Toisen maailmansodan taistelujen päätyttyä Euroopassa Yhdysvaltojen, Britannian ja Neuvostoliiton johtajat kokoontuivat Potsdamiin Saksaan päättämään Saksan kohtalosta.
Kolmen voittajavaltion johtajat päättivät, että Itä- ja Länsi-Saksan piti maksaa liittoutuneille sotakorvauksia kaikkiaan 23 miljardin silloisen dollarin edestä, mikä vastaa lähes 350:tä miljardia nykyeuroa.
Korvauksia ei kuitenkaan maksettu rahassa, vaan ne tuli maksaa esimerkiksi koneina, tehtaina, laivoina, ulkomaisina osakkeina, patentteina ja luonnonvaroina, kuten teräksenä ja hiilenä. Lisäksi miljoonia saksalaisia määrättiin tekemään pakkotyötä liittoutuneille kaivoksissa, maataloudessa ja teollisuudessa.
Winston Churchill, Harry S. Truman en Jozef Stalin kwamen in de zomer van 1945 bijeen om het lot van Duitsland te bezegelen.
Uhrit vaativat yhä korvauksia oikeudessa
Saksa maksoi valtaosan sotakorvauksistaan jo 1950-luvulla, mutta joissakin maissa asiasta käydään yhä oikeutta.
Viimeksi Saksa nosti YK:n kansainvälisessä tuomioistuimessa Italiaa vastaan kanteen, joka liittyy jo vuonna 2012 alkaneeseen oikeusjuttuun. Sama tuomioistuin oli aiemmin päättänyt, että valtiot eivät voi vaatia Saksalta korvauksia natsi-Saksan niiden kansalaisiin kohdistamista rikoksista. Siitä huolimatta Italian tuomioistuimet ovat käynnistäneet 25 uutta oikeusjuttua Saksaa vastaan.
Saksan hallituksen mukaan uusi kanne YK-tuomioistuimessa tähtää siihen, että Italian tuomioistuimet eivät voisi enää nostaa siviilikanteita Saksaa vastaan natsi-Saksan tekemien kansainvälisen oikeuden rikkomusten nojalla.