Katyn-alku-pistooli

Katynin verilöyly: Stalin halusi murtaa puolalaiset

Saksalaissotilaat löysivät toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitosta Katynin metsästä teloitettujen puolalaisupseerien joukkohaudan. Löytö voisi hajottaa liittoutuneet ja lisätä Hitlerin voitonmahdollisuuksia.

Saksalaissotilaat löysivät toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitosta Katynin metsästä teloitettujen puolalaisupseerien joukkohaudan. Löytö voisi hajottaa liittoutuneet ja lisätä Hitlerin voitonmahdollisuuksia.

Mary Evans/Af Archive/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Puolalainen majuri Adam Solski oli ollut syyskuusta 1939 lähtien sotavankina neuvostoliittolaisella vankileirillä, jossa hän piti salaa päiväkirjaa. Hän kirjoitti siihen viimeisen merkintänsä 9. huhtikuuta 1940:

”Klo 5.00. Päivä alkoi epätavallisesti. Lähtö vankilan ambulanssilla (pelottavaa). Meidät vietiin metsään, jossa meille tehtiin ruumiintarkastus. He ottivat kelloni, joka näytti tuolloin 6.30, ja vaativat vihkisormukseni. Ruplat, vyö ja taskuveitsi vietiin.”

Solski oli tuotu Katynin metsään, joka sijaitsee 400 kilometriä Moskovasta länteen, eikä häntä enää sen jälkeen nähty. Solski ja 11 000 muuta puolalaista teloitettiin niskalaukauksella järjettömässä verilöylyssä.

Kun tieto joukkomurhasta kantautui Lontooseen, muiden liittoutuneiden epäluottamus Staliniin kasvoi ja uhkasi tuhota yhteistyön Hitlerin voittamiseksi.

Puolalaiset vietiin leireille

Syyskuussa 1939 ensin natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan lännestä ja sen jälkeen Neuvostoliitto idästä.

Adam-vanha-kuva

45-vuotias Adam Solski oli majuri Puolan 14. jalkaväkidivisioonassa. Hänet murhattiin Katynin metsässä 9. huhtikuuta 1940. Myös hänen veljensä, kapteeni Kazimierz Solski, ammuttiin siellä.

© Public domain

Puolalaiset taistelivat ylivoimaa vastaan viisi viikkoa, kunnes he antautuivat. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan ulkoministeriensä solmimalla salaisella niin sanotulla Molotov-Ribbentrop-sopimuksella.

Puna-armeijan vangiksi ottamat puolalaiset upseerit vietiin syksyllä 1939 Neuvostoliittoon leireille, joilla heitä kuulusteltiin kuukausitolkulla, ja salainen poliisi NKVD tarkasti heidän kertomuksensa.

Kuulusteluissa pyrittiin seulomaan niin sanotut vastavallankumoukselliset Neuvostoliitolle mahdollisesti hyödyllisistä henkilöistä, joiden avulla kommunismi saataisiin istutettua Puolaan.

Upseerit vietiin erillisille internointileireille, ja poliitikot, virkamiehet ja muut korkeasti koulutetut suljettiin muihin leireihin. Leirejä oli kaikkiaan yhdeksän, ja olosuhteet niissä olivat hirvittävät. Vankeja yritettiin murtaa ja saada paljastamaan todellinen kantansa kommunismiin uhkailemalla, kiduttamalla ja pitämällä heitä nälässä.

Natsi-Saksa
© Shutterstock

Hitler ja Stalin jakoivat Euroopan

Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan keskenään vuonna 1939. Kun maa oli miehitetty, Stalinin salainen poliisi NKVD perusti leirejä puolalaisten sotavankien jaottelemiseen: kommunismin omaksuneet saivat elää, muut tapettiin.

Yksi puolalaisvangeista oli Stanisław Swianiewicz, joka oltiin jo viemässä Katynin metsään, kun hän pelastui kuin ihmeen kaupalla.

