Vastarintaa viiniviljelmillä
Kun saksalainen miehittäjä tunkeutui Ranskan viinitilojen ja ravintoloiden viinikellareihin hienoimpien vuosikertaviinien toivossa, viininviljelijät ryhtyivät henkensä kaupalla suojelemaan kansallisaarretta.
Saksan armeija etsi järjestelmällisesti ranskalaisten parhaita
vuosikertaviinejä.
Marsalkka Hermann Göring oli loistavalla tuulella matkatessaan kohti Pariisia heinäkuun 14. päivänä 1940.
Saksa oli miehittänyt koko Pohjois-Ranskan ja Atlantin rannikon, ja Ranska oli antautunut kesäkuun 22. päivänä. Göring oli käskenyt autonkuljettajaansa ajamaan viineistään kuuluisaan pariisilaisravintolaan La Tour d’Argentin.
Saapuessaan ravintolaan Göring huudahti innoissaan:
”Haluan nähdä viinikellarin, ja varsinkin vuoden 1867 viinit!”
Tour d’Argentin 100 000 pullon viinikellari ja varsinkin sen vuosikerta 1867 olivat maailmankuuluja.
Ravintolanjohtaja Gaston Masson vei vieraansa kellariin, mutta ainuttakaan pulloa kuulua vuosikertaa ei löytynyt.
Masson oli ennakoinut tilanteen. Heti Saksan hyökättyä Ranskaan hän oli kerännyt yhteen kellarisaliin 20 000 pulloa varaston parhaita viinejä – myös Göringin himoitsemat kuuluisat vuoden 1867 viinit – ja muurannut ne poikansa kanssa turvaan väliseinän taakse.
Göring oli pettynyt ja vihainen. Hän antoi alaisilleen käskyn pakko-ottaa kaikki viinikellarin 80 000 viinipulloa.
Tuosta tapauksesta alkoi ranskalaisten omaisuuden järjestelmällinen ryövääminen.
Miehittäjän oikeudella Saksa päätti, että ranskalaiset saisivat elää toimeentulon rajamailla, ja kaikki muut elintarvikkeet pakko-otettaisiin – myös ”Ranskan loistavimmat jalokivet”, kuten entinen pääministeri Édouard Daladier hienoja viinejä kutsui.
Läheskään kaikki eivät olleet yhtä kaukoviisaasti varautuneet siihen, että saksalaiset tulevat viemään heidän omaisuutensa.
Kun erään bordeaux’laisen viinitilan omistaja kuuli saksalaisten olevan tulossa hän pani väkensä upottamaan parhaat viininsä linnansa puistossa sijaitsevaan lampeen.
Seuraavana aamuna aamukävelylleen puistoon lähtenyt saksalainen upseeri kohtasi oudon näyn: lammen pinta oli kokonaan pulloista irronneiden etikettien peitossa.
Pétain tuotti pettymyksen
Ranskan viininviljelijät olivat luottaneet Vichyn Ranskan johtajaan marsalkka Philippe Pétainiin, joka viljeli itsekin viiniä ja oli luvannut turvata viinintuottajien aseman.
Pétain teki yhteistyötä Saksan kanssa, ja Ranskan ja Saksan välille solmittiin yksinoikeussopimus viinin viennistä. Aluksi monet viinintuottajat pitivätkin järjestelyä hyvänä, sillä miehityksen vuoksi viinejä ei voitu vapaasti viedä ulkomaille.
Saksalaisten viineistä maksamat hinnat olivat kuitenkin niin alhaisia, ettei niillä pystynyt kattamaan edes tuotantokustannuksia.
Saksalaiset eivät luottaneet ranskalaisiin eivätkä halunneet uskoa viininvalmistusta näille, joten merkittävä osa miehitetyn Ranskan viiniviljelmistä joutui Saksan hallintaan.
Pétain ei kuitenkaan puuttunut asiaan, vaikka saksalaisten otteet kävivät yhä röyhkeämmiksi, ja kaupankäynti muuttui silkaksi rosvoukseksi. Viinintuottajien asenne muuttui.
He alkoivat petkuttaa saksalaisia, vaikka kiinnijääminen saattoi olla kohtalokasta.
Miehitetyn Ranskan viinitiloilla kärsittiin
työvoiman puutteesta.
Kiusaa janoisille saksalaisille
Loiren laakson viinitarhuri Jean-Michel Chevreau ei hyväksynyt viiniensä joutumista saksalaismiehittäjien käsiin.
