Hermann Göringin tuomiossa sanottiin, että ”hänen syyllisyytensä laajuus on omaa luokkaansa”. Göring oli muun muassa Gestapon johtaja ja vastuussa juutalaisten ja muiden ”alempiarvoisten” kansojen vainosta.

Nürnbergin oikeudenkäynti: Göring viihtyi parrasvaloissa

Marraskuussa 1945 Nürnbergin oikeussaliin marssitettiin parikymmentä natsijohtajaa vastaamaan teoistaan. Heidän joukossaan oli Hermann Göring, jolla oli miljoonien ihmisten henki tunnollaan. Hän näytti nauttivan hetkistään parrasvaloissa.

maanantai 22. lokakuuta 2018 teksti Else Christensen

Hermann Göringin Mercedes- Benz kiisi Itävallan Alppien mutkaisilla teillä. 

Valtakunnanmarsalkka istui autonsa luodinkestävien ikkunoiden suojissa pukeutuneena hopeanharmaaseen univormuun, jota koristivat arvokkaat kunniamerkit. 

Hänen autoaan seurasi pitkä jono ilmavoimien kuorma-autoja.

Voit nimittäin saada suositun action-kameran Tieteen Kuvalehti HISTORIAN kanssa

Oli toukokuun 7. päivä vuonna 1945. Saksa oli sodan jäljiltä raunioina, ja maassa nähtiin nälkää. 

Hitler oli tehnyt itsemurhan ja natsihallinto hajonnut. Göring, Hitlerin pitkäaikainen oikea käsi uskoi, että nyt oli hänen vuoronsa astua esiin. 

Hän tiesi, että Saksan häviö oli väistämätön, ja oli siksi ottanut yhteyttä liittoutuneiden ylipäällikköön Dwight D. Eisenhoweriin neuvotellakseen sodan lopettamisesta. 

Nyt hän oli matkalla Zell am Seehen Fischhornin linnaan tapaamaan Eisenhoweria.

Göringin matka katkesi kuitenkin jo ennen tapaamista. Yhdysvaltalainen prikaatikenraali Robert I. Stack pysäytti hänen saattueensa 36. jalkaväki­divisioo­nan sotilaiden kanssa. 

Stack tervehti Göringiä pidättyväisesti ja viittasi häntä astumaan autosta. Göringiä saattaneet sotilaat katsoivat hämmentyneinä, kun heidän komentajansa ohjattiin yhdysvaltalaisten ajoneuvoon. Stackin adjutantti totesi heille:

”Teidän valtakunnanmarsalkkanne on mennyttä.”

Seuraavina päivinä asiat eivät sujuneet lainkaan niin kuin Göring oli ajatellut. Kuvitelmissaan hän oli yhä vaikutusvaltainen valtakunnanmarsalkka, ilmavoimien komentaja ja Hitlerin entinen uskottu.

Hän oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että Stack antoi hänelle luvan pitää lehdistötilaisuuden sotilasunivormussa ja lausua julki mielipiteensä sodan kulusta ja Saksan tulevaisuudesta.

Tilanteen todellinen laita valkeni Göringille vasta 20. toukokuuta, kun hänet siirrettiin Luxemburgiin Bad Mondorfin kylpylähotellin tiloihin perustettuun vankilaan muiden natsijohtajien joukkoon. 

Hotellin mukavat huoneet oli muutettu karuiksi selleiksi, joissa maattiin olkipatjoilla. Göring tajusi olevansa vain yksi sotarikollinen muiden joukossa. 

Liittoutuneet valmistelivat oikeudenkäyntiä häntä ja muita vastaan. Vaikkei hän tiennytkään sitä vielä, hänen aikansa oli loppumassa.

Sotarikokset: Natsit tuomittiin tavasta, jolla he kohtelivat sotavankeja. Vangit teloitettiin usein ilman tuomiota tai suljettiin leireille, jossa he kuolivat nälkään tai sairauksiin. 