Natsi-Saksa-sota
© Shutterstock

Swianiewicz pakeni

Stanisław Swianiewicz osallistui 23. syyskuuta 1939 Krasnobródin taisteluun, jossa puolalainen ratsuväki torjui saksalaisyksikön sapeleillaan ja keihäillään. Pian puolalaiset kuitenkin saarrettiin, ja he joutuivat antautumaan.

Swianiewicz yritti vielä monen muun lailla paeta Unkariin mutta jäi kiinni.

nuoli-osoittaa-karttaa
© Shutterstock

Kuusi kuukautta kuulusteluja

Swianiewicz vietiin 250 kilometriä Moskovasta lounaaseen sijaitsevaan Kozelskiin suurelle vankileirille, jossa häntä kuulusteltiin puoli vuotta.

Kartta-natsien-miehityksistä
© Shutterstock

Kuolema odotti Katynissa

Huhtikuussa 1940 NKVD alkoi kuljettaa vankeja Kozelskin leiriltä junalla Katyniin.

Siellä Swianiewicz katseli ulos karjavaunun seinien raoista ja näki vankien nousevan busseihin. Bussit veivät vangit metsään, josta joukkohaudat myöhemmin löydettiin.

Swianiewicz jäi henkiin vain siksi, että hän oli taloustieteen professori ja NKVD päätti viime hetkellä, että hänestä voisi olla hyötyä.

Katynissa ammuttiin 11 000 vankia, ja yli 10 000 surmattiin muualla Neuvostoliitossa.

Monet vangeista alkoivat tajuta, etteivät he enää koskaan näkisi Puolaa eivätkä rakkaitaan. Osa säilytti toivonsa loppuun asti. Majuri Kazimierz Szczekowski oli yhdellä suurimmista kuulusteluleireistä Kozelskissa, joka sijaitsee 250 kilometrin päässä Moskovasta.

Hänen salainen päiväkirjansa kertoo mielialan vaihtelusta toivosta epätoivoon:

”16. maaliskuuta. Vankilaviranomaisilla on kiire valmistella papereitamme. Jotain on tekeillä, mutta emme tiedä, mitä.”

”19. maaliskuuta. Huhutaan, että meidät viedään ehkä johonkin puolueettomaan maahan – se vasta olisi jotakin!”

”1. huhtikuuta. Tänään lähti ensimmäinen sadan joukko sotilasarvoltaan, iältään ja taustaltaan erilaisia miehiä. Emme tiedä minne.”

Kysyttäessä NKVD:n upseerit valehtelivat, että vangit vietäisiin länteen muille leireille lähemmäksi perheitään, minkä jälkeen heidät vapautettaisiin.

höyryjuna

Puolalaisvangit vietiin, kuten elokuvassa Katyn näytetään, vahvasti vartioituna karjavaunuilla kohti teloitustaan.

© Artificial Eye/Allstar/Ritzau Scanpix

Valhe upposi. Iloitsevia vankeja alettiin viedä pois leiriltä kuorma-autoilla. Useimmat odottivat kärsimättöminä läheistensä jälleennäkemistä ja vapautta.

Stalinin valhe paljastui

Riemu vaihtui kuitenkin nopeasti epätietoisuuteen ja pelkoon, kun kuorma-autot saapuivat läheiselle rautatieasemalle. Siellä odotti juna, jossa oli tavallisten matkustajavaunujen sijaan karjavaunuja. Niiden ikkunat oli peitetty laudoilla, jotteivät vangit näkisi ulos.

Jotkut optimistisimmat elättelivät vielä toivetta vapauttamisestaan, mutta monet muut aavistelivat pahaa. Pessimistit olivat oikeassa. Huhti-toukokuussa NKVD murhasi 21 857 kuulusteluleireillä ollutta puolalaista.

Suurin osa tapettiin Katynin metsässä, joka sijaitsee 25 kilometriä Smolenskista länteen lähellä nykyistä Valko-Venäjän rajaa. Adam Solski ja Kazimierz Szczekowski olivat teloitettujen joukossa.

Stalin apureineen uskoi, ettei heidän rikoksensa koskaan paljastuisi, mutta kohtalo päätti toisin.

jødiske-fanger-på-række

Puolalaiset sotavangit marssitettiin ensin leireihin, joissa rivisotilaat erotettiin upseereista.