Saksalaisten vietyä hänen viininsä hän hiipi yöllä tovereineen Amboisen kaupungin rautatieasemalle, jonne viinit oli kuljetettu, ja he laskivat saksalaisten junaan lastaamat tynnyrit tyhjiksi.
Jotkut viininviljelijät täyttivät ”erehdyksessä” tynnyrit osaksi vedellä viinin sijasta tai kaappasivat viinilähetykset vaihtamalla viinilastin määränpään esimerkiksi Hampurista Homburgiksi, joka sijaitsi aivan toisella puolella Saksaa.
Huonot viinivuodet käännettiin saksalaisten tappioksi: Vuonna 1939 Alsacen viinialueella oli satanut koko kesän, ja tuloksena oli surkeaa viiniä.
Kun Hugelin viinitalon piti toimittaa viiniä Saksaan, tarkoitukseen käytettiin kelvotonta vuosikertaa 1939.
Kun saksalaiset pyysivät tiettyä vuosikertaa, viinintuottajat saattoivat vaihtaa etiketit ja toimittaa miehittäjille ala-arvoista viiniä.
Hienostunein huijaus oli kenties kerätä talteen pöly museoiden seinävaatteista ja matoista ja naamioida sen avulla tavalliset uudet viinit kallisarvoisiksi vanhoiksi vuosikertaviineiksi.
Ranskan viinivarastot kuitenkin tyhjenivät vääjäämättömästi vastarinnasta huolimatta.
Lisäksi tuotanto laski huomattavasti, kun viinitilojen työväkeä joutui miehittäjille pakkotyöhön ja saksalaiset vielä pakko-ottivat lähes kaikki Ranskan viinitilojen työhevoset vuonna 1942 viedäkseen ne kuormajuhdiksi itärintamalle.
Kun vielä viiniköynnösten suojaamiseen sieniltä ja kasvitaudeilta käytettävästä kuparisulfaatista tuli pulaa, sato putosi puoleen aikaisemmasta.
Vuonna 1942 Ranskassa tuli pulaa viinistä.
Tuotanto oli pudonnut vuonna 1939 tuotetusta 69 miljoonasta hehtolitrasta 35 miljoonaan hehtolitraan, ja suurin osa siitäkin vähästä vietiin Saksaan raaka-aineeksi.
”Nykyisestä vedenjuonnin määrästä voisi luulla, että täällä ollaan Nooan arkissa vedenpaisumuksen keskellä”, totesi katkera bordeaux’lainen ravintoloitsija, jonka ravintola joutui viinin puutteessa lopettamaan sen myymisen.
Vastarinta pelasti Ranskan arvokkaat aarteet
Pétain yritti liennyttää mielialoja ryhtymällä kampanjoimaan alkoholismia vastaan ja alkoholista pidättäytymisen puolesta. Ensimmäistä kertaa historiassa Ranskassa asetettiin ikäraja alkoholin anniskelulle.
Tosin ikäraja oli vain 14 vuotta, mutta se sai kansan kuohuksiin.
Saksalaisten toimintatavat saivat piintyneimmätkin Pétainin tukijat ryhtymään vastarintaan.
Miehittäjä antoi määräyksen, että viinitilojen, joiden tuotanto ylitti 5 000 hehtolitraa, olisi luovutettava puolet tuotannostaan etanolin valmistamiseen.
Hankkiessaan viiniä teollisuusalkoholin raaka-aineeksi Saksan armeijan nimittämät aluekohtaiset viinikauppiaat eli Weinführerit kaatoivat jokaiseen tynnyriin lasillisen lämmitysöljyä, ettei viiniä voisi juoda.
Näin varmistettiin, että tynnyrit päätyisivät perille eivätkä katoaisi matkalla. Viinien tärveleminen sydämistytti ranskalaiset viininviljelijät lopullisesti.
Ranska vapautui miehittäjistä vuoden 1944 kuluessa, mutta sen viinintuotanto oli kärsinyt pahoin. Satoja tuhansia litroja erinomaisia viinejä oli valunut miehittäjien kurkusta alas tai käytetty teollisuusetanolin valmistamiseen.
Osa arvoviineistä kuitenkin pelastui viininviljelijöiden neuvokkuuden ansiosta.
Miehitystä vastustanut viinintuottaja Jean Hugel on sanonut miehitysvuosien viineistä, että mikäli pääsee maistamaan niitä, ne tulisi nauttia sellaisenaan viinin viljelijää kunnioittaen.