© Polfoto/Corbis

Ukonilma sai Göringin paniikkiin

Vangitsemisen jälkeen Göringin matkatavarat takavarikoitiin: 16 nimikirjaimin koristeltua matkalaukkua ja kokoelma sormuksia, kelloja ja kalvosinnappeja. 

Toilettilaukusta vartijat löysivät suuren määrän kodeiinitabletteja. Göring oli haavoittunut luodista kansallissosialis­tien vuonna 1923 järjestämän epäonnistuneen oluttupavallankumouksen yhteydessä. 

Kovia kipuja oli lääkitty morfiinilla, josta Göring oli tullut riippuvaiseksi. Hän lievitti morfiinintuskaansa myös kodeiinilla, joka oli morfiinia lievempi kipulääke. Nyt valtakunnan­marsalkka joutui vieroituskuurille.

Lääkkeiden puute ja tappion tajuaminen ajoivat Göringin pahaan ahdinkoon. Yhtenä iltana ukonilman jälkeen hän sai sydänkohtauksen silkasta pelosta. 

”Olin yksin, kun alkoi ukkostaa. Se pelotti minua”, hän valitti.

Huumeista vierottautuminen, liikunta vankilan pihalla ja yksinkertainen ruokavalio tekivät Göringille muuten vain hyvää. 

170 senttiä pitkä valtakunnanmarsalkka oli vangitsemisen aikaan painanut 104 kiloa ja ollut siten selvästi liikapainoinen. 

Yhdysvaltalainen sotilaslääkäri, joka teki hänelle terveystarkastuksen, kuvaili häntä ”niin lihavaksi, että hän vaikutti tutisevalta hyytelöltä”.

Vankeudessa kilot karisivat, ja kahden kuukauden kuluttua Göringin univormuun kuuluvia housuja oli kavennettava 15 senttiä. 

Kun Göring 12. elokuuta saapui Nürnbergiin oikeudenkäyntiin, hän oli kuin uusi ihminen.

Göring aikoi vakuuttaa saksalaiset

Göring oli muuttunut muutenkin kuin ulkoisesti. Sodan loppuaikoina hän oli ollut epätoivoinen ja masentunut. 

Sota ei ollut sujunut suunnitelmien mukaan, ja häntä painoi erityisesti ilmavoimien huono tilanne. 

Hän oli yrittänyt turruttaa itseään lääkkeillä ja hankkia itselleen muuta ajateltavaa tilaamalla toinen toistaan loisteliaampia univormuja.

Göringin oikeusavustaja asianajaja Airey Neave huomasi muutoksen heti, kun hän 19. lokakuuta tuli tämän selliin tuomaan syytekirjelmää. 

Göring tervehti Neavea huolettomasti hymyillen ja kumartaen, vaikka häntä vastaan oli nostettu syyte neljästä eri rikoksesta: häntä syytettiin osallistumisesta sala­liittoon rauhaa vastaan suuntautuvan rikoksen tekemiseksi, rikoksista rauhaa vastaan, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksista. 

Göring kuittasi kuulemansa toteamalla: ”Jawohl.” (”Kyllä.”) ”Hän oli taas koonnut itsensä”, Neave kirjoitti.

Göringin mielenrauhan syy oli yksinkertainen, ja hän kertoikin sen yhdysvaltalaiselle oikeus­psykiatrille Douglas M. Kelleylle. Göringillä oli suunni­telma. 

Vaikka natsipuolue oli kielletty vuoden 1923 kaappausyrityksen jälkeen, Hitler ei ollut antanut periksi vaan oli voittanut saksalaiset vähitellen puolelleen. 

Nyt Göring aikoi tehdä saman.

”Vaikka en pystyisikään vakuuttamaan oikeussalia, ha­luan ainakin vakuuttaa Saksan kansan siitä, että kaikki, mitä olen tehnyt, olen tehnyt valtion puolesta. 50 tai 60 vuoden kuluttua Saksassa on Hermann Göringin muistomerkkejä”, hän selitti psykiatrille.