© ullstein bild Dtl./Getty Images

Stalin pelkäsi puolalaisten kapinaa

Neuvostoliitto otti 240 000 puolalaista vangiksi miehittäessään osan Puolasta vuonna 1939. Rivisotilaat riisuttiin aseista ja päästettiin kotiin, mutta upseereilla oli edessään pitkä piina.

Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin pelkäsi puolalaisten nousevan kommunistista diktatuuriaan vastaan ja piti etenkin korkeasti koulutettuja puolalaisia merkittävänä riskitekijänä.

Hän uskoi, että upseerit, poliitikot ja akateemisen koulutuksen saaneet pystyisivät johtamaan kapinaa Puolan neuvostomiehitystä vastaan, ja se uhka oli eliminoitava.

Toisaalta kommunistit tarvitsivat älykkäitä kätyreitä saadakseen Puolan kansan otteeseensa.

Se, ketkä olisivat valmiita ja suostuvaisia astumaan kommunismin palvelukseen ja ketkä eivät, selvitettäisiin kuulusteluissa ja kiduttamalla.

40 000 puolalaista upseeria ja johtavissa asemissa olevaa siviiliä lähetettiin salaisen poliisin NKVD:n kuulusteluleireille Neuvostoliittoon. Niille, jotka todettiin kommunismin vihollisiksi, kävi huonosti.

Katynin salaisuus paljastui, kun Hitler rikkoi Stalinin kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen kesällä 1941. Saksan armeija hyökkäsi Neuvostoliittoon ja ajoi puna-armeijan Moskovaan asti. Katynin metsä päätyi saksalaisten käsiin, mutta joukkohaudat löydettiin vasta keväällä 1943.

Hitlerin propagandaministeri Joseph Goebbels saattoikin 9. huhtikuuta 1943 kirjoittaa voitonriemuisena päiväkirjaansa:

”Smolenskin läheltä on löydetty puolalaisten joukkohautoja. Bolševikit ovat ampuneet ja haudanneet 10 000 puolalaisvankia joukkohautoihin. Mukana on siviilejä, piispoja, intellektuelleja, taiteilijoita jne.”

Upseerien lisäksi venäläiset olivat teloittaneet myös muun muassa puolalaisia lakimiehiä, ja haudoissa oli myös 20 professoria sekä muita korkeasti koulutettuja puolalaisia, yksi prinssi sekä toimittajia.

Goebbels oli löydöstä innoissaan. Hän näki siinä tilaisuuden osoittaa koko maailmalle, että natsit kävivät oikeudenmukaista sotaa pelastaakseen Euroopan bolševikkien raakuudelta.

Goebbels-mies-muotokuva

Propagandaministeri Goebbelsin tiedettiin peittelevän natsi-Saksan sotarikoksia, ja siksi harvat uskoivat hänen uutisiinsa Katynin joukkomurhasta.

© German Federal Archives

”Huolehdin, että puolueettomat toimittajat pääsivät tutustumaan hautoihin. Lähetin sinne myös puolalaisia intellektuelleja, jotta he voisivat nähdä omin silmin, mikä heitä odottaisi, jos heidän toiveensa Saksan häviämisestä bolševikeille toteutuisi”, Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa.

Propagandamyllytys alkoi 13. huhtikuuta, kun Radio Berliini uutisoi Katynin joukkomurhasta. Kaksi päivää myöhemmin Radio Moskova vastasi syytöksiin:

”Goebbelsin valehtelijat ovat levittäneet viime päivinä totuuden vastaisia tarinoita, joissa Neuvostoliiton viranomaisia syytetään puolalaisten upseerien joukkoampumisista keväällä 1940.”

Moskova syytti Hitleriä

Neuvostoliitto julkaisi tapahtumista oman virallisen versionsa, jonka mukaan puolalaiset olivat olleet elossa vielä vuonna 1941. Sen mukaan sotavangit olivat olleet Smolenskissa tienrakennustöissä, kun saksalaissotilaat olivat ensin saartaneet heidät ja sitten ampuneet heidät metsässä.

