Ensimmäisen maailmansodan tappion jälkeen Saksa määrättiin maksamaan 226 miljardin valtakunnan markan arvosta kultaa sotakorvauksena voittajavaltioille.
Sotakorvaukset verottivat maan vähäisiä varoja, joten kun Hitler tarttui vallankahvaan ja käynnisti varustelun, hän määräsi kaikki rahansiirrot muun muassa Britanniaan ja Ranskaan pysäytettäväksi.
Oli erittäin tärkeää myös hillitä villinä laukkaavaa inflaatiota, joten hallitus jäädytti palkat ja alkoi verottaa ankarasti yli kuusi prosenttia voittoa tuottavia yrityksiä.
Hitler edisti investointeja asettamalla pankkien myöntämien lainojen korkokatoksi 4,5 prosenttia ja aloitti paljon julkisia hankkeita.
Vuonna 1933 noin 660 000 saksalaista oli suunnittelu- ja rakennustöissä, vuonna 1936 luku oli jo kaksi miljoonaa. Rahat rakentamiseen saatiin valtionobligaatioiden myynnistä.
Vuonna 1936 natsit käynnistivät nelivuotissuunnitelman, jonka piti valmistaa Saksa sotaan.
Teollisuudelta vaadittiin öljynjalostamoita sekä teräs- ja alumiinitehtaita ja asevalmistajille alkoi virrata tilauksia. Rahoitusta kerättiin jälleen valtionobligaatioilla.
Lisäksi Hitler laski, että hän pystyisi kuromaan valtion alijäämän kokonaan umpeen ja pelastamaan ylikuumentuneen talouden valloittamalla muita maita, joista saataisiin runsaasti
luonnonvaroja ja muita raaka-aineita.