1. Hitler rikastui välttelemällä veroja
Kun Adolf Hitler nousi Saksassa valtaan vuonna 1933, hänellä oli taakkanaan mittavat verovelat, jotka johtuivat pitkälti hänen Taisteluni-kirjansa myyntituloista.
Hitler hankkiutui eroon veloistaan painostamalla tapaustaan käsitelleitä verovirkailijoita ja lahjomalla veroviraston osastonjohtajan. Lisäksi hän piti huolen, ettei hänen tarvinnut myöhemminkään maksaa veroja.
Niinpä Hitler sai lyhentämättömänä itselleen myyntituotot noin 10 miljoonasta Taisteluni-kirjasta. Kirjaa myytiin sodan loppuun asti.
2. Sotilastarvikkeita myytiin pimeästi
Saksalaissotilaille tarkoitettu ruoka ja bensiini ei aina päätynyt rintamalle vaan mustaan pörssiin rikastuttamaan kieroja virkamiehiä.
Esimerkiksi Normandian maihinnousun jälkeen saksalaiset joutuivat jättämään panssarivaunuja Normandiaan bensiinin loputtua, kun taas Pariisin pimeillä markkinoilla bensiiniä riitti.
3. Upseerit ryöväsivät juutalaisten omaisuutta
Kun juutalaisia alettiin pakkosiirtää gettoihin ja lähettää keskitysleireille, heidän asuntonsa oli tarkoitus sinetöidä odottamaan irtaimiston huutokauppaa.
Käytännössä natsivirkamiehet ja -upseerit kuitenkin ehtivät tyhjentää asunnot arvotavarasta ennen huutokauppaa.
Eräs juutalainen lääkäri kertoi, että kun hän oli esitellyt sisarensa asuntoa eräälle natsiupseerille, tämä oli tokaissut ihastuksissaan: ”Olen aina haaveillut juuri tuollaisista huonekaluista.” Kalusteet haettiin pois seuraavana päivänä.

Natsijohtajat suosivat kalliita autoja kuten Mercedes-Benz 770:tä.
4. Keskitysleirivankeja vuokrattiin töihin
Itäeurooppalaisille vangeille tarkoitettujen työleirien johtajat ansaitsivat lisätienestejä vuokraamalla vankeja työvoimaksi esimerkiksi pommituksissa tuhoutuneiden talojen korjaamista varten.
Sodan pitkittyessä maksuvälineenä alettiin käyttää rahan ohella myös lihaa ja savukkeita. Esimerkiksi miespuolisen vangin päivähinta oli savukeaski ja naispuolisen vangin sai päiväksi töihin puolikkaalla savukeaskilla.
5. Göringille maksettiin lähes tyhjästä
Hermann Göringillä oli taito hankkiutua tehtäviin, joihin liittyi komea titteli, erinomainen palkka ja erittäin vähän varsinaista työtä.
Göring ehti uransa aikana toimia muun muassa Preussin sisäministerinä, talouskomissaarina, Saksan valtiopäivien puhemiehenä, ilmailuministerinä, valtakunnan jahti- ja metsänhoitomestarina sekä Saksan ilmavoimien komentajana.
Huippupalkan lisäksi Göringillä oli yleensä muhkea edustustili, ja hän sai lahjaksi muun muassa autotehtaiden Benzin ja BMW:n sekä Saksan ilmavoimille lentokoneita toimittaneiden yhtiöiden osakkeita.
Göringillä oli myös mittava taidekokoelma, joka koostui enimmäkseen varastetusta taiteesta. Göringin vuositulot olivat lähes 1,3 miljoonaa valtakunnanmarkkaa, kun tavallinen työläinen ansaitsi vuodessa 2 000–5 000 markkaa.
Göringin korruptoituneisuus oli yleisessä tiedossa, mutta jostain syystä se ei heikentänyt hänen suosiotaan. Kun saksalaiselta sotavangilta kysyttiin, miksi saksalaisten upseerimesseissä Ranskassa oli seinällä Göringin eikä Hitlerin kuva, hän vastasi:
”Hitler on meidän yläpuolellamme: hän käskee ja me tottelemme. Göring taas on yksi meistä: hän pitää hyvästä ruuasta, naisista ja vilunkipelistä. Etenkin viimeksi mainitusta.”

