa, Alankomaissa ja Luoteis-Saksassa.
Rauha koittaa
Päämajassaan Lüneburgin lähellä Britannian sotamarsalkka Montgomery valmistautuu ottamaan saksalaiset vastaan.
Vilpittömyytensä osoittamiseksi saksalaiset ovat ottaneet mukaansa karttoja, jotka mm. kertovat saksalaisten miinakenttien sijainnin.
Tyytyväisenä Montgomery ohjaa vieraansa telttaan, missä kamerat ja mikrofonit ovat valmiina ikuistamaan historiallisen hetken.
Sotamarsalkka asettuu pöydän toiseen päähän, minkä jälkeen on Saksan lähettiläiden vuoro istuutua.
ˮOlemme kokoontuneet tänne tänään...ˮ, Montgomery aloittaa kohdistaen sanansa kameroille, minkä jälkeen hän lukee antautumissopimuksen ääneen.
Montgomery lukee sopimuksen tiedotusvälineille:
Maailman lehdistö on valmiina Montgomeryn teltassa, kun Saksan delegaatio saapuu antautumaan. Miehitetyt Alankomaat ja Tanska ovat vapaat. ”Lyödyn gangsterijoukon edustajat allekirjoittavat yksi toisensa jälkeen”, kanadalaisessa uutiskatsauksessa kerrotaan.
Yksi kerrallaan saksalaiset ohjataan allekirjoittamaan sopimus amiraali von Friedeburgista alkaen.
Saksalaisille on annettu käyttöön halvin ja huonoin kynä, minkä brittien esikunta on onnistunut löytämään.
Lopulta kaikkien nimet ovat paperissa. Antautuminen on vihdoin totta:
Saksan joukkojen Tanskassa, Alankomaissa ja Luoteis-Saksassa on laskettava aseensa 5. toukokuuta klo 8.00 Britannian kesäaikaa.
Tämän jälkeen saksalaiset jatkavat Yhdysvaltojen joukkojen komentajan Dwight D. Eisenhowerin luo Ranskan Reimsiin neuvottelemaan lopullisesta antautumisesta.
Samana iltana BBC pääsee kertomaan Tanskan-lähetyksessään tanskalaisille, että maassa olevat Saksan joukot ovat antautuneet.
Kuuntele vapauden viesti Lontoosta:
Tanskalaiset kuuntelivat koko sodan ajan BBC:n uutisia Lontoosta. 4. toukokuuta ohjelma alkoi kuten tavallista, mutta kuuden minuutin kuluttua uutistenlukija Johannes G. Sørensen sulki hetkeksi mikrofonin. Hän oli saanut tärkeän tiedotteen: ”Juuri saamamme tiedon mukaan Montgomery on ilmoittanut, että Saksan joukot Hollannissa, Luoteis-Saksassa ja Tanskassa ovat antautuneet.”
Flensburgissa kahden sukellusveneen kapteenit saapuvat illalla tapaamaan Dönitziä ja haluavat kuulla häneltä itseltään, ettei aluksia saa tuhota.
Dönitz on kuitenkin jo mennyt nukkumaan, eikä hänen adjutanttinsa päästä kapteeneja sisään.
Adjutantti toistaa Dönitzin käskyn ja lisää: ˮJos minä olisin kapteeni, tietäisin, mitä tekisin.ˮ
Kapteenit nyökkäävät ja poistuvat. Samana yönä tuhotaan useita sukellusveneitä.
3. toukokuuta 1945
Neuvottelut rauhasta alkavat
Saksan uusi valtakunnanpresidentti Karl Dönitz ottaa riskejä kahdella rintamalla: hän haluaa solmia pian rauhan länsivaltojen kanssa ja samaan aikaan jatkaa sotaa puna-armeijaa vastaan.
Vain siten hän voi voittaa aikaa evakuointioperaatio Hannibalille – kaikki käytettävissä olevat alukset ovat Itämerellä pelastamassa puna-armeijalta saarroksissa olevia joukkoja ja siviilejä.
Yllättävänä takaiskuna Hampurin natsijohto on päättänyt luovuttaa kaupungin briteille taistelutta – sodan aikana kaupunkia on pommitettu 213 kertaa, 80 prosenttia asunnoista on tuhoutunut tai vaurioitunut ja 40 000 asukasta on saanut surmansa.
Massiiviset pommitukset ovat muuttaneet Hampurin aavekaupungiksi:
”Nämä ensimmäiset kuvat Hampurista näyttävät ne sanoinkuvaamattomat tuhot, joita toistuvat ilmahyökkäykset ovat aiheuttaneet valtion toiseksi suurimmassa kaupungissa. Nyt Hampuri on aavekaupunki. Pommit raastoivat sydämen valtakunnan rinnasta ja hautasivat tyrannian tuhkaan”, selostetaan amerikkaisten uutiskatsauksessa.
Dönitziä suututtaa, sillä Hampurin taistelut olisivat antaneet hänelle enemmän aikaa.
Toisaalta antautuminen antaa mahdollisuuden avata yhteydet viholliseen.
Kun Hampurin rauhandelegaatio aamulla saapuu neuvottelemaan brittien kanssa, mukana on toinenkin delegaatio, joka vaatii puhua Montgomeryn kanssa.
Saksan rauhanneuvottelija Hans-Georg von Friedeburg päästetään brittien linjojen läpi sotamarsalkka Montgomeryn päämajaan.
Delegaatiota johtaa amiraali Hans-Georg von Friedeburg, joka aikoo yrittää lyödä kiilaa liittoutuneiden ja Neuvostoliiton väliin: von Friedeburg ehdottaa, että kaikki puna-armeijaa vastaan taistelevat saksalaisjoukot antautuisivatkin briteille.
ˮEhdottomasti ei! Hehän taistelevat neuvostoliittolaisia vastaanˮ, vastaa Montgomery, joka tekee sitten yllättävän ehdotuksen:
ˮLuovutatteko kaikki Saksan joukot pohjoisessa ja lännessä minun alueellani mukaan lukien Alankomaat, Schleswig-Holsteinin ja Tanskan?ˮ
Kuin itsestäänselvyytenä hän jatkaa, että jos saksalaiset kieltäytyvät, hän jatkaa taistelua enemmän kuin mielellään.
Von Friedeburgin on palattava Dönitzin luo kertomaan Montgomeryn ehdot.
Matkalla brittien valloittaman maan halki saksalaista saattaa muutama brittien jeeppi, joissa liehuu iso valkoinen lippu.
Quickbornin kylän kohdalla parikymmentä kilometriä Hampurista pohjoiseen pieni saattue saavuttaa etulinjan.
Yksi briteistä kertoo myöhemmin matkasta:
ˮKäännyimme kadunkulmasta ja ajoimme suoraan kohti kahden saksalaisen taisteluvaunun tykkejä. Komennossa oli nuori yksikätinen upseeri, joka seisoi tien laidalla. Kun hän näki saksalaisen ajoneuvon, hän teki natsitervehdyksen. Majuri Friedl nousi autosta ja sanoi hänelle jotain saksaksi. Jäin paikoilleni upseeria katsellen ja sanoin miehilleni: Nouskaa jeeppeihinne ja kääntykää ympäri, jotta helvetti soikoon päästään täältä pois niin pian kuin mahdollista.ˮ
Kenraali ehdottaa: Jatkakaa sotaa Tanskassa
Sillä aikaa kun von Friedeburg on tapaamassa Montgomeryä, Dönitz yrittää saada käsityksen Saksan taistelukyvystä.
Hän tapaa Saksan miehitysvallan edustajia Alankomaista, Norjasta ja Tanskasta.
Alankomaiden valtakunnankomissaari Seyss-Inguartilla on hallussaan vain Pohjanmeren rannikolta kaistale, joka on erillään muista Saksan hallitsemista alueista.
Valtakunnankomissaari on joutunut kiertämään brittien joukot nopealla torpedoveneellä, Schnellbootilla.
Dönitzille hän kertoo olevansa valmis antautumaan.
Alankomaalaiset juhlivat voittoa, mutta saksalaisia ei ole vielä täysin lyöty:
”Saksassa olemme voittajia, Hollannissa vapauttajia ja ystäviä”, kanadalaisessa uutiskatsauksessa julistetaan. Saksalaisia ei kuitenkaan ole vielä täysin lyöty – miehittäjä on linnoittautunut rannikolle ja pitää vielä hallussaan joitakin kaupunkeja, esimerkiksi Amsterdamia.
Pohjoisen saksalaisjohtajat uhkuvat vielä taistelutahtoa:
ˮNorjassa selviämme mistä tahansa hyökkäyksestäˮ, vakuuttaa valtakunnankomissaari Terboven ja saa tukea kenraaliltaan.
Heillä on käytössään yli 380 000 hyvin varusteltua sotilasta eikä mitään syytä päättää sotaa taistelutta.
Kenraali Lindemann, joka on tullut Tanskasta, on samaa mieltä.
Hänen 230 000 miestään koostuvat tosin vastahakoisista unkarilaisista, harjaantumattomista teineistä ja ikämiehistä.
Lindemannia motivoi kuitenkin se, että hän on saanut asemansa Tanskassa siksi, että Hitler on pitänyt häntä liian vanhaksi aktiiviseen sotapalvelukseen.
Kenraali haluaa pelastaa maineensa:
ˮTanskassa voimme käydä viimeisen kunnon taistelun – viimeiseen luotiin asti”, Lindemann lupaa.
Dönitz päättää suostua Montgomeryn ehtoihin.
Nyt rauha on vain muutaman päivän päässä – ja silti se tulee liian myöhään.
Lyypekinlahdella britit pommittavat matkustajalaivaa, jonka luullaan olevan täynnä pakenevia natseja.
Todellisuudessa Cap Arcona -höyrylaivalla on keskitysleirivankeja.
Viisituhatta keskitysleirivankia on matkalla vapauteen, kun britit tekevät kohtalokkaan virheen:
2. toukokuuta 1945
Pako Hitlerin bunkkerista
Joseph Goebbelsin itsemurhan jälkeen 27-vuotias henkivartija ja puhelinkeskuksen hoitaja Rochus Misch on vapaa velvollisuuksistaan komentobunkkerissa.
Kuin viimeisenä eleenä hän kiskoo kaikki johdot irti puhelinkeskuksesta. Nyt hän on vihdoin vapaa!
Rochus Mischin vaimo ja lapset ovat Berliinissä, ja hän päättää yrittää päästä kotiin.
Ennen aamunkoittoa hän kiiruhtaa eteenpäin valtakunnankanslian ja lähirakennusten alla risteilevien käytävien ja kellarien läpi.
Yhdessä tilassa istuvat kenraalit Krebs ja Burgdorf elottomina toisiinsa nojaten. He ovat juoneet koko yön konjakkia ja ampuneet itsensä Lugereillaan.
Rochus Misch kertoo ajastaan Hitlerin henkivartijana:
Rochus juoksee Wilhelmplatzin yli ja pujahtaa maanalaisen asemalle.
Portaat ovat täynnä ruumiita, ja hän jatkaa laiturille:
ˮAsema oli täynnä ihmisiä, kaikki siviilejä. Näkymää oli lähes mahdotonta kuvata. Väkijoukoissa liikkui villejä huhuja siitä, mitä neuvostosotilaat puuhasivat valloittamissaan kaupunginosissa. Oudointa olivat kaksi nuorta miestä, jotka soittivat kitaralla heleitä ja iloisia havaijilaisrytmejä. En ollut uskoa korviani. Berliini oli romahtamassa, eikä suinkaan torvien ja rumpujen vaan kitaramusiikin säestyksellä. Se tuntui täysin järjettömältä.ˮ Rochus Misch
Rochus Mischista tuli Führerin henkivartija vuonna 1940, ja hän palveli Hitlerin kuolemaan 30. huhtikuuta 1945 asti.
Misch jatkaa pakomatkaa pimeitä tunneleita pitkin mutta turhaan. Hän jää pian kiinni.
Hitlerin sisäpiirin jäsenenä hän on tärkeä vanki, ja seuraavina vuosina häntä kuulustellaan ja kidutetaan useasti.
Kysymykset koskettelevat aina samaa aihetta:
ˮMissä Hitler on?ˮ
Neuvostoliittolaiset eivät halua uskoa, että Führer on kuollut.
Rochus viettää kahdeksan vuotta vankina Neuvostoliitossa ennen kuin hän näkee jälleen perheensä.
Berliini antautuu
Samana aamuna Berliinin puolustuksen johtaja kenraali Weidling menee tapaamaan puna-armeijan johtoa etulinjan taakse.
Hän aikoo ilmoittaa kaupungin antautumisesta.
Hänen viimeinen tehtävänsä ennen sotavankeutta on kirjoittaa teksti, jota kuulutetaan kaiutinautoista kaduilla niin, että kaikki Saksan joukot ymmärtävät taistelun olevan ohi:
ˮFührer teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja petti kaikki, jotka olivat vannoneet hänelle uskollisuutta. Uskollisena Führerin käskylle te sotilaat olitte valmiita jatkamaan taistelua Berliinistä, vaikka teiltä loppuivat ammukset ja tilanne teki vastarinnasta mieletöntä."
"Käsken lopettamaan kaiken vastarinnan. Jokainen tunti, jonka taistelette, lisää siviiliväestön ja haavoittuneidemme suunnattomia kärsimyksiä. Yksimielisenä neuvostojoukkojen johdon kanssa käsken teitä lopettamaan taistelut välittömästi.ˮ
Saksalaiset sotilaat tulevat piiloistaan epäröiden, ja ammuskelu laantuu vasta iltapäivän kuluessa.
Kun päivä on ohi, puna-armeija on ottanut yli 70 000 sotavankia.
Puolentoista viikon taistelut ovat vaatineet 92 000 saksalaissotilaan hengen ja neuvostosotilaita on kuollut 78 000.
Berliini on vallattu:
Neuvostojoukot juoksevat valtiopäivätalon portaita ja pystyttävät lippunsa Saksan symbolisen valtakeskuksen katolle.
1. toukokuuta 1945
Sotilaat yrittävät paeta Berliinistä
Hitler on kuollut, ja puna-armeijan sotilaat juhlivat vappua riehakkaasti Berliinissä.
Valtaosa kaupungista on vallattu, ja vain yksittäiset ryhmät tekevät yhä vastarintaa esimerkiksi radiotalon lähellä kaupungin länsiosassa.
Siellä sekalainen joukko sotilaita, karanneita SS-miehiä ja siviilejä valmistautuu murtautumaan ulos kaupungista ja taistelemaan brittien rintamaa vastaan.
Yksi heistä on 15-vuotias Hans Müncheberg, joka on liittynyt SS-joukkoihin vasta muutama viikko sitten:
ˮTuolloin oli jo selvää, että Berliini joutuisi antautumaan. Radiotalon taakse kokoontui ihmisiä, jotka halusivat vielä taistella. Paikalla oli satoja ihmisiä, ja toukokuun 2. päivän vastaisena yönä alkoi yritys murtautua ulos saarrosta. Mukana oli paljon armeijan ja SS:n sotilaita."
"Suuntasimme luoteeseen kohti Charlottenbrücken siltaa, joka oli vielä ehjä ja jota pitkin pääsi Spandaun vanhaan osaan."
"Pääsin Charlottenbrücken yli ehjin nahoin, mutta Spandaussa satuin kulkemaan liekinheitinvaunun vierellä, kun se sai täysosuman. Sen polttoainesäiliö räjähti, ja paine heitti minut läheisen talon ovesta sisään ja takapihalle asti. Jouduin eroon ryhmästäni, mutta muuan upseeri löysi minut talon puutarhasta."
"’Kuulut nyt minun ryhmääni’, hän sanoi.ˮ Hans Müncheberg
Lue Hans Münchebergin ja neljän muun saksalaisen nuoren dramaattiset silminnäkijäkertomukset Berliinin valtauksesta:
Joukon pyrkiessä ulos Berliinistä natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekevät Hitlerin bunkkerissa itsemurhan.
Sitä ennen he ovat yhdessä Hitlerin lääkärin kanssa tappaneet kuusi nukkuvaa lastaan myrkkyampulleilla.
Moskovassa Stalin pitää 1. toukokuuta Punaisella torilla paraatin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun sota natsi-Saksaa oli puhjennut vuonna 1941.
Hän isännöi länsiliittoutuneiden diplomaatteja sekä Japanin keisarikunnan edustajia.
Japanilaiset silmäilevät hermostuneena loputtomia sotilasrivistöjä, jotka marssivat torin poikki.
Neuvostoliiton diktaattori isännöi ylpeänä toukokuun 1. päivän paraatia Punaisella torilla. Virallisten vieraiden joukossa on japanilaisia, jotka katsovat ahdistuneen näköisinä loputtomia sotilaiden rivejä ja sotilaskalustoa. Maat eivät ole vielä sodassa keskenään.
Saksa saa uuden johtajan
Testamentissaan Hitler on nimittänyt seuraajakseen suuramiraali Karl Dönitzin.
Vakavailmeinen suuramiraali on tunnettu ja pidetty persoona koko Saksassa, sillä hän on sodan alusta asti johtanut sukellusvenelaivastoa.
Dönitz ottaa henkilökohtaisesti vastaan sukellusveneiden miehistöt, kun ne palaavat komennukselta.
Jokaista upotettua liittoutuneiden alusta on juhlittu lehdissä voittona, ja Dönitz on myös esiintynyt elokuvassa.
Karl Dönitz näyttelee sotaelokuvassa U-Boote westwärts:
”Taisteleminen tarkoittaa uhrautumista – ja voittoa. Taistelu jatkuu”, suuramiraali Dönitz kannustaa miehiään propagandaelokuvassa ”Sukellusveneet kohti länttä” (1941). Dönitz antaa sukellusveneen miehistön jäsenelle urhoollisuusmitalin, ja filmi päättyy lauluun ”Kun lähdemme isänmaan puolesta”.
Hitler teki itsemurhan jo eilen, mutta Dönitz saa vasta tänään lounasaikaan Berliinistä tiedon siitä, että hän on nyt uusi valtakunnanpresidentti.
Dönitz alkaa valita ministereitä hallitukseensa ja asettuu klo 22.30 mikrofonin ääreen kertoakseen Saksalle Führerin kuolemasta:
ˮSaksan miehet ja naiset, puolustusvoimien sotilaat. Johtajamme Adolf Hitler on kaatunut. Saksan kansa polvistuu syvästi surren ja kunnioittaa hänen muistoaan. Führer on nimittänyt minut seuraajakseen. Tietoisena vastuusta alan johtaa Saksan kansaa tänä kohtalokkaana aikana.ˮ
ˮEnsimmäinen tehtäväni on pelastaa ihmiset lähestyvältä bolševikkiviholliselta. Jos teemme, mitä voimme, Jumala ei petä meitä kaiken kärsimyksemme ja uhriemme jälkeen.ˮ Karl Dönitz
Uudelle johtajalle on selvää, että taistelut länsirintamalla on päätettävä mahdollisimman nopeasti, mutta itärintamalla taisteluja on jatkettava saksalaissotilaiden ja siviilien pelastamiseksi puna-armeijalta.
Kolmas valtakunta romahtaa, ja Karl Dönitzin hallintokaudesta tulee kaoottinen – näin hänelle itselleen käy:
30. huhtikuuta 1945
Hitler tekee itsemurhan
Päätös on tehty. Hitler aikoo tehdä itsemurhan, ja Eva Braun seuraa häntä kuolemaan.
Vastavihityt kutsuvat bunkkerin henkilökunnan koolle jättääkseen hyvästit. Sen jälkeen he vetäytyvät Hitlerin olohuoneeseen.
Minuutit kuluvat, ja lopulta joku arvelee kuulleensa pistoolin laukauksen.
ˮHitlerin henkilökohtainen palvelija Heinz Linge ja adjutantti Otto Günsche kuuntelivat korva kiinni työhuoneen ovessa. Hitaasti he menivät olohuoneen ovelle. Kaikki pidättivät hengitystään."
"Ensimmäisenä näin kuolleen Evan. Hän istui jalat sohvalla ja pää Hitleriin päin kääntyneenä. Hänen kenkänsä olivat sohvan alla. Vieressään oli Hitler kuolleena. Hänen avoimet silmänsä tuijottivat tyhjyyteen.ˮ Puhelinvaihteen hoitaja Rochus Misch
Lue silminnäkijäkertomuksia Hitlerin kuolemasta:
Hitler on tehnyt selväksi, että hän ei missään tapauksessa aio jäädä vihollisten käsiin elävänä eikä kuolleena.
Kello on noin 14, kun bunkkerin henkilökunta kietoo ruumiit armeijan huopiin ja kantaa ne valtakunnankanslian puutarhaan, missä odottaa kaksisataa litraa bensiiniä.
Yksi uskottujen miesten ryhmästä on Hitlerin autonkuljettaja Erich Kempka:
ˮGünche ja minä laskimme Eva Hitlerin miehensä viereen. Ympärillämme kranaatit räjähtelivät kiivaasti ikään kuin venäläiset olisivat yhtäkkiä kaksinkertaistaneet tulituksensa voiman."
"Ryntäsin takaisin bunkkeriin ja vedin henkeä. Sitten otin bensiinikanisterin ja vein sen ruumiiden viereen. Revin kanisterin korkin auki. Kranaatteja satoi joka puolelle, maata pöllysi päällemme ja kranaatinsirpaleita sinkoili ohitsemme. Pakenimme takaisin bunkkeriin.ˮ Erich Kempka
Tulitus on niin voimakasta, että miehet harkitsevat sytyttävänsä ruumiit palamaan heittämällä käsikranaatin.
Sitten Kempka löytää kankaanpalan, joka kastellaan bensiinillä.