Puolalaisten teloituksille Katynin metsässä ei löytynyt silminnäkijöitä, mutta kaikki löydöt joukkohaudoista viittasivat Neuvostoliiton olleen asialla.

flere-krigs-beviser-grav
© ullstein bild Dtl./Getty Images & Shutterstock

Todiste 1

Kuulusteluleireillä hyödyllisiksi luokitellut vangit kirjasivat ylös, missä järjestyksessä puolalaisia vietiin pois. Joukkohaudoissa alimpana oli vankeja, jotka NKVD oli vienyt leireiltä ensimmäisenä.

sodan-todisteita-hauta
© ullstein bild Dtl./Getty Images

Todiste 2

Yhdeltäkään ruumiilta ei löytynyt kirjeitä, päiväkirjoja tai lehtiä kevään 1940 jälkeiseltä ajalta, joten teloitusten oli täytynyt tapahtua upseerien ollessa neuvostoliittolaisten vankeina. Yksi ruumiista tunnistettiin Adam Solskiksi, jonka univormun kätköistä löytyi hänen päiväkirjansa.

vanhempi-mies-ihmisjoukossa
© ullstein bild Dtl./Getty Images

Todiste 3

Venäläiset siviilit kertoivat, että Katynin metsään oli tuotu vankikuljetuksia keväällä 1940 ja että sen jälkeen he olivat kuulleet laukauksia ja huutoja. Kukaan ei ollut nähnyt tietöitä, joilla vangit Neuvostoliiton mukaan työskentelivät.

ruumiin-jäännökset
© ullstein bild Dtl./Getty Images & Shutterstock

Todiste 4

Ruumiiden saappaat ja talvivaatteet olivat uusia ja hyväkuntoisia. Jos puolalaiset olisivat olleet tienrakennustöissä, heidän vaatetuksensa olisi ollut toisenlainen.

Goebbels tiesi selityksen olevan puppua ja antoi Saksan armeijalle tehtäväksi tunnistaa mahdollisimman monta vankia. Silloin selvisi, että murhaajat olivat uskoneet, ettei ruumiita löydettäisi koskaan.

Monilla uhreista oli edelleen lompakossaan passi, josta heidät oli helppo tunnistaa. Lisäksi moni seikka kertoi, että miehet olivat kuolleet viimeistään keväällä 1940.

Saksa hyödynsi Katynin verilöylyä etenkin miehittämässään Puolassa voittaakseen puolalaiset puolelleen. Ympäri maata kuulutettiin kaiuttimista viimeisimpien tunnistettujen uhrien nimet – riippumatta siitä, oliko heidän omaisilleen vielä ilmoitettu vai ei.

Lisäksi puolalaislehdet julkaisivat uhreista nimilistoja. Eräs kadonnutta aviomiestään kaivannut nainen sai tiedon miehensä kohtalosta järkyttävällä tavalla:

”Matkalla koulusta kotiin ostin Kurier-lehden. Kävin nimilistaa läpi ja yhtäkkiä silmissäni musteni ja pyörryin. Ruumiin numero 2 658 kohdalla oli mieheni nimi.”

Stanislaw-muotokuva

Stanisław Swianiewicz (1899–1997) pelastui Katynin joukkomurhasta. Venäläiset vapauttivat hänet kahden vuoden vankeuden jälkeen Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Vuonna 1942 hän pääsi turvaan Britanniaan.

© Centralne Archiwum Wojskowe

Puolan Punainen Risti kieltäytyi aluksi osallistumasta Katynin joukkomurhan selvittelyyn, sillä se uskoi monien muiden lailla, että väitetty joukkomurha oli jälleen vain yksi saksalaisten häikäilemättömistä propagandatempuista.

Kun natsit jatkoivat uhrien nimien julkaisemista, Punaisen Ristin johto päätti kuitenkin lähteä Katyniin. Sen pieni valtuuskunta oli juuri saapunut metsään ja aikoi aloittaa päivän rukouksella, kun pappi pyörtyi. Syynä oli joukkohautoja avattaessa ilmoille levinnyt mätänevien ruumiiden lemu.

