Imageselect

Natsi-Saksa rakasti vaaleita viikinkejä

Natsit kirjoittivat viikingit historiaansa ja pitivät heitä ”herrakansan” esikuvina, ja teorioille yritettiin löytää todisteita muun muassa arkeologisilla kaivauksilla.

Pohjolan mytologia oli noussut suosioon Saksassa 1800-luvun puolivälissä muun muassa Richard Wagnerin eeppisten Nibelungin sormus -oopperoiden myötä.

Pohjoisten tarujen katsottiin kertovan pikemminkin germaanien kuin skandinaavien historiasta, ja niiden avulla pyrittiin nostattamaan saksalaista kansallistuntoa.

Nat­sien aatemaailman mukaan saksalaiset olivat herrakansaa, joten viikingit olivat heille täydellinen esikuva: vaaleatukkaiset ja sinisilmäiset viikingit olivat ­arjalaisia, kuten kunnon saksalaisten piti olla, ja heidän mahtinsa perustui rotupuhtauteen ja voimaan.

Sig-riimu (uloimpana vasemmalla) symboloi voittoa, ja kaksi Sig-riimua oli SS-joukkojen symboli vuodesta 1933 lähtien. Tyr (toinen vasemmalta) oli nimetty pohjoisen sodanjumalan mukaan, ja sitä käytettiin SS-sotilaiden hautakivessä. Hagall (toinen oikealta) edusti uskollisuutta, ja sitä käytettiin muun muassa SS-miesten häissä ja sormuksissa. Niin sanottua elämänriimua (uloimpana oikealla) käytettiin univormuissa ja muun muassa kuolinilmoituksissa.

© The Unicode Standard

Sota sotki Himmlerin suunnitelmat

Heinrich Himmler johti Ah­nen­erbe-organisaatiota, joka tutki arjalaisen rodun antropologiaa ja kulttuurihistoriaa.

Sillä oli toimintaa ympäri maailmaa, mutta yli puolet sen budjetista käytettiin kaivauksilla viikinkien suurimmassa kauppakaupungissa Hedebyssä enti­sellä tanskalaisalueella.

Himmler suunnitteli teettävänsä kaivauksia myös Islannissa, mutta ne eivät toteutuneet, sillä Britannia miehitti Islannin vuonna 1940. SS-joukkojen merkit kehitettiin ­viikinkien alkuperäisten riimujen pohjalta.