Propagandaministeri Goebbels kaivaa esiin tulitikut, ja palava kangas heitetään bensiinillä kasteltuja vainajia kohti.
Ruumiiden polttaminen kestää noin kello 19.30:een.
Berliinin valloituksen jälkeen julkisuudessa esiteltiin tätä kuvana kuolleesta Adolf Hitleristä, mutta yhdennäköisyydestä huolimatta kuvassa ei ole Hitler. Vainajaa ei ole tunnistettu.
Bormann hamuaa valtaa itselleen
Hitlerin kuoleman jälkeen bunkkeriin kerääntyneillä on aikaa miettiä omaa tulevaisuuttaan.
Yksi heistä on Martin Bormann, jonka virallinen titteli on puoluesihteeri mutta joka todellisuudessa on ollut Hitlerin lähin avustaja.
Nimityksestään saakka hän on yrittänyt nousta Hitlerin suosikiksi, ja nyt hän aikoo tehdä kaikkensa päästäkseen vallan ytimeen.
Näin Bormann juonitteli päästäkseen valtaan:
Bormannin suunnitelma on yksinkertainen:
Hitler on nimittänyt suuramiraali Karl Dönitzin seuraajakseen, mutta Bormann ei heti kerro Dönitzille Führerin kuolemasta.
Lordi Haw-Haw oli Hitlerin äänitorvi englanniksi
Brittiläiset sotavangit Saksassa saivat lähettää terveisiä perheilleen radio-ohjelmassa nimeltä ”Germany calling”. Muun ajan ohjelman juontaja, Lordi Haw-Haw, paasasi natsipropagandaa. Viimeisessä lähetyksessään 1. toukokuuta 1945 hän oli selvästi tukevassa humalassa.
Radiostudiossa Hampurissa istuu alakuloinen irlantilainen nimeltä William Joyce.
Hänet on vuodesta 1939 tunnettu nimellä ˮLordi Haw-Hawˮ, ja hän on vetänyt Saksan radion Britanniaan suunnattuja propagandalähetyksiä.
Lue räävittömästä radiojuontajasta tästä:
29. huhtikuuta 1945
Häät Hitlerin bunkkerissa
Edellispäivän uutinen Mussolinin teloituksesta on säikäyttänyt Hitlerin niin, että hän tekee yllättävän päätöksen: ikuinen poikamies menee naimisiin.
Huhtikuun 29. päivän vastaisena yönä bunkkeriin saapuu vieras.
Puhelinvaihteen hoitaja Rochus Misch huomaa hänet pöytänsä äärestä:
"Vähän keskiyön jälkeen bunkkeriin tuli mies, jota en ollut aiemmin nähnyt.
Dieselgeneraattoria hoitava Hannes Hentschel kuitenkin tunnisti miehen. ’Kuka hän on?’ kysyin.
’Avioliittoviranomainen.’
’Kuka?’
Luulin kuulleeni väärin, mutta Hentschel toisti:
’Avioliittoviranomainen. Johtaja menee naimisiin.’
Näin kuulin Hitlerin tulevista vihkiäisistä Eva Braunin kanssa.
Paikalla oli vain muutama onnittelija, jotka joivat maljan Hitlerin pariskunnalle. Pohdin, miten Eva Braunia pitäisi puhutella, kun kohtaisimme.
’Rouva Hitler’ kuulosti jotenkin väärältä.ˮ
Morsian ei väistynyt Hitlerin viereltä – tällainen oli heidän suhteensa:
Hitler teki testamentin
Hitlerillä on vielä kaksi tärkeää tehtävää: hänen rakastamansa saksanpaimenkoira Blondi saa myrkkyampullin, ja illalla hän kutsuu luokseen sihteerinsä Traudl Junge.
”Istuuduin suuren pöydän ääreen ja odotin. Äkkiä Hitler aloitti: ’Poliittinen testamenttini.’ "
"Käteni vapisi. Vihdoin seuraisi se, mitä olimme odottaneet päiväkausia. Selitys ja syyllisyyden tunnustaminen, tai ehkä puolustuspuhe."
"Kun hänellä ei ollut enää mitään menetettävää, hän aikoi lopulta kertoa totuuden ’tuhatvuotisesta valtakunnasta’."
"Olin kuitenkin väärässä.ˮ Traudl Junge
Hitler halusi kuolla Berliinissä, mutta sitä ennen hänellä oli Saksan kansalle viesti: jatkakaa taistelua, natsismi voittaa.
Hitler jätti valtakunnanpresidentin paikkansa suuramiraali Karl Dönitzille, kun taas propagandaministeri Joseph Goebbels ylennettiin valtakunnankansleriksi.
Führerin arvonimen Hitler vei mukanaan hautaan.
Lue, mitä Hitler kirjoitti testamentissaan:
28. huhtikuuta 1945
Himmlerin salaiset neuvottelut
Puna-armeija on päässyt Potzdamer Platzille, ja sen joukot ovat enää vain 500 metrin päässä Hitlerin komentobunkkerista.
Bunkkerin asukkaiden yhteydet ulkomaailmaan ovat lähes poikki. Sodan kulusta pysytellään selvillä kuuntelemalla ulkomaisia radiokanavia.
Iltapäivällä Hitler kuulee, että SS-johtaja Heinrich Himmler on yrittänyt neuvotella länsivaltojen kanssa rauhasta.
ˮSaimme kuulla Ruotsin radiosta, että Himmler oli tarjoutunut antautumaan briteille ja yhdysvaltalaisille. Tarjous oli hylätty, sillä liittoutuneet hyväksyivät vain ehdottoman antautumisen ja se piti osoittaa myös neuvostoliittolaisille."
Hitler menetti välittömästi malttinsa ja alkoi karjua. Kuulin hänen kiihtyneen äänensä: ’Himmler! Ja kaikista ihmisistä juuri Himmler!’ Minulle tuli mieleen hänen reaktionsa vuonna 1941, kun Hess lensi Britanniaan.ˮ Puhelinvaihteen hoitaja Rochus Misch
Lue kaikki Himmlerin salaisista neuvotteluista tästä:
Hitler menettää vanhan ystävän
Himmlerin petos oli jo sinänsä paha, mutta tänään Hitler sai myös selville, että partisaanit olivat teloittaneet Italian fasistijohtajan Benito Mussolinin ja Milanossa ihmisjoukot olivat häpäisseet tämän ruumiin.
Yhdysvaltalainen uutiskatsaus kertoo Mussolinin kuolemasta:
Milanossa tuhannet juhlivat uutista Mussolinin kuolemasta. Diktaattorin ruumista syljettiin, potkittiin ja lyötiin ennen kuin se nostettiin kaikkien nähtäville. ”He syyttävät Mussolinia kaikista Italiaa kohdanneista katastrofeista”, englanninkielinen selostaja kertoo.
Hitler kuulee uutisen Mussolinin kuolemasta BBC:ltä, ja se järkyttää häntä suuresti.
Hän alkaa suunnitella omaa kuolemaansa, jotta neuvostojoukot eivät saisi mahdollisuutta tappaa häntä.
Benito Mussolini oli ollut Hitlerin ihanne, ja miehistä tuli läheisiä liittolaisia.
Mussolini oli Hitlerin suuri esikuva, mutta hänestä tuli Italian vihatuin mies:
Samoihin aikoihin bunkkerissa vierailee Hanna Reitsch, Saksan tunnetuin koelentäjä.
Hän on laskeutunut saarrettuun kaupunkiin ilmavoimien kenraalin Robert von Greimin kanssa.
Von Greim kiittää Hitleriä ylennyksestä, ja Reitsch yrittää taivutella Hitleriä poistumaan Berliinistä helikopterilla.
Hanna Reitsch harjoitteli pelastusoperaatiota – lue suunnitelma tästä:
Führer torjuu ehdotuksen päättäväisesti. Hanna Reitsch ja Robert von Greim lähtevät kaupungista yhdellä viimeisimmistä koneista, joka nousee ilmaan keskustan väliaikaiselta kiitoradalta.
27. huhtikuuta 1945
Natsipoika tylsistyi ennen taistelua
Puna-armeija valtaa Alexanderplatzin Berliinin keskustassa, mutta vain muutaman kilometrin päässä valtiopäivätalon luona kaikki on vielä rauhallista.
16-vuotias Hitlerjugendin jäsen Ernst Bitscher tuntee itsensä äärimmäisen ikävystyneeksi ollessaan vartiossa ja päättää lähteä omin päin seikkailemaan valtiopäivätaloon, jossa aikoinaan kokoontuivat demokraattisen Saksan päätöksentekijät.
ˮMenin valtiopäivätalon yhteen torniin, kiipesin ylimpään kerrokseen ja katselin kaupunkiin. Äkkiä kaksi sotilasta huusi minulle:
'Piiloon! Tarkka-ampuja!'
Laskeuduin kerroksen alemmas. Siellä ei ollut ristin sieluakaan. Tulin huoneeseen, joka oli täynnä rakennusten pienoismalleja. Niihin pääsi kurkistamaan sisään. Ne olivat varmaankin tarkoitettu Berliinin Germaniaksi muuttamista käsittelevään näyttelyyn.
Kerrosta alempana näytti olevan meneillään teloitus. Selkä minuun päin seisoi rintamakarkuri. Teloituskomppania hänen edessään valmistautui ampumaan. Juuri silloin rakennuksen ylle alkoi sataa puna-armeijan kranaatteja ja karkuri pääsi pakenemaan." Ernst Bitscher
Lue lisää Berliinin valloituksen kokeneiden lasten kertomuksia
Varusteluministeri Speer on vehkeillyt
Arkkitehti Albert Speerin tehtävänä oli rakentaa uusi Germania, ja Hitler neuvoi häntä auliisti. Rakennusten pienoismallit päätyivät valtiopäivätaloon.
Valtiopäivätalon Germanian pienoismallit on tehnyt arkkitehti Albert Speer. Ennen kuin sota puhkesi, Speerin tehtävänä oli muuttaa Berliini maailman keskipisteeksi.
Useita kortteleita purettiin, jotta saatiin tilaa uusille monumentaalirakennuksille.
Rakennustyöt seisahtuivat vuonna 1942, jolloin Speer nimitettiin varusteluministeriksi.
Nyt Speer on vierailulla Führerin bunkkerissa. Hän hermoilee, sillä hän on kaikessa hiljaisuudessa vastustanut Hitleriä yrittämällä estää niin sanotun Nero-julistuksen toimeenpanon.
Kyseessä on Führerin käsky paikallisjohtajille tuhota tehtaat, vesilaitokset ja sillat niin, että liittoutuneet eivät pääse hyötymään niistä.
Speer tajuaa, että Nero-julistus tekisi käytännössä Saksan elinkelvottomaksi vuosiksi. Kuluneina viikkoina hän on siksi matkustanut ympäri Saksaa taivuttelemassa puoluejohtajia unohtamaan sen.
