Natsipyövelit päätyivät itse hirteen

Joachim von Ribbentrop oli ensimmäinen

Natsi-Saksan ulkoministeri Ribbentrop tuomittiin Puolan invaasion suunnittelusta ja siitä, että hän tiesi sotavankien surmaamisesta.

Tuomiot pantiin täytäntöön Nürnbergin vankilan liikuntasalissa, jonka toisessa päässä oli lavalla kolme hirttoköyttä.

Kahta käytettiin vuorotellen, kolmas oli varalta. Yksi teloituksia seuranneista 30 todistajasta oli Howard K. Smith, joka raportoi:

”Von Ribbentrop oli ensimmäinen Nürnbergissä tuomittu natsi, joka teloitettiin. Hitlerin seuraaja Hermann Göring oli määrä hirttää ennen häntä, mutta Göring tappoi itsensä kaksi tuntia ennen teloitusta sellissään nielemällä syanidikapselin.

Von Ribbentrop säilytti stoalaisen mielenrauhansa loppuun asti. Hän käveli tyynenä hirttolavalle mutta ei ensin vastannut, kun vieressä seisova upseeri kysyi häneltä muodon vuoksi, mikä hänen nimensä on.

Kun kysymys toistettiin, hän melkeinpä karjaisi: ”Joachim von Ribbentrop!”

Sitten hän astui vähääkään empimättä hirttolavalle. Kun hänet käännettiin lavalla kasvot todistajiin päin, hän näytti selvästi purevan hampaitaan yhteen ja nosti päänsä tuttuun ylimieliseen tapaansa.

Kun häneltä kysyttiin, halusiko hän sanoa vielä jotakin, hän tokaisi: ”Jumala suojelkoon Saksaa.” Sitten hän kysyi: ”Saanko vielä jatkaa?”

Tulkki nyökkäsi, ja kansallissosialistisen Saksan entinen ulkoministeri sanoi painokkaasti ja vakaalla äänellä:

”Viimeinen toiveeni on, että Saksa säilyttää ykseytensä ja idän ja lännen välille syntyy tästä yhteisymmärrys ja näin maailmaan saadaan rauha.”

Kun mustaa huppua alettiin asettaa von Ribbentropin päähän, hän vain tuijotti suoraan eteensä.

Sitten teloittaja kiristi köyden, veti kahvasta ja von Ribbentrop putosi kuolemaansa.

Keitel pyysi Jumalan armoa Saksan kansalle

Kenraalisotamarsalkka Keitel osallistui sodan suunnitteluun. Hän myös tiesi Puolan juutalaisten tuhoamisesta ja käski tappamaan kommunisteja.

Oikeudenkäynnin aikana hän vetosi monen muun syytetyn tavoin siihen, että hän oli vain noudattanut Hitlerin käskyjä. Tuomarit näkivät asian toisin. Howard K. Smith kertoi:

”Wilhelm Keitel astui sisään kaksi minuuttia sen jälkeen, kun luukku oli avautunut yhä köydessä roikkuvan von Ribbentropin alla.

Von Ribbentropin ruumis oli piilossa hirttolavan sisällä, ja ainoastaan kireä köysi oli näkyvissä. Keitel ei vaikuttanut yhtä jännittyneeltä kuin von Ribbentrop.

Hän piti päänsä pystyssä, kun hänen kätensä sidottiin, ja käveli sotilaallisen ryhdikkäänä hirttopaikalle.

Kun häneltä tiedusteltiin nimeä, hän vastasi kuuluvalla ja selkeällä äänellä. Hän astui hirttolavalle ikään kuin olisi astunut yleisön eteen ottamaan vastaan Saksan armeijan kunniamerkkejä.

Käännyttyään hän katsoi läsnä olevia preussilaisen upseerin järkähtämättömällä ylimielisyydellä.

Hän lausui viimeiset sanansa selkeästi ja painokkaasti: ”Toivon kaikkivoivan Jumalan olevan armollinen Saksan kansalle. Kaksi miljoonaa saksalaista sotilasta kuoli isänmaansa puolesta ennen minua. Seuraan nyt poikiani. Saksa yli kaiken!"

Kaltenbrunner näytti pelokkaalta

Kaltenbrunner oli sekä Gestapon että Sicherheitsdienstin eli natsien suojelupoliisin johtaja ja päävastuussa keskitysleireistä.

Hänen todettiin osallistuneen juutalaisvainojen suunnittelemiseen ja määränneen juutalaisia tapettavaksi tuhoamisleireillä. Howard K. Smith:

”Seuraavana oli vuorossa Ernst Kaltenbrunner. Hän astui saliin kello 1.36 pukeutuneena kaksiriviseen takkiin, jonka alla hänellä oli neule.

Hänen uurteisilla kasvoillaan olivat näkyvissä vanhat kaksintaistelun arvet. Hän näytti melkeinpä kauhistuneelta katsellessaan ympärilleen.

Hän kostutti hermostuneena huuliaan, kun hän kääntyi noustakseen hirttolavalle, mutta hänen askeleensa olivat varmoja. Hän ilmoitti nimensä rauhallisesti. Kun hänelle annettiin mahdollisuus lausua viimeiset sanat, hän sanoi:

”Olen rakastanut Saksan kansaa ja isänmaatani koko sydämestäni. Olen täyttänyt velvollisuuteni kansani lakeja kohtaan ja olen pahoillani, että kansaani johti tällä kertaa mies, joka ei ollut sotilas ja että tehtiin rikoksia, joista en ollut tietoinen.”

Vielä silloinkin, kun musta huppu pantiin hänen päähänsä, hän puhui matalalla äänellä. Tulkin mukaan hän sanoi:

”Onnea ja menestystä Saksalle.”

Rosenbergin mukana oli pappi

Rosenberg oli natsihallinnon rotuideologian arkkitehti. Hän tiesi juutalaisten tuhoamisesta ja toimi ministerinä miehitetyillä alueilla idässä, jonne hän perusti lukuisia ghettoja.

”Alfred Rosenberg näytti apaattiselta ja lysähtäneeltä katsellessaan saliin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, mutta hän vaikutti rauhalliselta ja käveli varmoin askelin hirttolavalle.

Ilmoitettuaan nimensä ja vastattuaan kieltävästi kysymykseen, onko hänellä vielä jotakin sanottavaa, hän oli aivan hiljaa.

Vaikka hän oli ateisti, läsnä oli pappi. Rosenberg katsoi pappia kerran ilmeettömästi.

90 sekuntia myöhemmin hän roikkui köyden jatkona. Hänen teloituksensa oli nopeampi kuin muiden yhdeksän.

Frank astui saliin hymy huulillaan

Hans Frank – ”Puolan teurastaja” – oli yksi Puolan miehityksen aivoista.

Hänestä tuli vuonna 1939 Puolan kenraalikuvernööri, ja ensimmäiset juutalaisghetot perustettiin hänen määräyksestään.

”Hans Frank oli vuorossa seuraavana. Hän oli ainoa kuolemaantuomituista, joka astui saliin hymyilevänä.

Hän oli kääntynyt vangitsemisensa jälkeen katolisuuteen, ja vaikka hän oli hermostunut ja nieleskeli usein, hän vaikutti olevan helpottunut mahdollisuudesta päästä sovittamaan tekonsa.

Frank ilmoitti hiljaa nimensä, ja kun häneltä kysyttiin, haluaako hän vielä sanoa jotakin, hän vastasi melkeinpä kuiskaten:

”Olen kiitollinen siitä, että minua on kohdeltu hyvin vankilassa, ja pyydän Jumalaa ottamaan minut armollisesti vastaan.”

Sitten Frank sulki silmänsä ja nielaisi, kun hänen päähänsä vedettiin musta huppu.

Frick kompasteli

Kansallissosialistisen Saksan sisäministerinä Wilhelm Frick tiesi sekä sotasuunnitelmista että ihmisoikeusrikoksista.

Hän oli muun muassa osallistunut juutalaisvastaisten lakien säätämiseen ja tiesi, että ihmisiä altistettiin kivuliaille ja vaarallisille kokeille erilaisissa laitoksissa.

”Kuudes sellistään käsiraudoissa teloitussaliin tuotu mies oli 69-vuotias Wilhelm Frick.