”Miesraukka. Hän ei kestänyt sitä löyhkää, ja jouduimme virvoittelemaan hänet hereille”, Puolan Punaisen Ristin pääsihteeri Kazimierz Skarzinski kertoi myöhemmin.

Saksalaiset halusivat Skarzinskin toteavan Neuvostoliiton olevan syyllinen joukkomurhaan, mutta hän kieltäytyi, sillä hän pelkäsi Puolan vastarintaliikkeen ryhtyvän kostotoimiin.

sota-kaivaukset

Saksan tiedotusvälineet raportoivat Katynista ensimmäisen kerran vuonna 1943. Radio uutisoi: ”On löydetty 28 metriä pitkä ja 16 metriä leveä hauta, jossa on 3 000 puolalaisen upseerin ruumiit 12 kerroksessa.”

© SZ Photo/Scherl/Bridgeman Images

Skarzinski suostui kuitenkin diplomaattisesti allekirjoittamaan paperin, jossa todettiin, että joukkomurha oli kaikesta päätellen tehty vuonna 1940 – eli vankien ollessa Neuvostoliiton hallussa.

Kollega löytyi ruumiiden joukosta

Goebbels oli hyvin selvillä siitä, että vain harvat maat luottivat natsi-Saksan julkaisemiin tietoihin. Herättääkseen luottamusta hän määräsi Katyniin puolalaisia oikeuslääkäreitä kaivamaan ruumiita esiin ja tunnistamaan niitä. Työ osoittautui hankalaksi monestakin syystä.

Esimerkiksi 29-vuotiaan lääkärin Marian Wodzińskin työskentely keskeytyi tämän tästä, kun saksalaiset, jotka halusivat levittää tietoa Neuvostoliiton rikoksesta mahdollisimman laajalle, toivat jatkuvasti alueelle uusia VIP-vieraiden ryhmiä tutustumaan joukkohautoihin.

Lisäksi saksalaiset halusivat pitää vieraiden käyntien aikana esillä mahdollisimman paljon ruumiita, mikä myös häiritsi oikeuslääkärien työtä.

Marian Wodzińskille pahimpia olivat kuitenkin ne hetket, kun hän huomasi järkytyksekseen, että ruumis, jota hän oli tunnistamassa, oli joku hänen läheinen tuttavansa. Katynin metsän joukkohaudasta löytyi kaikkiaan noin kolmesataa puolalaista lääkäriä.

Goebbels lähetti myös puolalaisen everstiluutnantin Stefan Mossorin saksalaiselta sotavankileiriltä todistamaan julmuuksia. Tämä kirjoitti raportissaan:

”Ajoimme 17. huhtikuuta kello 8.30 Katynin metsään, jossa hautoja oli avattu. Ruumiit olivat pitkälle hajoamistilassa, ja niiden suut olivat auki joko huutamisesta tai tuskasta.”

Mossor pani myös merkille ruumiissa olevat väkivallan merkit ja kuolintavan:

”Kaikki näkemämme kallot olivat suurikaliiperisen aseen luodin lävistämiä. Osalla vainajista kädet oli sidottu selän taakse ohuella mutta vahvalla langalla, joka leikkasi ihon ja jänteet luuhun asti.”

Katyn-mies-univormu

Puolalainen upseeri Stefan Mossor (1896–1957) joutui saksalaisten vangiksi vuonna 1939. Nelisen vuotta myöhemmin Goebbels lähetti hänet Katyniin todistamaan, mitä venäläiset olivat tehneet puolalaisvangeille..

© Public domain

Puolalaisten oikeuslääkärien työskennellessä kalman löyhkässä Goebbels yritti saada Katyniin mahdollisimman paljon ulkomaisia asiantuntijoita todistamaan kommunismin julmuuksia.

Hän ei tietenkään voinut kutsua asiantuntijoita Britanniasta, Yhdysvalloista eikä muista liittoutuneista maista, joiden kanssa natsi-Saksa oli sodassa.

Siksi hän joutui painostamaan Saksan miehittämiä maita ja Hitlerin liittolaisia lähettämään lääkäreitä Katyniin. Myös puolueettomia maita, kuten Ruotsia ja Sveitsiä, pyydettiin lähettämään edustajiaan valloitetulle alueelle, mutta vain Sveitsi suostui.