ˮTiedättekö, millainen rangaistus tuollaisesta seuraa?ˮ Hitler kysyy terävästi. Sitten hänen äänensä pehmenee ja hän sanoo:
ˮJollette olisi arkkitehtini, olisin ryhtynyt niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tällaisissa tapauksissa yleensä välttämättömiä."
Speer selviää tilanteesta hengissä.
Samaan aikaan puna-armeija etenee vääjäämättä. Berliinin pohjoispuolella Sachsenhausenin keskitysleiri vapautetaan. Paenneet vartijat ovat jättäneet sinne kolmetuhatta vankia.
Leiri on avaamisestaan vuodesta 1936 saakka toiminut SS-vartijoiden ja virkamiesten koulutuslaitoksena ennen muille leireille lähettämistä. Sachsenhausenissa on toiminut myös maailmanhistorian suurin rahanväärennöspaja.
Yli sata erityistaitojensa vuoksi valittua vankia tuotti siellä väärennettyjä seteleitä 132 miljoonan punnan arvosta. Niillä aiottiin romahduttaa Britannian talousjärjestelmä.
Keskitysleirivangit väärensivät tukuittain rahaa
Katso: Rahanväärentäjistä kertova filmi voitti Oscarin
Vuonna 2007 ilmestynyt elokuva Väärentäjä voitti parhaan elokuvan Oscarin. Se kertoo operaatio Bernhardista eli natsien suunnitelmasta rahoittaa sota väärennetyn rahan avulla. Keskitysleirille joutunut väärentäjä Sally Sorowitsch saa tehtäväkseen estää Saksan taloudellisen romahduksen.
25. huhtikuuta 1945
Raiskaus
Neuvostojoukot tunkeutuvat Berliinissä Dahlemin kaupunginosaan. Dahlemissa asuu 15-vuotias koululainen Christa Ronke äitinsä kanssa. Isä on kutsuttu armeijaan, ja äidin ja tyttären on pitänyt selvitä omin päin.
Pelko puna-armeijan raiskauksista ja väkivallasta on saanut naapuruston naiset hakeutumaan turvaan kellariin.
ˮPuoliltapäivin näin kellarin ikkunasta kolme vierasta sotilasta. He olivat ensimmäiset venäläiset. Kiihdyksissäni ilmoitin asiasta muille. Vähän myöhemmin joku paukutti ovea kovaäänisesti. Siellä oli kaksi venäläistä.
He kysyivät, oliko kellarissa saksalaisia sotilaita. Sitten he tutkivat kellarin ja osoittivat minua ja äitiäni – pohtivat varmaan, olimmeko äiti ja tytär – ja lähtivät pois. Pian kellariin tuli lisää venäläisiä.
Sotilas, jonka toisen silmän päällä oli side, raahasi minut ulos. Äiti yritti estellä, mutta mies työnsi hänet syrjään. Yritin vastustella, mutta sotilas veti pistoolinsa esiin. Jonkin ajan kuluttua palasin kellariin häpeissäni mutta myös onnellisena siitä, että olin sentään elossa. Äiti ja muut lohduttivat minua. Christa Ronke
Ennen kuin seuraavat neuvostosotilaat ehtivät käydä Christan kimppuun, hän repii irti kaksi nastahammastaan, jotka hänelle oli laitettu erään onnettomuuden jälkeen.
Sitten hän vain makaa patjalla virnistellen ja yrittäen esittää heikkolahjaista. Seuraavat sotilaat eivät enää kiinnostukaan avuttomasta lapsesta.
Lue lisää Berliinin valtauksen kokeneiden lasten kertomuksia
Saksa katkaistaan keskeltä
Yhdysvaltalaisten ja neuvostoliittolaisten symboliset kädenpuristukset enteilevät voittoa.
Puna-armeijan ja Yhdysvaltojen armeijan sotilaat kohtaavat toisensa ensi kertaa sodan aikana, mutta kaikki ei suju niin idyllisesti kuin Elben ylittävällä sillalla otetussa kuvassa.
Pieni ryhmä yhdysvaltalaisia sotilaita lähtee tiedusteluretkelle edessä aukeavalle ei-kenenkään-maalle. Jeeppi ohittaa pakolaisia ja kaupunkeja, joissa ikkunoista roikkuu valkoisia lakanoita.
Ryhmä saksalaisia sotilaita hoipertelee etsien jotakuta, jolle antautua.
Yhdysvaltalaiset saapuvat Elben rannalle Torgauhun, missä heitä tulitetaan ankarasti. Toisella rannalla sijaitsevat neuvostosotilaat ovat ymmärtäneet tilanteen väärin.
Lopulta yhdysvaltalaiset saavat neuvostosotilaat rauhoittumaan heiluttelemalla kotitekoista tähtilippua, ja toisiaan kyräilevät osapuolet kohtaavat tuhoutuneella sillalla.
Kukaan ei ollut varautunut kohtaamiseen Torgaussa – puna-armeijan laukaukset olivat kylmän sodan alkusoittoa
Kun lehtikuvaajat seuraavana päivänä pyytävät uusintaa, kasvoille viritellään hymyä.
Yhdysvaltalaiset ja neuvostoliittolaiset sotilaat poseeraavat valokuvaajille
Tuhottu silta Elbejoella toimii dramaattisena taustana, kun yhdysvaltalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot kohtaavat Torgaussa 123 kilometriä Berliinistä etelään. Harvinaisessa värifilmissä nähdään, miten armeijat tervehtivät toisiaan lämpimin kädenpuristuksin, olalle taputuksin ja tanssimalla.
Kohtaaminen Torgaussa merkitsee sitä, että Saksa on nyt katkaistu keskeltä kahtia ja että sodan jatkaminen on saksalaisille entistä vaikeampaa.
Myös Berliini on täysin eristyksissä, sillä ainoa tie sieltä ulos kulkee muutaman sadan metrin päässä Hitlerin komentobunkkerista sijaitsevan väliaikaisen kiitoradan kautta.
Kun kranaatti tekee siihen montun, ryhmä miehiä kiiruhtaa täyttämään sen maalla.
23. huhtikuuta 1945
Göring on valmis nousemaan valtaan
Göring (vasemmalla), Bormann ja Himmler (puoliksi piilossa) havittelivat valtaa. Voittajaksi nousi mies mustissa: suuramiraali Karl Dönitz.
Saksan radiossa kerrotaan, että Adolf Hitler jää Berliiniin taisteluista huolimatta. Hitlerin edellispäivän toteamus siitä, että "sota on hävitty", on kantautunut ilmamarsalkka Hermann Göringin korviin.
Göring on natsihierarkiassa toinen Hitlerin jälkeen, ja nyt hän sähköttää Hitlerille kysyen, onko tämä kykenevä puolustamaan valtakuntaa. Vai pitäisikö Göringin ottaa johto?
Hitler pitää Göringiä petturia ja vaatii pidättämään tämän. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut. Natsien sisäpiirin miehet valmistautuvat taistelemaan Hitlerin perinnöstä.
Seuraa Göringin, Himmlerin ja Bormannin vehkeilyjä vallan kaappaamiseksi
Führerin ailahtelu raskasmielisyydestä perusteettomaan optimismiin johtuu todennäköisesti siitä, että hänen lääkärinsä on määrännyt hänelle vuosia huumaavia aineita.
Hitler nousee aamuisin sängystä pillereiden avulla ja hakee niistä myös lievitystä kroonisiin vatsavaivoihinsa.
Hitlerin lääkekaappi pursuaa huumeita – kurkistamme sisään
Naiset ja lapset puolustavat Berliiniä
Kaikkia tarvitaan pääkaupungin puolustamiseen. Kevään aikana asukkaita on opetettu käyttämään Panzerfaustia, panssarinyrkkiä, joka pystyy porautumaan vihollisen panssarivaunun sisään.
Saksan viikkokatsaus kertoo, että ase sopii myös naisille
”Panssarinyrkkiammuntaa saksalaisessa kaupungissa. Jokainen saksalainen oppii nopeasti käyttämään tätä vihollisen kavahtamaa asetta. Se on juuri niin helppokäyttöinen kuin miltä se näyttää. Myös naiset oppivat ampumaan sillä”, kehuskellaan saksalaisessa uutiskatsauksessa.
Kaupungin puutteellista puolustusta täydennetään tuhansilla Hitlerjugendin pojilla.
15-vuotias Hans Müncheberg luokkatovereineen on päätynyt SS-yksikköön natseja kannattavan koulutarkastajan painostamana:
ˮMeidän piti auttaa SS:ää estämään punaarmeijaa saartamasta Berliiniä. Meidät sijoitettiin Spandaun luoteispuolelle. Jouduimme perääntymään, ja pari toveriani kuoli. Opettajamme oli määrätty ilmatorjuntaan, mutta hän halusi pysyä oppilaidensa luona. Hän sai osuman, joka repi hänen toisen jalkansa irti. Yritimme pelastaa hänet, mutta hän vuoti kuiviin siinä edessämme. Hän siirsi komennon luokkamme vanhimmalle oppilaalle ja käski tämän viedä meidät Schleswig-Holsteiniin.
ˮLuovutan komennon sinulle. Yritä päästä Plöniin. Jättäkää minut tänne. Tämä on käsky!ˮ
SS-joukot olivat vetäytyneet, ja olimme yksin sillä rintamalohkolla. Venäläiset tulittivat Stalinin uruilla, ja kun niiden ammukset osuivat metsään, säleitä ja kranaatinsirpaleita lenteli kaikkialle. Meidänkin oli pakko perääntyä." Hans Müncheberg
22. huhtikuuta 1945
Hitler raivoaa kenraaleilleen
Hitler on päättänyt, että taistelu Berliinistä ratkaisee natsi-Saksan kohtalon. Hän haluaa koota Saksan armeijan rippeet Berliiniin, jossa niiden on määrä murskata Stalinin jo syvälle kaupunkiin edenneet joukot.
Neuvostoliiton sotakuvaajat ikuistivat Berliinin taisteluita
Puna-armeijan mukana Berliiniin tulivat myös neuvostoliittolaiset kameramiehet. Heidän kuvaamissaan filmeissä Saksan pääkaupunki näyttäytyy tiilijätteen labyrinttina, joka vallataan talo talolta. Puna-armeija vyöryy vääjäämättä tykkeineen ja panssarivaunuineen kohti valtiopäivätaloa ja Hitlerin bunkkeria.
Teoriassa Hitlerillä on yhä mahdollisuus: SS-kenraali Steiner on joukkoineen Berliinin pohjoispuolella, kenraali Heinrici on koillisessa, ja etelässä ja lännessä ovat kenraalit Busse ja Wenck 9. ja 12. armeijan kanssa.
Kenraaleilla on kuitenkin pulaa aivan kaikesta – miehistä, tarvikkeista ja ammuksista – eivätkä he pidä taistelujen jatkamista enää järkevänä.