Rikokset rauhaa vastaan: Sodankäyntiä säädellään kansainvälisillä sopimuksilla. Natsien agg­ressiivinen taktiikka, esimerkiksi hyökkäys Puolaan, rikkoi niitä.

© Getty Images

Istunto kiinnosti yleisöä

Sodan voittajat eivät kuitenkaan kaavailleet hävinneille muistomerkkejä vaan aivan jotain muuta. 

Osa liittoutuneiden johtajista oli jopa alun perin suunnitellut ainakin sodasta päävastuussa olleiden saksalaisten teloittamista ilman oikeudenkäyntiä, mutta lopulta oli päätetty järjestää kunnollinen oikeudenkäynti.

Kun Nürnbergin oikeustalon ovet avautuivat 20. marraskuuta 1945 ja syytetyt astuivat sisään, oikeussali oli täynnä ihmisiä, joiden reaktiot vaihtelivat halveksunnasta uteliaisuuteen. 

Göring, ulkoministeri Joachim von Ribbentrop, Hitlerin aiempi kakkosmies Rudolf Hess ja muut natsit kävelivät syytettyjen penkille yleisön kurkotellessa kaulojaan.

Liittoutuneiden syyttäjät saapuivat hyvin valmistautuneina oikeudenkäyntiin. Kun puna-armeijan joukot olivat sodan lopulla päässeet Berliiniin, Saksan hallitus oli määrännyt kaikki hallinnon asiakirjat tuhottaviksi ennen kuin ne joutuisivat vihollisten käsiin. 

Vain harvat arkis­ton­hoi­tajat olivat kuitenkaan noudattaneet käskyä. Sen sijaan he olivat yrittäneet varmistaa lähteiden säilymisen jälkipolville. 

Suuri osa asiakirjoista jäi paikoilleen, ja osa piilotettiin. Muun muassa ulkoministeriön mikrofilmejä haudattiin Thuringer Waldiin metalli­laatikossa, joka oli kääritty vanhaan sadetakkiin. 

Syyttäjät olivat saaneet käsiinsä satoja tonneja asiakirjoja, joista monet sisälsivät luottamuksellisia tietoja hallinnon sisäpiiristä.

Yhdysvaltalaisten syyttäjä Robert H. Jackson viittasi seuraavina päivinä ahkerasti saksalaisdokumentteihin, kun hän teki selkoa saksalaisten tuhotöistä. 

Esitykset eivät näyttäneet liikuttavan Göringiä millään lailla, sillä hänen ilmeensä ei värähtänytkään. 

”Voittajat ovat aina tuomitsemassa, ja hävinneitä syytetään”, hän totesi, kun syytekirjelmässä lueteltiin hänen rikoksiaan: osallisuus juutalaisten vainoamiseen, miehitettyjen alueiden riistäminen sekä miljoonien arvoisten arvoesineiden ja taideaarteiden ryöstäminen yksityiskäyttöön.

Joukkomurha ei liikuttanut Göringiä

Kun syytteet oli luettu, Göring ilmoitti olevansa syytön syytteessä mainittuihin kohtiin. 

Hän oli valmistellut pitkähkön puheen, jossa hän halusi selittää tunnustavansa tekonsa mutta tehneensä kaiken Saksan kansan puolesta, minkä vuoksi hän ei pitänyt itseään rikollisena. 

Oikeudenistunnon puheenjohtaja kuitenkin eväsi häneltä puheenvuoron.

Seuraavinakaan päivinä Göring ei saanut tilaisuutta selittää vaikuttimiaan. 

Syytettyjen joukossa alkoi kuhista, kun syyttäjät lukivat asiakirjan, josta kävi ilmi, että Hitler oli avoimesti arvioinut miljoonien neuvostoliittolaisten kuolevan nälkään Saksan hyökättyä maahan kesäkuussa 1941.

