Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Maginot-linja: Suojavalli Hitleriä vastaan

Ensimmäinen maailmansota oli tuhonnut suuria osia Ranskasta, ja maassa pelättiin uutta sotaa. 1930-luvulla Saksan uhkaa torjuttiin rakentamalla mahtava Maginot-linja itärajan puolustukseksi. Saksalaiset kuitenkin päihittivät ranskalaiset oveluudessa.

Imageselect

Koko bunkkeri vavahteli, kun Ranskan Ouvrage de Fermontin 75 mm:n kanuunat avasivat tulen viiden kilometrin päässä olevia Saksan asemia kohti.

Tykeille toimitettiin jatkuvasti lisää kranaatteja torneista kaikuvien ”Allez! Allez!” – vauhtia! – huutojen siivittämänä. 572 sotilaan ja seitsemän raskaan tykin Fermontin linnoitus oli yksi Maginot-linjan tärkeimmistä puolustusasemista ja niin sanotuista gros ouvrage (suuri laitos) -linnakkeista, joita oli rakennettu Ranskan koillisrajalle.

1 500 kilometriä linnoitettua rajaa.

Linnoitusta reunustivat pienemmät betonilinnakkeet Etelä-Belgian ja Ranskan rajalla, jossa oli kuhissut Saksan joukkoja siitä lähtien, kun ne toukokuussa 1940 olivat tunkeutuneet Belgiaan.

Vasta nyt, kuusi viikkoa Saksan invaasion jälkeen, Fermont joutui suoran hyökkäyksen kohteeksi. Kranaattien sataessa linnoituksen muurien yli 21. kesäkuuta 1940 ranskalaissotilaat lastasivat tauotta ammuksia pieniin maanalaisia kiskoja pitkin kulkeviin vaunuihin.

Kun vaunut olivat täynnä, sähköveturi vei ne kuljetushihnalle, joka nosti ne yksitellen 30 metriä ylempänä panssarikuvun suojassa oleville tykeille. Siellä miehistö oli juuri lataamassa kolmea nopeasti ampuvaa tykkiä, kun saksalaisten 305 mm:n mörssärillä ampuma lähes 400 kilon kranaatti osui panssarikuvun betonikattoon.

Osa sotilaista kaatui iskun voimasta, mutta vankka betonirakenne piti ja aseet ja miehistö selvisi vahingoittumattomana. Pian heidän 75 mm:n tykkinsä taas ampuivat kohti vihollista 30 kranaatin minuuttivauhtia.

Tykistölinnake oli tekninen saavutus

Maginot-linja ei ollut mikään keskiaikainen puolustusmuuri vaan huippumoderni puolustuslaitos. Se ulottui 20–60 metriä maan alle ja oli suojattu vahvalla betonilla, ja se pystyi pysäyttämään vihollisen kuin vihollisen.

Bridgeman Images

Panssaritornit

Ampuma-aseet oli sijoitettu panssaroituihin torneihin, joita voitiin kääntää tai jotka voitiin laskea piiloon vihollisen hyökätessä ilmasta. Vihollisen tullessa ampumaetäisyydelle panssaritorni nostettiin ylös ja avattiin tuli. Tulenjohto ilmoitti koordinaatit puhelimella tykeille ja mörssäreille.

Bridgeman Images/Getty Images

Tykistölinnakkeen

maanalaisiin käytäviin oli asetettu räjähteitä, jotka voitiin räjäyttää vihollisen tunkeutuessa sisään.

Bridgeman Images

Kranaattivarasto

Pieni sähköjuna kuljetti kranaatit asevarastosta panssaritorneihin. Lisäksi se toi ruokaa sotilaille.

Bridgeman Images/Getty Images

Tyhjät kranaatinhylsyt

putosivat suppiloon, joka vei ne alas bunkkeriin niin, että ne eivät kasaantuneet tykkitorneihin.

Bridgeman Images

Pyyntö tulituesta

Puhelinhuoneessa päivystävä upseeri saattoi pyytää muilta alueen linnakkeilta apua, joko jalkaväkeä hyökkäämään vihollisen asemiin tai tulitusta vihollisen tykistöön. Linnakkeessa oli korkea antenni, jonka ansiosta puhelinhuone pystyi myös ohjaamaan ilmavoimien koneita vihollisen hyökkäyksen ollessa käynnissä.

Bridgeman Images/Getty Images

Ruokaa ja tarvikkeita 30 päiväksi

varastoitiin maanalaisiin kellareihin. Maan alla olevat varastot olivat yhtä kylmiä kuin jääkaappi.

Bridgeman Images

Ilmanvaihto

Ilmanvaihtojärjestelmä poisti tykkien savun sekä konehuoneen dieselmoottorien katkun. Ulkoa otettiin ilmaa, joka suodatettiin, ennen kuin se johdettiin bunkkeriin.

Bridgeman Images/Getty Images

Sähköjuna

joutui linnakkeen sisällä monin paikoin nousemaan jyrkästi ylös voidakseen toimittaa ammuksia kaikille tykeille.

Bridgeman Images

Lepo

Tulitaistelujen välillä sotilaat lepäsivät suurissa makuusaleissa. Hälytyksen tullen he siirtyivät käytäviä pitkin jopa kahden kilometrin matkan taisteluasemiin.

Bridgeman Images/Getty Images

Modernit leikkaustilat

sijaitsivat sivussa kaukana moottorien hälystä ja tykeistä, jotta kirurgit saivat operoida rauhassa. Taistelun melu ei kuulunut sairastupaan.

Bridgeman Images

Taistelukentällä virtasi veri

Fermontin komentaja, kapteeni Daniel Aubert ilmoitti yhtäkkiä tarkkailuasemistaan maan päältä, että Saksan jalkaväki oli lähtenyt rynnäkköön. Aubert tarttui puhelimeen ja soitti naapurilinnakkeeseen Ouvrage de Latiremontiin pyytääkseen sitä pommittamaan Fermontin edustaa.

Tulitus muutti taistelukentän teurastamoksi. Saksalainen upseeri joutui pettymyksekseen keskeyttämään hyökkäyksen. Raportissaan esimiehilleen hän kirjoitti: ”Hyökkäys Fermontiin epäonnistui. Tykistö, myös 305-milliset, ei pysty murtamaan tätä linnoitusta.”

Fermontin edustalla lojui 46 saksalaissotilaan ruumiit, ja parisataa haavoittunutta haettiin paareilla turvaan. Lämpimän kesäkuun päivän taistelut olivat osoittaneet, mitä ikäviä yllätyksiä saksalaisilla saattoi olla vastassaan, jos he yrittäisivät vielä valloittaa ranskalaisten Maginot-linjan.

Maginot-linjaa puolusti 200 000 ranskalaissotilasta. Heillä oli rintamerkki, jossa luki On ne passe pas, he eivät pääse läpi.

© dunkirk1940.org

Ranskalaiset pelkäsivät Saksaa

Suunnitelma rakentaa pitkä, yhtenäinen linnoituksista koostuva puolustuslinja alkoi muotoutua Ranskassa pian ensimmäisen maailmansodan päätyttyä vuonna 1918. Helpotus siitä, että juoksuhautojen kauheuksista oli selvitty, muuttui nopeasti huoleksi.

Ranskalaiset pelkäsivät, että kun Saksa olisi toipunut tappiostaan, kuten se jossakin vaiheessa vääjäämättä tekisi, se voisi alkaa vaatia hyvitystä niistä 440 nöyryyttävästä vaatimuksesta, jotka Ranska ja Britannia olivat sille Versaillesin rauhanneuvotteluissa sanelleet.

Verdunin kaupunki tuhoutui 303 päivää kestäneissä taisteluissa vuonna 1916.