Kun Hitler 22. huhtikuuta viimein tajuaa, että yksikään neljästä kenraalista ei aio tulla pelastamaan Berliiniä, hän saa ennennäkemättömän rajun raivokohtauksen.
Esikuntaupseeri kuvailee kohtausta:
"Hitler hyppi ylös ja alas nyyhkien ja huutaen. Hänen kasvojensa väri vaihteli valkoisesta violettiin, ja koko ruumis tärisi. Hänen äänensä särkyi kerta toisensa jälkeen, kun hän raivosi kenraaliensa 'epälojaaliutta, pelkuruutta, petturuutta ja kapinallisuutta'".
Raivokohtauksen laannuttua Hitler vajoaa täydelliseen apatiaan ja lausuu ääneen sanat, joita kukaan ei ollut uskaltanut edes ajatella:
"Loppu on tullut. Sota on hävitty. Tahdon vain ampua itseni!" Adolf Hitler
Hitler romahtaa ja julistaa Saksan hävinneen sodan – lue lisää Saksan kohtalon päivästä
Kenraalit pakenevat lopullista tuhoa
Yksikään neljästä kenraalista ei enää noudata Hitlerin käskyjä.
Ensimmäisenä hänet pettää yleensä uskollinen SS-kenraali Felix Steiner, jolla on komennossaan muutama tuhat sotilasta mutta ei tykkejä eikä panssarivaunuja.
Steiner arvioi, että yritykset yrittää murtautua vihollisjoukkojen läpi Berliiniin ovat tuhoon tuomittuja.
Berliinin puolustaminen käy yhä toivottomammaksi kenraalien kieltäydyttyä tulemasta apuun.
Myöskään kenraali Busse, joka on joukkoineen Berliinin eteläpuolella, ei pääse pääkaupungin avuksi.
Hän on jäämässä saarroksiin Halbeen, jossa käydään seuraavien päivien aikana verisiä taisteluita.
Kenraali Heinrici on jo antanut periksi ja aikoo suunnata kohti pohjoista, jotta hänen joukkonsa voivat antautua siellä eteneville briteille.
Jäljellä on vain kenraali Wenck, joka on Elbellä Berliinin länsipuolella.
Bunkkerin uumenissa Hitlerin esikunta laatii uuden, mielikuvituksellisen suunnitelman piristääkseen lannistunutta ylipäällikköään: Wenckin 12. armeija tulisi pelastamaan Berliinin!
Suunnitelma valaa Hitleriin tarmoa, ja hän sanelee uuden päiväkäskyn: "Wenckin armeijan sotilaat! Tehtävänne on selkeä: Berliinin on pysyttävä saksalaisten hallussa!"
Sekä Berliinissä että muilla rintamilla on huutava pula miehistä, joita Saksa tarvitsee kipeästi voidakseen torjua vihollisten rajun rynnistyksen.
Toisaalla taas saksalaissotilaat eivät pysty tekemään muuta kuin odottamaan toimettomina. Noin 200 000 saksalaissotilasta, jotka olivat piirittäneet Leningradia lähes kolmen vuoden ajan, ovat jääneet loukkuun Kuurinmaalle Latviaan.
Hitler kuvitteli olevan ovelaa jättää joukkoja niin kauas itärintamalle – sieltä saksalaiset pystyisivät hyökkäämään Moskovaan Saksan uusien ihmeaseiden tullessa käyttövalmiiksi.
Aseet eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet.
Saksan sotilaat hylättiin Latviaan – lue Hitlerin viikinkien traagisesta kohtalosta
20. huhtikuuta 1945
Hitler juhlii syntymäpäiväänsä
Adolf Hitler viettää 56-vuotissyntymäpäiväänsä.
Joukko upseereita ja korkea-arvoisia natseja kokoontuu onnittelemaan Saksan johtajaa maanalaiseen Führer-bunkkeriin.
Hitlerin sihteeri Traudl Junge ihmettelee vaisua tunnelmaa. Illalla hylätyssä valtakunnankansliassa kuitenkin juhlitaan.
Illalla istuimme kuin sillit purkissa pienessä työhuoneessa. Hitler oli harvasanainen ja tuijotti eteensä. Mekin kysyimme häneltä, eikö hän lähtisi Berliinistä.
’En voi lähteä’, hän vastasi.
’Minun on saatava ratkaisu tapahtumaan Berliinissä – tai tuhouduttava!’ Adolf Hitler
Vaikenimme, ja kuohuviini, jota joimme Hitlerin terveydeksi, maistui väljähtyneeltä.
Hitler oli nyt vahvistanut pahat aavistuksemme: hän ei uskonut itseensä eikä voittoon.
Syntymäpäiväseurue hajaantui. Eva Braun, joka oli saattanut Hitlerin tämän huoneeseen, palasi nopeasti. Hänellä oli yllään uusi hopeansininen brokadileninki.
Eva Braun halusi turruttaa pelon sydämestään. Hän halusi juhlia vielä kerran.
"Eva Braun halusi tanssia, ja hän veti kaikki mukaansa epätoivoiseen päihtymykseen kuin joku, joka on tuntenut kuoleman henkäisyn.” Traudl Junge
Eva Braun kutsui kaikki bunkkerissa vastaan tulleet ihmiset valtakunnankanslian ensimmäiseen kerrokseen entiseen olohuoneeseensa.
Se oli vielä ehjä, mutta kaikki kauniit huonekalut oli viety bunkkeriin.
Suuri pyöreä pöytä katettiin juhlavasti niitä Hitlerin piiriin kuuluvia varten, jotka vielä olivat Berliinissä.
Jostakin löytyi vanha gramofoni ja yksi äänilevy. Kappale oli ’Tulipunaiset ruusut kertovat onnesta…’
Valtakunnankansliassa Eva Braunin juhliin osallistujat voivat kuulla puna-armeijan tykkien jylyn. Levyllä laulajan laulaessa ”hyväilkööt verenpunaiset ruusut sinua” kranaatteja sataa Berliiniin. Elokuvassa Perikato kohtauksen dramatiikkaa korostavat räjähdyksen sisään paiskaamat ikkunat.
Silminnäkijät kertovat karmivia yksityiskohtia Hitlerin romahduksesta:
Syntymäpäiväjuhlat Führer-bunkkerissa ovat vaisummat kuin aiempina vuosina.
Saksan hävittyä Seelowin kukkuloiden taistelun mikään ei estä puna-armeijan hyökkäystä Berliiniin.
Hitlerin syntymäpäivänä neuvostojoukot moukaroivat pääkaupunkia kranaateilla tuntikausia.
Hakaristi räjäytetään
Yhdysvaltojen joukot ovat vallanneet Nürnbergin Baijerissa.
Kun he etenevät kansallissosialistisen puolueen suurelle paraatikentälle he näkevät sen korokkeen yllä komeilevan suuren kivisen hakaristin ja tuhoavat vihatun symbolin räjäyttämällä.
Amerikkalaiset räjäyttävät hakaristin kappaleiksi:
”Symbolisena eleenä amerikkalaisjoukot räjäyttävät natsien puoluetunnuksen”, kertoo yhdysvaltalaisen uutiskatsauksen selostaja. Kiviä ja romua sataa natsipuolueen paraatipaikalle, jossa Hitler ennen piti puheita nuorisolle ja puolueen jäsenille.
Nürnberg on alusta asti ollut Saksan kansallissosialistisen puolueen linnake, jossa puolue on järjestänyt viikkokausia kestäviä mahtipontisia propagandatilaisuuksia.
Nürnbergin paraatialueen on suunnitellut Hitlerin hoviarkkitehti Albert Speer, joka on liittynyt natsipuolueeseen jo nuorena ja vaikuttanut natsien arkkitehtuuriin enemmän kuin kukaan muu.
Näin Albert Speer toteutti Hitlerin unelman:
Hampurin lähellä sijaitsevalle Neuengammen keskitysleirille koottujen tanskalaisten ja norjalaisten vankien evakuointi on alkanut.
Ruotsalaisen kreivi Folke Bernadotten ja SS-johtajan Heinrich Himmlerin välisten neuvottelujen seurauksena vangit ovat saaneet luvan nousta valkoisiksi maalattuihin linja-autoihin, joilla heidät kuljetetaan Tanskan halki Ruotsiin.
16. huhtikuuta 1945
Berliinin viimeinen puolustuslinnake valmistautuu taisteluun
Joseph Goebbels on saapunut henkilökohtaisesti rintamalle Oderjoelle seuraamaan saksalaisten puolustuksen rakentamista. Junat tuovat päivin öin kalustoa, aseita ja miehiä rintamalle, raportoidaan saksalaisessa uutiskatsauksessa voitonvarmasti.
Viimeinen taistelu Berliinistä alkaa tänään.
Noin 900 000 neuvostosotilasta etenee vauhdilla Oderjoelta kohti 80 kilometrin päässä sijaitsevaa Saksan pääkaupunkia.
Noin 90 000 saksalaisen on pystyttävä torjumaan vihollisen raju hyökkäys.
Hitlerin alivoimaisen armeijan on pidettävä pintansa – seuraa taistelua täällä:
Kumpikin osapuoli on valmistautunut taisteluun jo kuukausia: Puna-armeija on koonnut joukkojaan, ja saksalaiset ovat kaivaneet juoksuhautoja ja perustaneet tykkiasemia.
Ensimmäiset laukaukset ammutaan varhain aamulla Seelowin kaupungin lähellä kohoavilla kukkuloilla.
Hitler rohkaisee joukkojaan:
”Vihollinen yrittää murskata Saksan ja tuhota kansakuntamme. Me olemme kuitenkin ennakoineet heidän hyökkäyksensä ja vahvistaneet rintamaa kaikin keinoin. Vihollista odottaa vahva tykistö, ja jalkaväen tappioita on korvattu useilla uusilla yksiköillä. Bolševikit tulevat vuotamaan kuiviin Saksan pääkaupungin kynnyksellä!” Adolf Hitler
Toivoton taistelu kestää kolme päivää
Hitlerin sanat eivät muuta sitä tosiasiaa, että Saksan joukot ovat toivottoman alivoimaisia viholliseen verrattuna.
Saksalla on lähettää vain 90 000 uupunutta sotilasta taisteluun.
Lisäksi rintamalle määrätään jokunen tuhat poikaa Hitlerjugendista sekä iäkkäitä miehiä Volkssturmiksi eli ”kansanrynnäköksi” kutsutusta reservistä.
Rintamakomennuksen saaneilla siviileillä on huutava pula varusteista ja ammuksista, mutta 60 metriä korkeat kukkulat antavat saksalaisille hienoisen edun: vihollisen on hyökättävä Seelowin kukkuloille ylämäkeen alempana olevalta tulvatasangolta.
Pakoa yrittäneet liittoutuneiden sotavangit päätyvät Colditziin.
Samana päivänä jolloin Seelowin kukkuloiden taistelu alkaa, yhdysvaltalaisjoukot valtaavat Colditzin linnassa sijaitsevan Oflag IV-C -sotavankileirin Leipzigin lähistöllä.