”Täydellistä poliittista hulluutta”, tokaisi entinen Hitler-Jugendin johtaja Baldur von Schirach. 

Myös muut syytetyt vakuuttelivat, etteivät olisi tukeneet Hitleriä, jos he olisivat tienneet tämän ajatuksista. Harmistuneena Göring kääntyi entisten aseveljiensä puoleen.

”Entä kun Yhdysvallat kahmi itselleen Kalifornian ja Texasin? Se oli myös aggressiivista sodankäyntiä”, hän raivosi. Piikki oli suunnattu yhdysvaltalaisten pääsyyttäjälle.

Syytettyjen asema kävi yhä tukalammaksi iltapäivällä, kun syyttäjät näyttivät filmin, joka sisälsi liittoutuneiden sotilaiden tallentamaa kuvaa vapautetuilta keskitysleireiltä. 

Se painui lähtemättömästi kaikkien katsojien mieleen.

”...Valkokankaan yli lipui loputon määrä kalvakoita ruumiita, ruumiita, joiden kylkiluut pistivät esiin, ruumiita, joita siirreltiin puskutraktoreilla kuin ne olisivat jätettä. 

Ruumiita, jotka eivät olleet enää ruumiita vaan palaneita luiden ja lihan jäänteitä”, kuvaili yksi katsojista näkyä myöhemmin. Filmi selvästi kosketti syytettyjä. 

Monet peittivät kasvonsa kauhuissaan ja häpeissään, ja Saksan armeijan ylipäällikkö sotamarsalkka Wilhelm Keitel pyyhki silmiään.

Göring vaikutti silti siltä kuin asia ei olisi liikuttanut häntä millään lailla, vaikka hän oli ollut perustamassa useita leireistä. 

Vaikka leirit eivät alun perin olleet tuhoamisleirejä, järjestelmänä ne olivat ruokkineet väkivaltaa ja ihmis­vihaa ja vankien kuolleisuus oli ollut alusta asti suurta. 

Myös Gestapo, joka huolehti vankien toimittamisesta leireille, oli Göringin perustama. 

Nähdessään filmin Göring pyyhki muutaman kerran hikisiä käsiään yhteen, mutta muutoin valkokankaan painajaismaiset näkymät eivät näyttäneet herättävän hänessä minkäänlaista reaktiota.

Salaliitto rauhaa vastaan: Pykälän nojalla voitiin tuomita myös sellaiset natsipuolueen jäsenet, jotka eivät olleet suoraan tehneet mitään lainvastaista. Riitti, että puolue oli tehnyt rikoksia saavuttaakseen päämääränsä.

© Polfoto/Ullstein Bild

Göring agitoi muita lounaspöydässä

Kun elokuva loppui, kaikki istuivat kivettyneinä paikoillaan. Oikeuden puheenjohtaja ei kyennyt edes julistamaan istuntoa päättyneeksi. 

Kohta hiljaisuudesta erottui yhdysvaltalaissotilaan mumina: 

”Haluaisin ampua ensimmäisen saksalaisen, joka vastaan tulee.” 

Sitten Rudolf Hess tokaisi kuuluvasti: ”Valetta.” Göring käski häntä pitämään suunsa kiinni, ja Hess vaikeni.

Joulua edeltävinä viikkoina kaikkien natsijohtajien toimet joutuivat vuorotellen oikeuden puitavaksi. 

Oman nahkansa pelastamiseksi he kielsivät nyt ne henkilöt ja aatteet, joille he vähän aikaa sitten olivat kumartaneet. Göring oli vimmoissaan. 

Kun todistamaan kutsuttiin yksi itärintaman kovanahkaisimmista upseereista, SS-kenraali Erich von dem Bach-Zelewski, Göring ei pystynyt enää pidättelemään itseään.

