Mies oli pukeutunut SS:n univormuun. Hänellä oli jalassaan hohtavaksi kiillotetut nahkaiset ratsastussaappaat, ja hän seisoi jalat hieman harallaan toinen käsi vyöllä, toinen ratsupiiskaa pidellen.
Jokaisen ohitseen kauhusta jäykkänä kulkevan vangin kohdalla hän heilautti välinpitämättömästi piiskaansa: vahvat ja työkykyiset oikealle, heikot vasemmalle.
Yhtäkkiä miehen ilme kirkastui. Hän viskasi savukkeensa maahan ja murskasi tumpin jalallaan. Sitten hän käveli vankien luo ja kyykistyi kahden pienen kaksostytön eteen.
Hän taputti näitä hellästi poskille ja puheli pehmeästi. Hän kysyi, halusivatko tytöt makeisia, ja lapset nyökkäsivät varovasti. Upseeri napsautti sormiaan, ja vartiosotilas vei kaksoset mukanaan.
Auschwitzin kuolemanenkeliä ei näy penkillä muiden lääkärien kanssa, joita syytettiin rikoksista ihmisyyttä vastaan Nürnbergin oikeudenkäynnissä.
25. lokakuuta 1946: 20 lääkäriä syytteeseen Nürnbergissä
Natsihierarkian huipulla olleet lääkärit eivät välttäneet lain pitkää kättä. 20 heistä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen rikoksista ihmisyyttä vastaan, muun muassa ihmiskokeista.
Syyteet nostettiin Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa 25. lokakuuta 1946, ja tuomiot luettiin 20. elokuuta 1947.
Josef Mengele ei ollut syytettyjen penkillä. Hän pakeni Auschwitzista vuoden 1945 alussa ja piilotteli Saksassa väärän nimen turvin vuoteen 1949. Sitten hän pakeni Etelä-Amerikkaan.
Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytteessä olleista 20 lääkäristä neljä tuomittiin kuolemaan ja yhdeksän pitkiin vankeusrangaistuksiin; seitsemän vapautettiin syytteistä.
Josef Mengele sai uidessaan sairaskohtauksen ja hukkui Brasiliassa vuonna 1979.
Vankeja lajitteleva mies oli Auschwitzin keskitysleirin lääkäri Josef Mengele. Hän palasi takaisin paikalleen jatkamaan tehtäväänsä: vasemmalle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle...
Tuntia myöhemmin useimmat vangeista olivat kuolleet. Ne, jotka lähetettiin oikealle, saivat elää vielä muutaman viikon tai kuukauden raskaassa pakkotyössä.
Lääkärin yksityislaboratoriossa pikkutytöt makasivat jo sidottuina leikkauspöydällä. Heidän edessään seisoi Mengele, joka oli pukenut valkoisen lääkärintakin SS-univormunsa päälle.
Hän ei hymyillyt enää. Hän otti käteensä skalpellin ja ryhtyi karmeaan työhönsä.
Josef Mengele unelmoi suuruudesta
Josef Mengele unelmoi jo lapsena pääsevänsä historiankirjoihin. Hän kasvoi Baijerissa syvästi katolisen perheen vanhimpana lapsena ja joutui kilpailemaan sisarustensa kanssa vanhempiensa huomiosta.
”Hän ei halunnut ainoastaan onnistua, vaan hän halusi olla ylitse muiden. Hän janosi kuuluisuutta.” Julius Diesback nuoruudenystävästään Josef Mengelestä
Päiväkirjassaan Mengele kuvaili isäänsä ja äitiänsä tunnekylmiksi, ja veljiinsä hänellä oli mustasukkaisuuden ja katkeruuden leimaama suhde. Hänellä oli nuoresta pitäen valtava tarve osoittaa olevansa jotakin.
Nuoruudenystävä Julius Diesbach kuvaili häntä äärimmäisen kunnianhimoiseksi nuorukaiseksi:
”Hän ei halunnut ainoastaan onnistua, vaan hän halusi olla ylitse muiden. Hän janosi kuuluisuutta. Kerran hän sanoi minulle, että saisin vielä lukea hänestä historiankirjoista.”
Mengele päätteli, että tie arvostukseen aukeaisi hyvän koulutuksen ja kunnioitetun tutkijan työn kautta.
Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1930 hän päätti lähteä Müncheniin opiskelemaan lääketiedettä.
”Perheeni saa olla ylpeä, kun minusta tulee Mengelen suvun ensimmäinen tiedemies”, Mengele kirjoitti ystävälleen.
Mengele vaihtoi pakomatkallaan nimeä useaan otteeseen. Hän käytti muun muassa nimiä Helmut Gregor ja Ludwig Gregor.
1930-luvun alku oli Münchenissä poliittisesti levotonta aikaa. Natsien esiinnousu oli alkanut, ja Mengele valitsi nopeasti puolensa. Hän kirjoitti päiväkirjaansa:
”On mahdotonta jäädä sivustakatsojaksi näinä poliittisen kuohunnan aikoina, jos haluaa välttää isänmaamme joutumisen bolsevikki-marxilaisten kuristusotteeseen.”
Josef Mengele liittyi natsipuolueeseen
Opinnoissaan Mengele osoitti jo varhain enemmän kiinnostusta rotujen kehitykseen kuin sairauksien hoitoon.
Teoria arjalaisen rodun puhtaudesta ja ylivertaisuudesta oli natsi-ideologian keskeisiä opinkappaleita, ja Mengelen opettajina oli alan suurimpia auktoriteetteja.
Yksi oli Theodor Mollison, joka väitti pystyvänsä päättelemään valokuvasta, oliko henkilöllä juutalaisia esi-isiä.
Vuonna 1935 Mengele väitteli Mollisonin ohjauksessa tohtoriksi aiheenaan eri ihmisrotujen alaleuan rakenteelliset eroavaisuudet.
Natsit kehittivät mitä kummallisimpia keinoja rotupuhtaan Saksan luomiseksi. Juutalaiset pyrittiin löytämään esimerkiksi leveän nenän perusteella.
Mengele ei päässyt piireihin
Josef Mengele ei päässyt itse arvostettuun arjalaiseen ”kantakirjaan” vaimonsa selvittämättömän amerikkalaisen sukutaustan vuoksi.
Huolimatta innokkaista pyrkimyksistään arjalaisen rodun hyväksi Josef Mengele ei itse päässyt natsien sukurekisteriin.
Se oli eräänlainen kantakirja niistä saksalaisista aviopareista, jotka pystyivät todistamaan puhtaan arjalaisen perimänsä aina 1750-luvulle asti.
Kirjaan pääsy oli korkein mahdollinen kunnianosoitus, jonka natsi saattoi saavuttaa. Kun rotupuhdas pariskunta sai lapsen, perhe muun muassa sai hopealusikan SS-johtajalta Heinrich Himmleriltä.
Innokkaalle arjalaisuuden kannattajalle kirjaan pääsy oli erittäin tärkeää. Mengelen vaimon Irenen sukuselvityksessä oli kuitenkin ongelmia.
Tämän amerikkalaisia esivanhempia ei voitu jäljittää riittävän pitkälle, joten aina oli olemassa riski, että hänessä oli juutalaista verta.
Tämän mahdollisuuden vuoksi Josef Mengele ei koskaan saanut nimeään rotupuhtaiden joukkoon.
Tie arvostettuun asemaan oli auki. Vuonna 1937 Mengele aloitti työt Frankfurtin yliopistossa perinnöllisyysbiologian ja rotuhygienian laitoksella.
Siellä hän pääsi Saksan eturivin rotuteoreetikoihin kuuluvan professori Otmar von Verschuerin oppiin.
Tämä ylisti Adolf Hitleriä ja kuvaili häntä ”ensimmäiseksi valtionjohtajaksi, joka on ymmärtänyt biologisen perimän ja rotuhygienian merkityksen”.
Samoihin aikoihin Mengele liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen ja pian myös SS-joukkoihin.
Von Verschuerin tuella hän eteni nopeasti SS-upseeriksi. Von Verschuer on kuvaillut Mengeleä mieheksi, joka ”osoitti voimakasta kiinnostusta lääketieteellistä tutkimusta ja kirurgiaa kohtaan. Hän oli myös älykäs ja sivistynyt”.
Saksalainen historioitsija Andreas Hillgruber kuvaili uraansa aloittelevaa Mengeleä hieman toisin:
”Hän oli vakuuttunut, että hän palveli suurta asiaa: Hitlerin pyrkimystä estää ihmiskunnan rappio. Mengelestä oli tullut natsismin ruumiillistuma sen äärimmäisimmässä muodossa.”
Josef Mengele lähetti innokkaasti vankeja kaasukammioon
Mengele saapui Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille syksyllä 1943.
Hän oli saanut rautaristin urhoollisuudesta itärintamalla taistellessaan, ja muut Auschwitzin upseerit kunnioittivat sotasankaria. He huomasivat kuitenkin, että uusi lääkäri oli erilainen kuin he.
Mengele oli pohjattoman innokas ja puuhasteli aina jonkin salaisen projektin parissa. Lisäksi kummastusta herätti se, että hän ei juuri koskaan juonut alkoholia, ei edes ollessaan vankien erotteluvuorossa.
Arviolta 3 000 kaksosta menetti henkensä Mengelen ihmiskokeissa.
Aina uuden vankijunan saapuessa leirin lääkärien tuli arvioida, ketkä vangeista jätettiin eloon ja ketkä lähetettiin kaasukammioon.
Tehtävä elämän ja kuoleman herrana oli useimmille leirin lääkäreille niin vastenmielinen, että he puuduttivat itsensä morfiinilla, eetterillä tai alkoholilla joutuessaan erottelemaan vankeja.
Monet olivat vankeja vastaanottaessaan niin päihtyneitä, että pysyivät hädin tuskin jaloillaan.
Mengelen laita oli toisin. Hän ilmoittautui usein tehtävään vapaaehtoisena ja hoiti työnsä innokkaasti, usein jotakin klassista sävelmää vihellellen.
Hän saattoi hypätä vankien joukkoon ja innosta vapisten valita heistä yhden tai useamman lähetettäväksi laboratorioonsa.
Auschwitzin kuolemanenkeli, tohtori Mengele, pakeni maasta toiseen, jottei joutuisi vastuuseen tekemisistään toisessa maailmansodassa.
30 vuotta pakomatkalla
Vuonna 1949 Josef Mengele muutti Argentiinaan. Seuraavat 30 vuotta hän pakeni
niin Etelä-Amerikan poliisia, Saksan oikeuslaitosta kuin Israelin agenttejakin.
Auschwitzin elämän ja kuoleman herra päätti päivänsä yksin ja halveksittuna.
1945
Mengele onnistui livahtamaan liittoutuneiden sotilailta, minkä jälkeen hän eli piilossa eri sala-nimien turvin. Hän työskenteli muun muassa maatilalla perunanistuttajana.
1949
Kuten monet muutkin saksalaiset sotarikolliset Mengele asettui Argentiinaan ja ryhtyi liikemieheksi. Hän käytti muun muassa salanimeä Helmut Gregor.
1956
Mengele erosi vaimostaan ja matkusti Sveitsin kautta Saksaan. Hän avioitui siellä edesmenneen veljensä vaimon, Martan kanssa, ja he muuttivat yhdessä Argentiinaan.
1959
Eräs entinen keskitysleiri-vanki jäljitti Mengelen Argentiinaan. Saksalainen poliisi kertoi Mengelelle Saksan neuvottelevan Argentiinan kanssa hänen luovuttamisestaan. Mengele pakeni Paraguayhin, jota johti diktaattori Alfredo Stroessner.
1960
Israelin agentit sieppasivat natsijohtaja Adolf Eichmannin Argentiinassa. Siitä pelästyneenä Mengele pakeni Brasiliaan, missä hän pääsi töihin maatilalle. Mengele muuttui yhä vainoharhaisemmaksi, kärsi masennuksesta ja harkitsi itsemurhaa.
1975
Mengele muutti rähjäiseen mökkiin São Paulon köyhään esikaupunkiin, jossa hän vietti hiljaista ja yksinäistä elämää Don Pedro -nimisenä.
1979
Mengele asui edelleen Brasiliassa. Hän sai uimassa ollessaan aivohalvauskohtauksen ja menetti tajuntansa. Elvytysyritykset eivät kuitenkaan auttaneet, ja Mengele kuoli. Hänet haudattiin nimellä Wolfgang Gerhard.
1985
Brasilian poliisi esitteli lehdistötilaisuudessa luurangon, joka oli löytynyt Eldoradon esikaupungista läheltä São Pauloa, luurangon uskottiin olevan Mengelen. Dna-testi vuonna 1992 vahvisti henkilöllisyyden.
Joskus hän ilmestyi paikalle vapaapäivinäänkin varmistamaan, ettei menettänyt yhtään ”sopivaa” vankia.
Mengele halusi palavasti tulla arvostetuksi tiedemieheksi. ”Olette keskinkertainen tutkija, herra Mengele, mutta ahkera ja työteliäs.
Voin kuvitella, että 20 vuoden sisällä pääsette professoriksi johonkin Saksan vaatimattomammista yliopistoista”, oli eräs hänen yliopistoprofessoreistaan todennut.
Mengele halusi kuitenkin paljon enemmän ja nopeammin tehdäkseen vaikutuksen vanhempiinsa ja sukulaisiinsa.
Kaiken vapaa-aikansa Auschwitzissa Mengele vietti laboratoriossaan, jossa hän ”tutki” valitsemiaan vankeja.
Koko leiri oli hänelle kuin suuri laboratorio, joka tarjosi mittaamattomasti tutkimusaineistoa – ihmisiä – ja usein Mengele jatkoi tutkimuksiaan pitkälle yöhön mikroskoopin äärellä tai syventyneenä kirjoittamaan raporttejaan.
Kaksoset olivat Mengelen suosikkeja
Mengele valitsi vangeista kokeisiinsa usein ihmisiä, joilla oli jokin synnynnäinen vamma tai epämuodostuma.
Hänen tavoitteenaan oli tutkia, miten epämuodostumat syntyivät ja miten ne saatiin karsittua perimästä niin, että jäljelle jäisi vain puhdas ja vahva arjalaisrotu.
Erityistä mielenkiintoa Mengele tunsi kaksosia kohtaan. Hän uskoi löytävänsä kaksosista vastauksen siihen, miten germaaninen rotu onnistuisi kansoittamaan koko maailman.
Von Verschuer kuului natsi-Saksan johtaviin rotuideologeihin. Hän innoitti Mengeleä tekemään kaksoskokeita.
Hän toivoi pystyvänsä kehittämään keinon, jolla germaaninaiset saataisiin synnyttämään enemmän kaksosia niin, että arjalainen rotu kasvaisi nopeammin kuin muut rodut.
Erityisesti Mengeleä kiinnosti, miksi toinen kaksosista saattoi olla vahva ja sopusuhtainen, kun taas toinen oli heikko ja ”epämuodostunut”.
Hän yritti löytää vastauksen muun muassa tekemällä kaksosilla keskinäisiä verensiirtoja ja yhdistämällä kirurgisesti heidän verenkiertonsa.
Vera Alexander -niminen vanki joutui erään tällaisen hirvittävän kokeen todistajaksi:
”SS-miehet veivät mukanaan kaksoset Titon ja Ninon, joista toisella oli kyttyräselkä. Pari päivää myöhemmin heidät tuotiin takaisin karmeassa kunnossa. Heidät oli leikelty ja ommeltu yhteen selistään ja ranteistaan, ja heidän ruumiistaan löyhkäsi hirveä kuolion haju.”
“Mengelestä oli tullut natsismin ruumiillistuma sen äärimmäisimmässä muodossa.” Saksalainen historioitsija Andreas Hillgruber
Yksi Mengelen pakkomielteistä oli siniset silmät, ja hän teki lukemattomia kokeita, joissa hän yritti muuttaa uhriensa silmien väriä siniseksi.
Kerran hän haetutti vankiparakista luokseen 36 pikkulasta ja ruiskutti väriainetta heidän silmiinsä.
Monet lapsista menettivät välittömästi näkönsä, mutta heidän silmiensä väri ei muuttunut, ja he päätyivät kaasukammioon.
Juutalainen lääkäri Vexler Jancu on kertonut kokemuksistaan: ”Kesäkuussa 1943 menin Birkenaun mustalaisten leiriin.
Mengele paljastui, kun hänen kuvansa oli argentiinalaisen lehden etusivulla.
Siellä oli pöytä, joka oli silmien peitossa. Kaikki silmät oli merkitty numeroin ja kirjaimin. Pöydällä oli vaaleankeltaisia, kirkkaansinisiä, vihreitä ja violetteja silmiä.”
Myös Vera Kringel -niminen vanki koki syvän järkytyksen, kun hän eräänä päivänä löysi seinällisen silmiä Mengelen yksityisestä laboratoriosta.
”Silmät oli kiinnitetty seinälle neuloilla kuin perhoset. Luulin, että olen kuollut ja joutunut helvettiin.”
Josef Mengele keitti isän ja pojan
Auschwitzissa Mengelellä oli vapaus tehdä minkälaisia kokeita hän halusi, kunhan ne palvelivat natsismin tarkoitusperiä. Hän esitteli mielellään kollegoilleen Auschwitzissa kokeidensa tuloksia.
Eräänä päivänä Mengele havaitsi vankien joukossa kyttyräselkäisen miehen ja tämän pojan, jonka toinen jalka oli epämuodostunut.
Mengele halusi tutkia isää ja poikaa lähemmin, joten hän määräsi ampumaan nämä. Sitten hän keitätti ruumiit, jotta liha irtosi niistä helposti, ja lopuksi luurangot kuivatettiin, valkaistiin ja tehtiin hajuttomiksi liottamalla niitä petrolissa.
Tämän jälkeen Mengele kutsui SS-upseereita ihailemaan tuloksia. Joukko upseereita kerääntyi luurankojen ympärille hämmästelemään ja kommentoimaan koetta tieteellisin sanankääntein, ikään kuin kyseessä olisi ollut merkittäväkin tieteellinen läpimurto.
Romanian juutalainen Alex Dekel, joka oli leirillä vankina, joutui todistamaan, miten Mengele leikkeli vankeja mielivaltaisesti tieteen nimissä.
Päivärutiiniensa lomassa Mengele ja muut SS-upseerit ehtivät myös viettää railakasta vapaa-aikaa esimerkiksi SS:n omassa loma-keskuksessa.
Tämä saattoi suorittaa esimerkiksi vatsa- tai sydänleikkauksia ilman nukutusta tai puudutusta.
”Kukaan ei kyseenalaistanut hänen toimiaan. Miksi nämä vangit piti tappaa?
Miksi tällaista ihmishenkien haaskausta? Ihmiset, hänen ’potilaansa’, eivät merkinneet mitään.
Hän sai jatkaa toimiaan tieteen nimissä, vaikka todellisuudessa kyseessä oli vain hänen oma suuruudenhulluutensa”, Dekel kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
Lapsivangit paloivat elävältä
Auschwitzissa Mengele pyrki aina ylläpitämään vaikutelmaa, että hän suhtautui epäinhimillisiin kokeisiinsa puhtaan tieteellisesti; hän oli tutkija, ei mielipuolinen pyöveli tai teurastaja.
Hän korosti vaikutelmaa moitteettomalla pukeutumisellaan ja käyttäytymällä hillitysti osallistuessaan seuraelämään.
Mengelen naamio kuitenkin mureni muutaman kerran, ja pinnan alla piileskelevä hirviö tuli esiin. Lääkäri Gisella Perl oli paikalla kerran, kun Mengelen pinnallinen tyyneys petti.
Josef Mengele julistettiin Saksassa kuolleeksi ennen hänen pakoaan Argentiinaan.
Se tapahtui erään vangin jäätyä kiinni pakoyrityksestä. Gisella Perl kertoi:
”Hän tarttui naista niskasta ja löi tätä kasvoihin, kunnes ne olivat veristä massaa. Koko ajan vankia hakaten hän huusi: ’Yritit paeta, vai? Et voi paeta nyt. Sinun täytyy palaa, kuten ne muutkin. Sinun on kuoltava, likainen juutalainen!’ Siinä katsellessani naisen kauniit älykkäät silmät peittyivät hänen omaan vereensä. En enää nähnyt hänen korviaan – ehkä Mengele oli repinyt ne irti. Muutaman sekunnin kuluttua naisen suora nenä oli vain verinen möykky hänen kasvoissaan.”
Venäläinen vanki Annani Silovitš Petko kuvaili, miten ryhmä SS-upseereita Mengele etunenässä kaivatutti suuren kuopan ja täytti sen bensiinillä.
Neste sytytettiin palamaan, ja sitten paikalle ajoi kymmenisen kuorma-autoa kyydissään lapsia. Autot kippasivat elävän kuormansa liekkeihin.
”Lapset kirkuivat tuskissaan, ja osa heistä yritti kiivetä palavasta loukustaan. Eräs upseeri kiersi kuopan ympärillä ja tökki sauvalla lapsia takaisin liekkeihin. Höss (Auschwitzin johtaja) ja Mengele katselivat ja antoivat ohjeita.”
Josef Mengele teki kokeita viimeiseen asti
Vuoden 1944 syksyllä ilmahälytyssireenit ulvoivat Auschwitzissa yhä useammin.
Välillä satoi pommeja. Kun vähitellen kävi selväksi, että Saksan tappio oli väistämätön, Mengle vaipui yhä syvemmälle masennukseen.
Silminnäkijöiden mukaan hän käveli vaitonaisena edestakaisin huoneessaan haudaten kasvonsa käsiinsä. Hän kuitenkin jatkoi kokeitaan viimeiseen asti.
Vielä joulukuussa 1944 hän haetutti 16 lyhytkasvuista naista keskitysleirin sairaalasta ja teki heillä useita julmia kokeita. Vain viisi naisista selvisi näistä kokeista hengissä.
Mengeleksi väitetty luuranko kaivettiin ylös brasilialaiselta hautausmaalta vuonna 1985. Dna-testit osoittivat sen olevan Mengelen.
Päivä päivältä Neuvostoliiton joukot lähenivät, ja Mengele tajusi, että hänen oli paettava. Viimeinen henkilö, joka näki hänet Auschwitzissa, oli lääkäri Martina Puzyna.
Hänen vastuullaan oli ollut kirjata ylös tiedot kaksosista, jotka olivat joutuneet Mengelen julmien kokeiden uhriksi. 17. tammikuuta 1945 hän näki Josef Mengelen viimeisen kerran:
”Hän tuli työhuoneeseeni sanomatta sanaakaan. Hän otti muistiinpanoni, pani ne kahteen laatikkoon ja meni ulkona odottavaan autoon.”
Sen jälkeen Auschwitzin kuolemanenkeli katosi.
Tohtori Mengele päätyi itse tutkimuspöydälle
Yli 70 vuotta julmien rikostensa jälkeen ja yli kolme vuosikymmentä kuolemansa jälkeen Mengele joutui kirkkaan lääkärinlampun alle tutkittavaksi Brasiliassa Sao Paolossa.
Mengelen luut päätyivät opetusvälineiksi tulevien lääkärien koulutukseen – siitä lisää täältä.