Kuka pudotti eniten saksalaisia?
Kuka liittoutuneiden lentäjä saavutti toisen maailmansodan aikana eniten ilmavoittoja?

Ivan Kožedubin lukuisat ilmavoitot tekivät hänestä neuvostopropagandan kultapojan, joka esiintyi tuon tuostakin lehdissä ja filmeissä.
Venäläinen Ivan Kožedub pudotti liittoutuneista eniten saksalaiskoneita. Hänet lähetettiin maaliskuussa 1943 Saksan vastaiselle rintamalle, missä hän palveli sodan loppumiseen asti. Kožedubin väitetään pudottaneen saksalaisten lisäksi kaksi yhdysvaltalaiskonetta, jotka olivat vahingossa hyökänneet hänen kimppuunsa.
Kožedub saavutti kiistatta eniten ilmavoittoja, mutta hän ei silti välttämättä ollut liittoutuneiden paras lentäjä. Muut liittoutuneiden ilmavoimat määräsivät lentäjänsä säännöllisesti lomille tai koulutustehtäviin, jotta nämä olisivat paremmin kestäneet taistelujen aiheuttamaa hermopainetta. Näin heillä oli vähemmän tilaisuuksia pudottaa viholliskoneita kuin neuvostolentäjillä, joiden hermoista ei juurikaan piitattu.
Saksalaislentäjätkään eivät pitäneet hermolomia. Esimerkiksi Erich Hartmann teki itärintamalla kaikkien aikojen ennätyksen eli 352 ilmavoittoa, ja suomalainen Ilmari Juutilainenkin saavutti todistetusti 94 ilmavoittoa.