© Getty Images

I maailmansota raunioitti Ranskan

Ensimmäistä maailmansotaa käytiin Koillis-Ranskassa neljä vuotta, ja tuhot olivat valtavat. ”Koko maailma suree Ranskan kauniita kaupunkeja ja peltoja, jotka jäivät katastrofin jalkoihin”, sanoi Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson vierailtuaan Ranskassa joulukuussa 1918.

1,4 miljoonaa ranskalaismiestä oli kaatunut, ja pellot olivat vuosia viljelykelvottomia räjähtämättömien kranaattien ja miinojen vuoksi. Ranska ei halunnut enää ikinä joutua sotatantereeksi.

Saksa menetti rauhansopimuksen nojalla 13 prosenttia maa-alueistaan ja seitsemän miljoonaa asukasta; lisäksi Saksan piti vuosittain maksaa hieman yli viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta voittajille sotakorvauksina.

Ranska olisi heikoilla, jos uusi sota syttyisi seuraavien 25 vuoden aikana, sillä sen miespuolisesta väestöstä lähes kymmenen prosenttia oli kuollut ensimmäisen maailmansodan taisteluissa.

Se ei merkinnyt ainoastaan pulaa sotilaista, vaan nuorten miesten vähyys tarkoitti myös sitä, että lapsia syntyisi tulevina vuosina vähemmän ja 1930-luvun lopulla asevelvollisten ikäluokat olisivat sen vuoksi harvinaisen pienet.

Koska Saksan väkiluku oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin Ranskan – 70 miljoonaa Ranskan 40:tä miljoonaa vastaan – Ranska ei pystyisi kokoamaan yhtä suurta armeijaa kuin Saksa. Vihollisen määrälliseen ylivoimaan piti kuitenkin voida vastata jotenkin.

Poliitikot keskustelivatkin jo vuonna 1920 ”järkevästä kansallisen puolustuksen järjestelmästä”, joka voisi suojata Ranskaa sen arkkiviholliselta Saksalta.

Puheet jäivät puheiksi, kunnes vuonna 1929 André Maginotista tuli Ranskan sotaministeri. Maginot oli kansallissankari, joka oli ensimmäisessä maailmansodassa jättänyt turvallisen paikkansa Ranskan parlamentissa lähteäkseen taistelemaan rintamalle tavallisena sotamiehenä. Maanmiestensä tapaan hän halusi välttää Ranskan joutumista uudelleen sotaan.

”Riippumatta uuden sodan luonteesta ja siitä, kuinka suuri osa siitä käydään ilmassa, kaasulla ja erilaisilla modernin sodankäynnin tuhoisilla aseilla, on ehdottoman välttämätöntä estää vihollisen armeijan tunkeutuminen maaperällemme. Hyökkäyksen aiheuttamat kustannukset, materiaaliset tuhot ja epätoivo ovat meille kaikille tuttuja”, uusi sotaministeri julisti.

Tammikuussa 1930 Maginot sai puhuttua parlamentin lupaamaan tuolloin valtavan summan 2,9 miljardia frangia etelästä pohjoiseen kulkevan puolustuslinjan rakentamiseen.

Ranskalaislehdet kirjoittivat innoissaan Ranskan omasta Kiinan muurista, ja pian hanketta alettiin kutsua Maginot-linjaksi puolustuslinjan uutterimman puolestapuhjan mukaan.

Linja muodostuisi suurista tykistöbunkkereista, joiden alle rakennettaisiin pieni maanalainen ”kaupunki”.

Alsacessa ja Lorrainessa Saksan rajalla Maginot-linjasta tulisi erityisen vahva, mutta myös Belgian, Luxemburgin, Sveitsin ja Italian vastaiset rajat linnoitettaisiin.

Toisilleen tulitukea antavat tykistölinnakkeet voisivat torjua vihollisen hyökkäyksen suhteellisen vähäisellä miehityksellä sillä välin, kun muu Ranskan armeija mobilisoitaisiin ja järjestettäisiin vastaiskuun.