Saksan laivateollisuus antoi Göringille häälahjaksi huvijahdin, joka sai nimekseen Carin Göringin ensimmäisen vaimon mukaan.
6. Elokuvatähdet välttivät asepalveluksen
Asevelvollisuus koski periaatteessa kaikkia saksalaismiehiä, mutta rikkaat ja kuuluisat saattoivat silti välttää palveluksen. Esimerkiksi monet saksalaiset elokuvanäyttelijät vapautettiin asepalveluksesta sillä ehdolla, että he esiintyisivät valtion propagandaelokuvissa.
Kun erittäin juutalaisvastaiseen Jud Süss -elokuvaan etsittiin pääosan esittäjää, rooliin kaavailtu Ferdinand Marian kieltäytyi. Hän kuitenkin muutti mielensä sen jälkeen, kun Joseph Goebbels ilmoitti hänen joutuvan sotapalvelukseen, jos hän ei esiintyisi elokuvassa.
Monet saksalaiset olivat valmiita maksamaan suuriakin summia välttyäkseen joutumasta rintamalle. Se tarkoitti mukavia lisätuloja puoluevirkailijoille, jotka myönsivät palveluksestavapautustodistuksia.
7. Läpimätä keskitysleiripomo
Buchenwaldin keskitysleirin komentajana toimi sodan alkuvuosina Karl-Otto Koch, joka oli hyvin yritteliäs mies sekä keksiessään keinoja pahoinpidellä vankeja että ansaita näillä rahaa.
Koch keräsi omaisuuden vuokraamalla leirinsä vankeja yrityksille ja myymällä vanginvartijoille tarkoitettua ruokaa mustassa pörssissä. Lisäksi Koch piti itse valtaosan vangeilta takavarikoiduista rahoista.
Koch oli pian niin rikas, että hänen esimiehensä alkoivat kadehtia häntä. Niinpä hän joutui lahjomaan esimiehiään, jotta nämä eivät olisi paljastaneet hänen toimiaan SS:n johdolle.
Koch meni jopa niin pitkälle, että hän määräsi keskitysleirin vangit rakentamaan talon hänelle ja hänen vaimolleen Ilse Kochille. Koch rakennutti vaimolleen myös suuren maneesin, jonka rakennustöiden aikana kuoli 30 nälkiintynyttä vankia.
Lisäksi hän rakennutti vanginvartijoiden ja näiden perheiden iloksi pienen eläintarhan lintuineen, karhuineen ja apinoineen.
Lopulta Kochin toimet olivat kuitenkin liikaa hänen esimiehilleen, ja hänet siirrettiin Lubliniin Puolaan, missä hänestä tuli Majdanekin keskitysleirin komentaja. Hän jatkoi rötöstelyä Majdanekissa, kunnes natsijohto pääsi hänen jäljilleen.
Koch ei aikaillut vaan tapatti 40 000 juutalaista vankia, jotka olisivat voineet todistaa häntä vastaan. Lisäksi hän surmautti leirin lääkärin ja tämän avustajan, koska pelkäsi näiden paljastavan, että hänellä oli syfilis.
Koch joutui vastaamaan teoistaan oikeuteen, ja hänet teloitettiin hieman ennen sodan päättymistä SS:n häpäisemisestä tuomittuna.

Buchenwaldin keskitysleirin vangit rakensivat leirin johtajalle talon.
8. Sukulaiset saivat parhaat työpaikat
Ennen sotaa saksalaisia virkamiehiä pidettiin varsin rehteinä. Natsien noustua valtaan tilanne kuitenkin muuttui, ja muun muassa Goebbelsin johtamassa propagandaministeriössä nepotismi oli hyvin yleistä.
Jo ministeriön ensimmäisen toimintavuoden aikana 192 radio-osaston uutta työpaikkaa annettiin ministeriön vanhojen työntekijöiden sukulaisille.
Kontaktit olivatkin välttämättömiä, jos mieli saada hyvän työpaikan. Vuonna 1933 natsipuolue järjesti töitä kymmenelletuhannelle uskolliselle kannattajalleen.
9. Ammattiliiton johtaja tuhlasi työläisten rahoja
Hitlerin noustua valtaan Saksan vanhat ammattiliitot lakkautettiin ja niiden tilalle perustettiin Deutsche Arbeitsfront (DAF) eli ”Saksan työrintama”.
Käytännössä kaikki Saksan työläiset maksoivat liiton jäsenmaksua, mutta kaikkia heiltä perittyjä rahoja ei suinkaan käytetty parempien palkkojen ja työolojen turvaamiseksi.
DAF:sta tuli pian yksi Kolmannen valtakunnan korruptoituneimmista organisaatioista, ja sen johtaja Robert Ley tuhlasi työläisten rahoja kuin omiaan. Lähes ensi töikseen Ley takavarikoi vanhojen ammattiliittojen varat ja otti ne omaan käyttöönsä.
Hän törsäsi työläisten rahoja muun muassa kalliisiin taloihin ja autoihin. Leyn ylellinen elämäntapa rahoitettiin muutenkin ammattiliiton kassasta.
DAF maksoi muun muassa Leyn alkoholijuomat sekä palkan tämän henkilökohtaiselle palveluskunnalle, kuten lastenhoitajille, kokille, puutarhurille ja siivoojalle.
Kaikki Hitlerin lähipiiriin kuuluneet henkilöt, jotka tiesivät DAF:n ja Leyn väärinkäytöksistä, lahjottiin pitämään suunsa kiinni.