Nürnbergin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa syytettyjen aitiossa istui kahdessa rivissä 21 natsihallinnon johtohahmoa. Oikeudenkäynti oli kestänyt jo kuukausia, ja nyt yhdysvaltalainen syyttäjä esitti yhteenvedon siitä, miksi koko prosessi oli niin tärkeä Saksan tulevaisuuden kannalta.
”Yritämme selvittää asiat Saksan lasten vuoksi, jotta heille jää asiasta selkeä ja tarvittaessa varoituksena toimiva käsitys.” Syyttäjä lisäsi, että tarkoitus oli antaa ”opetus Saksan kansalle”.
Tuomiot julistettiin oikeudenkäynnin 218. päivänä 1. lokakuuta 1946. Ensimmäisenä tuomiotaan kuulemaan nousi Hermann Göring.
”Kansainvälinen sotarikostuomioistuin tuomitsee teidän kuolemaan hirttämällä.”
”Saksalaisten ei saa antaa väistää vastuutaan.” Yhdysvaltojen yleisesikunnan määräys 1945
Seuraavana vuorossa oli ulkoministeri Joachim von Ribbentrop: ”kuolema hirttämällä.” Saksan asevoimien yleisesikunnan (OKW) komentaja Wilhelm Keitel: kuolema. Natsien turvallisuuspalvelun johtaja Ernst Kaltenbrunner: kuolema. Kaikkiaan teloitustuomion sai 12 natsijohtajaa.
Tuomiot pantiin täytäntöön puolen yön jälkeen 16. lokakuuta. Tuomitut – itsemurhan tehnyttä Hermann Göringiä lukuun ottamatta – vietiin Spandaun vankilan liikuntasaliin, jonne oli pystytetty hirttolava. Se tärähteli miesten pudotessa luukusta yksi toisensa perään.
Natsijohtajat poltettiin – kuten miljoonat heidän uhrinsa – ja tuhkat kumottiin Isar-jokeen.
Natsijohtajien teloitus oli vain yksi osa liittoutuneiden suunnitelmaa. Koko Saksan kansan haluttiin kokevan Hitlerin veritekojen seuraukset, ja natsi-ideologia piti kitkeä Saksasta perinpohjaisesti.
Natsismi piti kitkeä kaikkialta
Saapuessaan Saksaan keväällä 1945 liittoutuneet halusivat kaataa Hitlerin, mutta he olivat tulleet myös miehittämään Saksan ja varmistamaan, ettei se enää koskaan uhkaisi maailmanrauhaa. He vaativat maan demilitarisoinnin lisäksi sen totaalista denatsifikaatiota: kaikki natsit ja natsimieliset piti löytää ja heitä piti rangaista.
Hitlerin noustua valtaan vuonna 1933 natsi-ideologiaa oli juurrutettu suureen osaan väestöä koulujen, kulttuuritarjonnan, vapaa-ajan toimintojen ja massiivisen propagandan avulla. Siksi syytettyjen penkille kuuluivat yhdysvaltalaisten mukaan kaikki saksalaiset – kukaan ei ollut syytön, ellei toisin todistettaisi.
”Saksalaisten ei saa antaa väistää vastuutaan”, todettiin Yhdysvaltojen yleisesikunnan määräyksessä muutama päivä miehityksen jälkeen.
Niin kutsuttu Persilschein todisti, ettei Saksan kansalainen ollut tukenut maan natsihallintoa.
Saksalaisilta vaadittiin ”puhtaustodistusta”
Saksalaisilta vaadittiin todistus siitä, etteivät he olleet natsimenneisyyden tahraamia. Elintärkeä todistus oli niin haluttu, että se johti väärennöksiin ja korruptioon.
Heti sodan päätyttyä läntisillä miehitysalueilla asuvien saksalaisten oli puhdistauduttava natsisyytteistä, jos he halusivat esimerkiksi hakea töitä tai ostaa asunnon. Saadakseen todistuksen ”puhtaudestaan” hakijan piti löytää ihmisiä todistamaan tahrattomasta menneisyydestään.
Pappeja, naapureita, työnantajia ja kollegoita pyydettiin vakuuttamaan, että henkilö ei ollut edistänyt aktiivisesti kolmannen valtakunnan natsi-ideologiaa. Tunnettujen natsismin vastustajien todistuksella oli erityistä painoarvoa.
