Shutterstock
Kultajuna

Mitä natsien kultajunalle tapahtui?

Kerrotaan, että Puolassa katosi toisen maailmansodan lopulla juna täynnä natsien ryöstämiä kalleuksia. Nyt puolalaiset aarteenetsijät ovat ehkä löytäneet merkkejä kadonneesta aarteesta.

Toisen maailmansodan viimeisten kuukausien aikana saksalaiset olivat Puolassa ahtaalla. Neuvostojoukot lähestyivät päivä päivältä, ja natsien oli kuljetettava ryöstämänsä rikkaudet turvaan ennen kuin vihollinen valtaisi Puolan.

Saksalaiset päättivät lastata kullan, korut ja taideaarteet junaan ja ajaa ne Saksaan. Juna ei kuitenkaan koskaan saapunut määränpäähänsä, vaan se katosi jäljettömiin Lounais-Puolassa.

Näin kuuluu yksi sitkeimmistä natsien tarunhohtoiseen kultajunaan liittyvistä tarinoista. Historioitsijat suhtautuvat tarinoihin epäillen, koska toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt vahvistamaan kultajunan tai sen kuljettamien aarteiden olemassaoloa. Siitä huolimatta aarteenetsijät – mukaan lukien Puolan armeija – ovat etsineet junaa ja sen kuljettamia rikkauksia vuodesta 1945 lähtien.

Natsien kadonneet aarteet

Puolan kultajuna ei ole ainoa toisen maailmansodan melskeissä kadonnut natsiaarre. Natsien väitetään hukanneen kultaa ja muita aarteita myös Afrikassa ja Pohjois-Atlantilla.

Meripihkahuone
© UC Santa Cruz

Meripihkahuone

Meripihkahuone koostui arvokkaista kullalla ja meripihkalla koristelluista seinäpaneeleista, jotka tsaari Pietari Suuri sai lahjaksi Preussin Fredrik Vilhelm I:ltä vuonna 1716. Kun saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon vuonna 1941, he lähettivät paneelit Königsbergiin (nyk. Kaliningrad), josta ne katosivat liittoutuneiden pommittaessa kaupunkia vuonna 1944.

Erwin Rommelin valokuva
© Shutterstock

Rommelin kulta

Natsien väitetään varastaneen suuria määriä kultaa juutalaisilta miehitetyssä Tunisiassa vuonna 1943. Kulta laivattiin Korsikaan, mutta ilmeisesti sitä kuljettanut laiva upposi matkalla Korsikasta Saksaan. Aarteenetsijät ovat siitä lähtien yrittäneet löytää uponneen aluksen kultineen.

Rafaelin muotokuva
© Ministry of Culture and Art

Nuoren miehen muotokuva

Natsit ryöstivät toisen maailmansodan aikana myös maalauksia. Yksi tunnetuimmista oli renessanssimaalari Rafaelin Nuoren miehen muotokuva. Saksalaiset varastivat maalauksen museosta vuonna 1939 ja veivät sen krakovalaiseen linnaan. Kun yhdysvaltalaissotilaat valtasivat linnan, maalaus oli kuitenkin kadonnut.

Saksalainen laiva
© Nikolaus Stürzl

S.S. Minden

Saksalaislaiva S.S. Minden oli matkalla Brasiliasta Saksaan, kun britit upottivat sen Islannin lähistöllä. Aluksen väitettiin olevan täynnä kultaa. Muuan brittiyritys yritti vielä vuonna 2018 paikantaa uponnutta alusta ja sen kuljettamaa kultaa – tuloksetta.

Puolalaiset väittävät löytäneensä natsien aarteen

Suositun teorian mukaan natsit piilottivat kultajunan Saksan rajan tuntumassa oleviin tunneleihin. Tähän mennessä mitään ei ole löytynyt, mutta kultajunan metsästys alueella jatkuu yhä innokkaana.

Viimeksi toukokuussa 2022 ryhmä puolalaisia aarteenetsijöitä ilmoitti löytäneensä natsien kadonneen kulta-aarteen.

Puolalaiset kertoivat jäljittäneensä aarretta SS-upseerin päiväkirjan perusteella ja paikantaneensa maatutkan avulla puolalaisesta kylästä kolmen metrin syvyydestä tonnikaupalla kultaa.

Tällä hetkellä ryhmä odottaa lupaa kaivaa kulta esiin.