Siellä pidetään säilössä liittoutuneiden sotavankeja, jotka ovat yrittäneet paeta muilta vankileireiltä.
Colditzin keskiaikainen linna on rakennettu kalliolle, joten sieltä on mahdotonta paeta kaivamalla tunneli.
Vangit ovat kuitenkin alusta asti pitäneet kunnia-asianaan yrittää paeta Colditzista.
Katso filmi: Colditzin brittisankarit:
Colditzin linnan kekseliäistä ja vapaudenkaipuisista sotavangeista tehtiin tv-sarja 1970-luvulla. Keskiaikaisesta linnasta ei ollut ihan helppoa paeta.
Tänään Hitler päättää siirtyä pysyvästi Berliinin keskustassa sijaitsevaan Führer-bunkkeriin.
Tähän saakka hän on pystynyt työskentelemään jokseenkin rauhassa työhuoneessaan valtakunnankansliassa, mutta nyt siellä ei ole enää turvallista.
13. huhtikuuta 1945
SS hävitti todisteita keskitysleireillä
Siitä lähtien kun puna-armeija vapautti Majdanekin keskitysleirin Puolassa kesällä 1944, natsien keskitysleireillä tekemät raakuudet eivät enää ole olleet salaisuus.
SS on kuitenkin yrittänyt hävittää todisteet kidutuksesta, ihmiskokeista ja joukkomurhista leireillä.
Lisäksi vankeja on lastattu tavarajuniin ja kuljetettu pois lähestyvien liittoutuneiden tieltä.
Hitler halusi teloittaa kaikki vangit, mutta Himmlerillä oli muita suunnitelmia – lue koko tarina täältä
Yli 3 000 vankia on loukussa Cellen ratapihalla, sillä kiskot ovat tuhoutuneet ilmapommituksissa.
Paikallinen natsijohtaja päättää siirtää vangit toiselle leirille. 400 vankia kuolee matkalla, jolloin johtaja käskee teloittaa kaikki ne vangit, jotka eivät jaksa jatkaa matkaa.
Tänä päivänä tasan 75 vuotta sitten SS-sotilaat sulkivat tuhat vankia suureen varastoon ja sytyttivät sen palamaan.
Vain kuusi vankia selvisi liekkimerestä hengissä – yksi heistä oli puolalainen Stanislaw Waleszynski:
"Olkia oli polviin asti. Haistoin bensiinin lemun. Ovet teljettiin kiinni, ja näin SS-miehen sytyttävän oljet palamaan. Tuli levisi hetkessä, vaikka kaikki yrittivät sammuttaa sitä. Menin kohti ovea ja näin vankeja, jotka yrittivät riipiä lusikoilla maata oven alta. Yritän auttaa kaivamalla paljain käsin, jotta olisimme päässeet ryömimään oven alta. Pääsin lopulta ulos, ja ryömimme viljapellon läpi pakoon metsään." Stanislaw Waleszynski
Yhdysvaltalaissotilaat määräsivät saksalaisia siviilejä kaivamaan hautoja tuhannelle surmatulle keskitysleirivangille.
Himmler tapaa Bernadotten salaa
Suuri osa natsien keskitysleirien vangeista on juutalaisia, joita natsihallinto on vainonnut vuodesta 1935 ja niin sanottujen Nürnbergin lakien voimaantulosta lähtien.
Lait muun muassa estävät juutalaislapsia käymästä samoja kouluja saksalaisten lasten kanssa ja kieltävät avioliitot juutalaisten ja "arjalaisten" välillä.
Nürnbergin lait laillistivat juutalaisvainot
Nyt, 10 vuotta myöhemmin, SS-joukot tyhjentävät kiireen vilkkaa keskitysleirejä.
Samaan aikaan SS:n johtaja Heinrich Himmler aikoo tarjota keskitysleirivankeja vastineeksi rauhasta Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa.
Suunnitelman onnistuminen edellyttää mahdollisimman suurta määrää vankeja, minkä vuoksi heitä kootaan vauhdilla keskelle Saksaa.
Välimieheksi neuvotteluihin länsivaltojen kanssa Himmler on valinnut ruotsalaisen kreivi Folke Bernadotten, joka on Ruotsin Punaisen Ristin puheenjohtaja ja jolla on yhteyksiä Ruotsin hallitukseen.
Ensimmäinen tapaaminen on pidetty jo maaliskuussa, ja siinä Himmler antoi Bernadottelle luvan koota norjalaiset ja tanskalaiset keskitysleirivangit Neuengammen leirille.
Valkoiseksi maalatut Punaisen Ristin tunnuksella varustetut linja-autot ovat siitä lähtien kuljettaneet Saksan poikki jo yli 7 000 ihmistä.
Kauimmaiset vangit on noudettu Mauthausenin leiriltä Itävallasta asti.
Samaan aikaan Yhdysvaltojen joukot ovat edenneet Weimarin kaupungin lähistöllä sijaitsevaan Buchenwaldin leiriin.
Siellä heitä on vastassa yli 20 000 nälkiintynyttä vankia – sekä röykkiöittäin ruumiita.
Näky keskitysleirillä järkyttää sotilaita niin, että he vievät paikallisia saksalaisia leirille katsomaan omin silmin, millaisiin julmuuksiin natsit ovat syyllistyneet
Weimarin asukkaat luulivat ilmeisesti pääsevänsä huviretkelle, kun yhdysvaltalaiset sotilaat kutsuivat heidät kokoon. Todellisuudessa retki suuntautui Buchenwaldin keskitysleirille muutaman kilometrin päähän. Saksalaiset tuijottivat kauhistuneina, millaisiin rikoksiin natsit olivat syyllistyneet.
10. huhtikuuta 1945
Saksan vaarallisin mies teloitetaan
Puuseppä Georg Elser teloitetaan huhtikuun 10. päivän vastaisena yönä niskalaukauksella, minkä jälkeen hänen ruumiinsa poltetaan.
Elseriä on pidetty Dachaun keskitysleirillä kuusi vuotta ”Führerin erityisvankina”.
Hänet vangittiin vuonna 1939 hänen räjäytettyään pommin Münchenissä kansallissosialistisen puolueen joukkokokouksessa, jossa natsit vuosittain 8. marraskuuta muistelivat vuonna 1923 järjestettyä oluttupavallankaappaukseksi kutsuttua vallankumousyritystä.
Hitler puhujapöntössä vuonna 1933:
Natsit kokoontuivat vuosittain oluttupa Bürgerbräukellerissä Münchenissä muistelemaan vuoden 1923 ”oluttupavallankaappausta”. Silloin vallankaappausyritys epäonnistui, mutta vain 14 vuoden päästä natsipuolue oli vallassa, ja 8. marraskuuta 1933 Adolf Hitlerillä oli syytä riemuun.
Elser oli piilottanut aikapomminsa Adolf Hitlerinkin käyttämän puhujapöntön takana olevaan pylvääseen.
Elserin kotitekoisen pommin räjähdyksessä kuoli seitsemän natsia sekä tarjoilija, ja juhlasali vaurioitui pahoin.
Hitler selvisi iskusta vahingoittumattomana, sillä hän oli poistunut juhlasta 13 minuuttia aikaisemmin.
Hitlerin kuolema oli minuuteista kiinni – lue Elserin suunnitelmasta täällä:
Georg Elser pidätettiin ja häntä kidutettiin, jotta hän paljastaisi muut murhayritykseen osallistuneet.
Pahoinpidelty Elser yritti turhaan vakuutella kiduttajilleen, että hän oli toiminut yksin.
Iskun tavoitteena oli hänen mukaansa ollut parantaa saksalaisten työläisten tilannetta ja varmistaa maailmanrauha:
”Pohdintani olivat vakuuttaneet minut siitä, että Saksan nykyisen johdon eliminoiminen olisi ainoa keino kohentaa maan tilannetta. Johdolla tarkoitan kaikkein ylintä johtoa eli Hitleriä, Göringiä ja Goebbelsiä. Ajatus natsijohdon eliminoimisesta ei jättänyt minua rauhaan, ja syksyllä 1938 tein pohdintojeni perusteella lopullisen päätöksen.” Georg Elser
Kansallissosialistit kokoontuivat vuosittain Bürgerbräukelleriin muistelemaan oluttupavallankaappausta.
Hallinnon vastaiset ajatukset ovat natsi-Saksassa ehdottoman kiellettyjä.
Sensuurista ja propagandasta huolimatta puuseppä Elser on tajunnut Hitlerin olevan Saksalle vaaraksi.
Kumoukselliset ajatukset tekevät Elseristä natseille vaarallisen.
Hitler on pitänyt Elseriä vangittuna Dachaussa voidakseen nöyryyttää tätä sodan jälkeen julkisessa oikeudenkäynnissä.
Natsien aika on kuitenkin käymässä vähiin, ja Elser teloitetaan 10. huhtikuuta Hitlerin henkilökohtaisella käskyllä.
Saksa menettää 30 suihkuhävittäjää yhdessä päivässä
- huhtikuuta 1945 jää historiaan myös päivänä, jolloin Saksa menettää kymmeniä suihkuhävittäjiä (”The Great Jet Massacre”).
Saksan uraauurtavia Messerschmitt Me 262 -suihkuhävittäjiä on koottu JG7 -yksikköön, joka ottaa yhteen 1 261 liittoutuneiden pommikoneen ja niitä saattavien hävittäjien kanssa Keski-Saksan yllä.
Hitlerin ihmeaseen piti kääntää sodan kulku:
Me 262 -suihkuhävittäjä oli yksi niistä ihmeaseista, joihin Hitler panosti eniten. Niitä rakennettiin 1 430 kappaletta, ja huippunopean koneen toivottiin kääntävän sotaonni Saksalle. Me 262:n suurin nopeus oli yli 850 km/h, mikä oli 150 km/h enemmän kuin millään liittoutuneiden koneilla.
Yhdysvaltalaiset potkurikoneet ovat Saksan suihkuhävittäjiä selvästi hitaampia, mutta yhdysvaltalaislentäjät ovat päässeet perille saksalaisten heikkouksista.
Iltaan mennessä Saksa on menettänyt 50:stä suihkuhävittäjästään 30.
Salamannopean Messerschmitt Me 262:n piti kääntää Saksan sotaonni – mutta Hitler esti sen toimillaan:
3. huhtikuuta 1945
Natsien saareke ”punaisen meren” keskellä
Paul Peikert työskentelee pappina Breslaun kaupungissa St. Mauritiuksen katolisessa kirkossa. Yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on valaa uskoa sairaisiin ja kuoleviin.
Kevät 1945 on Peikertille kiireistä aikaa, sillä puna-armeija on saartanut Breslaun.
Breslauta tulitetaan ja pommitetaan päivittäin.
Joka aamu messuun osallistuu satoja sotilaita, jotka pyytävät papilta siunausta ennen kuin he suuntaavat taisteluun kaupungin laitamille.