Todistusta kutsuttiin ”Persilscheiniksi” suositun Persil-nimisen puhdistusaineen mukaan. Kun todistajien lausunnot oli kuultu ja hyväksytty, henkilö sai todistuksen puhtoisuudestaan ja siten oikeuden ostaa asunnon tai saada takaisin työpaikkansa, jonka oli menettänyt natsiepäilyjen takia.
Todistuksia tarvittiin kipeästi, ja järjestelmä johti monenlaiseen korruptioon. Ihmiset alkoivat muun muassa lahjoa uskottavia todistajia vaikka tupakka-askilla, ja todistuksia alettiin väärentää.
Natsismin kitkeminen alkoi kaikilla miehitysalueilla – yhdysvaltalaisella, brittiläisellä, ranskalaisella ja neuvostoliittolaisella – kesällä 1945. Natsipuolue NSDAP, Gestapo, SS ja kaikki muut natsiorganisaatiot lakkautettiin. Johtavissa tehtävissä toimineet natsit vangittiin oikeudenkäyntien päättymiseen saakka, ja kaikki natsipuolueen jäsenet menettivät asemansa yhteiskunnassa.
Pelkkä työ julkishallinnossa saattoi johtaa natsiepäilyyn ja siten pidätykseen. Vuoden 1945 loppuun mennessä 160 000 saksalaista oli suljettu internointileireille läntisillä miehitysalueilla, pääasiassa yhdysvaltalaisella, ja yli kaksisataatuhatta ihmistä oli erotettu virastaan.
Erityisesti Yhdysvaltojen miehitysalueella lähes 90 prosenttia koulujen ja yliopistojen opettajista sai potkut, ja heidän tilalleen tuotiin vanhoja opettajia, jotka natsit olivat aikanaan erottaneet. Kattavan henkilöstövaihdon avulla piti varmistaa, että tulevaisuuden nuoret saksalaiset eivät koskaan törmäisi natsi-ideologiaan.
”Prosessin pitää näyttää demokraattiselta, mutta kaiken pitää olla meidän käsissämme.” Myöhemmin DDR:n johtajaksi noussut Walter Ulbricht Itä-Saksasta vuonna 1945
Yhdysvaltalaisten noudattaman yhteisvastuuperiaatteen mukaan kaikkien saksalaisten oli tehtävä tiliä menneisyydestään. Jokaisen täysi-ikäisen oli täytettävä 131 kysymyksen lomake, jonka avulla selvitettiin täyttäjän suhdetta natsismiin.
Kansalaisia pyydettiin esimerkiksi esittämään kronologinen selvitys työstään ja sotilaspalveluksestaan vuodesta 1931 alkaen ja kuvaamaan poliittista aktiivisuuttaan ennen sotaa ja sen aikana.
Yhdysvaltalaiset olivat saaneet haltuunsa NSDAP:n jäsenrekisterin, joten he pystyivät jossain määrin tarkistamaan, valehtelivatko ihmiset. Vastausten perusteella yksittäisten saksalaisten todettiin olevan eriasteisia ”rikollisia”, ”seuraajia” tai ”vapautettuja”.
Huomattaviksi rikollisiksi todettuja uhkasi kuolemantuomio, kun taas ”vapautetut” saattoivat huokaista helpotuksesta ja elää vapaasti yhteiskunnassa.
VIDEO: Yhdysvaltalainen vuoden 1948 viikkokatsaus, joka käsittelee Saksan denatsifikaatiota
Neuvostoliitto toimi ripeämmin
Britannia ja Ranska käyttivät miehitysalueillaan samankaltaisia menetelmiä kuin Yhdysvallat, joskaan eivät yhtä järjestelmällisesti. Ne myös rajasivat varsin nopeasti denatsifikaatioprosessin laajuutta, koska ne pelkäsivät, että liian massiiviset irtisanomiset johtaisivat miehitysalueiden saksalaishallinnon romahdukseen.
Ranskalaisten miehitysaluetta kutsuttiin jopa ”rikollisten eldoradoksi”, koska siellä ihmisten natsitausta jäi helposti huomaamatta.
Tilanne oli aivan toinen Neuvostoliiton miehitysalueella, jossa natsismin tahraamista yhteiskunnan jäsenistä hankkiuduttiin tehokkaasti eroon.
Sodan jälkeen liittoutuneet pakottivat tavalliset saksalaiset kohtaamaan karmean totuuden natsirikoksista.
Neuvostoliiton vyöhykkeellä noin 520 000 entistä natsia menetti asemansa – mukaan lukien noin 80 prosenttia oikeuslaitoksen tuomareista. Neuvostomiehitys tuomitsi kaikkiaan 90 000 saksalaista ”fasisteina” ja sulki heitä muun muassa entiseen Sachsenhausenin keskitysleiriin Berliinin pohjoispuolelle. Leirillä kuoli 12 000 vankia.
Toisaalta Neuvostoliitto ei rankaissut natsipuolueen rivijäseniä, jotka eivät olleet suoraan syyllistyneet rikoksiin. Neuvostoliiton miehitysalueella natsismi haluttiin tuhota nopean yhteiskunnallisen muutoksen avulla, ei yhdysvaltalaisten tapaan hitaalla puhdistusprosessilla.
Yhdysvallat jatkoi Nürnbergin oikeudenkäyntejä yksin vuoteen 1949.
Yhdysvallat jatkoi Nürnbergin prosessia
Neuvostoliitto, Britannia ja Ranska vetäytyivät Nürnbergin sotatuomioistuimesta ensimmäisen natsijohtajien oikeudenkäynnin jälkeen, mutta Yhdysvallat jatkoi oikeudenkäyntejä vuosina 1946–1949.
Lääkärioikeudenkäynti: 23:a saksalaislääkäriä syytettiin osallisuudesta T4-eugeniikkaohjelmaan, ja 7 sai kuolemantuomion.
Milchin oikeudenkäynti: Luftwaffen sotamarsalkka Erhard Milch sai 15 vuotta vankeutta mm. sotavankien käyttämisestä pakkotyössä.
Tuomarioikeudenkäynti: 16 syytetystä tuomarista 8 sai vankeustuomion rotupuhtauslakien edistämisestä ja toteuttamisesta.
Pohlin oikeudenkäynti: Oswald Pohl ja kolme muuta SS-upseeria tuomittiin kuolemaan osallisuudesta juutalaisten joukkotuhontaan keskitysleireillä.
Flickin oikeudenkäynti: Teollisuusmies Friedrich Flick ja kaksi hänen alaistaan saivat vankeustuomion pakkotyön käytöstä.
I.G. Farben -oikeudenkäynti: 13 kemian alan yrityksen I.G. Farbenin johtajaa sai vankeustuomion mm. pakkotyön käytöstä.
Panttivankioikeudenkäynti: Wilhelm List ja 7 muuta kenraalia todettiin syyllisiksi mm. panttivankien teloituksiin Balkanilla. List tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Rotupuhtausoikeudenkäynti: 14:stä syytetystä SS-upseerista 13 tuomittiin osallisuudesta natsien rotupuhtausohjelman toteuttamiseen.
Einsatzgruppen-oikeudenkäynti: 14 itärintaman SS-kuolemanpartioiden jäsentä sai kuolemantuomion ja 8 vankeusrangaistuksen.
Krupp-oikeudenkäynti: 12 teollisuusyritys Kruppin johtajaa sai vankeusrangaistuksen pakkotyön käytöstä ja natsihallinnon sodankäynnin aktiivisesta tukemisesta.
Ministeriöoikeudenkäynti: Joukko ministereitä ja viranhaltijoita tuomittiin 5–25 vuodeksi vankeuteen.
OKW-oikeudenkäynti: Useita OKW:n eli asevoimien yleisesikunnan kenraaleja tuomittiin murhista, kidutuksesta ja karkotuksista miehitetyillä alueilla.
Erimielisyys kasvoi
Liittoutuneiden yhteisymmärrys alkoi pian murentua. Truman, Churchill ja Stalin olivat sopineet kesällä 1945 Potsdamin konferenssissa Saksan demilitarisaation ja denatsifikaation lisäksi myös sen demokratisoinnista.
Se ei kuitenkaan ollut Neuvostoliitolle tärkeää: se piti denatsifikaatiota askeleena kohti kommunistihallintoa.
Berliiniin oli saapunut puna-armeijan kannoilla maanpaossa olleita saksalaisia kommunisteja. Heistä yksi, Walter Ulbricht, luonnehti: ”Prosessin pitää näyttää demokraattiselta, mutta kaiken pitää olla meidän käsissämme.”
Natsipuolueen jäsenet määrättiin sodan jälkeen katumusharjoituksiin – tässä puolueen jäsen puhdistaa juutalaista hautakiveä.
Ulbrichtin ryhmän tehtävänä oli ottaa haltuunsa sodassa kärsineen pääkaupungin keskushallinto.
Klassisen neuvostomallin mukaan Neuvostoliitto teki jo syksyllä 1945 miehitysalueellaan maareformin ja kansallisti 10 000 yksityistä yritystä osana siirtymää kommunistiseen suunnitelmatalouteen.
Yhdysvalloille kommunismin nopea leviäminen itäisessä Saksassa alkoi näyttäytyä uhkana. Suuri osa kansasta selvisi idässä sodan jälkipuinnista paljon vähemmällä kuin lännessä, ja jotta kommunismisympatiat eivät kasvaisi liikaa, vuoden kestäneen tiukan denatsifikaation jälkeen Yhdysvallat muutti linjaansa.
Yksi ensimmäisistä tehtävistä sodan jälkeen Saksassa oli Hitleriin ja natsismiin viittaavien kadunnimien poistaminen.
Denatsifikaatio päättyi kylmään sotaan
Keväällä 1946 Yhdysvallat päätti luovuttaa natsismin kitkemisen pääosin saksalaisten käsiin. Valtavaa materiaalimäärää käsittelemään perustettiin erityisiä tutkintaoikeuksia, joille saapui joinain päivinä arvioitavaksi peräti 40 000 kyselylomaketta.
Väliaikainen yhdysvaltalainen sotilashallinto myöntyi siihen, että saksalaiset keskittyivät ennemmin rehabilitointiin kuin rankaisemiseen. Nyt syytteitä vastaan pystyi puolustautumaan ja voitiin tarkastella saksalaisten ”yksilöllistä vastuuta ja konkreettisia rikkeitä”, kuten yhdysvaltalaisessa kirjoituksessa lokakuussa 1946 mainittiin.
Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton yhteistyö mureni. Kun Yhdysvallat ja Britannia myöhemmin yhdistivät omat miehitysalueensa, Neuvostoliitto piti sitä uhkana ja suurvaltojen välinen konflikti eskaloitui entisestään. Keväällä 1947 erittäin jännitteistä suurvaltapoliittista tilannetta kuvaamaan vakiintui käsite ”kylmä sota”.
Yhdysvallat pyrki tekemään läntisestä Saksasta demokraattisen ja taloudellisesti vakaan myöntämällä sille Marshall-apua. Toiveena oli, että saksalaiset saisivat omin silmin todistaa kapitalismin edut eivätkä siksi tuntisi houkutusta kommunismiin.
Kuilu idän ja lännen välillä kasvoi kasvamistaan, ja vuonna 1949 Saksaan syntyi kaksi valtiota: Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa ja Saksan demokraattinen tasavalta DDR eli Itä-Saksa, jotka olivat molemmat sidoksissa ”omaan” suurvaltaansa.
Tässä vaiheessa Yhdysvallat siirsi lopullisesti kaiken vastuun natsismin kitkemisestä länsisaksalaisille. Uusi valtio ei kuitenkaan ollut halukas kaivelemaan menneisyyttään, ja yksityishenkilöiden tutkimukset pysähtyivät kuin seinään. Monet irtisanotut natsit saivat jopa entiset työpaikkansa takaisin.
Lähes 90 prosenttia natsiajan julkisista työntekijöistä palasi töihin sillä perusteella, että he olivat nyt ”rehabilitoituja”.
Yhdysvaltojen alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna denatsifikaatiosta oli tullut fiasko. Saksan kansan kollektiivinen uudelleenkoulutus jäi tekemättä, mutta politiikasta natsismi saatiin sentään kitkettyä pois.
Koko noin 60 miljoonan saksalaisen väestöstä denatsifikaatio koski suoraan reilua kuutta miljoonaa ihmistä läntisillä alueilla. Neuvostoliiton alueella luku oli alle miljoonan.