Reinhard Heydrich joutui attentaatin kohteeksi
Toukokuun aurinko paahtoi armottomasti raitiovaunupysäkillä Prahan esikaupungissa Liebenissä seisovan Jozef Gabcíkin yllä. 30-vuotias tšekkoslovakialainen oli odottanut kärsimättömästi jo yli tunnin ajan, ja aamupäivän kuumuus sai hien kihoamaan hänen otsalleen.
Helteestä huolimatta hänellä oli sadetakki laskosteltuna käsivarrelleen. Takin alla hän piilotteli brittiläisvalmisteista Sten Gun Mk II FF 209 -konepistoolia.
Oli 27. toukokuuta 1942, ja Gabcíkin tarkoitus oli surmata aseellaan Gestapon päällikkö Reinhard Heydrich. Vihattu natsijohtaja oli hallinnut Saksan miehittämiä Böömiä ja Määriä rautaisella otteella jo lähes vuoden ajan, ja nyt hänen oli määrä kuolla.
Kadun vastakkaisen puolen jalkakäytävällä 28-vuotias Jan Kubiš nojaili rennosti lyhtypylvääseen. Hänellä oli kädessään matkalaukku, jossa oli kaksi pommia. Miehet eivät voineet muuta kuin odottaa.
Ennen pitkää Heydrichin musta Mercedes-avoauto ilmestyisi paikalle, sillä luotettavien tiedustelulähteiden mukaan Heydrich ajaisi tänä aamuna juuri tästä.
Keväällä 1942 Reinhard Tristan Eugen Heydrich oli uransa huipulla natsiorganisaatiossa. Hän oli SS:n organisaation toiseksi ylin upseeri sekä turvallisuuspalvelu SD:n ja salaisen poliisin Gestapon ylin johtaja.
38-vuotias Heydrich oli raivannut tiensä Kolmannen valtakunnan huippuvirkoihin kymmenessä vuodessa. Hän oli käytännössä myös Saksan Tšekkoslovakialta valtaaman Böömin ja Määrin provinsseista perustetun protektoraatin yksinvaltainen käskynhaltija.
Äkkiä kohdettaan odottaneet miehet näkivät valonvälähdyksen: se oli heidän odottamansa merkki kauempana sijainneelta vahtipaikalta, jossa Josef Valciks oli kuluneen tunnin ajan tähyillyt Heydrichin saapumista.
Kello 10.30 alkoi äkkiä tapahtua. Gabcík syöksyi kadun yli Kubišin luo juuri, kun raitiovaunu seisahtui pysäkille päästämään matkustajia ulos.
Sitten musta Mercedes Benz 320 -avoauto ajoi näkyviin. Salaliittolaiset olivat helpottuneita huomatessaan, että autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita kuin Heydrich. Pitkä ja vaalea Heydrich istui rauhallisena auton takapenkillä.
Jyrkkä mutka, jossa Kubiš ja Gabcík odottivat, pakotti kuljettajan hidastamaan vauhtia. Kun auto oli vain kolmen metrin päässä Gabcíkista, tämä heitti sadetakin pois, paljasti aseensa ja painoi liipaisinta. Mitään ei tapahtunut. Gabcíkin taskussa olleet roskat olivat ilmeisesti tukkineet aseen.
Gabcíkin näpelöidessä hermostuneesti asettaan Heydrich käski kuljettajaa pysäyttämään auton. Vähääkään epäröimättä hän nousi autosta, veti esiin oman pistoolinsa ja tähtäsi sillä suoraan Gabcíkia. Hän painoi liipaisinta, mutta kuului vain kilahdus – ase ei ollut ladattu.
Heydrich oli työnarkomaani, joka kuitenkin malttoi välillä myös rentoutua kahden lempiharrastuksensa parissa. Heydrich kuului Saksan miekkailumaajoukkueen tähtiin.
Reinhard Heydrich erotettiin laivastosta
”Vaaleaksi pedoksi” kutsutun Heydrichin tie natsihierarkian huipulle oli alkanut kauan ennen Prahan tapahtumia. Nuori Reinhard Heydrich oli kaavaillut uraa laivastossa, kun hänen suunnitelmansa olivat äkillisesti murskautuneet.