Pojat ja iäkkäät miehet taistelevat Breslaun kaduilla kiivaasti neuvostojoukkojen ylivoimaa vastaan. Lue breslaulaisten epätoivoisesta vastarinnasta:
Pappi Paul Peikertin kirkkoon on osunut pommi.
Peikert näkee arvokkaan rakennuksen olevan ilmiliekeissä, mutta hänellä ei ole aikaa surra kirkkonsa kohtaloa.
Kaupungin asukkaat kaipaavat hänen lohduttavia sanojaan:
”Kulkiessani kaduilla minulla on aina mukanani vihkivettä ja musta stoolani, jotta voi siunata edellisen yön pommituksissa kuolleita. Vainajia makaa takapihoilla arkuissa tai mattoihin käärittyinä, ja minä suoritan heille viimeisen laupeudentyön.” Paul Peikert, Breslau
Hitlerjugendin pojat pyöräilevät kaupungin rajalle taistelemaan puna-armeijaa vastaan.
Pakolaiset talloutuivat hengiltä
Adolf Hitlerin strategia on näivettynyt pysyväksi käskyksi, jonka mukaan Saksan sotilaat eivät saa antaa viholliselle tuumaakaan periksi.
Hitler on julistanut monia itärintamalla olevia kaupunkeja linnoituksiksi, jotka puna-armeija on nyt saartanut ja joihin se hyökkää tauotta.
Vähän ennen kuin puna-armeija saartoi Breslaun 15. helmikuuta, tuhannet breslaulaiset saivat luvan paeta kaupungista.
He tungeksivat rautatieasemalle, ja monet talloutuivat kuoliaaksi tungoksessa, kun ihmismassat yrittivät päästä pakoon viimeisillä hetkillä.
Breslaussa on yhä noin 150 000 siviiliä ja noin 50 000 sotilasta, joille Luftwaffe yrittää toimittaa ruokaa ja ammuksia.
Saksan elokuvateattereissa esitetään kaupungin puolustustaistelua kuvaavia filmejä, joiden tarkoituksena on kohentaa moraalia muualla Saksassa:
Puna-armeija lähestyy Breslauta, ja saksalaiset linnoittavat kaupunkia. ”Aluejohtaja Hanke tarkastaa puolustusasemia. Kaupunki katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen”, saksalaisessa uutiskatsauksessa uskotellaan. Rakennuksia räjäytetään suorien ampumalinjojen saamiseksi ja Oderjoen ylittäviä siltoja miinoitetaan.
Uutisfilmit näyttävät vain urheaa taistelua, eivät Breslaun asukkaiden kasvavaa hätää: he tietävät, että taistelu on jo hävitty.
On vain ajan kysymys, milloin neuvostojoukot murtautuvat läpi barrikadeista.
Saksalaissotilaat kulkevat ympäri kaupunkia etsien talojen kellareista viinaa hermojensa turruttamiseen.
”Breslaun linnake” jatkaa toivotonta taisteluaan toukokuun 6. päivään asti, jolloin kaupungin sotilaskomentaja Karl Hanke pakenee sieltä varastetulla lentokoneella.
Ennen Breslauhun tuloaan Hanke oli yksi propagandaministeri Joseph Goebbelsin lähimmistä alaisista, mutta luvaton suhde Goebbelsin Magda-vaimon kanssa sai hänet etsimään uusia haasteita.
Goebbelsit viettivät vauhdikasta elämää – lue lisää täältä:
1. huhtikuuta 1945
Verilöyly Japanin rannikoilla
Sotaa ei käydä vain Euroopassa – taistelut ulottuvat myös Aasiaan.
Japani iski yllättäen Pearl Harboriin vuonna 1941, mutta Yhdysvallat kykeni työntämään sen joukot takaisin Tyynenmeren taakse.
Nyt taistellaan Okinawasta, eteläisimmästä Japanin viidestä pääsaaresta.
Yhdysvaltalaisessa uutiskatsauksessa Okinawaa pidetään valloitettuna jo saarelle saavuttaessa:
Ennen Okinawan taistelua yhdysvaltalaiset ovat koonneet suurimman hyökkäyslaivaston, mitä Tyynellämerellä oli koskaan nähty. Amerikkalaisen uutiskatsaus maihinnoususta viittaa helppoon voittoon, mutta kuvat pettävät.
Vaikka maihinnousu saarelle sujui helposti, tapahtumat saivat pian tappavamman käänteen, minkä New Yorkista kotoisin oleva 20-vuotias merijalkaväen sotilas Bill Pierce sai todeta:
ˮNäimme noin sadan ihmisen lähestyvän ja kysyimme upseerilta, mitä meidän pitäisi tehdä. ’Tappakaa heidät!’ Avasimme kranaattitulen. Aamulla näimme 80 naisen ja lapsen ruumiit ja vain hyvin harvan sotilaan. Japanilaissotilaat olivat ajaneet siviilejä edellään. He olivat käyttäneet heitä kilpenä yrittäessään pakoon.ˮ Bill Pierce
Okinawassa käytiin yksi Tyynenmeren sodan verisimmistä taisteluista – lue tästä, miksi:
Yhdysvaltalaissotilaita nousi maihin aalto toisensa perään.
Atomipommin on määrä päättää sota
Taistelu kapeasta 106 kilometriä pitkästä saaresta kestää 82 päivää, sillä japanilaiset kieltäytyvät jääräpäisesti antautumasta.
Kaikkiaan 80 000 japanilaissotilasta saa surmansa, ja taistelut päättyvät vasta, kun saaren ylikomentaja tekee itsemurhan.
Okinawalla kuolee kaikkiaan 12 500 yhdysvaltalaissotilasta, ja Yhdysvaltojen armeijan johtoa kalvaa epäilys siitä, kannattaako Japania vastaan yrittää taistella perinteisin keinoin.
Olisiko aika kokeilla aivan uutta asetta – atomipommia?
Sitä kehitetään edelleen New Mexicon aavikolla.
Salaisessa ˮManhattan-projektissaˮ kehitettiin ydinpommia Hitlerin kukistamiseksi – näin hanke eteni:
Yhdysvaltalaiset pelkäävät, että myös saksalaiset rakentaisivat atomipommin.
Siksi maan ilmavoimat pudottaa maaliskuussa 5 700 pommia Saksan uraanitehtaaseen Oranienburgissa.
Lue, miten ilmahyökkäyksen vaikutukset tuntuvat Oranienburgissa yhä:
27. maaliskuuta 1945
Viimeiset V2:t ja ensimmäiset ihmissudet
Saksassa vain harva tietää, millainen raketti V2 on.
Elokuvateattereiden uutiskatsauksissa sitä näytetään vain etäältä vakoilijoiden varalta
”Esittelemme ensimmäiset kuvat V2-raketista matkalla Englantiin. Metallikeihäs nousee hurjaa vauhtia stratosfääriin”, kerrotaan saksalaisessa uutiskatsauksessa. Sotaan väsyneet saksalaiset saavat lopulta nähdä huippusalaisen ihmeaseen, jonka piti kääntää sotaonni.
Saksalaisten V2-rakettien tuotanto maanalaisissa tehtaissa on pysähtynyt, mutta liikkuvilla laukaisualustoilla on yhä muutama raketti.
Viimeiset raketit laukaistaan matkaan 27. maaliskuuta kohti Antwerpenia ja Lontoota – yksi niistä osuu kerrostaloon Vallance Roadilla Lontoon East Endissä.
Räjähdyksessä kuolee 134 ihmistä.
Viimeinen V2 osuu Orpingtonin kaupunkiin parikymmentä kilometriä kaakkoon Lontoosta.
Kahdeksanvuotias Michael Delany on kotona iskun sattuessa:
ˮOlin kävelemässä olohuoneessa ikkunan ohi, kun tunsin voimakkaan tempaisun; oli kuin jättiläinen olisi poiminut talon käsiinsä ja ravistanut sitä kuin tikkuaskia. Ikkunat helisivät, ja pian pieniä siruja alkoi sataa pikkuveljeni Desmondin ylle. Kuului korviahuumaavaa meteliä, jota seurasi hiljaisuus. Korvani soivat kuin tuhannet kirkonkellot olisivat kumisseet päässäni, ja tuntui kuin aika olisi hidastunut.ˮ Michael Delany, Orpingtonin
Delanyn perheellä ja muilla Orpingtonin asukkailla on onnea.
Hitlerin viimeinen raketti putoaa kaupungin elokuvateatterin taakse, ja rakennus imee itseensä valtaosan paineaallosta.
Raketti aiheuttaa silti isoja vaurioita pääkadulla ja surmaa yhden ihmisen.
V2-raketti osui Farrington Streetille Lontooseen. 380 kuoli.
Ihmissudet aktivoituvat
Liittoutuneiden joukkojen edetessä Saksassa yhä useampi alue joutuu heidän valtansa alle.
SS-johtaja Heinrich Himmler päättää kuitenkin, että taistelua on jatkettava vihollisten linjojen takanakin.
Hän on jo vuonna 1944 perustanut sabotaasitehtäviä varten Werwolf-nimiset (Ihmissusi) joukot.
- maaliskuuta Werwolf-ryhmä valmistautuu käymään yhdysvaltalaisten Aachenin pormestariksi asettaman asianajaja Franz Oppenhoffin kimppuun.
Rangaistus yhteistyöstä vihollisen kanssa on kuolema, jaˮihmissudetˮ ovat päättäneet teloittaa Oppenhoffin.
Lue koko tarina Werwolf-joukoista ja pormestari Oppenhoffista:
Churchill vierailee vallatuilla alueilla
Länsirintamalla liittoutuneet painostavat Saksaa ja saapuvat Reinille.
Winston Churchill ei malta odottaa, että hän pääsee ylittämään joen.
Liittoutuneet ovat vallanneet Reinin itärannan ja jatkavat kohti Berliiniä, jossa on sovittu ”tapaaminen puna-armeijan kanssa”, kuten amerikkalainen uutiskatsaus kertoo. Britannian pääministeri Churchill saapuu paikalle tarkastamaan tilanteen, ja hänet kuljetetaan joen yli.
18. maaliskuuta 1945
Berliiniin putosi 4 000 tonnia pommeja
Kaupunkiin hyökkäävät koneet ovat pääasiassa brittiläisiä Lancastereita ja Yhdysvaltojen B-17-pommittajia.
Boeingin kone pystyy kuljettamaan tappava lastinsa pidemmälle vihollismaahan kuin mikään kone sitä ennen.
Se kestää hyvin vihollisen tulitusta, ja siihen mahtuu jopa kymmenen tonnia pommeja. Ei mikään ihme, että sitä kutsutaanˮ"lentäväksi linnoitukseksi".
Amerikkalainen selostaja kertoo, että saksalaisille kostetaan heidän terroripommituksensa Varsovaan, Coventryyn ja Rotterdamiin vuosina 1939–1940. Vuonna 1945 Saksan ilmavoimat on kukistettu, ja liittoutuneet pommittivat maata ankarasti. ”Siinä oli Würzburgin kaupunki”, selostaja toteaa.