Bach-Zelewski oli nimittäin hankkinut itselleen syytesuojan lupautumalla todistamaan entisiä esimiehiään vastaan. 

Hän väitti todistajanlausunnossaan, että oli pysynyt asemassaan vain siksi, ettei siihen olisi nimitetty jotakuta toista, julmempaa miestä. 

Lisäksi hän ilmoitti yleisölle, että julmuudet olivat ”looginen seuraus ideologiastamme”.

Göring räjähti. ”Sika. Kirottu petturi”, hän karjui niin, että sylki roiskui. Purkauksen vuoksi häneltä pidätettiin viikon tupakka-annos, mutta rangaistus ei saanut häntä vaikenemaan.

Oikeussalin ulkopuolella Göring ei pystynyt juurikaan vaikuttamaan muihin syytettyihin, sillä heidät kaikki pidettiin eristyksissä. 

Oikeustalon yhteydessä oli vankila, jossa jokaisella syytetyllä oli oma selli. 

Sellissä oli kivilattia, tuoli, pöytä ja laveri. Vankeja seurattiin jatkuvasti oven kurkistusaukosta, ja öisinkin selliä pyyhkäisi usein vartijan lyhdyn valokeila. 

Ruoka ja juoma tarjoiltiin luukun läpi. Vessanurkkaus oli sellin ainoa kohta, jota ei nähnyt kurkistusaukosta.

Syytetyt pystyivät puhumaan keskenään vapaasti vain oikeustalon ruokalassa. Siellä Göring yritti valaa muihin yl­peyttä ja uskoa. Tehtävä ei ollut helppo, sillä oikeudenkäynnin tulos näytti selvältä. Silti Göring vuorotellen uhkasi ja houkutteli ja maalaili kuvia sankareista, jotka kuolevat asiansa puolesta. Niille, jotka pelkäsivät, hän lupasi suojelua. ”Sanon, että te toimitte minun käskystäni”, Göring rauhoitteli.

Jo periksi antaneita hän koetti rohkaista kuvailemalla marttyyrikuoleman ihanuutta; jonakin päivänä Saksan kansa kaivaisi esiin heidän maalliset jäännöksensä ylös ja ne haudattaisiin uudelleen marmori­sarkofagissa, hän maalaili. 

Syyttäjäviranomaiset eivät ilahtuneet Göringin yrityksistä. Monet syytetyistä olivat suostuneet tekemään yhteistyötä tullessaan Nürnbergiin. 

Esimerkiksi Hitler-Jugendin johtaja Baldur von Schirach oli ollut valmis antamaan kirjallisen lausunnon

”Hitlerin petoksesta Saksan nuorisoa kohtaan”. Göringin vaikutuksesta von Schirach ja moni muu alkoi perua lupauksiaan.

Vain varusteluministeri Albert Speer piti etäisyyttä entisiin hallitustovereihinsa. Kun hän 3. tammikuuta 1946 ilmoitti asianajajansa välityksellä, että hän oli omantunnonsyistä yrittänyt murhata Hitlerin, syyttäjät uskoivat läpimurron olevan lähellä. 

Göringin vaikutusvalta ei purrut Speeriin. Göring yritti painostaa tätä sanomalla ”kuolevansa häpeästä” siksi, että ”saksalainen yritti noin alhaisesti pidentää kurjaa elämäänsä”. 

Göring siirrettiin pian eri rakennukseen kuin muut, ja hän sai aterioida yksin.

Syyttäjä menetti itsehillintänsä

ltapäivällä 13. maaliskuuta koko sali pidätti henkeään, kun Göring nousi todistajanaitioon. ”Me melkein tärisimme jännityksestä”, The Timesin kirjeenvaihtaja muisteli tilannetta.

Göring myönsi tekonsa ja vastuunsa silmiään räpäyttämättä. Muun muassa juutalaislaeista hän totesi näin:

”Minä säädin ne, ja siksi olen vastuussa niistä. Minulla ei ole aikomustakaan yrittää väittää, että tein sen Führerin käskystä. 