Tällä tavoin Ranska voisi tasoittaa lukuisia sotilaallisia puutteitaan Saksaan verrattuna. Suunnitelma oli valmis, ja sitten se piti toteuttaa.

Linnoitus kaivettiin maan alle

Jo muutama päivä sen jälkeen, kun Ranskan parlamentti oli antanut suostumuksensa hankkeelle, kaivinkoneet saapuivat Fermontiin, missä kapteeni Aubert kymmenen vuotta myöhemmin sai tulikasteensa taisteluissa saksalaisia vastaan.

Tykistölinnoitus oli osa 30 kilometrin pituista Crusnesin linnoitussektoria. Kaikkiaan Maginot-linja koostuisi 25 vastaavasta sektorista, jotka kattaisivat koko Ranskan rajan idässä ja pohjoisessa.

Vuosina 1930–1935 ensi sijalla oli Ranskan Saksan-vastaisen rajan turvaaminen, ja tätä osuutta alettiin myöhemmin kutsua ”varsinaiseksi Maginot-linjaksi”. Siellä linnakkeet rakennettiin täsmälleen kuten insinöörit ja sotilasstrategit olivat ne suunnitelleet.

Siellä ei säästetty betonia eikä tykkejä, ja linnoituksen tärkeät sisäosat kaivettiin 30–60 metriä maan alle niin, että vihollisen tykkituli ei päässyt vahingoittamaan
ammusvarastoja, miehistön tiloja eikä komentokeskusta.

”Saksan armeija murskautuu puolustukseemme.”
Ranskalainen kenraali Henri Giraud, 1938

Saksan rajan vastainen osuus valmistui vuonna 1935, mutta budjetti oli ylitetty ja loput kaikkiaan 1 500 kilometrin pituisesta puolustuslinjasta oli rakennettava lisämäärärahoilla.

Kun Belgia seuraavana vuonna sanoutui irti puolustussopimuksesta Ranskan kanssa, syntyi äkillinen tarve vahvistaa Maginot-linjan pohjoisia osia. Ranskalla ei kuitenkaan ollut riittävästi rahaa eikä aikaa rakentaa sinne yhtä vahvoja tykistölinnoituksia kuin sillä oli Saksan rajalla.

Heikkoudet pohjoisessa eivät kuitenkaan vähentäneet luottamusta Maginot-linjaan: ”Saksan armeija murskautuu puolustukseemme”, julisti ranskalainen kenraali Henri Giraud voitonvarmana vuonna 1938. Silloin oli jo kaikille selvää, että uusi suuri sota olisi pian edessä.

Ranskan jalkaväki piiloutui maanalaisiin bunkkereihin ja kävi yllätyshyökkäykseen vihollisen tullessa.

© Getty Images

Etuvartiot hidastivat vihollista

  • VARSINAISELLA RAJALLA

    Ranskalaiset tarkkailivat pienistä, usein tavallisiksi taloiksi naamioiduista bunkkereista Saksan mahdollisia hyökkäysvalmisteluita.

  • 2 KILOMETRIÄ RAJASTA

    Etuvartioasemien piti hidastaa vihollisen etenemistä panssarintorjuntatykeillä ja konekivääreillä.
    Asemat olivat pieniä betonibunkkereita, jotka hylättäisiin, jos saksalaiset saartaisivat ne.

  • 8 KILOMETRIÄ RAJASTA

    Maahan pystyyn lyötyjen ratakiskojen tarkoitus oli estää panssarivaunujen eteneminen. Panssariesteet oli usein vahvistettu piikkilangalla jalkaväen pysäyttämiseksi.

  • 9 KILOMETRIÄ RAJASTA

    Muutaman sadan metrin päässä panssariesteistä oli päälinja monine ouvrageineen eli erisuuruisine linnakkeineen, jotka antoivat toisilleen tulitukea taisteluissa.

Bunkkereissa oli ankeat olot

Reservin luutnantti René de Chambrun oli yksi niistä 200 000 sotilaasta, jotka Ranska kutsui syyskuussa 1939 palvelukseen Maginot-linjalle.

