Välähdykset valaisivat pimeyden italialaisessa vuoristossa. Kello läheni puoltayötä 11. toukokuuta 1944, ja liittoutuneiden sotilaat olivat juuri ampuneet ensimmäiset laukauksensa kohti saksalaisia miehittäjiä, jotka olivat linnoittautuneet vuorella olevaan luostariin. Taistelu Montecassinosta – ja tiestä Roomaan – oli alkanut.
Puolalaissotilaat näkivät leimahdusten lomassa tutun hahmon lähestyvän: se oli takajaloillaan kävelevä ruskeakarhu, joka kantoi etutassuissaan raskaita ammuslaatikkoja. Perille päästyään se laski laatikot sotilastovereidensa eteen, nousi taas takajaloilleen ja ärjyi vihaisesti kohti vuorella olevaa luostaria.
”Yhtäkkiä näimme suuren karhun tulevan metsästä. Se nousi takajaloilleen ja näytti kantavan jotain tassuissaan.” Brittisotilas John Clarke nähtyään Wojtek-karhun vuonna 1944
Tapaus Montecassinosta vuonna 1944 tunnetaan liittoutuneiden sotilaiden kirjallisista kuvauksista: Italiassa taistelevilla puolalaisilla oli mukanaan Wojtekiksi nimetty karhu, joka auttoi heitä luostarin luona käydyssä taistelussa.
Brittisotilas John Clarke kertoi hämmästyksestään kohdatessaan Wojtekin läheisessä Acquafondatan kylässä:
”Yhtäkkiä näimme suuren karhun tulevan metsästä. Se nousi takajaloilleen ja näytti kantavan jotain. Karhu meni tykkien luo ja toi sinne kranaatin. Sitten se palasi metsään ja ilmestyi pian taas uudestaan kantaen uutta kranaattia.”
John Clarke ei nähnyt näkyjä. Wojtek kulki puolalaisen armeijan mukana, ja se oli tullut pitkän matkan osallistumaan Hitlerin ja natsien vastaiseen taisteluun.
Eläimiä sodassa
Norsut olivat eläviä taisteluvaunuja
Norsujen käyttö sodassa mainitaan 500-luvun eaa. intialaisissa teksteissä. Intialaiset käyttivät sotanorsuja taistelukentillä aina 1900-luvulle panssarivaunujen yleistymiseen asti.
Hevoset laukkasivat vihollista päin
Hevoset ovat joutuneet ihmisten sotien uhreiksi aikojen alusta asti. Ensimmäisessä maailmansodassa ratsuväen aika alkoi olla jo ohi – konekiväärit, tykistö ja sairaudet veivät hengen noin kahdeksalta miljoonalta hevoselta.
Koirat taistelivat haarniskoissa
Roomalaiset käyttivät taisteluissa haarniskoihin puettuja molossikoiria. Myöhemmissä sodissa koirat kuljettivat viestejä, ja toisessa maailmansodassa laskuvarjojääkäreillä oli mukanaan koiria, jotka etsivät räjähteitä.
Kyyhkyt toimivat vakoojina
Kirjekyyhkyt ovat kuljettaneet viestejä niin sodassa kuin rauhassa keskiajalta lähtien. Saksalainen apteekkari Julius Neubronner kehitti vuonna 1907 kyyhkyseen kiinnitettävän kameran, ja keksintöä testattiin ensimmäisessä maailmansodassa.
Stalin lähetti vankeja Iraniin
Kun ruskeakarhu Wojtekin syntyi Iranissa Zagrosvuorilla vuoden 1942 alussa natsi-Saksa oli miehittänyt Puolan ja myös sen itäosan, jonka Neuvostoliitto oli vallannut toisen maailmansodan alussa.
