Hitler tilasi Kolmannelle valtakunnalle kansanauton
Hitler määräsi vuonna 1937 Ferdinand Porschen kehittämään auton, jonka kilohinta oli alempi kuin voin. Kansan piti päästä nauttimaan maan 4 000 kilometristä moottoritietä. Tehtävä onnistui, mutta kansa sai autonsa vasta, kun Kolmas valtakunta murtui.
Natsi-Saksan valtakunnankansleri täytti 50 vuotta 20.4.1939. Tässä hän on Himmlerin kanssa Ferdinand Porschen antamassa lahja-autossa.
Hitler halusi päihittää Henry Fordin
Ferdinand Porsche ja Adolf Hitler tapasivat Hotel Kaiserhofissa Berliinissä vuonna 1934. Porsche oli haaveillut suunnittelevansa kaikelle kansalle sopivia autoja, traktoreita ja jopa urheiluautoja.
Hitler puolestaan halusi saattaa uuden, 4 000 kilometrin pituisen moottoritieverkostonsa koko Saksan kansan käyttöön – mutta kansalla ei ollut varaa ostaa Mercedestä tai BMW:tä.
Hitler ihaili menestynyttä yhdysvaltalaista autoalan uranuurtajaa Henry Fordia ja toivoi edullisesta ja luotettavasta T-Fordista saksalaista versiota, joka tarjoaisi kaikille kolmannen valtakunnan kansalaisille mahdollisuuden nauttia vapaudesta ja teknologisesta kehityksestä. Auton piti vakuuttaa saksalaiset kansallissosialismin erehtymättömyydestä.
Porsche oli muutamaa vuotta aiemmin pyöritellyt piirustuksia autosta, joka ei maksaisi kuluttajalle enempää kuin päivittäinen voiannos – kilohinnassa laskettuna – mutta hänen todellinen intohimonsa oli rakentaa tehokkaita kilpa-autoja, jotka puolestaan maksaisivat melkoisesti. Kun itse Führer painosti, Porschen oli pakko keskittää voimansa hankkeeseen, josta syntyisi kansanauto.
Tapaamisessa Hotel Kaiserhofissa Hitler osoitti avoimesti olevansa kiinnostunut edullisesta autosta ja asetti sille vielä konkreettisia vaatimuksia: sen oli oltava nelipyöräinen, moottorin tuli olla kolmisylinterinen ilmajäähdytteinen 30 hevosvoiman dieselmoottori ja hinnan oli oltava alle 1 000 markkaa, julisti Hitler.
Hän antoi Porschelle tehtäväksi jatkaa suunnittelytyötä ja esitellä aikaansaannoksiaan Saksan autoteollisuuden liitolle RDA:lle. Kesti kuitenkin vielä pari vuotta, ennen kuin prototyyppi valmistui, joten Hitler ei juurikaan ehtinyt hyödyntää sitä natsipropagandassaan.
Muutkin halusivat mukaan
RDA:n jäsenten joukossa levisi huoli siitä, oliko Ferdinand Porsche saanut Hitlerin silmissä erityisaseman. Hienovaraisesti mutta sinnikkäästi he pyrkivät rajoittamaan Porschen roolia niin, että muutkin autonvalmistajat pääsisivät osallistumaan Führerin toiveiden täyttämiseen – ja korjaamaan siitä saatavia voittoja.
He halusivat soveltaa Porschen ajatuksia olemassa olevan teollisuuden tuotannossa ja ryhtyivätkin vaatimaan Porschelta valmista mallia jo puolen vuoden kuluessa.
Porschen pajalla Stuttgartissa määräaika aiheutti valtavat paineet kymmenkunnan työntekijän keskuudessa. He laskivat ja piirsivät, mutta vaikka mitä olisi tehty, tuotantokustannuksia ei saatu painettua alle 1 000 markan, vaan hinta nousi aina vähintään 1 500 markkaan.
Hitler piti kuitenkin sitkeästi kiinni hintavaatimuksestaan – alle 1 000 markalla sai tuolloin keskikokoisen moottoripyörän, mutta Hitler halusi ihmisten voivan ostaa samalla rahalla auton.