Hitler valloitti samassa kuussa Puolan, minkä jälkeen Ranska julisti Saksalle sodan Puolan kanssa solmimansa puolustusliiton ehtojen mukaisesti.

33-vuotias pariisilainen Chambrun oli vain lukenut Maginot-linjasta lehdistä, kun hän saapui Rotherbergin linnakkeeseen Metzin koillispuolella. Linnake oli yksi niistä bunkkereista, joihin niin sanotut liikkuvat joukot oli sijoitettu.

Vihollisen hyökätessä näiden joukkojen tehtävä oli toimia maastossa tykistölinnakkeiden edessä ja välissä. Kun Ranska odotti Hitlerin hyökkäystä, Chambrun osastoineen evakuoi siviilejä Maginot-linjan ja rajan väliseltä alueelta. Ennen sitä sotilaat olivat räjäyttäneet siltoja ja upottaneet peltoja kanavien veteen.

Kaakkois-Ranskassa oli kilometreittäin panssariesteitä.

© Getty Images

Ranska luotti Maginot-linjaan

Maginot-linjan oli tarkoitus pysäyttää Saksan hyökkäys idässä, jolloin Ranska pystyisi kokoamaan joukkoja pohjoisrajalle vastahyökkäykseen.

Ranskalla oli yli 2 000 kilometriä rajaa puolustettavanaan, ja erityisesti 450 kilometriä Saksan-vastaista rajaa aiheutti huolta. Maginotlinja oli siksi erityisen vahva siellä, kun taas pohjoisessa ja etelässä puolustuslinnakkeet olivat pienempiä ja kauempana toisistaan.

Belgian-vastaisen rajan kevyempää linnoittamista ei pidetty ongelmana, sillä Ranska oli puolustusliitossa Belgian kanssa. Jos vihollinen uhkaisi Belgiaa, Ranskan joukot ehtisivät rientää ajoissa naapurimaansa apuun.

Kun Belgia julistautui puolueettomaksi hieman ennen sodan syttymistä, tilanne muuttui. Ranskan sodanjohto tiesi, että se joutuisi taistelemaan aikaa vastaan päästäkseen Belgian tueksi, ennen kuin Saksa kukistaisi sen.

  1. syyskuuta Chambrun joutui jättämään mukavan majoituksensa kylässä, ja hänelle osoitettiin punkka syvällä betonibunkkerissa. Pääosa Rotherbergin bunkkerista sijaitsi metsässä 45–60 metriä maan alla, ja sotilaiden oli totuttava siellä aina vallitsevaan kosteuteen ja alle 12 asteen lämpötilaan.

Pahinta oli kuitenkin klaustrofobinen tunne, joka Chambruniin iski etenkin ensimmäisenä yönä, kun konehuoneen dieselmoottorit sammuivat kello 22 ja tuli aivan pimeää. ”Tuntui kuin olisi ollut meren pohjassa sukellusveneessä, jonka koneet olivat pysähtyneet”, Chambrun muisteli.

Hän ei kestänyt tilannetta vaan juoksi taskulampun valossa pitkin käytäviä kunnes löysi bunkkerin teräsoven, avasi sen ja veti keuhkonsa täyteen raitista ilmaa.
”Betonipojat”, kuten bunkkerin sotilaita kutsuttiin, joutuivat kuitenkin tottumaan pimeyteen ja kosteuteen, sillä useimmissa Maginot-linjan asemissa vihollisista ei ollut tietoakaan.

Saksa tiesi hyvin valtavista maanalaisista betonibunkkereista eikä aikonut lähettää joukkojaan tuhoisiin hyökkäyksiin raskaasti aseistettuja asemia vastaan. Sen sijaan saksalaiset sotilaat ja panssarivaunut murtautuivat Ardennien metsän läpi toukokuussa 1940.

10.5.1940

Saksa hyökkäsi Alankomaihin ja puolueettomaan Belgiaan.

