Noin 3 000 ihmistä oli ahtautunut Münchenin Bürgerbräukelleriin, kun Baijerin osavaltion valtionkomissaari Gustav von Kahr puhui siellä illalla 8. marraskuuta 1923.
Osallistujien joukossa oli 34-vuotias Adolf Hitler, jota ympäröi joukko hänen läheisimpiä puoluetovereitaan NSDAP:sta. He kaikki olivat valmiita vallankaappaukseen, jonka avulla he anastaisivat vallan Baijerin lisäksi koko Saksassa.
Välttääkseen huomiota Hitler nojasi oluttuoppi kädessään oluttuvan pääsalin pylvästä vasten.
"Münchenissä kukaan ei epäilisi miestä, jonka nenä on kaljatuopissa", eräs puoluetoveri selitti myöhemmin.
Kello 20.30 Hitler otti viimeisen kulauksen oluestaan. Sitten hän paiskasi tuopin lattiaan ja työntyi väkijoukon läpi kohti puhujakoroketta vetäen esiin Browning-pistoolinsa. Viiden askeleen päässä korokkeesta hän kiipesi tuolille ja ampui laukauksen kattoon.
"Kansallinen vallankumous on alkanut!" hän karjui.
Hitlerin oluttupakaappaus oli kirjaimellisesti ammuttu alkuun. Münchenin kaduilla vuodatettiin verta, mutta Hitler tajusi pian, että hänen laajamittainen kansannousunsa päättyisi epäonnistumiseen.
Kansallissosialistit halusivat vallata Münchenin
Hitler ja hänen salaliittolaisensa pyrkivät saamaan äärioikeiston tukikohdan Münchenin täysin hallintaansa. Kaupungin poliittiset johtajat oli määrä panna liekaan ja tärkeät kohteet ottaa haltuun.
Vallankaappausyritys alkoi oluttuvassa
8. marraskuuta illalla: Hitler ja hänen kaverinsa aloittivat vallankaappauksen piirittämällä Bürgerbräukellerin, jossa Baijerin vaikutusvaltaiset miehet oleskelivat. Heidät piti taivutella tukemaan Hitleriä uutena valtionpäämiehenä.
Hitlerin miehet lähtevät kaduille
Samana iltana: Kapteeni Ernst Röhm oli kerännyt Löwenbräukelleriin 2 000 miestä. Heidän olisi vallattava useita kohteita saadakseen Münchenin haltuunsa. Röhm ja sata miestä valtasivat sotaministeriön ampumatta laukaustakaan.
Aseryöstö kasarmilta epäonnistui
Marraskuun 9. päivän yö: Röhm lähetti 400 miehen Oberland-joukon Oberwiesenfeldin pioneerijoukkojen kasarmille. Heidän tehtävänään oli varastaa aseita ennen Münchenin päärautatieaseman valtaamista. Kekseliäs kapteeni Oskar Cantzler huijasi miehiä ja telkesi joukkion kasarmiin.
Verilöyly lopetti kapinan
9. marraskuuta: Yölliset toimet Bürgerbräukellerissa olivat epäonnistuneet. Hitler marssi nyt 2 000 miehen kanssa Ludwigsbrücken sillan yli toivoen voivansa kukistaa viranomaiset. Poliisi ampui kuitenkin kovilla ja pysäytti natsit, kun he saapuivat Odeonsplatzille. Vallankaappaus torjuttiin.
Hitler uhkasi panttivankejaan
Neljä kuorma-autoa pysähtyi pysähtynyt oluttuvan eteen vain pari minuuttia ennen kuin Hitler ampui laukauksensa Bürgerbräukellerissa. Tapahtuman turvallisuudesta huolehtinut kourallinen poliiseja joutui vain katsomaan vaiti, kun noin sata univormupukuista miestä hyppäsi autoista ulos ja uhkasi heitä konepistooleilla ja pistimillä.
Alle minuutissa Stoßtrupp-Hitlerin ja Sturmabteilungin (SA) miehet eli NSDAP-puolueen sotilaat olivat asemissa rakennuksen kaikkien uloskäyntien edessä.
Jopa ikkunoita vartioitiin ennen kuin Hermann Göring marssi miekka kohotettuna oluttupaan. Hänen takanaan seurasi ryhmä miehiä, joka asetti raskaan konekiväärin oluttuvan aulaan.
Bürgerbräukellerin saarto oli Hitlerille merkki siitä, että hänen pitäisi tarttua toimeen ja julistaa vallankumouksen puhjenneen.
"Baijerin ja Berliinin hallitukset on syrjäytetty", Hitler julisti.
Lyhyen huudahduksensa jälkeen hän käski Baijerin vaikutusvaltaisen triumviraatin – valtakunnankomissaari Gustav von Kahrin, Reichswehrin komentaja Otto von Lossowin ja poliisipäällikkö Hans von Seißerin – seurata häntä ensimmäiseen kerrokseen.
Hitlerin sotilaisiin oluttupavallankaappauksessa kuului nuori Heinrich Himmler.
"Kukaan ei poistu tästä huoneesta elävänä ilman lupaani", Hitler sanoi baijerilaisille johtajille.
Kolme SA-miestä kivääreineen ja käsikranaatteineen seisoi vieressä Hitlerin hahmotellessa suunnitelmiaan: Saksaan perustettaisiin uusi hallitus, jonka johdossa hän itse olisi. Sotasankari Erich Ludendorffista tulisi armeijan ylipäällikkö, ja hän johtaisi marssia Berliiniin ottaakseen pääkaupungin hallintaansa.
Kahr saisi jatkaa Baijerin kenraalikomissaarina, kun taas Lossowista tulisi puolustusministeri ja Seißeristä poliisiministeri.
Hitler odotti panttivankiensa hyväksyvän ehdot ja ilmoittavan julkisesti tukevansa Weimarin tasavallan hallituksen kaatamista ja hänen asettamistaan valtionpäämieheksi.
"Tiedän, että tämä askel on herroille vaikea, mutta se on otettava", Hitler selittää.
Hän ei kuitenkaan antanut vangeilleen vaihtoehtoja:
"Jos kaikki menee pieleen, minulla on aseessani neljä luotia – kolme kumppaneilleni, jos he pettävät minut, ja viimeinen luoti itselleni."
Kenraali asteli oluttupaan
Hitler jätti vangit toiseen kerrokseen pureskelemaan vaatimuksiaan ja laskeutui portaita alas saliin, jossa oli levoton tunnelma.
Valtaosa siellä olevista ihmisistä oli oikeistolaisia ja halusi [Weimarin tasavallan] (https://historienet.dk/samfund/weimarrepublikken-et-demokratisk-eksperiment-taet-paa-at-lykkes) hajoavan, mutta heidän oli vaikea ymmärtää, mitä heidän silmiensä edessä todella tapahtui. Hitler joutui jälleen kerran ampumaan kattoon rauhoittaakseen hälinää.
"Huomenna Saksassa on joko saksalainen kansallinen hallitus tai me olemme kuolleet!" Hitler jyrisi ja ilmoitti, että hänen uusi väliaikainen hallituksensa "aloittaa marssin kohti synnin Baabelia, Berliiniä, pelastaakseen Saksan kansan".
Hitlerin sanat nostattivat hurraahuutoja, ja palattuaan Kahrin, Lossowin ja Seißerin luokse hän kysyi heiltä, "kuulitteko te aplodit salissa?". Kolmikko epäröi vielä Hitlerin tukemista, mutta he muuttivat mielensä, kun ovi aukesi ja kenraali Ludendorff astui sisään.
[Ensimmäisen maailmansodan] sotasankari (https://historienet.dk/krig/1-verdenskrig) oli keskustellut Hitlerin kanssa Weimarin tasavallan kukistamisesta, mutta – kuten Ludendorff myöhemmin väitti – hänelle esiteltiin vasta nyt Hitlerin virkajako.
Hän tuki tilanteessa yksiselitteisesti Hitleriä ja pyysi Kahria, Lossowia ja Seißeriä tekemään yhteistyötä ja auttamaan "suuren nationalistisen kansanliikkeen" luomisessa.
Kenraali Ludendorffin arvovalta sai kolmikon seuraamaan häntä ja Hitleriä takaisin saliin, jossa he ilmoittivat virallisesti tukevansa uutta hallitusta. Sali täyttyy äänekkäistä "Heil Hitler" -huudoista, kun valtakunnan uusi itseoikeutettu johtaja lupasi yleisölle "suuren ja mahtavan Saksan".
Suunnitelmat murenevat
Baijerin johtajien tukemat vallankaappaajat lähettivät viestin SA-miehille, jotka olivat kokoontuneet kaupungin toiseen oluttupaan. Kapteeni Ernst Röhm lähetti sieltä 2 000 miestä kaduille varmistamaan useiden strategisten kohteiden hallinnan Münchenissä.
Lukuisat univormuihin pukeutuneista kapinallisista hakivat kiväärit ja pistimet piilopaikoistaan kaupungilta, ja Röhmin johtaman ryhmän ei tarvinnut kuin uhkailla aseillaan vallatakseen Baijerin sotaministeriön.
Ministeriön valtaaminen jäi kuitenkin illan ainoaksi ilonaiheeksi. 400 miestä niin sanotusta Oberland-yksiköstä epäonnistui surkeasti, kun he yrittivät varastaa aseita pioneerijoukkojen kasarmilta päärautatieaseman lähellä. Päivystävä upseeri huijasi miehet harjoitusrakennukseen ja telkesi heidät sisään.
Hitler kuuli kasarmin kommelluksesta, ja hän ryntäsi sinne suostuttelemaan upseeria vapauttamaan vangit ja antamaan heille aseet. Mutta sillä kerralla Hitlerin puhelahjat eivät riittäneet.
”Ihmisiä lakosi ja kiemurteli tuskissaan kaikkialla, kuolleina tai haavoittuneina." SA-johtaja Joseph Berchtold oluttupavallankaappauksessa sattuneesta kahakasta.
Vallankaappausjohtaja palasi Bürgerbräukelleriin, missä häntä odotti toinen ikävä yllätys. Ludendorff oli antanut Kahrin, Lossowin ja Seißerin poistua olutravintolasta vastineeksi siitä, että he lupasivat tavata hänet myöhemmin samana iltana sotaministeriössä koordinoidakseen marssia kohti Berliiniä.
Kolmikon katoaminen ei miellyttänyt Hitleriä, ja hänen paha aavistuksensa toteutui myöhemmin. Kahr, Lossow ja Seißer peruivat tuki-ilmoituksensa ennen kuin 8. marraskuuta ehti päättyä keskiyöllä.
Valtionkomissaari Kahr jopa ilmoitti, että NSDAP ja muut puolisotilaalliset järjestöt, jotka kuuluivat niin kutsuttuun Kampfbundiin, kiellettiin välittömästi.
Hitler yllätettiin pahan kerran. Hänellä oli silti vielä viimeinen toivonkipinä – mielenosoituskulkue, joka yllyttäisi müncheniläisiä kapinaan.
Kaupungissa puhkesi tulitaisteluja
Hitler ja Ludendorff lähtivät Bürgerbräukellerista 9. marraskuuta puoliltapäivin, ja heitä seurasi 2 000 kiihkeää kannattajaa. Suurin osa oli juuri kiellettyjen Kampfbund-ryhmien miehiä.
Kahr, Lossow ja Seißer olivat kuitenkin lähettäneet paikallisen poliisin kaduille estämään Hitlerin pyrkimykset. Heti NSDAP:n johtajan ja miestensä saapuessa Isar-joen ylittävälle Ludwigsbrücken sillalle heitä vastaan asettui vahva poliisiketju.
Göring kuitenkin pelotteli poliiseja uhkaamalla tappaa kaikki panttivangit, kuten toimittajat ja poliittiset vastustajat, jotka olivat edelleen lukittuna oluttupaan heidän takanaan.
Hitlerin ryhmä marssi riemuissaan sillan yli ja Münchenin vanhan kaupungin läpi, mutta miesten lähestyessä Odeonsplatzia kaupungin suuressa renessanssipuutarhassa uusi noin sadan miehen poliisiryhmä tukki heidän tiensä.
Hitlerin miehet uhkasivat poliiseja kivääreillä, pistooleilla ja pistimillä, ja tilanne jännittyi äärimmilleen, kun poliisiluutnantti Michael von Godin määräsi marssin hajotettavaksi.
"Yhtäkkiä yksi Hitlerin kannattaja, joka seisoi askeleen verran vasemmalla puolellani, yritti ampua pistoolillaan minua päähän. Laukaus meni ohi ja tappoi kersantti Hollwegin takanani. Mieheni avasivat tulen jo ennen kuin ehdin antaa mitään käskyä", Godin kertoi myöhemmin.
Epäonnistuneella vallankaappauksella – johon kuului myöhemmin kuuluisaksi noussut "verilippu" – oli merkittävä rooli natsien propagandassa.
Luoteja lenteli sinne tänne, ja aukio kaikuu huudoista ja kiljahduksista. Monet kapinalliset pakenivat sekasorrossa.
"”Ihmisiä lakosi ja kiemurteli tuskissaan kaikkialla, kuolleina tai haavoittuneina, kun kiväärit kylvivät yhä kuolemaa pakenevan väkijoukon keskellä", SA:n johtaja Joseph Berchtold sanoi taistelujen jälkeen. Niissä kuoli 16 Hitlerin kannattajaa ja neljä poliisia.
Monien haavoittuneiden joukossa olivat Göring ja Hitler. SA-päällikkö sai luodit reiteen ja nivusiin, ja Hitler kaatui maahan niin, että hänen olkapäänsä meni sijoiltaan.
Lossow kertoi kello 15.00 Kahrille viimeisen vuorokauden väkivaltaisista tapahtumista:
"Teidän ylhäisyytenne, Ludendorffin ja Hitlerin vallankaappaus on kukistettu."
Vallankaappaajat pääsivät vähällä
Hitler päätyi telkien taakse
Hitleriä syytettiin maanpetoksesta ja häntä uhkasi elinkautinen tuomio, mutta hänet tuomittiin viideksi vuodeksi eräänlaiseen arestiin, joka oli rikosoikeusjärjestelmän lievin vapaudenriiston muoto. Hän istui vain kymmenen kuukautta valoisassa selliosastossa, josta oli kaunis näköala.
Ludendorff vapautettiin
Tuomioistuin päätti vapauttaa kenraali Ludendorffin kokonaan syytteistä, sillä tämä kertoi olleensa tietämätön vallankaappauksesta, kun hänet kutsuttiin Bürgerbräukelleriin. Muutkin syytetyt käyttivät samaa selitystä, mutta he eivät välttyneet rangaistukselta.
Röhm pääsi pian vapaaksi
Ernst Röhm tuomittiin osallisuudesta maanpetokseen, mutta hän selvisi 15 kuukauden vankeustuomiolla. Käytännössä hän istui vain viisi kuukautta tutkintavankeudessa. Röhmistä tuli SA:n johtaja, ja hänet tapettiin "pitkien puukkojen yönä".
Göring pakeni Itävaltaan
Hermann Göring onnistui pakenemaan Itävaltaan haavoituttuaan taistelussa poliisin kanssa. Göring armahdettiin vuonna 1927, ja hän palasi Saksaan, jossa hänestä tuli Hitlerin tärkeä mies uudelleen muodostetussa NSDAP:ssa.
Vallankaappausyritys kasvatti Hitlerin suosiota
Suurin osa vallankaappauksen juonittelijoista pidätettiin muutaman päivän kuluessa, ja heidät tuotiin helmikuussa 1924 oikeuteen syytettynä maanpetoksesta tai osallisuudesta maanpetokseen.
Hitler onnistui kuitenkin välttämään ankaran tuomion puhetaitojensa ansiosta. Oikeudenkäynnin jälkeen hänestä tuli jopa oikeiston marttyyri, jota kansallismieliset kunnioittivat Saksan kaikissa kolkissa tunnettuna hahmona.
Hänen suosionsa on "vain kasvanut", todettiin Baijerin poliisin raportissa. Kukaan ei oivaltanut tätä paremmin kuin Hitler itse. Vuonna 1925 hän oli jälleen vapaa mies ja saattoi nousta NSDAP:n johtajaksi, joka voitiin muodostaa uudelleen.
"Epäonnistunut vallankaappaus oli ehkä elämäni suurin onnenpotku", Hitler julisti vuonna 1933, kun hän nousi valtaan Saksassa – tällä kertaa demokraattisesti.