Saksalaiset onnistuivat raapimaan kasaan joukon, johon kuului muun muassa romanialainen, suomalainen ja italialainen patologi.

Vastentahtoiset asiantuntijat

12-henkisessä kansainvälisessä ryhmässä oli mukana myös 33-vuotias tanskalainen oikeuslääkäri Helge Tramsen.

Muiden tapaan hänen piti valita joukkohaudasta satunnaisia ruumiita, jotka kaivettiin sitten esiin ja tuotiin oikeuslääkärin pöydälle.

nuori-mies-katyn

Ruumiiden univormuissa oli puolalaisia sotilastunnuksia.

© ullstein bild Dtl./Getty Images

Tramsen tutki useita ruumiita – muun muassa ilmeisesti niskalaukauksella tapetun keski-ikäisen Ludwik Szymanski -nimisen puolalaisupseerin maalliset jäännökset. Hänen havaintonsa vastasivat hänen yhdentoista kollegansa havaintoja.

Monilla ruumiista löydettiin suusta sahanpurua. Vaimentaakseen vankien huudot NKVD:n upseerit olivat pakottaneet näiden suun auki ja tunkeneet sen täyteen sahanpurua. Useimpien kädet oli sidottu selän taakse tavallisella köydellä, mutta osalla oli ranteissa viiltojälkiä metallilangasta, joilla vangit oli sidottu vastarinnan nujertamiseksi ja pyövelien työn helpottamiseksi.

Tramsen kollegoineen ei olisi halunnut auttaa Goebbelsia tämän suuressa propagandaesityksessä, mutta he eivät voineet myöskään kieltää sitä, että kaikki löydetyt todisteet viittasivat Neuvostoliiton syyllisyyteen.

sodan-uhreja-tutkitaan

Helge Tramsen (vasemmalla piippu suussa) osallistui Katynin joukkomurhan uhrien tutkimiseen. Takana univormussa on suomalainen patologi Arno Saxén.

© Imperial War Museums/Digitised by Andy Anderson

Patologi kätki kuvia puolalaiseen kalloon

Oikeuslääkäri Helge Tramsen toimi myös Tanskan vastarintaliikkeessä, mitä saksalaiset eivät tietenkään tienneet kutsuessaan hänet Katyniin huhtikuussa 1943. Hän hoiti siellä saamansa tehtävän velvollisuudentuntoisesti ja tutki useita joukkohautojen ruumiita.

Kun Tramsen oli toukokuun alussa työnsä suorittanut, hän sai muiden ulkomaisten kollegoidensa tapaan luvan ottaa todisteita mukaansa. Tramsen valitsi luodinreiän lävistämän osin jo muumioituneen pään.

Matkalla Kööpenhaminaan hän poikkesi Berliinissä, jossa hän sai toiselta vastarintataistelijalta pinon vakoilukuvia Möhnen ja Ederin padoista Ruhrin alueelta. Hän kätki kuvat Katynista ottamansa kallon sisään.

Tramsen onnistui salakuljettamaan kuvat Tanskaan, josta ne kulkivat Ruotsin kautta Britanniaan. Kaksi viikkoa myöhemmin brittiläiset pommikoneet pommittivat padot maan tasalle.

Kun Tramsenin toiminta vastarintaliikkeessä myöhemmin paljastui Gestapolle, häntä kidutettiin julmasti, mutta hän sai pitää henkensä, sillä oli tärkeä todistaja Katynin verilöylyn tutkinnassa.

Kansainvälinen oikeuslääkärien ryhmä totesi lyhyessä selvityksessään 30. huhtikuuta 1943:

”Komissio on tutkinut puolalaisten upseerien joukkohaudat Katynin metsässä. Kaikissa tutkituissa tapauksissa uhri on kuollut niskalaukaukseen. Ruumiilta löytyneistä kirjeistä, päiväkirjoista, lehdistä jne. ilmenee, että teloitukset ovat tapahtuneet maalis-huhtikuussa 1940.”