Imageselect

10.5.1940

Saksan hyökättyä Belgiaan 104 ranskalaista ja 10 brittiläistä divisioonaa tulivat auttamaan belgialaisia.

Imageselect

11.5.1940

Saksan joukot etenivät läpi Ardennien eristääkseen liittoutuneiden joukot toisistaan. Liittoutuneet jouduttiin lopulta evakuoimaan Dunkerquesta.

Imageselect

Yllätyshyökkäys muutti sodan kulun

Ranskalaiset olivat arvioineet, että Ardennien jopa 700 metriä korkeat metsän peittämät kukkulat olivat läpipääsemättömiä panssarivaunuille, ja siksi sen puolustukseen ei ollut panostettu.

1 200 panssarivaunua ja 134 000 saksalaissotilasta etenivät Ardennien läpi ja tunkeutuivat tuhannen lentokoneen tuella Ranskaan, jossa ne kohtasivat hämmästyttävän vähän vastusta.

”Sitä oli vaikea ymmärtää. Olimme tulleet läpi kuuluisasta Maginot-linjasta ja etenimme syvälle vihollisen alueelle. Se ei ollut vain ihanaa unta, se oli täyttä totta”, kirjoitti yhtä Saksan panssaridivisioonista johtanut kenraali Erwin Rommel.

Nyt saksalaiset olisivat voineet hyökätä Maginot-linjaan selustasta, mutta he kääntyivät sen sijaan kohti länttä hajottaakseen ranskalais-brittiläiset joukot, jotka taistelivat Saksan joukkoja vastaan Belgiassa.

Niinpä vain muutama Maginot-linjan osuuksista joutui tulitaisteluun. Saksalaiset hyökkäsivät ainoastaan, jolleivät he päässeet muuten linnakkeiden ohi tulematta tuhotuiksi. Kaikkiaan Saksan armeija valloitti Maginot-linjalta kymmenen erikokoista linnaketta.

Ranskan jalkaväki partioi linnakkeiden välillä tarkkaillen vihollisen liikkeitä.

© Bridgeman images

Propaganda ylisti puolustuslinjaa

Ranskan heikon taloustilanteen vuoksi 1930-luvun lopulla Maginot-linjaa ei voitu rakentaa kaikkialta niin vahvaksi kuin oli suunniteltu.

Ranskan armeija kuitenkin liioitteli tietoisesti puolustuslinjan vahvuutta ja laajuutta pitääkseen siviiliväestön mielen rauhallisena. Lisäksi propagandan tarkoitus oli heikentää Saksa hyökkäyshaluja.

1930-luvun lopulla ranskalaislehdissä julkaistiin Maginot-linjasta mielikuvituksellisia piirroksia, jossa oli valtavia hangaareita taistelukoneille, satoja salaisissa käytävissä olevia panssarivaunuja sekä maanalainen moottoritie, joka yhdisti kaikki linnakkeet Rivieralta Englannin kanaalille.

Saksalaiskenraaleilla oli kuitenkin melko realistinen kuva Maginot-linjan todellisesta vahvuudesta.

Fermont ei antanut periksi

Kapteeni Aubertin linnoitus, Ouvrage de Fermont, oli yksi niistä, joihin saksalaiset joutuivat hyökkäämään, sillä Fermontin raskaat tykit uhkasivat Saksan huoltolinjoja.

Kun hyökkäys itse Fermontiin epäonnistui, saksalaiset yrittivät vallata sen viereisen tähystystornin, mutta tykistölinnakkeen tulituki yhdessä tornin omien konekiväärien kanssa pakotti saksalaiset perääntymään.

Saksan armeija onnistui ajamaan yli tuhat panssarivaunua Ardennien tiheiden metsien läpi.

© Getty Images

Maginot-linja piti viimeiseen asti

Saksa hyökkäsi Ranskaan kesällä 1940, ja Ranska joutui antautumaan vain 46 päivän taistelujen jälkeen. Maginot-linja oli sekä ranskalaisten heikko että vahva kohta.