Minulla oli vastuu ilmavoimien varustelusta, koulutuksesta ja taistelumoraalin vahvistamisesta. Minä henkilökohtaisesti kannan täyden vastuun siitä, mitä tapahtui, eikä niinkään Führer.”

Göring puolusti myös muita syytettyjä, mutta ei aina tuonut näitä esiin mairittelevassa valossa. Ulkoministeri Ribbentropia hän väitti niin merkityksettömäksi, ettei tällä ollut hänen mukaansa vaikutusta ulkopolitiikkaan. 

Göring oli omien sanojensa mukaan ainoa, joka oli tavannut Hitleriä vapaasti ja seurustellut tämän kanssa myös yksityisesti.

”Salaliittoon on voinut kuulua korkeintaan Führer ja minä”, hän vastasi syytöskohtaan, jonka mukaan koko Saksan hallinto oli osallinen salaliittoon.

Göring puhui keskeytyksettä 12 tuntia. Muut syytetyt osoittivat suosiotaan ja kannustivat Göringiä kuin tämä olisi ollut koulupoika, joka oli juuri onnistunut puhumaan koko luokan pois jälki-istunnosta. 

Erimielisyydet oli hetkeksi pyyhkäisty pois. Jopa Speer kuvaili Göringin puolustuspuhetta koskettavaksi.

Syyttäjä Jackson oli vihainen Göringille suodusta pitkästä puheajasta. Puhetta seuranneessa ristikuulustelussa Jackson kävi ärhäkästi entisen valtakunnanmarsalkan kimppuun. 

Göring nojaili rennosti kyynärpäähänsä ja torjui silmää räpäyttämättä kaikki Jacksonin syytökset.

Kerta toisensa jälkeen Göring oikaisi Jacksonin puheita. Yhdysvaltalaissyyttäjä vaikutti liikkuvan heikoilla jäillä. 

Hän käänsi väärin tärkeitä sanoja ja teki virheitä paikannimissä niin, että esimerkiksi Reinistä tuli Reininmaa. Hän myös viittasi olemattomiin kokouksiin.

Lopuksi Jackson huitoi papereillaan ja ärhenteli, että ne osoittavat ainakin olemassa olleen suunnitelmia, jotka pyritty pitämään salassa vierailta valloilta. 

Göring huomautti, ettei salassa­pitämisessä sinänsä ollut mitään rikollista.

”En muista, että Yhdysvallat olisi julkistanut maihinnoususuunnitelmansa etukäteen”, hän totesi viileästi. Jackson oli saanut tarpeekseen. 

Hän kääntyi tuomareihin päin ja käynnisti vielä yhden sanallisen hyökkäyksen Göringiä vastaan. 

Hänen mukaansa tämä ”ei osoittanut pienintäkään avuliaisuutta tuomioistuinta kohtaan, vaikka hänelle sentään tarjottiin tilaisuus puolustaa itseään oikeudessa, tilaisuus, jollaista hän ei itse ollut suonut yhdellekään elävälle sielulle”. 

Tämän jälkeen Jackson kävi niin kova­ääniseksi ja epäjohdonmukaiseksi, että oikeuden puheenjohtaja päätti säälistä häntä kohtaan lopettaa istunnot siltä päivältä.

Göring säilytti mielenmalttinsa myöhemmissäkin ristikuulusteluissa ja näytti valmistautuneen vastaamaan sujuvasti kaikkiin kysymyksiin. Kun kuulustelu loppui, Göring vaikutti hyvin tyytyväiseltä itseensä.

”Ei yhtään huonommin, vai mitä? Älkääkä unohtako, että vastassani olivat Britannian, Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton ja Ranskan parhaat aivot ja koko heidän oikeuskoneistonsa – ja siinä minä olin aivan yksin”, hän leveili. 