Kaiken kukkuraksi Hitlerin nähtyä piirustukset hän ei ollut vakuuttunut auton tietuntumasta ja suhtautui epäillen auton myöhemmin klassiseksi muodostuneeseen pyöreään ja aerodynaamiseen ulkomuotoon.
Hitler vaati hankkeen toteuttamista
Synkeistä näkymistä huolimatta Porsche sopi RDA:n kanssa, että hän toimittaisi kolme prototyyppiä koeajettavaksi. Hän ei kuitenkaan pystynyt pitäytymään RDA:n asettamissa aikarajoissa.
Pian Hitler puuttui peliin ja korosti, että kansanautohanketta oli ehdottomasti jatkettava – tarvittaessa vaikka merkittävällä valtion tuella. Muut RDA:n jäsenet, siis Porschen kilpailijat, joutuivat myös maksamaan osansa kehitystyöstä.
Vain 10 viikkoa myöhässä Ferdinand Porsche esitteli heinäkuussa 1935 valmiit piirustukset 28:lle RDA:n jäsenten joukosta kutsutulle autonvalmistajalle huvilassaan Stuttgartissa. Oli kulunut vain vuosi hänen ja Hitlerin ensitapaamisesta Hotel Kaiserhofissa. Ensimmäinen prototyyppiversio oli valmistunut Porschen omassa työpajassa.
Auto oli edelleen liian painava ja liian kallis. Vaikeudet turhauttivat Porschea, ja hän ilmoitti ärtyneenä haluavansa mieluummin kehitellä urheilu- kuin kansanautoa. Hitler kuitenkin vaati, että prototyyppi olisi esiteltävä Berliinin autonäyttelyssä helmikuussa 1936 – vain puolen vuoden kuluttua.
Prototyypit päivänvaloon
Keskikesällä 1936 Porsche onnistui kuin onnistuikin valmistamaan kolme autoa koeajoon. Autot poikkesivat muotoilultaan täysin silloisista autoista. Pientä etuluukkua ja puuttuvaa takaikkunaa lukuunottamatta malli kuitenkin pysyi samana tuotantoon asti.
Porschen työntekijöiden mukaan takalasi ei ollut tarpeellinen: ”Ei takana tulevia kilpailijoita tarvitse tirkistellä”, he kehuskelivat.
Koeajot alkoivat Stuttgartin ympäristössä loppukesästä 1936, kun Hitlerille esiteltiin ”hänen” kansanautonsa. Führer oli vaikuttunut. Kaksi autoista ajoi Berliiniin, jotta puoluejohto näkisi ne, ja uteliaat armeijan edustajat tunkivat myös esittelyihin. He halusivat tarkastella erityisesti auton alustaa ja pohtivat epäillen, voisiko sillä ajaa maastossa.
SS:n kovat koeajot
Autot osoittivat syksyn ja aikaisen talven aikana arvonsa. Kolme mustaa autoa ajettiin Stuttgartin pajasta koeajoihin ympäri Schwarzwaldia. Jokaisella autolla piti ajaa 50 000 kilometriä, ja ajamaan lähdettiin satunnaisia reittejä moottoriteillä ja vuoristojen serpentiiniteillä. Porsche alkoi uskoa, että toivottomalta vaikuttanut hanke voisi sittenkin onnistua.
Muutamaa liikenneonnettomuutta lukuun ottamatta koeajot menivät hyvin, eikä ilmajäähdytteinen moottori aiheuttanut ongelmia. Tosin muutaman kerran jotkin autot piti hinata kotiin Porschen BMW-huoltoautolla. Koeajot päättyivät joulukuussa 1936, kun autoilla oli ajettu vaadittu kilometrimäärä.
