Messerschmitt Me 321 Gigant

”Lentävän valaan” piti valloittaa Britannia

Vuonna 1940 Hitler kaipasi kipeästi jättimäistä kuljetuskonetta Britannian valtausta varten. Syntyi lentävä moottoriton kuolemanloukku, jonka siipiväli oli kuin jumbojetillä.

Vuonna 1940 Hitler kaipasi kipeästi jättimäistä kuljetuskonetta Britannian valtausta varten. Syntyi lentävä moottoriton kuolemanloukku, jonka siipiväli oli kuin jumbojetillä.

Topfoto/Ritzau Scanpix

Koelentäjä Hanna Reitsch kiskoi kaikin voimin ohjaussauvaa itseensä päin. Ohjaamon ikkunasta hän näki kolme Messerschmitt Bf 110 -hävittäjää, jotka hinasivat hänen jättimäistä liitokonettaan ilmaan. 12-tonninen Me 321 töyssähteli pitkin kiitorataa, ja kummankin siiven alla sähisi kolme rakettia.

Rakettien oli määrä antaa koneelle ratkaiseva sysäys, mutta juuri kun kone irtosi maasta, tapahtui jotain. Yksi vetokoneista oli ajautunut kurssista, ja lentäjä joutui irrottamaan vetoköyden. Välttääkseen törmäyksen myös toisen vetokoneen ohjaaja toimi samoin. Reitsch ei kuitenkaan voinut keskeyttää lentoa, koska raketit puskivat liitokonetta ylöspäin.

”Se on kuin kärpänen Gigantini rinnalla.” Hanna Reitsch vertaili saksalaishävittäjää Gigantiin

29-vuotias Reitsch oli yksi Luftwaffen kokeneimmista ja kylmähermoisimmista koelentäjistä. Hän tiesi, että nyt oli tosi kyseessä, sillä vauhti oli liian alhainen eikä viimeisestä Bf 110:stä ollut paljonkaan hyötyä.

”Se on kuin kärpänen Gigantini rinnalla”, Reitsch ehti ajatella, ennen kuin sekin irrotti vetoköytensä. Raketitkin sammuivat, eikä korkeutta ollut kuin 50 metriä, kun liitokone alkoi vajota kohti maata.

”Onneksi laskeuduimme alas viettävälle rinteelle ja liu’ uimme alas”, Reitsch kertoi myöhemmin. Hän ja kaksi koneessa ollutta teknikkoa välttyivät vakavilta vammoilta, mutta hänen mielipiteensä Me 321:stä oli selkeä.

”Pesin käteni siitä”, hän totesi kevään 1941 pakkolaskun jälkeen, eikä hän ollut suinkaan viimeinen lentäjä, joka epäili Luftwaffen tuoreinta keksintöä. Sodan suurin lentokone, Gigant, oli saksalaislentäjien kauhu ja toisaalta liittoutuneille helppo saalis.

Messerschmitt Gigant Hanna Reitsch

Hanna Reitsch teki elämänsä aikana yli 40 liitokone-ennätystä.

© SZ Photo/Imageselect

Valtaus vaati massakuljetuksia

Gigantin idea oli syntynyt jo syksyllä 1940. Natsi-Saksa oli valloittanut isoja alueita Euroopan mantereelta, ja seuraava askel Hitlerin sotasuunnitelmassa oli operaatio Seelöwe eli Britannian valloitus. Yllätyshyökkäys vaati tuhansien sotilaiden ja valtavan kalusto- ja tarvikemäärän siirtämistä nopeasti Englannin kanaalin yli.

Laivasto joutui kieltäytymään tehtävästä. Norjan miehitys oli maksanut Kriegsmarinelle noin puolet sen laivoista, ja rippeet olivat voimattomia Britannian laivastoa vastaan. Piti kehittää jotain aivan uutta.

Messerschmitt Me 321 Gigant

Jotta Me 321 -liitokone ylipäänsä saatiin ilmaan, kumpaankin siipeen oli asennettu lisäksi kolme rakettia.

© Ritzau Scanpix

Lokakuussa 1940 Hitler kutsui maan johtavat lentokonevalmistajat, Messerschmittin ja Junkersin, kilpailuun. Ne saivat kaksi viikkoa aikaa kehittää uuden liitokoneen, joka olisi helppo ja edullinen valmistaa. Sen piti olla niin tilava, että sillä voitaisiin kuljettaa sotilaita ja suuria määriä varusteita, sillä Hitler halusi liidättää Britteinsaarille jopa panssarivaunuja.

Kun lentokonevalmistajat esittelivät ehdokkaansa, voittaja oli helppo valita. Junkersin kone osoittautui niin epävakaaksi, että sitä ei saatu pysymään ilmassa. Sopimuksen sai Messerschmitt Me 321 -ehdotuksellaan. Tilaus käsitti aluksi 200 konetta.

