Heinrich Himmlerin kirjeitä löytyi
Saksalainen aikakauslehti on julkistanut pelätyn natsijohtajan Heinrich Himmlerin yksityisiä kirjeitä, päiväkirjoja ja valokuvia.

Satojen kirjeiden joukossa oli myös useita aiemmin tuntemattomia valokuvia Himmleristä itsestään.
Himmleriltä jäi jälkeen asiakirjoja
Saksalainen Die Welt -lehti julkaisi hiljattain runsaasti SS-johtaja Heinrich Himmlerin kirjeitä ja muita yksityisiä papereita. Himmler oli yksi juutalaisten joukkotuhon pääsuunnittelijoista.
Himmler kirjoitti vaimolleen Auschwitzista
Kirjeet kuuluvat juutalaiselle perheelle, ja niitä säilytetään pankin tallelokerossa Tel Avivissa. Saksan valtionarkiston johtajan Michael Hollmannin mukaan kirjeet ovat aitoja. Kokoelmaan kuuluu muun muassa Himmlerin ja tämän vaimon Margareten sekä tyttären Gudrunin välistä kirjeenvaihtoa vuodesta 1928 vuoteen 1945, jolloin Himmler teki itsemurhan.
Himmler osallistui juutalaisten joukkotuhon suunnitteluun ja toteuttamiseen, mutta hän ei mainitse holokaustia kirjeissään, vaan kirjoittaa arkisista asioista. Esimerkiksi 15. heinäkuuta 1942 hän kirjoitti vaimolleen matkustavansa Auschwitziin: "En ole varma, voinko soittaa sieltä. Rakkaita terveisiä ja suukkoja! Oma Isukkisi."
Neljä päivää myöhemmin Himmler käynnisti juutalaisten kuljetukset tuhoamisleireille.
Himmler kutsui itseään "hyväksi nihdiksi"
Himmler kirjoitti vaimolleen lähes 700 kirjettä. Hän nimitti vaimoaan "rakkaaksi, kultaiseksi naiseksi" ja kuvaili itseään "hyväksi nihdiksi" viittauksena entisajan saksalaisiin palkkasotilaisiin.