Keväällä 1940 saksalaisten hyökkäykseen Neuvostoliittoon oli vielä vuosi aikaa, ja Katynin metsä sijaitsi tuolloin yli 600 kilometrin päässä lähimmistä saksalaisjoukoista.

Rikokset olivat siis selvästi tehty Stalinin käskystä, vaikkakin Katynin komissio pidättäytyi mainitsemasta tätä ilmeistä tosiseikkaa raportissaan.

Raportti herätti kuitenkin huomiota Lontoossa, jossa se raivostutti etenkin Puolan pakolaishallituksen jäsenet. Neuvostoliiton lähettiläs Britanniassa kielsi kiivaasti kaiken, mutta harva uskoi häntä.

Komission raportti sai pakolaishallituksen luottamuksen Staliniin romahtamaan täysin. Niinpä Stalin päätti lopettaa yhteistyön Lontoossa olevien puolalaisten kanssa ja perusti sen sijaan Moskovaan kommunistisen puolalaisen pakolaishallituksen.

liittoutuneet-katyn-sota

Sota-ajan asiakirjat osoittavat, että Churchill (oik.) ja Roosevelt, (kesk.) tiesivät Stalinin (vas.) olevan vastuussa Katynin joukkomurhasta.

© Oulds, D C (Lt), Royal Navy official photographer

Liittoutuneet sivuuttivat rikoksen

Kun uutinen Katynin verilöylystä saavutti Lontoon, Puolan pakolaishallitus kääntyi Britannian pääministerin Winston Churchillin puoleen.

Saksalaisten ja puna-armeijan hyökättyä Puolaan vuonna 1939 joukko puolalaisia poliitikkoja ja upseereja pakeni Lontooseen ja perusti sinne pakolaishallituksen. Nyt he halusivat kuulla, mitä lännen johtajat aikoivat tehdä kuultuaan liittolaisensa Neuvostoliiton syyllistyneen niin kammottavaan rikokseen.

”Bolševikit voivat olla melko säälimättömiä”, Churchill totesi ja lisäsi, että siitä olisi etua, kun Saksa tuhottaisiin.

Sekä Britannia että Yhdysvallat tarvitsivat kuitenkin kipeästi Neuvostoliittoa Saksan vastaisessa taistelussa. Raskauttavistakaan todisteista huolimatta konflikti liittolaisen kanssa ei tulisi kysymykseen.

Yhdysvaltojen hallitus oli samoilla linjoilla. Yhdysvaltalaiset ottivat Katynin verilöylyn jälleen esille vasta maailmansodan päätyttyä ja kylmän sodan alettua.

Monet joukkoteloituksen yksityiskohdat ovat peräisin kongressin tutkintakomitealta, joka kuulusteli vuonna 1952 muun muassa tanskalaista oikeuspatologia Helge Tramsenia ja hänen lännessä asuvia kollegoitaan.

Goebbels myhäili tyytyväisenä ja kirjoitti päiväkirjaansa:

”Kaikki mitä vihollisen radiossa ja lehdissä sanotaan, osoittaa, että tämä on sataprosenttinen voitto Saksan propagandalle ja etenkin minulle henkilökohtaisesti.”

Puolan pakolaishallitus katkaisi välinsä Staliniin, mutta Neuvostoliiton ja Britannian välejä Goebbels ei onnistunut rikkomaan. Ne tarvitsivat toisiaan liikaa, ja britit päättivätkin katsoa rikosta läpi sormien.

Britannian varaulkoministeri, sir Alexander Cadogan, merkitsi Katyn-raportin marginaaliin:

”Minun on myönnettävä, että käännän mieluummin katseeni pois Katynin tapahtumista peläten, mitä silmäni voisivat nähdä.”

Katyn takaisin venäläisille

Vuoden 1943 mittaan Hitlerin sotaonni kääntyi ja Saksan joukot joutuivat perääntymään. Syksyllä puna-armeija valtasi Katynia ympäröivät metsät.

Neuvostoliitto ryhtyi välittömästi etsimään sieltä todisteita, jotka voitaisiin tulkita osoitukseksi sen syyttömyydestä ja saksalaisen syyllisyydestä.