Video: Reitsch kertoo Me 321:n koelennosta

Vain 14 viikkoa myöhemmin 21. helmikuuta 1941 ensimmäiset Me 321 -koneet olivat valmiit testilentoon. Valtavan alaosansa vuoksi kone muistutti lähinnä rantautunutta valasta. Siipien lähes 55 metrin kärkiväli teki koneesta toisen maailmansodan suurimman, ja se oli vain hieman pienempi kuin nykyiset jumbojetit.

Runko oli päällystetty kankaalla ja tuettu teräsputkilla, jotta koneesta ei tullut liian painava. Koneeseen mahtui 175 sotilasta varusteineen, kaksi keskisuurta panssarivaunua ja kokonainen yksikkö moottoripyöriä ja kenttätykistöä.

Jo ensimmäisellä koelennolla selvisi, että ”Jätillä” oli isoja ongelmia. Koelasti koostui vain neljästä tonnista tiiliä, mutta kone pääsi silti ilmaan vain vaivoin. Se jouduttiin hinaamaan liikkeelle Ju 90 -pommittajalla, ja ilmaan nousuun tarvittiin yli puolentoista kilometrin kiitorata.

”Hän on vain pikkutyttö eikä sellainen vahva mies, joita käytämme sodassa. Ei häntä kannata kuunnella.” Willy Messerschmitt Reitschin arvosteltua Gigantia

Ensimmäisiin koelentäjiin kuuluneen Hanna Reitschin tehtäväksi tuli opetella hallitsemaan Gigantia. Hän epäili onnistumista jo ennen ensimmäistä lentoa 7. maaliskuuta 1941.

”Se oli niin alkeellisesti rakennettu, että sitä oli vaikea lentää. Se vaati suurta voimaa. Jos se oli minulle liian vaikeaa viiden minuutin lennolla, se on vaikeaa myös vahvalle miehelle tunnin matkan aikana”, Reitsch selitti myöhemmin.

Reitsch yritti Lufwaffen teknisen kehityksen ja tuotannon johtajan Ernst Udetin kautta vakuuttaa koneen suunnittelijan Willy Messerschmittin siitä, että Me 321 oli giganttinen virhe. Tämä ei kuitenkaan suhtautunut koelentäjään suopeasti.

”Hän on vain pikkutyttö eikä sellainen vahva mies, joita käytämme sodassa. Ei häntä kannata kuunnella”, Messerschmitt vastasi Reitschin mukaan.

Me 321 He-111Z vetää Me 321 -konetta

He-111Z oli viiden moottorinsa ja kaksoisrunkoratkaisunsa ansiosta ainoa lentokone, joka oli kyllin voimakas vetämään jättimäisen liitokoneen ilmaan.

© Ritzau Scanpix

Jättiä veti kaksoisrunkokone

Kaikki konstit olivat tarpeen, kun Gigant yritettiin saada ilmaan. Koneessa ei ollut moottoreita, eikä Luftwaffella ollut mielin määrin koneita vetämään sitä. Sitten lentokoneinsinöörit saivat idean.

Me 321 -liitokone oli vedettävä ilmaan muiden lentokoneiden avulla. Yksi kone ei kuitenkaan riittänyt, ja mitä useampia Gigantin eteen valjastettiin, sitä vaarallisemmaksi lentäminen kävi ja sitä enemmän se vaati lentäjiltä koordinointikykyä.

Kun koelentoja tehtiin enemmän, kävi selväksi, että tarvittiin uusi kone, jolla olisi tehokkaampi moottori. Millään Hitlerin lentokonetoimittajista ei kuitenkaan ollut resursseja rakentaa sellaista. Silloin Heinkelin insinöörit saivat idean: he ehdottivat, että yhden He 111 -pommittajan oikeasta ja toisen pommittajan vasemmasta siivestä leikattaisiin palat pois, minkä jälkeen koneet yhdistettäisiin lisäsiipipalalla, johon oli asennettu moottori. Näin koneeseen saataisiin yhteensä viisi moottoria, jolloin se kykenisi rakettien avustuksella kiskomaan ”Jätin” ilmaan.

Uutta Heinkel He 111Z -konetta kutsuttiin sen erikoisen kaksoisrunkorakenteen vuoksi nimellä ”Zwilling” (kaksonen). ”Kaksosia” valmistettiin kaikkiaan 12 kappaletta.