Koeajojen tulosten pohjalta Porsche sai perustettua pienen tehtaan, josta valmistui 30 uutta koekappaletta. Niillä ajettiin yhteensä kaksi miljoonaa kilometriä, mikä vastaa 50 maailmanympärimatkaa. Ratin takana koeajajina istuivat SS-erikoisjoukot. Mustiin pukeutuneita sotilaita pääkallolakeissaan pidettiin valtakunnan kokeneimpina kuskeina.
Autot nousivat vakaasti vuorenrinteitä eivätkä kuluttaneet liikaa polttoainetta. Porsche, joka oli välillä ollut Yhdysvalloissa tutustumassa sikäläisiin autotehtaisiin saadakseen vinkkejä tuotantonsa tehostamiseen ja hinnan painamiseen alemmaksi, saattoi siis olla rauhallisin mielin.
Vuonna 1937 Hitler lupasi avoimesti Leipzigissä pitämässään puheessa hankkia kansalleen auton: ”Schafft den Deutschen Volkswagen”, luokaa saksalainen kansanauto, luki seuraavana päivänä Leipziger Neueste Nachrichten -lehden kannessa.
Hitler nimesi auton uudestaan
Maan muut autonvalmistajat pelkäsivät nyt syystäkin jäävänsä kokonaan houkuttelevan hankkeen ulkopuolelle, ja Führer vaati heitä vieläpä rahoittamaan Porschen kustannuksia. Porsche sai lopulta perustaa tehtaan Deutsche Arbeitsfrontin (DAF), maan valtiojohtoisen ja ainoan sallitun työväenjärjestön, alaisuuteen. Pienten muutosten, mm. takaikkunan lisäyksen, jälkeen auto pääsi tuotantoon nykyisessä Wolfsburgin kaupungissa 160 km Berliinistä länteen. Volkswagen-yritys oli syntynyt.
Tehdas vihittiin käyttöön vuonna 1938. Avajaispuheessaan Hitler Porschen hämmästykseksi kutsuikin autoa nimellä ”Kraft-durch-Freude-Wagen”, ”voimaa ilosta -auto”. Nimi viittasi natsien vapaa-ajan järjestöön. Tuhannet nimikyltit, joihin oli painettu Volkswagen, joutuivat roskakoriin, ja auto tuli tunnetuksi lyhyemmin nimellä KdF-Wagen.
Porschen opintomatka Yhdysvaltoihin kannatti. Tehostamistoimet saivat hinnan pysymään juuri alle 1 000 markan, ja saksalaisia houkuteltiin hankkimaan autonsa ostamalla viiden markan säästömerkkejä viikoittain. Sillä tavoin auton hinnan, 990 markkaa, saattoi säästää kasaan neljässä vuodessa.
Liittoutuneet pelastivat kansanauton
1.9.1939 Saksa hyökkäsi Puolaan; toinen maailmansota käynnistyi. Armeija otti käyttöönsä kaikki ajoneuvot, ja noin 300 000 säästömerkkejä keräillyttä saksalaista jäi nuolemaan näppejään.
Koko natsiaikana Volkswagenin tehtaalla, jossa käytettiin myös pakkotyöläisiä ja keskitysleirien rangaistusvankeja, valmistettiin vain 630 siviiliautoa, jotka päätyivät korkea-arvoisille natseille.
Sodan aikana liittoutuneet pommittivat Volkswagenin tehtaita, mutta vain muutama viikko saksalaisten ehdottoman antautumisen jälkeen 8.5.1945 ensimmäinen todellinen kansanauto rullasi kokoonpanolinjalta. Tuotantolaitos oli jäänyt brittien vyöhykkeelle, ja liittoutuneille oli tärkeää saada Saksan teollisuus nopeasti uuteen nousuun.
Autoasiantuntijat suhtautuivat kansanautoon epäillen; auto oli kerta kaikkiaan liian kummallinen. He olivat väärässä. Vuoden kuluttua niitä valmistettiin jo 20 000, ja vuonna 1955 valmistui miljoonas Volkswagen. Viimeinen yksilö kasattiin Meksikossa vuonna 2003. Kaikkiaan Hitlerin unelmasta siinneitä autoja syntyi lopulta 21,5 miljoonaa.