Tiedotusvälineissä oltiin samaa mieltä.

”Jos kyse olisi ollut vain Göringin terävyydestä ja argumentointikyvystä, hän olisi poistunut todistajanaitiosta paljon suurempana miehenä kuin oli sinne tullessaan”, The Times kirjoitti.

Rikokset ihmisyttä vastaan: Valtion organisoimaa juutalaisten ja muiden kansanryhmien joukko­tuhontaa pidettiin niin vakavana oikeudenvastaisena tekona, että se määriteltiin rikokseksi koko ihmiskuntaa vastaan.

© Polfoto/Ullstein Bild

Göring varasti huomion vainajanakin

Göringin epäonneksi oikeudenkäynnin tulosta eivät ratkaisseet hänen sanansa vaan tekonsa. 

Siksi tuomarit eivät epäröineet langettaessaan tuomion 1. lokakuuta 1946. Göringin syyllisyydestä ei ollut epäilystäkään.

Tuomiossa mainittiin, että Göring oli ”lähes aina toimeenpaneva voima, ja häntä ylempänä ei ollut kuin hänen johtajansa. 

Hän oli hyökkäyssodan tärkein taustavoima ja niin poliittinen kuin sotilaallinenkin johtaja. 

Hän oli orjatyöjärjestelmän johtaja ja juutalaisia ja muita rotuja omassa maassaan ja muualla sortavan ohjelman alkuunpanija. 

Tämän miehen toiminnalle ei löydy mitään tuomiota lieventäviä asianhaaroja”.

Kun tuomio luettiin, Göring näytti välinpitämättömältä. Hän seisoi liikkumatta siihen saakka, kun hän kuuli kuulokkeistaan tuomion viimeisen osan – ”Tod durch den Strang” – ”kuolema hirttämällä”. 

Silloin hän riisui kuulokkeet korviltaan kasvot kivettyineinä, kääntyi kannoillaan ja poistui oikeussalista.

Seuraavina päivinä Göring yritti turhaan saada hirttotuomiota muutettua teloitukseksi ampumalla, sillä hän piti jälkimmäistä sotilaalle sopivampana tapana kuolla. Vetoomukset hylättiin.

15. lokakuuta 1946 illalla vankilassa alettiin kaikessa hiljaisuudessa valmistella teloituksia. 

Tuomitut eivät tienneet, että hieman puolenyön jälkeen heidät vietäisiin vankilan liikuntasaliin, jonne oli pystytetty hirttolava. 

Kello 22.45 Göringin sellin ulkopuolella seissyt vartija huusi. Aiemmin rauhallisesti sängyssään maannut Göring oli alkanut kouristella. 

Kun vartijat yrittivät saada selville kouristusten syytä, Göring muuttui kasvoiltaan sinertäväksi ja kuoli. Vankilalääkäri avasi hänen suunsa ja löysi sieltä lasinpalan; Göring oli tehnyt itsemurhan puraisemalla rikki kaliumsyanidikapselin.

Seuraavana aamuna kello 6.25 pidetyssä lehdistötilaisuudessa Göringin kuolema varasti näyttämön, vaikka alun perin tilaisuudessa piti ilmoittaa sota­rikollisten teloittamisesta. 

Kun tieto levisi Nürnbergiin, saksalaiset vaikuttivat helpottuneilta ja osa jopa voitonriemuisilta.

”Hyvin toimittu, Göring”, totesi yksi, ”hän oli aina askelen edellä muita.” 

”Tyypillistä”, sanoi toinen. 

”Hän halusi aina paistatella parrasvaloissa.” Jopa vankila­psykiatri Kelley kutsui Göringin yllättävää itsemurhaa ”hyväksi, jopa loistavaksi lopuksi”.

Vuonna 2005 entinen yhdysvaltalainen vanginvartija myönsi, että saksalaisnainen oli huijannut hänet antamaan Göringille kaliumsyanidiampullin väit­täen sen sisältävän elintärkeää lääkettä. 

Useimmat historioitsijat uskovat vangingartijan kertomukseen, vaikka sitä ei voidakaan todistaa oikeaksi.

Göringin ruumiin kohtalosta tiedetään vain se, että se tuhkattiin ja että tuhka hävitettiin. 

Marmorisarkofagia ei ollut tarjolla hänelle sen paremmin kuin muillekaan syytetyille.

Oletko kiinnostunut toisen maailmansodan tapahtumista? Hyödynnä upea HISTORIA-tarjouksemme, niin saat 3 seuraavaa numeroa pohjoismaiden suurinta historialehteä pilkkahintaan!

Joka lehdessä kerrotaan toisen maailmansodan tapahtumista eri näkökulmista, ja lisäksi ne sisältävät paljon muita artikkeleita dramaattisista, hauskoista ja uskomattomista episodeista historian pohjattomasta tarinavarastosta.

Lue lisää

A. & J. Tusa: The Nuremberg Trial, Skyhorse Publishing, 2010. J. Owen: Nüremberg, Evil on Trial, Headline Publishing, 2006. L. Goldensohn: Nürnbergin haastattelut, Tammi, 2004.  P. Kilduff: Herman Göring – fighter ace, Grub Street, 2010.

Arkisto: Toinen maailmansota

1. Mussolini halusi luoda imperiumin 2. 9. huhtikuuta 1940: Hitler halusi Norjan 3. Talvisota: Puolustussota 40 pakkasasteessa 4. Winston Churchill: Yksin Hitleriä vastaan 5. Natsivakoojat sieppasivat MI6:n agentteja 6. Hitler: Miltä tuhatvuotinen valtakunta olisi näyttänyt? 7. Norjan kohtalo: Churchill luovutti Norjan saksalaisille 8. Upottakaa Bismarck! 9. Video: Hyökkäys Kreetalle 10. Hitlerin sodan maksoivat juutalaiset 11. Tiger: Hitlerin supertankki 12. Japanin pahimmat sotarikokset 13. Britit pommittivat saksalaissiviilejä tahallaan 14. Top 10: Toisen maailmansodan hävittäjälentokoneet 15. Atlantin valli esti pääsyn Eurooppaan 16. Video: Operaatio Pedestal - Malta on pelastettava! 17. 10 toisen maailmansodan floppia 18. Reinhard Heydrich – Hitlerin uuras pyöveli 19. Mitä eroa oli Enigmalla ja SIGABAlla? 20. Tarawan taistelu 21. Kamikazelentäjien ensimmäiset tehtävät 22. Hitlerin saksalaiset vastustajat 23. Maihinnousu: Erikoiset ajopelit tekivät sotilaille tietä 24. Galleria: Liittoutuneiden tappio Arnhemissa 25. Natsien ryöstämien aarteiden jäljillä 26. V1 terrorisoi Lontoota 27. Uusi D-day-sarja 28. Montako sotilasta kaatui toisessa maailmansodassa? 29. Lataa artikkeli: Päämäärä - Japani 30. Yhdysvaltojen viimeinen kohde: Japani 31. Sotarikolliset: 9 000 natsia pakeni Etelä-Amerikkaan 32. Nürnbergin oikeudenkäynti: Göring viihtyi parrasvaloissa 33. Britit kiduttivat saksalaisia sotavankeja 34. Miten puolalaissotilaat pakenivat Puolasta? 35. Hitlerin häivehävittäjän piti voittaa sota 36. Käytä hiirtä: Spitfire 37. Miten pitkään Hiroshimassa oli säteilyä? 38. Laskuvarjojoukot lähtivät ensimmäisinä 39. Yhdysvaltalaiset vaikenivat joukkomurhan tekijöistä 40. Englannin kansallisruoka 41. Miksi liittoutuneet voittivat akselivallat?

Ehkä sinua kiinnostaa...