Hän astui sisään kello 2.05, kuusi minuuttia sen jälkeen kun Rosenberg oli julistettu kuolleeksi.

Frick oli muita rauhattomampi ja kompastui 13. askelmalla noustessaan hirttolavalle.

Hän sanoi ainoastaan: ”Eläköön ikuinen Saksa!” Sitten hänen päänsä peitettiin hupulla ja luukku avautui.

Streicher tervehti Hitleriä viimeisen kerran

Streicher oli hyvin juutalaisvastainen. Hän puhui juutalaisten tuhon puolesta ja oli perustanut antisemitistisen Der Stürmer -lehden jo vuonna 1923.

Streicherin propaganda vaikutti paljolti siihen, että Saksan asenneilmapiiri muuttui radikaalisti 1920- ja 1930-luvuilla.

Hirttolavalla Streicher viittasi juutalaisten Purim-juhlaan, jota vietettiin keväisin juutalaisia vainonneen, Vanhassa testamentissa mainitun Hamanin hirttämisen johdosta.

”Julius Streicher astui saliin melodramaattisin elkein kello 2.12.

Kun hänen käsirautansa oli irrotettu ja paljaat kätensä sidottu, tämä ilkeännäköinen pieni mies, joka oli pukeutunut kuluneeseen takkiin ja ylös asti napitettuun sinertävään paitaan, katsoi edessään olevia kolmea hirttopaikkaa.

Sitten hän katseli ympäri salia ja antoi katseensa viipyä hetken pienessä todistajaryhmässä.

Nyt hänen kätensä oli sidottu tiukasti selän taakse. Kaksi vartijaa otti kiinni hänen käsivarsistaan ja ohjasi hänet ensimmäiselle hirttoköydelle.

Hän käveli rauhallisesti ensimmäiset metrit alimmalle askelmalle, mutta hänen kasvonsa vääristyivät.

Kun vartijat pysäyttivät Streicherin portaiden alapäässä kysyäkseen muodon vuoksi hänen nimeään, Streicher karjaisi: ”Heil Hitler!”

Kaiun kadottua portaiden vieressä seisonut yhdysvaltalainen eversti käski terävästi: ”Kysykää miehen nimeä!”

Streicher huusi vastaukseksi tulkin esittämään kysymykseen: ”Tiedätte nimeni varsin hyvin!” Tulkki toisti kysymyksensä, ja tuomittu huusi: ”Julius Streicher!”

Kun Streicher oli ennättänyt hirttolavalle, hän huusi: ”Jumalan haltuun!” Hänet työnnettiin viimeiset kaksi askelta hirttoköyden alla olevan luukun kohdalle.

Streicher käännettiin kasvot todistajiin päin, ja hän tuijotti heitä. Yhtäkkiä hän huusi: ”Purim 1946!”

Hirttolavan vieressä seisova yhdysvaltalainen upseeri sanoi: ”Kysykää, mitä hän haluaa sanoa viimeisiksi sanoikseen.”

Tulkin käännettyä kysymyksen Streicher karjaisi: ”Bolševikit hirttävät seuraavaksi teidät kaikki!” Kun musta huppu oli painettu hänen päähänsä, kuului vaimea ääni: ”Adele, rakas vaimoni.”

Samassa luukku aukesi äänekkäästi. Streicher sätki pudotessaan. Kun köysi kiristyi, ruumis heilui rajusti edestakaisin, ja hirttolavan sisältä saattoi kuulla voihkintaa.

Teloittaja laskeutui lavalta ja meni mustan verhon taakse. Siellä tehtiin jotain, mikä lopetti Streicherin voihkeen ja pysäytti köyden.

Kun tilanne oli ohi, minua ei huvittanut kysyä teloittajalta, mitä hän oli tehnyt, mutta oletan hänen tarttuneen heiluvaan ruumiiseen ja vetäneen. Olimme siinä käsityksessä, että Streicher kuristettiin.

Sauckel vakuutti syyttömyyttään

Sauckelin käskystä miljoonat lähinnä miehitetyiltä alueilta kotoisin olevat ihmiset joutuivat tekemään orjatyötä kansallissosialistisen Saksan hyväksi.