Katyn-mies-puvussa

Mihail Gorbatšov (1931–2022) luovutti Puolalle vuonna 1940 laaditun salaisen asiakirjan, joka todistaa Stalinin määränneen puolalaisten sotavankien murhat.

© Bryn Colton/Getty Images

Gorbatšov myönsi rikoksen

Neuvostoliitto kielsi vuosikymmenet olevansa vastuussa Katynin verilöylystä, ja sen kommunistihallinto pakotti myös monet Katyn-komission kahdestatoista oikeuslääkäristä – Itä-Euroopassa asuvat – muuttamaan lausuntoaan. Venäläiset saivat kuulla totuuden vasta, kun kommunistien valta alkoi horjua.

Vuoden 1989 lopulla venäläiset historioitsijat löysivät salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja, jotka osoittivat, että määräys likvidoida puolalaiset sotavangit oli tullut Kremlistä. Seuraavana vuonna Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov myönsi virallisesti NKVD:n olleen vastuussa murhista. Vuonna 2010 Venäjän parlamentti ilmoitti, että joukkomurhat oli tehty Stalinin käskystä.

Vladimir Putinin aikana menneisyyden synnit on kuitenkin lakaistu jälleen maton alle. Vuonna 2021 Venäjän kulttuuriministeriö vaihdatti Katynin joukkohautojen muistomerkkiin uuden tekstin, jossa väitetään, että ”natsit ampuivat puolalaisupseerit vuonna 1941”.

Katyniin vietiin Yhdysvaltojen Neuvostoliiton lähetystön edustajia, joiden mukaan venäläiset oikeuslääkärit väittivät ruumiiden hajoamisasteen todistavan, että ne eivät olleet voineet olla vuodelta 1940.

Lisäksi neuvostoliittolaiset esittelivät innokkaasti joukkohaudoista löytyneitä lukuisia saksalaisvalmisteisia patruunan hylsyjä. Saksalaiset olivat kuitenkin jo vuonna 1943 selittäneet kansainvälisille tutkijoille, että Neuvostoliitto oli ostanut saksalaisia ammuksia ennen maailmansotaa ja että patruunat sopivat NKVD:n käyttämiin pistooleihin.

NKVD pakotti myös Katynin alueen asukkaat allekirjoittamaan todistajanlausuntoja, joissa nämä kertoivat puolalaisten sotavangeiksi otettujen upseerien olleen rakentamassa teitä, kun saksalaiset olivat surmanneet heidät syyskuussa 1941. Neuvostoviranomaiset eivät kuitenkaan pystyneet esittämään väitteille pitäviä todisteita.

raportti-katyn-sota

Gorbatšovin Puolaan vuonna 1991 lähettämä asiakirja kertoo, että NKVD:n johtaja Lavrenti Berija ehdotti 5. maaliskuuta 1940 puolalaisvankien likvidointia ja muun muassa Stalin ja ulkoministeri Molotov hyväksyivät ehdotuksen.

© Public domain

Yhdysvaltalaiset päättivät brittien tapaan sivuuttaa Katynin verilöylyn, mikä valoi Staliniin uutta rohkeutta. Saksan antauduttua vuonna 1945 neuvostodiktaattori yritti jälleen sysätä vastuun verilöylystä saksalaisille.

Natsijohtajia vastaan käydyissä niin sanotuissa Nürnbergin oikeudenkäynneissä Neuvostoliitto vaati syyttämään saksalaisia myös siitä, että he olivat antaneet käskyn ampua puolalaisupseerit Katynissa, mutta länsiliittoutuneet luopuivat näistä syytteistä todisteiden puuttuessa.

Lännen ja itäblokin välisen kylmän sodan aikana Neuvostoliitto kielsi edelleen järkähtämättä syyllisyytensä Katynin verilöylyyn.

Kaikki puolalaisten vankien kuulusteluja, kuljetuksia ja likvidointeja koskevat asiakirjat pysyivät salassa Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Venäjän kansa sai kuulla totuuden vasta vuonna 1989.