Rakettilähtö oli hengenvaarallinen

Liitokone tarvitsi väistämättä lisävoimia. Willy Messerschmitt ratkaisi ongelman aluksi asentamalla koneen siipien alle raketteja. Koska niitä ei voitu sammuttaa syttymisen jälkeen, pieninkin virhe lentoonlähdössä oli hengenvaarallinen. Useilla koelentäjillä oli Hanna Reitschia huonompi tuuri, sillä se saivat surmansa lennon aikana juuri rakettiongelmien vuoksi.

Brittien sinnikäs vastarinta Englannin ilmatilassa oli saanut myös Hitlerin lykkäämään operaatio Seelöweä joksikin aikaa. Liitokoneita ei tarvittu siten alun perin niille aiottuun tehtävään, ja niitä päätettiin käyttää täydennysten kuljettamiseen saksalaisjoukoille hyökkäyksessä Neuvostoliittoon.

Itärintamalla liitokoneet eivät tehneet vaikutusta. Vain 400 kilometrin toimintasäteen vuoksi niillä ei tavoitettu saksalaisjoukkoja, jotka olivat edenneet pitkälle Neuvostoliiton alueelle.

Hitler aikoi lennättää Me 323:lla tykkejä ja panssarivaunuja suoraan rintamalle, ja sen kantokyky olikin ylivertainen. Siihen voitiin ahtaa viisi kertaa niin paljon sotilaita ja kalustoa kuin yhdysvaltalaisten DC-3:een.

Messerschmitt Me 321 Gigant
© Fortepan

Messerschmitt Me 323 – Gigant

Siipiväli: 55,24 m
Huippunopeus: 285 km/h
Kantokyky: 13 tonnia
Toimintasäde: 1 100 km
Valmistusvuodet: 1942–44
Lukumäärä: 198 kpl

Messerschmitt Gigant Douglas DC-3
© Towpilot

Douglas DC-3

Siipiväli: 29 m
Huippunopeus: 370 km/h
Kantokyky: 2,7 tonnia
Toimintasäde: 2 400 km
Valmistusvuodet: 1936–50
Lukumäärä: 16 079 kpl

Pian Luftwaffe joutui myöntämään, että liitokone oli lähes käyttökelvoton. Sen kehittäjät eivät silti antaneet periksi ja varustivat jätin kuudella moottorilla. Sen jälkeen uuden Me 323 -nimen saanut ”lentävä valas” pääsi vihdoin ilmaan ilman apua.

”Sitä oli erittäin kevyt lentää – moottorit tekivät työn”, Hanna Reitsch ihasteli.

Gigantia itärintaman sota-alueiden yllä lentämään joutuneet eivät olleet samaa mieltä. Me 323:n huippunopeus oli vain 285 kilometriä tunnissa, ja kokonsa vuoksi se oli helppo maali viholliselle.

”Meillä ei ollut ylhäällä kovinkaan mukavaa. Pelkäsimme, että millä tahansa lennolla kävisi komento taivaaseen”, kertoi Alfons Ullmann, joka kuului yhden Me 323:n miehistöön.

Pahinta oli, kun kone marraskuussa 1942 lähetettiin toimittamaan tarvikkeita kenraali Erwin Rommelille ja tämän ahdingossa olevalle Afrikakorpsille Tunisiaan.

Video: Me 323 -konetta rakennetaan

Kone muuttui tulipalloksi

Erityisen pahaksi tilanne muodostui, kun liittoutuneet 5. huhtikuuta 1943 aloittivat operaatio Flaxin, jonka tarkoitus oli estää akselivaltojen joukkojen huolto ilmateitse. Saksalaislentäjät olivat sen jälkeen isossa vaarassa etenkin Tunisiassa Cap Bonin niemen yllä Välimeren rannikolla, ja akselivallat menettivät muutamassa viikossa satoja koneita.

Saksalaislentäjät saivat 18. huhtikuuta alkaen tiukan määräyksen pysytellä pois alueelta. Silti 16:sta Me 323 -koneesta koostuva ryhmä päätti kokeilla onneaan ilmeisesti säästääkseen aikaa matkallaan Afrikakorps-joukkojen luo.

Messerschmitt Me 323 Gigant helppo maali

Iso koko ja hitaus tekivät Me 323 -koneista helpon maalin vihollisen hävittäjille ja ilmatorjunnalle.

© No. 14 Squadron RAF

Cap Bonin yllä odotti kaksi laivuetta Britannian ilmavoimien (RAF) Spitfireja ja neljä laivuetta yhdysvaltalaisia P-40 Kittyhawkeja. Liittoutuneiden hävittäjät ajoivat nopeasti tiehensä Gigantia suojaavat Messerschmitt Bf 109 -hävittäjät.

Sitten ne kävivät hitaiden rahtikoneiden kimppuun. Me 323 -koneissa oli viisi järeää MG 131 -konekivääriä, mutta niistä ei ollut todellista suojaa liittoutuneiden hävittäjiä vastaan.