Yhdysvaltojen ilmavoimien murskaisku
Kaksi viikkoa sitten Berliini koki siihen asti tuhoisimman hyökkäyksen, kun sen ilmatilaan ilmestyi lähes tuhat pommikonetta ja noin 3 000 siviiliä kuoli.
Tänä sunnuntaiaamupäivänä Yhdysvaltojen ilmavoimat löi oman ennätyksensä lähettämällä Berliiniin 1 200 ˮ"lentävää linnoitusta"ˮlastinaan lähes 4 000 tonnia pommeja.
Tähän mennessä berliiniläiset ovat kokeneet jo noin 300 ilmahyökkäystä – ja vaikka he eivät koskaan totu ilmahälytyksen ääneen, he ovat oppineet selviytymään.
Sodan loppua kohden osaan isoista pommisuojista on tuotu kerrossänkyjä niin, että perheet pystyvät nukkumaan siellä omassa pikku tilassaan eikä niiden tarvitse lähteä yön selkään hälytyksen tullessa.
Sonnabendin perhe sai bunkkerista onnekseen oman huoneen, kertoo Jörg Sonnabend, joka oli 11-vuotias vuonna 1945.
ˮBunkkeri oli jaettu makuusoppiin, joissa oli kussakin kuusi sänkyä. Meidän oli numero 16. Siellä oli hyvin ahdasta. Keskellä oli kapea käytävä, oikealla ja vasemmalla oli kolmikerrossängyt. Nukuin tässä 'kanitarhassa', joksi me sitä kutsuimme, äitini, leikkikaverini Horstin ja hänen äitinsä sekä kahden tuntemattoman kanssa. Meistä oli ihanaa, että sireenit eivät häirinneet untamme. Vaikka yöllä putosi pommeja ja ilmatorjuntatykit valaisivat taivasta, emme kuulleet mitään.ˮ Jörg Sonnabend
Berliiniin rakennettiin sodan aikana kolme valtavaa pommisuojaa, joiden katolla oli.
Kaupungin kolme suurinta pommisuojaa ovat niin sanottuja flak-ilmatorjuntatorneja, teräsbetonista rakennettuja monikerroksisia taloja, jotka kohoavat korkealle kaupungin siluetissa.
Katolla sijaitsee ilmatorjunta-asema, ja alemmissa kerroksissa piileskelee tuhansia kaupunkilaisia.
Ilmatorjuntatornit kestävät, mutta moni niissä piileskelevä menettää kotinsa pommituksissa.
Iskun jälkeen kaduilla on luhistuneiden seinien kappaleita ja pomminraivaajat kiiruhtavat tekemään räjähtämättömiä pommeja vaarattomiksi.
Egon Aghta toimii pomminraivaajana Berliinissä. Hän menetti vaarallisen työn vuoksi näkönsä vuodeksi, mutta nyt hän on taas töissä. Hän purkaa saksalaisessa uutislähetyksessä 1016. pomminsa. Aghta ei selvinnyt sodasta hengissä – hän kuoli laukaustenvaihdossa saksalaisten kanssa huhtikuussa 1945.
11. maaliskuuta 1945
Eva Braun tulee taloon
Eva Braun on Saksassa ainoa harrastajavalokuvaaja, joka pääsee käsiksi värifilmeihin.
Hän tallentaa kaitafilmeille kuvaa rennosta Adolf Hitleristä Berghofin terassilla.
Iltaisin, kun Hitlerin vieraat istuvat takkahuoneessa, Eva esittää heille värifilmille kuvaamansa viikkokatsauksen, Die Bunte Wochenschaun:
Eva Braun kutsuu rakastettuaan Wolfscheniksiˮeli Pikku sudeksi, ja tämä puhuttelee häntä hellästi Tshcapperliksi, joka merkitsee Baijerin murteella hupsua.
Adolf Hitler ja Eva Braun ovat olleet vuodesta 1932 salaa yhdessä – Braun on pysytellyt poissa julkisuudesta Führerin kesäasunnolla Berghofissa Alpeilla.
Tutustu Berghofiin tästä:
Keväällä 1945 Eva kyllästyy, kun hän ei ole nähnyt Wolfscheniaan kolmeen kuukauteen.
Hän lähtee Berghofista ja saapuu pitkän ja vaarallisen ajomatkan jälkeen Berliiniin valtakunnankansliaan.
Varusteluministeri Albert Speer on ällistynyt:
ˮMaaliskuun alussa Eva Braun saapui yllättäen ja kutsumatta Berliiniin. Hän selitti, ettei hän halunnut enää pysyä poissa Hitlerin viereltä. Hitler yritti saada hänet palaamaan Müncheniin, ja minä tarjosin hänelle paikkaa kuriirikoneesta. Hän kieltäytyi jääräpäisesti.ˮ Albert Speer
Adolf ja Eva kahden kesken.
Eva Braun saa huoneen johtobunkkerista Hitlerin tilojen vierestä, ja siitä lähtien hän on osa maanalaista upseereista, sihteereistä ja palvelijoista koostuvaa yhteisöä.
Hän on rakastanut Adolfia aina ensi kohtaamisesta alkaen – ja nyt sota uhkaa murskata hänen haaveensa avioliitosta.
Tutustu Eva Brauniin, naiseen, joka haaveili pääsevänsä ˮRouva Hitleriksiˮ:
Sota siirtyy lähemmäksi
Eva Braunin saavuttua tukemaan Adolf Hitleriä itärintama siirtyy yhä lähemmäksi.
Puna-armeija on saavuttanut sillanpääasemia Oderjoen länsirannalta.
Neuvostosotilaat alkavat valmistautua hyökkäämään Berliiniin, joka on vain 67 kilometrin päässä.
Kaupungin asukkaat valmistautuvat viimeiseen taisteluun. He rakentavat barrikadeja ja kaivavat panssarikaivantoja neuvostopanssareiden pysäyttämiseksi.
Kaupungin puolustusta lujitetaan nostoväellä, jonka muodostamat joukot tunnetaan nimellä Volkssturm – kansanrynnäkköˮ.
”Väsymättömät kansanjoukot ovat alkaneet rakentaa pääkaupungin puolustusta”, kerrotaan saksalaisessa uutiskatsauksessa. ”Miehet, naiset ja lapset tietävät, että heidän kotikaupunkinsa on uhattuna. He ovat valmiita puolustamaan jokaista taloa uhmakkaasti ja kiihkeästi.”
5. maaliskuuta 1945
Hitler uhrasi lapset sodan alttarille
Natsien noustua valtaan vuonna 1933 ensi-iltaan tuli elokuva Quex, joka kertoi Heini-nimisestä pojasta. Hänen kommunisti-isänsä ei antanut poikansa liittyä Hitlerjugendiin. Kun poika lopulta sai tahtonsa läpi, kommunistit eivät unohtaneet petosta.
Wilhelm Keitel oli saksalainen sotamarsalkka ja Hitlerin nöyrä lakeija.
Sotavoimien ylimmän johdon päällikkönä Keitel keksi sodan viimeisinä kuukausina keinon täydentää harvenevia rivejä 15-vuotiailla pojilla.
Tänään on kulunut 75 vuotta siitä, kun Keitel allekirjoitti määräyksen, jolla kutsuttiin vuonna 1929 syntyneet palvelukseen.
Pääosa pojista kuului natsien Hitlerjugend-järjestöön.
Saksan nuoriso oli Hitlerin tykinruokaa – näin nuoret aivopestiin sotimaan:
Palvelukseen kutsuttujen joukossa oli 15-vuotias Hans Müncheberg, joka kävi Napolana tunnettua natsien eliittikoulua Potsdamissa.
Siellä Hans kasvatettiin fanaattiseksi natsiksi, ja opiskelu sisälsi myös sotilaskoulutusta.
Lääkäri totesi kuitenkin kutsuntatilaisuudessa, että 160-senttinen Hans oli liian lyhyt sotilaspalvelukseen:
Niin kävi monelle luokallani. Se ei kuitenkaan häirinnyt opettajaamme Otto Calliebeä, joka oli vuotta aiemmin ylennetty SS-Oberführeriksi. Meidän koulumme piti oikeastaan evakuoida toiseen Napola-kouluun Pohjois-Saksaan. Calliebe peruutti evakuoinnin ja sai meidät hyväksyttyä SS:ään. Hän itse pakkasi tärkeimmät tavaransa kuorma-autoon ja lähti kohti länttä. Hans Müncheberg
Kun sota alkoi, Hitlerjugendiin kuului kahdeksan miljoonaa nuorta.
Kasvatettu taisteluun
Kaikkien poikien oletetaan liittyvän Hitlerjugendiin, johon kuuluukin sodan puhjetessa jo kahdeksan miljoonaa nuorta.
Hitlerjugendissa pojat oppivat, että isänmaan puolesta kuoleminen on kunnia. Kokoontumisissa lauletaan, tehdään työtä ja opiskellaan sotataitoja.
Pojat pitävät sotaa seikkailuna, ja moni odottaa malttamattomana taisteluun pääsyä.
Saksalaisessa uutiskatsauksessa urheimmat Hitlerjugendin jäsenet saavat Hitleriltä rautaristin ja taputuksen poskelle.
Saksan armeija on vuodesta 1943 alkaen värvännyt 16–17-vuotiaita Hitlerjugendin poikia ilmatorjuntatykkien käyttäjäksi, jotta aikuiset saadaan rintamalle.
Vuotta myöhemmin myös lapsia lähetetään rintamalle.
Teini-ikäisistä muodostetaan muun muassa oma armeijansa, ˮSS-divisioona Hitlerjugend, joka taistelee Normandiassa maihinnousun jälkeen.
16 000 fanaattista teinipoikaa taisteli Hitlerin puolesta Normandiassa – näin heille kävi:
Sodan viime kuukausina poikia lähetetään myös itärintamalle ja käytetään kaupunkien puolustuksessa.
Huhtikuussa 1945 Hans Müncheberg osallistuu taisteluun Berliinistä.
24. helmikuuta 1945
Tänään upotettiin seitsemän Hitlerin natsisukellusvenettä
Tähtäimessä Hitlerin viimeiset sudet
Harmaat sudet heikkenivät merkittävästi tänään.
Tänä päivänä 75 vuotta sitten kaksi brittifregattia upotti saksalaisen U-1208-sukellusveneen Cornwallin edustalla. Muutamaa päivää aiemmin kapteeni Georg Hagene ja hänen 33-henkinen miehistönsä oli lähtenyt Norjasta Englannin kanaaliin.
Ei ollut kulunut viikkoakaan ilman, että britit ja yhdysvaltalaiset eivät olisi onnistuneet upottamaan muutamaa Saksan sukellusvenettä, jotka tunnettiin ”Harmaina susina”.
Juuri 24. helmikuuta oli erityisen rankka ”susille”, joita tuona päivänä upposi peräti seitsemän kappaletta.