Kun Hitler oli 22. kesäkuuta 1941 käynnistänyt massiivisen hyökkäyksen Neuvostoliittoon, Josif Stalin tarvitsi Winston Churchillin ja Britannian apua. Osana uutta liittoa Stalin sopi Puolan Lontoossa olevan pakolaishallituksen kanssa kymmenientuhansien itäpuolalaisten vapauttamisesta Siperian vankileireiltä.
Vapautettujen joukossa oli sotilaita, joiden olisi pitänyt sopimuksen mukaan taistella siitä lähtien puna-armeijan rinnalla. Stalin ei kuitenkaan luottanut puolalaisiin ja lähetti heidät huhtikuussa 1942 Kaspianmeren yli Iraniin, missä puolalaiset sotilaat liittyivät Britannian Lähi-idän joukkoihin.
Kenraali Władysław Andersin johtama Puolan 2. armeijakunta menetti 1 079 miestä Montecassinon taistelussa.
Puolalaiset muodostivat armeijan Iranissa
Hitlerin hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 Stalin liittoutui brittien kanssa. Neuvostoliitto vapautti Siperian vankileireiltä tuhansia puolalaisvankeja, joista muodostettiin omat joukkonsa Lähi-idässä.
Hitler ja Stalin hyökkäsivät vuonna 1939 Puolaan ja jakoivat maan keskenään. Puolan hallitus pakeni Lontooseen, ja Stalin siirsi Itä-Puolasta tuhansia sotilaita ja siviilejä leireille Siperiaan.
Kun Hitler sitten hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941, Stalinilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä yhteistyöhän vanhan vihollisensa Britannian kanssa. Stalin suostui hieman vastahakoisesti brittien vaatimukseen vapauttaa puolalaisvangit.
Suunnitelma oli, että puolalaissotilaat taistelisivat idässä natseja vastaan puna-armeijan rinnalla. Neuvostoliitto pystyi kuitenkin tuskin ruokkimaan edes omaa armeijaansa, joten puolalaiset vietiin Iraniin ja liitettiin brittijoukkoihin.
Vuonna 1943 eri puolalaisyksiköistä muodostettiin niin sanottu Puolan 2. armeijakunta, joka osallistui kenraali Władysław Andersin johdolla hyökkäykseen Italiaan vuonna 1944.
Puolalaisilla oli tärkeä rooli Montecassinon taistelussa, jossa he varmistivat osaltaan liittoutuneiden voiton.
Karhunpojasta tuli maskotti
Huhtikuun lopulla 1942 puolalaisia sotilaita kuljettava kuorma-auto mutkitteli Zagrosvuorten läpi kohti Britannian protektoraattia Palestiinaa. Sotilaat kuuluivat 22. puolalaiskomppaniaan, joka oli osa kenraali Władysław Andersin johtamaa Puolan 2. armeijakuntaa, ja he olivat matkalla brittijoukkojen koulutettavaksi.
Kun puolalaiset pysähtyivät eräänä päivänä tien varteen lepäämään ja syömään, heitä lähestyi laiha iranilaispoika säkkiä kantaen. Poika avasi säkin ja esitteli sen sisällä olevaa nälkiintynyttä karhunpentua.
Poika selitti elekielellä sotilaille, että metsästäjät olivat ampuneet pennun emon. Puolalaissotilaat, jotka olivat itse viruneet siperialaisilla vankileireillä erossa perheestään ja läheisistään, tunsivat myötätuntoa pientä karhuraukkaa ja poikaa kohtaan.
”Leirissä Wojtek yleensä käytti kaiken aikansa ruuan etsimiseen silloin, kun se ei nukkunut.” Puolalainen sotilas Wojtek-karhusta
Pienen tinkimisen jälkeen nälissään oleva poika myöntyi myymään karhunpennun muutamasta kolikosta, suklaasta, linkkuveitsestä ja lihasäilykkeestä.
Sotilaat jatkoivat matkaansa mukanaan karhu, jolle he antoivat nimen Wojtek eli ”iloinen sotilas”. Komppanian vanhin, 46-vuotias Peter Prendys, otti karhun hoiviinsa ja kohteli sitä kuin omaa lastaan. Wojtek sai nukkua Prendysin teltassa, ja sille juotettiin maitoa vodkapullosta.
Wojtekin ostanut pieni ryhmä sotilaita yritti ensin pitää karhun piilossa muulta komppanialta, mutta salailu ei onnistunut pitkään, vaan tieto karvaisesta salamatkustajasta kiiri pian korkea-arvoisimpienkin upseerien korviin. Wojtek oli kuitenkin jo koko komppanian lemmikki, joka toi kovaa kokeneille miehille toivoa ja elämäniloa, ja niinpä se sai jäädä.
Wojtek löysi vakoojan suihkusta
Ajan mittaan Wojtekista tuli kiinteä osa 22. komppaniaa, joka oli majoitettu leiriin Negevin autiomaan laidalle tuolloisessa Palestiinassa.
Karhu jäljitteli ympärillään olevia ihmisiä kävelemällä takajaloillaan, ja sotilaiden suureksi riemuksi se oppi juomaan olutta pullosta. Puolalaiset tunsivat olonsa turvalliseksi rauhallisen Wojtekin seurassa.
”Leirissä Wojtek yleensä käytti kaiken aikansa ruuan etsimiseen silloin, kun se ei nukkunut”, eräs sotilas muisteli sodan jälkeen.
Kun karhu joskus jostakin syystä vihastui, Peter Prendys sai sen aina rauhoittumaan nopeasti. Siksi Wojtek sai yleensä kuljeskella vapaana leirissä, jossa se muun muassa oppi kiipeämään palmupuihin.
Prendys lähetettiin usein viemään varusteita brittien tukikohtiin Syyriaan, Irakiin ja Libanoniin, ja Wojtek kulki mukana matkoilla. Karhu istui yleensä Prendysin kuorma-auton matkustajanistuimella pää ikkunasta ulos työnnettynä.
Wojtek-karhu paini mielellään sotilastovereidensa kanssa.
Leirissä ollessaan Wojtek paini mielellään sotilaiden kanssa. Vaikka karhu painoi jo yli kaksisataa kiloa ja oli takajaloillaan seisoessaan yli 180 senttiä korkea, puolalaisia ei pelottanut möyriä maassa sen kanssa.
Wojtek tuli tunnetuksi myös kepposistaan. Eräänä päivänä se esimerkiksi livisti tiehensä mukanaan pyykkinaru, jolle naispuoliset sotilaat olivat ripustaneet alusvaatteitaan kuivumaan. Eräänä iltana, kun karhu oli juonut olutta ja viinaa komppanian kanssa, se tunkeutui leirin ruokavarastoon ja ahmi sieltä etenkin hilloa ja hedelmiä.
Sotilaat antoivat Wojtekin käydä suihkussa päivittäin leirin pesuteltassa. Eräänä päivänä kesäkuussa 1943 karhu huomasi, että suihkutilan ovi oli auki.
Kun Wojtek meni sisään, se löysi sieltä tuntemattoman miehen, joka huusi kauhusta karhun nähdessään. Meteli hälytti paikalle Wojtekin sotilastoverit, jotka vangitsivat miehen. Tämä osoittautui leirin asevarastoa etsiväksi arabivakoojaksi. Kiitokseksi vakoojan paljastamisesta Wojtek sai runsain mitoin karamelleja ja olutta ja erikoispitkän suihkun.
Karhu kantoi kranaatteja
Joulukuussa 1943 päätettiin, että puolalaisten oli aika lähteä aktiivipalvelukseen. Władysław Andersin 2. puolalaisarmeijakunta lähetettiin Egyptiin, jossa se odotti yhdessä brittiläisten yksiköiden kanssa kuljetusta Välimeren yli Italiaan taistelemaan maan vallanneita natseja vastaan.
Wojtek matkusti Peter Prendysin ja 22. komppanian kanssa Aleksandriaan, jossa se sai vasta viime sekunneilla luvan purjehtia tovereidensa mukana 13. helmikuuta 1944. Koska laivan säännöt kielsivät lemmikkieläimet, Wojtek värvättiin virallisesti puolalaisarmeijan sotilaaksi.
Komppanian tehtävä oli avustaa liittoutuneita hyökkäyksessä Gustav-linjalle, Napolin pohjoispuolen kukkuloilla olevalle puolustuslinjalle, jonne natsit olivat linnoittautuneet. Liittoutuneiden tavoite oli päästä Roomaan ja vapauttaa Italia.
Montecassinon taistelussa toukokuussa 1944 puolalaiset olivat ratkaisevassa roolissa. 1 079 puolalaista 2. armeijakunnasta kuoli vuorella käydyssä taistelussa neljän päivän aikana.
Puolalaisten 22. komppania teetti merkin Wojtekin ja sen sotasaavutusten kunniaksi.
Wojtek auttoi kantamalla tarvikkeita tovereilleen. Kerrotaan, että karhun turkki oli taistelun jälkeen verinen, mutta uskomatonta kyllä sen tukeva ruumis tai iloinen mieli eivät olleet muuten juuri kärsineet taistelun tuoksinassa.
Montecassinon taistelu päättyi liittoutuneiden voittoon, ja siitä tuli Italian sodan käännekohta. Kesäkuussa liittoutuneet valloittivat Rooman, ja huhtikuussa 1945 puolalaiset – mukaan lukien Wojtekin komppania – valtasivat Bolognan saksalaisilta. 8. toukokuuta 1945 natsit antautuivat, ja sota oli ohi.
Puolalaissotilaista moni ei tiennyt mitä tehdä sodan päätyttyä, sillä he eivät uskaltaneet palata Puolaan. Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 Neuvostoliitto oli nimittäin saanut Yhdysvallat ja Britannian hyväksymään, että Puolaan tuli neuvostomielinen hallinto.
Sotasankari päätyi eläintarhaan
Puolalaiset viettivät muutaman leppoisan kuukauden Adrianmeren rannikolla. Siellä Wojtekin polski sotilastovereidensa kanssa lämpimässä Välimeressä säikyttäen muita rantavieraita, kunnes 22. komppanian puolalaiset pääsivät sotaveteraaneina Skotlantiin.
Syyskuussa 1946 Wojtek matkusti sotilastovereidensa mukana laivalla Napolista Glasgow’hun, jossa puolalaisveteraaneja ja karhua juhlittiin sankareina skottien järjestämässä paraatissa. Heidät majoitettiin väliaikaisesti Winfield Campin pakolaisleirille noin 60 kilometriä Edinburghista kaakkoon, ja Wojtek sai siellä oman puumökin.
Sotilaat huolehtivat, että Wojtek sai aina riittävästi ruokaa. Se ei joutunut näkemään nälkää sodassa eikä sodan jälkeen.
Paikallisia virtasi katsomaan karhua, joka nautti saamastaan huomiosta ja vieraiden sille tuomista makupaloista. Erityisesti Wojtek ilahtui palavista savukkeista, joita se tunki suuhunsa ja söi. Puolalaiset opettelivat leirillä englantia, ja vähitellen he integroituivat skotlantilaiseen yhteiskuntaan. Wojtekin aika rakastettuna maskottina ja sotasankarina oli päättymässä.
Karhu vietiin 15. marraskuuta 1947 Winfield Campistä Edinburghin eläintarhaan. Siellä Wojtek eli kuolemaansa asti 2. joulukuuta 1963. Sen huippuhetkiä olivat, kun aiemmat sotilastoverit kävivät katsomassa sitä – ehkä koska puolalaisveteraaneilla oli aina mukanaan olutta ja savukkeita.