Sodan jälkeen Maginot-linjalle naureskeltiin, ja sitä pidettiin syyllisenä Ranskan yllättävälle romahdukselle vain alle kuuden viikon taistelujen jälkeen. Monien historioitsijoiden mielestä puolustus kuitenkin epäonnistui Ranskan kenraalien taitamattomuuden vuoksi.

Ranskalla oli yhtä paljon panssarivaunuja kuin Saksalla, noin 2 500, muta Ranskan kenraalit eivät tajunneet käyttää panssariajoneuvoja liikkuvaan sodankäyntiin.

Monien mielestä Hitlerin hyökkäys olisi epäonnistunut, jos Ranskan koko armeija olisi toiminut yhtä tehokkaasti kuin Maginot-linjan sotilaat.

Ranskan investoinnit massiivisiin betonilinnakkeisiin eivät kuitenkaan valuneet aivan hukkaan, vaan linjalla oli merkitystä puolustukselle – sekä hyvässä että pahassa.

    • Maginot-linja sulki itärajan ja esti Saksan yllätyshyökkäyksen Reinin yli. Hitler joutui hyökkäämään pohjoisesta Belgian läpi, kuten oli odotettukin.
    • Ranskan armeijan selusta oli turvattu, kun Maginot-linja sulki rajat itään. Ranskalaiset saivat keskittää parhaat divisioonansa pohjoiseen, aivan puolustussuunnitelman mukaan.
    • Maginot-linja piti viimeiseen asti. Vasta Ranskan antauduttua sotilaat tulivat ulos maanalaisista bunkkereistaan.
    • Ranskan olisi pitänyt ostaa panssarivaunuja ja lentokoneita sillä kuudella miljardilla frangilla, minkä Maginot-linja maksoi. Silloin sillä olisi ollut mahdollisuuksia Hitleriä vastaan, väittävät jotkut historioitsijat.
    • Riippuvuus Belgiasta oli kohtalokasta. Kun Belgia vuonna 1936 julistautui puolueettomaksi ja irtautui puolustusliitosta Ranskan kanssa, Ranska ei enää ehtinyt vahvistaa Maginot-linjan pohjoisia osia.
    • Ranskalaiset aliarvioivat Saksan armeijan. Jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan joukot tulivat Ardennien läpi, mutta Ranskan kenraalit arvioivat, että modernit panssaridivisioonat eivät pystyisi tunkeutumaan alueen jopa 700 metriä korkeiden, metsän peittämien kukkuloiden läpi. Se oli virhe, ja Saksa pystyi iskemään Maginot-linjan heikoimpaan kohtaan.

Lännemmässä tilanne näytti synkemmältä: Saksan joukot olivat päässeet Englannin kanaalille ja britit olivat joutuneet pakenemaan kanaalin yli. Ranska antautui 25. kesäkuuta kello 00.35.

Aselevosta huolimatta Fermontin linnoituksen tykit eivät vaienneet. Aubert käski lopettaa tulituksen vasta kaksi tuntia myöhemmin.

Kapteeni kieltäytyi kuitenkin edelleen jättämästä asemiaan ja linnoittautui joukkoineen maanalaisiin käytäviin.

Seuraavana päivänä Aubert sai esikunnalta kirjallisen määräyksen antautua.

Vasta silloin kapteeni avasi raskaan teräsoven ja lähti linnoituksesta. Ranska oli kukistunut, mutta Fermont oli osoittanut, että Maginot-linjan vahvin osuus pystyisi puolustautumaan Saksan hyökkäystä vastaan.

Lue myös:

Toisen maailmasodan taistelut

Taistelu Oslosta: Saksalaisilta ei onnistunut oikein mikään

17 minuuttia
Toinen maailmansota

9. huhtikuuta 1940: 16 tanskalaista kaatui isänmaan puolesta

17 minuuttia
Toinen maailmansota

Pienoissukellusvene löysi vanhan sotalaivan ennätyssyvältä

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota