Marraskuun 8. päivän aamuna 1923 Hitler avasi oven Völkischer Beobachter -päivälehden toimituksessa Münchenissä. Rakennuksessa toimitettiin siis NSDAP:n propagandalehteä, ja Hitler tapasi siellä usein lähimpiä puoluetovereitaan.
"Missä kapteeni Göring on?" Hitler huusi kävellessään edestakaisin käytävällä.
Kukaan ei ollut vielä nähnyt Hermann Göringiä, joka oli edellisenä vuonna nimitetty Hitlerin puolisotilaallisten rettelöitsijöiden Sturmabteilungin (SA) johtajaksi. Göringillä on tapana olla myöhässä, mutta tuona päivänä Hitler oli kärsimätön.
”Nyt on toiminnan aika", hän sanoi kärsimättömänä kahdelle puoluetoverille toimituksessa.
Seuraavien tuntien aikana laadittiin viimeiset suunnitelmat vallankaappausta varten. Sen piti varmistaa Hitlerin valta Münchenissä ja muualla Saksassa.
Hitler halusi hyötyä sekasorrosta
Viisi vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Baijeri ja muu Saksa olivat syksyllä 1923 anarkian partaalla. Puolen vuosikymmenen poliittisen kaaoksen ja taloudellisen tuhon jälkeen inflaatio oli karannut käsistä, ja rahan arvo oli romahtamassa.
Lokakuun 25. päivänä 1923 leipä maksoi 1,8 miljardia markkaa, ja kaksi viikkoa myöhemmin hinta oli noussut huikeaan 32 miljardiin markkaan. Väestön säästöt menettivät arvonsa, ja uhanalaiset kansalaiset kadottivat uskonsa vakiintuneeseen järjestelmään.
Maan horjuva tila tarkoitti sitä, että salaliittoon taipuvaiset poliitikot ja sotilaat näkivät tilaisuuden tarttua valtaan demokratian vastaisin keinoin.
Italiassa Benito Mussolini oli käyttänyt menestyksekkäästi hyväkseen yhteiskunnallisia jännitteitä ja kaapannut vallan edellisenä vuonna marssimalla Roomaan mustapaitojensa johdossa.
”Ihmiset lankeaisivat polvilleen, jos Saksassa olisi oma Mussolini." Adolf Hitler toimittajalle vuonna 1923.
Hitler innostui Italian fasistijohtajasta ja pyrki jäljittelemään häntä.
”Ihmiset lankeaisivat polvilleen, jos Saksassa olisi oma Mussolini," hän sanoi toimittajalle syksyllä 1923.
Kaupungin oikeistoradikaalisissa piireissä ajatus vallankaappauksesta oli leijunut jo pitkään, ja Hitler lupasi kannattajilleen toistuvasti oluttupien saarnastuolistaan taistella Berliiniä vastaan ja "aloittaa voitonmarssin Saksan pelastamiseksi".
SA:n 15 000 miestä nielivät Hitlerin vallankumoukselliset iskulauseet kuin ongenkoukun. Niin sanotut ruskeapaidat eivät malttaneet odottaa, että pääsisivät toimimaan. Muut Hitlerin hallitsemaan niin sanottuun Kampfbundiin kootut oikeistopuolueiden puolisotilaalliset ryhmät olivat yhtä kiihkomielisiä.
Mussolinin marssi Roomaan innoitti Hitleriä ja natseja järjestämään Münchenin oluttupavallankaappauksen.
Mussolini marssi kohti Roomaa
Benito Mussolinin menestyksekäs vallankaappaus Italiassa oli Hitlerin esimerkkinä. Siellä fasistisen puolueen johtaja onnistui ottamaan maan hallintaansa yksinkertaisesti osoittamalla valtansa julkisesti.
Lisäksi [Hitler] (https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/hitler) oli liittoutunut armeijan edustajien kanssa. Puoluetoveri ja kapteeni Ernst Röhm – joka oli NSDAP:n johtajalle niin läheinen, että he sinuttelivat toisiaan - oli jatkuvasti toimittanut aseita puolisotilaallisille yksiköille.
Vielä suurempi valttikortti Hitlerin vallankaappaussuunnitelmissa oli Erich Ludendorff. Ikääntyvä kenraali nautti saksalaisten sotilaiden keskuudessa kunnioitusta [ensimmäisen maailmansodan] (https://historianet.fi/sota/ensimmainen-maailmansota) urotekojensa vuoksi, ja Hitler toivoi, että sotasankari voisi liittolaisenaan varmistaa armeijan tuen, kun vallankaappaus alkaisi.
Yksityiskohdat loksahtivat kohdalleen
Hitlerin uskotaan tehneen 8. marraskuuta 1923 lopulliset suunnitelmat vallankaappaustaan varten yhdessä [Göringin] (https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/kansallissosialismi/hermann-goring-nautiskelija-rintamalla) ja Röhmin kanssa.
Toiminnan oli määrä alkaa samana iltana Bürgerbräukellerissä eli yhdessä Münchenin suurista oluttuvista, jossa valtionkomissaari Gustav von Kahrin oli määrä puhua. Kahr johti Baijeria eräänlaisessa triumviraatissa yhdessä Baijerin armeijan komentajan Otto von Lossowin ja Baijerin poliisipäällikön Hans von Seißerin kanssa.
”Rikollinen Berliinin marraskuun hallitus julistetaan tänään syrjäytetyksi. Saksan väliaikainen kansallinen hallitus on muodostettu", natsit ilmoittivat valmiiksi painetuissa julisteissaan.
Kaikki kolme kuuluivat oikeistoon ja halusivat, että [Weimarin tasavalta] (https://historianet.fi/yhteiskunta/weimarin-tasavalta-demokratiakokeilu-joka-lahes-onnistui) lakkautetaan. Kolmikon tuki Hitlerin vallankaappaukselle oli elintärkeää, jotta koko Saksaan saataisiin vahva oikeistohallitus.
Hitlerin suunnitelmana oli piirittää oluttupa henkilökohtaisella henkivartijoidensa armeijalla, Stoßtrupp-Hitlerillä, joka Göringin johdolla kukistaisi rakennuksen poliisivartijat. Sen jälkeen Hitlerin piti taivutella Kahr ja kumppanit tukemaan uutta kansallista hallitusta, jossa hän itse olisi valtionpäämies.
Heti kun triumviraatti olisi ilmoittanut tukensa, koodiviesti "Toimitettu turvallisesti" piti kertoa puhelimitse Bürgerbräukelleristä Löwenbräukellerin oluttupaan kaupungin keskustan vastakkaisessa päässä.
Kapteeni Röhm oli kerännyt sinne lähes 2 000 miestä, joiden tehtävänä oli merkin saatuaan miehittää strategisesti tärkeitä asemia Münchenissä: muun muassa päärautatieasema, sotaministeriö ja Baijerin armeijan komentopaikka. Siten varmistettaisiin Hitlerin ote kaupungista.
Hitler saatua Münchenin tiukasti haltuunsa hän julistaisi, että vallankaappaus oli alkanut. Salaliittolaiset odottivat, että Pohjois-Saksan sotajoukot liittyisivät heihin - Ludendorffin maineen vuoksi, kun he aloittaisivat marssinsa kohti pääkaupunkia.
Ajatuksena oli, että Berliini antautuisi Hitlerille kuten Rooma antautui Mussolinille. Niin sanottu oluttupavallankaappaus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin natsien voittokulkua.