Keväällä 1931 tuolloin 27-vuotiaan saksalaisen laivastoupseerin tulevaisuus oli vaakalaudalla. Hän sulkeutui päiviksi huoneeseensa vanhempiensa kodissa kaakkoissaksalaisessa Hallen kaupungissa valittaen kohtaloaan mielestään kokemansa vääryyden vuoksi.
Eräs nuori nainen oli väittänyt Heydrichin luvanneen avioitua kanssaan. Heydrichin mielestä hänellä ei ollut naista kohtaan mitään velvoitteita, kun hän oli jättänyt tämän nuoren ja natsimielisen Lina von Ostenin vuoksi.
Heydrich joutui laivaston kunniaoikeuden eteen mutta kiisti luvanneensa nuorelle naiselle mitään. Hän käyttäytyi oikeudessa ylimielisesti ja väitti sinnikkäästi naisen valehtelevan.
Oikeus katsoi hänen syyllistyneen ”upseerille ja herrasmiehelle sopimattomaan käytökseen”, ja hänet erotettiin laivastosta. Se särki nuoren luutnantin haaveet laivastourasta kertaheitolla, ja hän tunsi jääneensä tyhjän päälle.
Kotonakin asiat olivat hullusti, mikä masensi nuorta Heydrichia entisestään. Aiemmin hyvin toimeen tullut porvarisperhe oli joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Sairasteleva isä ei pystynyt työskentelemään, ja hänen maineikas konservatorionsa Hallessa oli vaarassa menettää toimilupansa.
Ennenkuulumatonta oli sekin, että perheen äiti joutui tekemään itse kotityöt ja samalla antamaan pianotunteja elättääkseen kolme aikuista lastaan.
Reinhard Heydrich palkattiin SS:ään
Heydrich ja Lina von Osten pohtivat kuukausia kuumeisesti tulevaisuuttaan. Ratkaisun keksi Heydrichin äiti, joka kärsi nähdessään poikansa niin allapäin ja neuvottomana.
Äiti oli kuullut ystävättäreltään, että Saksan natsipuolue etsi sopivaa miestä vapaana olleeseen virkaan Hitlerin vastaperustettuun henkivartiokaartiin Schutzstaffeliin eli SS:ään. Tuossa virassa Heydrich saisi pukeutua tyylikkääseen mustaan SS-univormuun menettämänsä laivastounivormun sijaan.
Heydrich liittyi heti natsipuolueeseen, mikä oli edellytys työhön hakemiselle, ja 14. kesäkuuta, Linan 20-vuotispäivänä, hän matkusti Müncheniin tapaamaan SS-johtajaa Heinrich Himmleriä. Linan mukaan se oli heidän elämänsä häikäisevin hetki.
Himmler otti Heydrichin vastaan pienellä siipikarjatilallaan Münchenin laitamilla ja vaikuttui välittömästi pitkän, vaalean miehen ”arjalaisuudesta”.
Hän antoi innokkaalle hakijalle tehtävän ja viisitoista minuuttia sen ratkaisemiseen: Heydrichin piti kertoa, miten puolueen tuleva tiedustelupalvelu tulisi hänen mielestään organisoida.
Vasta tuolloin Heydrichille selvisi, mistä hänen hakemassaan paikassa oli kysymys. Hän heittäytyi tehtäväänsä innolla ja hyödynsi kokemustaan laivastosta ja niistä tiedustelumenetelmistä, joista hän oli lukenut rakastamistaan brittiläisistä vakoilujännäreistä.
Tulos miellytti Himmleriä: ”Hyvä, paikka on teidän”, 30-vuotias SS-päällikkö totesi lyhyesti. Miehet sopivat aluksi 120 markan kuukausipalkasta.
Reinhard Heydrich keräsi tietoja kaikista natsijohtajista
Tuolloin 1930-luvun alussa puolueessa käytiin vakavia sisäisiä valtakamppailuja, ja Heydrich ymmärsi pian, että hän voisi hyödyntää kiistoja omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.
Vaatimattomassa konttorissaan puolueen päämajassa Münchenissä, jossa hän aluksi joutui jakamaan kirjoituskoneenkin toisen työntekijän kanssa, hän keräsi väsymättä hyödyllisiä tietoja niin natsipuolueen vankkumattomista kannattajista kuin vihollisistakin.
Aluksi Heydrichin keräämät tiedot mahtuivat sikarirasiaan muutamalle paperilappuselle, mutta kolmen vuoden kuluttua hänellä oli laaja ja hyvin hoidettu tietoarkisto.
Vuoteen 1934 mennessä Heydrich tunsi natsiorganisaation paremmin kuin kukaan muu. Hän tiesi ikäviä henkilökohtaisia asioita Hitlerin nuoruudesta.
Hän tiesi Goebbelsin naisseikkailuista, Göringin morfiinin käytöstä ja Himmlerin vatsakrampeista, joita tämä yritti peitellä säilyttääkseen imagonsa haavoittumattomana ja voimakkaana arjalaisena.
Heydrichin hallussa oli monista tärkeistä henkilöistä häpeällisiä tietoja, joita hän voisi tarpeen tullen myöhemmin hyödyntää. Ensimmäisen kerran Heydrichin kortiston tiedot osoittautuivat hyödyllisiksi pian Hitlerin päästyä valtaan vuonna 1933.
Silloin Heydrichin johtama turvallisuuspalvelu SD (Sicherheitsdienst) perusti natsien ensimmäisen keskitysleirin Dachauhin, minne aluksi suljettiin kommunisteja, sosialisteja, intellektuelleja ja vaarallisina pidettyjä taiteilijoita.
Reinhard Heydrich antoi opinnäytteen
Tunnustukseksi saavutuksistaan Heydrich ylennettiin huhtikuussa 1934 SD:n johtajasta myös salaisen poliisin Gestapon johtoon. Myöhemmin samana vuonna hän ansaitsi kannuksensa niin sanotun pitkien puukkojen yön yhteydessä, kun Hitler päätti ”puhdistaa” omat SA-joukkonsa.
Hitler oli alkanut pitää ruskeapaitaisia kaduilla rähinöiviä SA-joukkoja riippakivenä ja mahdollisena uhkana omalle vallalleen.
Heydrich riensi heti hätiin: jo tuhansista korteista koostuvasta arkistostaan hän kokosi nopeasti listan SA-johtajista, joiden eliminoiminen olisi kannattavinta.
Hitler ja Himmler valitsivat pääasialliset kohteet, mutta myös Heydrich allekirjoitti teloitusmääräyksiä. Kaikkiaan 89 henkilöä tapettiin 30. kesäkuuta ja 2. heinäkuuta välisenä aikana, kaikki ilman oikeudenkäyntiä.
Teloitettujen joukossa oli natsipuolueen entinen johtaja Gregor Strasser, joka vietiin Gestapon päämajaan Berliiniin ja ammuttiin Heydrichin silmien edessä.
Muut vangit kuulivat Gestapon päällikön huutavan: ”Eikö hän ole vielä kuollut? Antakaa sen sian vuotaa kuiviin!” Näillä sanoilla Heydrich jätti entisen puoluetoverinsa kuolettavasti haavoittuneena vankilan kellarin selliin kuolemaan.
SS-johtaja Heinrich Himmler pelkäsi älykästä ja viekasta alaistaan, mutta Heydrichin tiedustelutoiminta ja ideat olivat natseille korvaamattoman arvokkaita.
Reinhard Heydrich oli peloton ja yksinäinen
Tapahtuma kuvasi hyvin Heydrichia, joka ei luonut uraansa henkilökohtaisia suhteita solmimalla. Sen sijaan hän raivasi tiensä huipulle keräämällä ahkerasti tietoa kaikesta ja kaikista.
Hän piti huolen siitä, että hän oli aina askelen edellä, etenkin Himmleriä. Hän yllätti tämän jatkuvasti veitsenterävillä ja hyvin valmistelluilla argumenteillaan niin, että mahtavalla SS-johtajalla ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin nöyrtyä alaisensa ohjeisiin.
”Heydrich on epäilemättä paljon Himmleriä etevämpi. Hän on siitä selvästi itse tietoinen, ja hänen etevyytensä tulee ilmi hänen taidokkaissa raporteissaan. Himmler ei yksinkertaisesti pärjää hänelle”, huomautti Himmlerin hieroja, jolla oli usein mahdollisuus tarkkailla noita kahta miestä läheltä.
Heydrich halusi johdonmukaisesti teititellä Himmleriä, sillä hän uskoi tuttavallisen sinuttelun vievän häneltä sen etulyöntiaseman, jonka hän oli onnistunut saamaan esimieheensä nähden.
Heydrichin etevät raportit saivat Himmlerin joskus suorastaan raivon partaalle. Silkasta kateudesta hän saattoi tarttua puhelimeen ja käskeä jonkun alaisensa kertomaan Heydrichille, että tämän huolella työstämiä esityksiä ei missään tapauksessa voitaisi toteuttaa.
Monesti hän puolusteli määräystään väittämällä sitä Führerin tahdoksi.
Heydrich suunnitteli holokaustin
Jopa SS:n ylin johtaja, Heinrich Himmler, vältti siis avointa välienselvittelyä lähimmän alaisensa kanssa, ja Heydrichin omat alaiset pelkäsivät tätä vieläkin enemmän. Hän toimi kylmän harkitsevasti ja määrätietoisesti, ja hänellä oli selvä tavoite: toteuttaa Führerin visio mahtavasta arjalaisesta valtakunnasta.
Heydrich oli holokaustin pääarkkitehteja. 1930-luvun lopulla hän tuli siihen tulokseen, että Suur-Saksan syntymisen edellytys oli Euroopan juutalaisten raivaaminen pois tieltä.
Oli sama, karkotettiinko heidät Madagaskariin tai Siperiaan, ammuttaisiin tai kaasutettaisiin hengiltä – kaikkia näitä vaihtoehtoja Heydrich oli pohtinut. Tärkeintä oli se, että tuho toteutettaisiin mahdollisimman tehokkaasti.
Heydrich pohti pitkään juutalaisten hävittämisen käytännön ongelmia, kunnes lopulta tammikuussa 1942 hänellä oli esittää ”lopullinen ratkaisu” juutalaiskysymykseen natsivirkamiesten kokouksessa, niin sanotussa Wannseen konferenssissa.
Hetki oli Heydrichin natsiuran merkittävin. Hän oli tehnyt läksynsä huolellisesti. Euroopan juutalaisten määrä oli arvioitu, ja keskitysleirit odottivat.
Rautatieverkosto toimi loistavasti ja Zyklon-B-myrkkykaasu oli osoittautunut tehokkaaksi. Tarvittiin enää Hitlerin ja Himmlerin hyväksyntä, ja tuho saattoi alkaa.
Vuonna 1941 natsijohto laati suunnitelman juutalaisten tuhoamiseksi. Heydrich teki suunnitelman pohjatyöt ja mm. arvioi Euroopan juutalaisten määräksi 11 miljoonaa.
Reinhard Heydrich hallitsi Prahaa julmasti
Hitler oli lisäksi valinnut Heydrichin johtamaan Böömin ja Määrin protektoraattia. Böömin mittavan aseteollisuuden vuoksi alue oli Hitlerille erittäin tärkeä, ja Heydrichin edeltäjä oli lähetetty sairauslomalle liian löyhäkätisen hallinnon vuoksi.
Heydrich tarttui tehtäväänsä määrätietoisesti. Alaisilleen pitämässään virkaanastujaispuheessaan hän selitti, että tšekit voitiin karkeasti jakaa kahteen ryhmään: toinen puoli voitaisiin saksalaistaa, kun taas toinen puoli voitaisiin hänen puolestaan karkottaa Siperiaan, kunhan Neuvostoliitto olisi ensin liitetty Saksaan.
Erottaakseen ”hyvät” tšekit ”huonoista” Heydrich hallitsi protektoraattiaan laskelmoivasti piiskalla ja porkkanoilla.
Hän julisti välittömästi poikkeustilan ja iski ankarasti hyvin järjestäytyneeseen vastarintaliikkeeseen: 404 ihmistä teloitettiin, ja yli neljätuhatta vietiin Gestapon kidutuskammioihin samalla, kun Prahan juutalaisten siirrot aloitettiin.
Tšekkoslovakian pääministeri pidätettiin muutama tunti Heydrichin saapumisen jälkeen, ja viikon kuluessa ministeri oli saatettu oikeuteen ja tuomittu kuolemaan yhteistyöstä brittien kanssa.
Hiljentääkseen kansan protestit Heydrich korotti säännösteltyjä ruoka-annoksia, perusti soppakeittiöitä köyhille, helpotti tupakan saantia ja aloitti kansan vihaamien mustan pörssin kauppiaiden tehojahdin.
Uusi valtionjohtaja otti vastaan työläisten edustajia Hradcanyn linnassa Prahassa, puhutteli heitä ”tovereiksi” ja suhtautui myönteisesti heidän vaatimuksiinsa.
Peloton vallankäyttäjä
Taktiikka toimi: kansan protestit laimenivat, ja vastarintaliike mureni kuukausien mittaan. Sen johtajat eliminoitiin, eivätkä ihmiset enää uskaltaneet tukea sitä.
Menestyksekkään alun jälkeen Heydrich asettui perheineen asumaan Panenské Brežanyn linnaan Prahan pohjoispuolelle.
Hän eli siellä mukavaa elämää tšekkien saksalaisena herrana, ja kahdesti viikossa hän matkusti Berliiniin hoitamaan velvollisuuksiaan valtakunnan turvallisuuspalvelun ylimpänä päällikkönä.
Ylpeänä, arvonsa tuntevana ja tšekkialamaistensa kunnioitukseen luottavana Heydrich liikkui Prahassa aina ilman henkivartijoita. Kuten hän itse järkeili: ”Miksi minun tšekkini minut ampuisivat?”
Natsi-ideologian mukainen malliperhe: vaimo Lina ja lapset Silke, Heider ja Klaus.
Kuolema Prahassa
Kun Heydrich toukokuussa 1942 nousi virka-autostaan prahalaisessa kadunkulmassa ja tähtäsi pistoolillaan tšekkiläistä Josef Gabcíkia, keskitysleirien kaasukammiot oli juuri otettu käyttöön ja Hitlerin unelma ”rotupuhtaasta” mahtivaltakunnasta näytti toteutuvan hyvää vauhtia.
Heydrich ei kuitenkaan koskaan nähnyt Kolmannen valtakunnan lopullista kohtaloa. Kun hän painoi lataamattoman pistoolinsa liipaisimen pohjaan, Gabcíkin toveri Jan Kubiš heitti toisen pommeistaan kohti mustaa Mercedestä.
Heitto jäi lyhyeksi, ja pommi räjähti lähellä auton oikeaa takarengasta, mutta se näytti kuitenkin tekevän tehtävänsä: räjähdyksen autosta irrottamat metallinsirpaleet upposivat Heydrichin selkään.
Haavoittuneen Heydrichin kerrotaan vielä lähteneen salamurhaajien perään, mutta pian hän lysähti kadulle. Hänet saatiin kuljetettua nopeasti läheiseen Bulovkan sairaalaan, mutta pelastusyrityksistä huolimatta hän vajosi lopulta koomaan.
Heydrich kuoli seitsemän päivän päästä verenmyrkytykseen, joka johtui todennäköisesti haavoihin metallinsirpaleiden mukana joutuneista likaisista autonpenkin täytteistä.
8-vuotias Klaus ja 7-vuotias Heider Heydrich isänsä valtiollisissa hautajaisissa. Klaus kuoli seuraavana vuonna auto-onnettomuudessa, Heider kuoli heinäkuussa 2007.