Koska Gigantit oli lastattu täyteen polttoainetta ja ammuksia, ne muuttuivat hetkessä jättimäisiksi tulipalloiksi. Kahta lukuun ottamatta saksalaiset rahtikoneet tuhoutuivat. Saksalaiset menettivät 180 000 litraa polttoainetta, ja koneiden yhteensä 138 miehistön jäsenestä selvisi hengissä vain 19. Pian katastrofin jälkeen Luftwaffe lopetti kuljetukset Tunisiaan, ja Afrikakorps antautui 7. toukokuuta.

Me 321 ja sen seuraaja Me 323 suunniteltiin kuljettamaan joukkoja ja kalustoa Hitlerin hyökkäysarmeijoille. Monesti niillä kuitenkin tuettiin vetäytyviä joukkoja ja tuotiin haavoittuneita kotiin.

Messerschmitt Gigant -liitokonetta lastataan
© SZ Photo/Imageselect

14. syyskuuta 1942: Liitokone tuo raskasta kalustoa

Messerschmitt Bf 110 -pommittajien ilmaan vetämät neljä Me 321 -konetta liitelivät saksalaisten miehittämästä Riiasta Saarenmaalle, minkä jälkeen saksalaiset miehittivät saaren. Viikon päästä liitokoneet toivat miehittäjille 20 000 litraa bensiiniä ja neljä tonnia ammuksia.

Messerschmitt Me 321 Gigant pelastaa sotilaita
© Wiki Commons

Maaliskuun alku 1943: Satoja sotilaita turvaan

Kolme Me 321 -konetta avusti Saksan 17. armeijaa lähellä Neuvostoliiton Mustanmeren rannikkoa. Ruoan ja ammusten lisäksi koneet toivat rehua saksalaisten vetoeläimille ja paareja haavoittuneiden evakuoimiseen alueelta. Joka koneessa oli muun muassa sadat paarit.

Messerschmitt Me 323 Gigant evakuoi naisia
© Berliner Verlag/AP/Ritzau Scanpix

10. toukokuuta 1944: Vapaaehtoisia naisia evakuoidaan

Yhdysvaltalaiset pommittivat ankarasti öljykenttiä ja jalostamoita Poiestissa Romaniassa estääkseen saksalaisia saamasta öljyä sotatoimiinsa. Yksi Me 323 onnistui evakuoimaan noin 140 saksalaista vapaaehtoista naista turvaan Unkariin.

Jätti juuttui mutaan

Sodan loppuosan Me 323 -koneet palvelivat itärintamalla. Kun niiden pahimmat viholliset olivat aiemmin olleet vihollisen hävittäjät, nyt ne taistelivat mutaisia kiitoteitä ja varaosien puutetta vastaan.

”Me 323 ei päässyt ilmaan, koska maa oli niin pehmeää. Kone räjäytettiin”, luki saksalaisessa sotapäiväkirjassa 8. maaliskuuta 1944, kun osaa Ukrainasta evakuoitiin.

”Syöksyi maahan nousussa moottorivian vuoksi”, kirjoitettiin kaksi viikkoa myöhemmin. Tällaiset maininnat eivät olleet harvinaisia, ja huhtikuussa Me 323 -koneiden tuotanto lopetettiin. Siihen mennessä Messerschmitt oli ehtinyt rakentaa niitä 198 kappaletta.

Messerschmitt Me 323 Gigant tuhoutunut

Etenkin Tunisiassa liittoutuneet ampuivat alas useita saksalaisten Me 323 -koneita.

© Marjory Collins

Huolimatta konetyypin ilmiselvistä puutteista saksalainen majuri Günther Mauss ylisti sitä estottomasti Willy Messerschmittille, kun neljä viimeistä Me 323:a olivat valmistuneet:

”Gigantin luojana Te, herra professori, pääsette varmasti kehittämään lisää joukkokuljetuksia koskevia ideoitanne, sillä tämän kaltaiset koneet ovat osa sodanjälkeistä tulevaisuutta.”

Ennustus piti paikkansa: isoista koneista, tilauslentoturismista ja ilmarahdista tuli todellisuutta maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, mutta tulevaisuus ei sisältänyt ”lentävää valasta”. Yksikään Willy Messerschmittin jäteistä ei selvinnyt sodasta ehjänä.

Jälkikirjoitus: Vuonna 2012 italialaiset sukeltajat löysivät Välimeren yllä Sardinian edustalla vuonna 1943 alas ammutun Me 323 -koneen jäännökset. Konetta ei ole vielä nostettu. Ainoa fyysinen todiste Gigantin olemassaolosta on siiven pala, joka on esillä Berliinissä sotahistoriallisessa museossa.