Sauckel oli ylpeä saavutuksistaan, sillä hän totesi: ”Viidestä miljoonasta työläisestä ei edes 200 000 ole tullut Saksaan vapaaehtoisesti.”

”Sitten saliin tuotiin Fritz Sauckel. Hänellä oli päällään neule muttei takkia, ja hänellä oli hurja katse silmissään. Hän osoittautui olevan Streicherin jälkeen tuomituista toiseksi uhmakkain.

Tämä mies oli lähettänyt miljoonia ihmisiä orjuuteen, jollaista ei ollut esiintynyt sitten kristinuskon syntymisen.

Hän katseli ympärilleen hirttolavalta ja huudahti yhtäkkiä: ”Kuolen syyttömänä! Tuomio on väärä. Jumala varjelkoon Saksaa ja tehköön Saksasta taas suuren! Eläköön Saksa! Jumala varjelkoon perhettäni!”

Luukku avautui kello 2.26, ja samoin kuin Streicherin tapauksessa alhaalta kuului selvää voihketta, kun silmukka kiristyi hänen vartalonsa painosta.

Alfred Jodl oli pukeutunut univormuun

Jodl oli toiminut Hitlerin sotilaallisena neuvonantajana.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä hänelle langetettiin kuolemantuomio, mutta 12 vuotta myöhemmin saksalainen tuomioistuin totesi Jodlin neuvoneen vain operatiivisissa kysymyksissä ja kuolemantuomion olleen siitä liian ankara rangaistus.

”Yhdeksäntenä oli vuorossa Alfred Jodl. Hänen univormunsa kaulus oli niskasta huonosti ikään kuin hän olisi vetänyt takin päälleen kiireessä. Hän astui selvästi hermostuneena kuoleman taloon.

Hän nuoleskeli jatkuvasti huuliaan, ja hänen kasvonsa olivat vääristyneet ja kärsivän näköiset, kun hän nousi hirttolavalle johtavat portaat paljon epävarmemmin askelin kuin Keitel.

Hänen äänensä oli silti rauhallinen, kun hän lausui viimeiset sanansa: ”Tervehdin sinua, Saksani.”

Kello 2.34 Jodl syöksyi hirttolavan mustaan aukkoon.

Arthur Seyss-Inquart teloitettiin viimeisenä

Viimeinen teloitettava oli Seyss-Inquart. Hän oli toiminut Itävallan sisäministerinä ja myöhemmin Alankomaiden valtakunnankomissaarina sekä järjestänyt juutalaisvainoja ja lähettänyt alankomaalaisia pakkotyöleireille Saksaan.

”Tšekkoslovakialaistaustainen Arthur Seyss-Inquart, Alankomaiden ja Itävallan käskynhaltija, oli viimeinen näyttelijä tässä pelkästään pääosista koostuvassa näytelmässä.

Hän astui saliin kello 2.38 päässään silmälasit, joiden ansiosta hänen kasvojaan oli helppoa karrikoida.

Hän katseli huolestuneena ympärilleen, kun hän käveli kampurajalkaansa ontuen hirttopaikalle, ja nousi hitaasti lavalle vartijoiden tuella.

Viimeiset sanansa hän lausui hiljaa mutta ponnekkaasti: ”Toivon tämän teloituksen olevan viimeinen näytös toisen maailmansodan tragediassa ja maailmansodan opettaneen, että rauhan ja yhteisymmärryksen tulee vallita kansojen välillä. Uskon Saksaan.”

Seyss-Inquart putosi kuolemaansa kello 2.45.

Hermann Göringin ruumis tuotiin näytille

Lopuksi saliin tuotiin Hermann Göringin ruumis, jotta Howard K. Smith ja muut todistajat näkivät omin silmin, että Göring oli kuollut.

Göringin pyjama oli läpimärkä vedestä, jota vartijat olivat heittäneet hänen päälleen yrittäessään elvyttää häntä, ja hänen kasvonsa olivat vääristyneet syanidimyrkytyksen aiheuttamasta tuskasta.

Sitten Göringin ruumis peitettiin nopeasti ja vietiin ulos takaovesta. Näin päättyivät päivän rankat tapahtumat ja ne puolitoista tuntia, jotka olivat panneet pisteen natsien hirmuhallinnolle.