Arkeologit ovat kaivaneet esiin runsaasti esineitä natsi-Saksan pahamaineisimmalta sotavankileiriltä, 400 000 m2:n kokoisesta Stalag 326:sta Nordrhein-Westfalenista. Yli tuhannesta esineestä useat ovat kuuluneet vangeille.
Westfalen-Lippenin alueen arkeologin Sven Spiongin mukaan koskettavimpia esineitä ovat erilaiset tina-astiat, joihin vangit ovat kaivertaneet kuvia ja sanoja.
Vangit kaiversivat kotimuistojaan
Yksi kaiverros kuvaa esimerkiksi pientä maatilaa vuorilla.
”Oletettavasti se on vangin kotiseutua. Vaikka emme tiedä hänen nimeään, tämä löytö kertoo vangin elämästä”, Spiong kertoi lehdistölle.
Esineiden joukossa on myös vöiden osia, pulloja, ruokailuvälineitä sekä yksittäinen neuvostoliittolainen sotilaskypärä.
Vangit eivät omistaneet muuta kuin päällään olevat vaatteet sekä muutaman esineen, jotka he pystyivät itse kantamaan pitkän matkan leiriin. Niinpä vähäisimmälläkin esineellä saattoi olla vangille suuri merkitys.
Sotavankeja kuoli kuin kärpäsiä
Alueella aloitettiin arkeologiset kaivaukset, koska osaan siitä suunnitellaan uudisrakennuksia. Nyt leirin alueesta on tutkittu 600 m2. Stalag 326 rakennettiin, kun natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941.
Leiristä tuli vastaanottoleiri valtavalle määrälle sotavankeja, joita saksalaiset ottivat itärintamalla. Vangit joutuivat muun muassa pakkotyöhön Ruhrin alueelle.
Tutkijoiden arvion mukaan noin 65 000 sotavankia kuoli nälkään ja uupumukseen Stalag 326:ssa.
Nyt osa arkeologien löytämistä esineistä aiotaan asettaa yleisön nähtäväksi.
Katso kuvia löydetyistä esineistä alla olevasta galleriasta: