Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Japanilainen hyökkäsi Havaijille

Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen japanilainen lentäjä joutui tekemään pakkolaskun Havaijin saarelle Niihaulle. Saatuaan apurin paikallisesta japanilaisesta hän piti aiemmin niin rauhallisen Niihaun 136 asukasta kauhun vallassa aina veriseen loppuun saakka.

James L. Amos / Getty Images & National Museum of the U.S. Navy & Shutterstock

Klonk! Klonk! Klonk! Lentokoneen moottorista kuuluva outo ääni ei jättänyt sijaa epäilyksille. 22-vuotias Shigenori Nishikaichi tiesi heti, että hänen koneensa oli saanut osuman.

Ohjaamon lasikuvun läpi japanilainen hävittäjälentäjä näki koneensa oikean ­siiven alla usvavanan, joka kertoi, että hänen Mit­su­bi­shi A6M2 Zero -hävittäjänsä polttoainesäiliöön oli tullut reikä.

Nishikaichin onneksi ohjaamon kojeet toimivat yhä, mutta hän tiesi, ettei pystyisi palaamaan lentotukialus Hiryulle. Muuten Nishikaichin ja hänen lentäjätoveriensa sen aamuinen yllätyshyökkäys 7. joulukuuta 1941 oli onnistunut täydellisesti.

Japanilaiset olivat pommittaneet Havaijiin kuuluvalla Oahun saarella sijaitsevaa Yhdysvaltojen Pearl Harborin laivastotukikohtaa, ja Nishikaichi itse oli hyökännyt saaren itärannikolla olevalle Bellows Fieldin sotilaslentokentälle.

Vuotava polttoainesäiliö himmensi Nishikaichin voitonriemua, mutta nuori japanilainen muisti Hiryulla saamansa viime hetken ohjeet.

Hän suuntasi kohti pientä ­Niihaun saarta, jonka piti Japanin tiedustelutietojen mukaan olla asumaton ja josta japanilaislentäjät oli tarvittaessa määrä noutaa turvaan sukellusveneellä.

Nishikaichi lensi useita kertoja saaren ylitse etsiessään sopivaa laskeutumispaikkaa ja näki yllätyksekseen siellä täällä pieniä taloja.

Hänellä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, ja puoliltapäivin hän ohjasi Zeronsa kohti ­tasaisen näköistä niittyä. Juuri ennen laskeutumista ­koneen pyörät osuivat piikkilanka-­aitaan, joka puhkaisi ne.

Kone osui kuivaan maahan nokka edellä, ja Nishikaichi menetti ­tajuntansa hänen ­koneensa kyntäessä pitkin niittyä.

Useat ­Niihaun asukkaat ­näkivät Nishikaichin Zeron laskeutuvan niitylle, mutta he eivät vielä ­aavistaneet, mitä tuleman piti.

Pearl Harborin jälkeen Shigenori Nishikaichi lensi vaurioituneella Zero-hävittäjällään 240 kilometrin päähän Niihauhun, josta hänet oli tarkoitus noutaa sukellusveneellä.

© Patricia Beekman

Havaijilaiset auttoivat lentäjää

Zero ryskytti pitkin kivistä niittyä, kunnes se pysähtyi noin 70 metrin päähän Hawila Kaleohanon talosta. 29-vuotias havaijilainen juoksi lento­koneen luo ja kiipesi sen siivelle.

Muiden niihaulaisten tapaan hän ei tiennyt japanilaisten hyökkäyksestä Pearl Harboriin, mutta hän näki heti, että kone oli ulkomaalainen.

Lentäjä oli tullut tajuihinsa ja katseli hämmentyneenä siivellä seisovaa Kaleohanoa. Hän hamuili ­pistooliaan, mutta Kaleohano otti aseen pois ennen kuin auttoi japanilaisen ulos koneesta.

Hän onki myös kartan ja joitakin papereita ­japanilaisen taskuista ja vei sitten yhä ­pökerryksissä olevan lentäjän taloonsa.

”Oletko japanilainen?” Nishikaichi ­kyseli heikolla englannillaan.

”Ei, olen havaijilainen”, vastasi Kaleohano, joka oli asunut Niihaussa viimeiset 11 vuotta. Kaleohanon vaimo tarjosi japanilaiselle havaijilaiseen tapaan kalaa, pannukakkuja ja kahvia.

Vieras söi ja joi ahnaasti, ja ruoka antoi ­hänelle voimia penätä papereitaan. ”Anna paperit takaisin”, lentäjä käski.

Kaleohano kieltäytyi. Hän oli yksi saaren terävimmistä asukkaista ja luki ahkerasti sanomalehtiä, joita saaren omistaja Aylmer Robinson toi mukanaan viikoittaisilla tarkastuskäynneillään.

Siksi Kaleohano tiesi, että Yhdysvaltojen ja Japanin suhteet olivat jo pitkään olleet kireät. Niihaun muilla asukkailla ei ollut yhtä selkeää käsitystä maailman tilanteesta.

Useimmat heistä eivät osanneet lukea, eivätkä he olleet koskaan poistuneet koti­saareltaan. ­Niihaussa ei myöskään ollut ­radioita, eikä valtaosa sen asukkaista tiennyt muusta maailmasta juuri mitään.

Kun osa saaren 136 asukkaasta myöhemmin päivällä kokoontui puimaan tapahtunutta, ­Kaleohanon sanoilla oli paljon painoarvoa.

Japanilainen lentäjä oli saattanut päätyä ­Niihauhun Yhdys­valtojen ja Japanin välisen konfliktin seurauksena, ja saarelaiset olivat yksimielisiä siitä, että häntä piti pitää silmällä.

Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen Shigenori Nishikaichi lensi vahingoittuneen Zero-hävittäjänsä 240 kilometriä Niihaun saarelle, josta japanilaisen sukellusveneen piti noutaa hänet.

Lentäjä löysi saarelta liittolaisen

Voidakseen kysellä japanilaiselta tietoja Kaleohano pyysi Niihaun japanilaisia asukkaita apuun. Havaijille oli 1880-luvulta lähtien muuttanut paljon japanilaisia työskentelemään saarten monilla viljelmillä.

Vuonna 1941 Havaijilla asui kaikkiaan yli 150 000 japanilaista, mutta Niihaussa heitä oli vain kolme.

Kaleohanon ensimmäinen tulkki oli 60-vuotias mehiläistenhoitaja Ishimatsu Shintani. Puhuttuaan lentäjälle Shintani kalpeni ja kieltäytyi paljastamasta, mitä lentäjä oli sanonut.

Seuraavaksi tulkkausvuoron sai 38-vuotias Yoshio ­Harada. Hän oli syntynyt Havaijilla ja muuttanut Niihauhun kaksi vuotta aiemmin vaimonsa Irenen kanssa saatuaan työpaikan Aylmer ­Robinsonin palveluksessa.

­Niihaulaiset kunnioittivat Haradaa, ja Robinson oli vastikään nimittänyt hänet kirjanpitäjäkseen. Haradakaan ei kuitenkaan kertonut kaikkea keskustelustaan Nishikaichin kanssa – ei esimerkiksi sitä, että Japani oli hyökännyt Pearl Harboriin.

Sen sijaan Harada ylipuhui muut saa­relaiset antamaan Nishikaichille luvan asua hänen luonaan, toki vartioituna.

Muut saarelaiset eivät aavistaneet, että Nishikaichi oli saanut vakuutettua Haradan siitä, että Japani voittaisi ­alkaneen sodan helposti ja että Haradan velvollisuus oli auttaa Nishikaichia saamaan asiakirjansa takaisin, jotta ne eivät päätyisi Yhdysvaltojen laivaston ­käsiin.

Japanilaiset menettivät Pearl ­Harborin ­iskussa 64 miestä, kun taas Yhdysvaltojen tappiot olivat 2 335 miestä.

© U.S. Navy

Niihauta luultiin asumattomaksi

Japanilaisten tiedusteluraporttien ­mukaan Niihau oli asumaton. Siksi japanilaislentäjien käskettiin laskeutua sinne, jos he jou­tuisivat Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen vaikeuksiin. Heidät pelastettaisiin sukellusveneellä.

Japanin laivasto erehtyi kuitenkin pahasti Niihaun suhteen: Vuonna 1941 saarella oli 136 asukasta, mutta siellä ei ollut radiolähettimiä tai muita ­viestintävälineitä, joiden signaaleista japanilaiset olisivat voineet päätellä saaren olevan asuttu.

Kaiken lisäksi lentäjien mahdollisuudet laskeutua ehjin nahoin Niihauhun ­olivat huonot. Saaren omistaja Aylmer Robinson oli nimittäin antanut kyntää mahdolliset laskeutumispaikat ja kasata niille kiviä estääkseen kutsumattomia vieraita laskeutumasta ­saa­relle.

Työ oli tehty yhdysvaltalaisten viranomaisten ­käskystä, eikä Robinson ollut paljastanut toimenpiteiden syytä saarelaisille, koska ei ollut halunnut turhaan huolestuttaa heitä.

Asiakirjojen metsästys alkoi

Alkajaisiksi Nishikaichi ja Harada suostuttelivat lauhkean Shintanin auttamaan heitä saamaan asiakirjat. Shintani pelkäsi tilanteen kärjistyvän konfliktiksi ja lähti siksi Kaleohanon puheille.

”Onko paperit sinulla?” Shintani kysyi murteellisella englannillaan, kun hän 12. joulukuuta ilmestyi Kaleohanon ovelle.

Kaleohano näytti Oahun karttaa, johon oli merkitty viivoja ja kirjoitusmerkkejä.

”Ei se. Toinen paperi”, Shintani sanoi.

Kaleohano meni sisälle ja toi nipun asiakirjoja, muun muassa yhdysvaltalaisten laivojen piirroksia ja valokuvia sekä japaninkielisiä ohjeita.

Shintani pyysi saada asiakirjat, mutta Kaleohano kieltäytyi. Sitten Shintani tarjosi ­hänelle maksuksi noin 200 dollaria.

”Ei. Nämä asiakirjat voivat olla tärkeitä”, nuori havaijilainen vastasi.

”Jos ei anna paperi, tulee ongelma”, Shintani vetosi ja pyysi Kaleohanoa edes polttamaan asiakirjat, jos tämä ei suostuisi luopumaan niistä. Kaleohano lähetti ­japanilaisen matkoihinsa.

Shintani oli hämmentynyt ja pelkäsi seurauksia, eikä hän uskaltanut palata Nishikaichin luo. Myöhemmin iltapäi­vällä Nishikaichi ja Harada päättivät turvautua kovempiin otteisiin saadakseen Japanin salaisia sotilaskoodeja sisältävät asiakirjat takaisin.

”Jos ei anna paperi, tulee ongelma.”
Japanin hyökkäyssuunnitelmien metsästys johti ­väkivaltaan Niihaulla.

Harada livahti Aylmer ­Robinsonin maatilalle, varasti sieltä ­saaren ainoan haulikon ja piilotti sen ­kotinsa lähellä olevaan hunajavarastoon. Kotiin palattuaan hän nyökkäsi vartijan näkemättä merkiksi Nishikaichille.

Kello 16.30 Irene Harada alkoi soittaa gramofonilla äänilevyjä ja käänsi äänenvoimakkuuden niin kovalle, että musiikki peitti talosta kuuluvat äänet.

Sitten Nishikaichi sanoi vartijalle haluavansa nähdä hunajavaraston, ja miehet suuntasivat Haradan kanssa varastolle. Oven sulkeuduttua Nishikaichi iski vartijaa kasvoihin Haradan varastaman haulikon ­perällä.

Hän myös uhkasi ampua vartijaa päähän, jos tämä inahtaisikaan. Japanilaiskaksikko lukitsi vartijan hunajavarastoon ja lähti ajamaan hevoskärryillä kohti Kaleohanon muutaman kilometrin päässä olevaa taloa.

Asiakirjat oli saatava ­takaisin keinolla millä hyvänsä. Kello 17.30 aikaan Kaleohano kuuli hevoskärryjen rattaiden rapinan talolleen johtavalta tieltä.

Onnekseen hän sattui olemaan juuri silloin käymälässä vähän matkan päässä talostaan, ja käymälän ­seinän raosta hän näki japanilaislentäjän ­istuvan kärryissä haulikko sylissään.

­Kaleohano tajusi heti, ettei kaksikko ollut tullut kohteliaisuuskäynnille ja jäi seuraamaan tilannetta käymälään. Kärryt pysähtyivät, miehet hyppäsivät maahan ja Harada kutsui Kaleohanoa. Ei vastausta.

Japanilaiset menivät sisälle ­taloon ja alkoivat etsiä asiakirjoja. He ­repivät laatikoita auki ja penkoivat kaappeja, ja heidän kiukkunsa yltyi, kun papereita ei löytynyt mistään.

Kaleohano oli kätkenyt asiakirjat Shintanon vierailun jälkeen anoppinsa taloon. Nishikaichi löysi kuitenkin Kaleo­hanon talosta pistoolinsa, ja nyt molemmilla ­japanilaisilla oli ase.

Pengottuaan taloa aikansa turhaan Nishikaichi ja Harada menivät Zeron hylyn luo kokeilemaan, toimisiko lentokoneen radio. Radio pysyi vaiti, mutta kaksikko irrotti koneen konekiväärit ja lastasi ne ja niiden ammukset kärryihin.

Nishikaichin ja Haradan uurastaessa Zeron kimpussa Kaleohano avasi hiljaa käymälän oven ja luikahti varovaisesti ulos. Japanilaiset äkkäsivät hänet silti. ”Seis! Pysähdy!” Harada karjui.

Kaleohano halusi vain päästä pakoon, ja kun hän kuuli laukauksen äänen, hän juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, kunnes pääsi aseiden ulottumattomiin.

Sitten hän juoksi kylään, jossa valtaosa saarelaisista asui, ja kiersi talosta taloon kehottaen kyläläisiä pakenemaan. Harada oli vapauttanut vangin, ja heillä oli aseet. Sota oli saapunut Niihauhun.

Kauhun hetket paratiisisaarella

Japanilaislentäjän hätälaskusta Niihauhun alkoi saarelaisten piinaviikko, sillä heillä ei ollut radioita, joilla pyytää apua. Niinpä he joutuivat puolustamaan itse itseään.

Japanilainen teki pakkolaskun niitylle

Sunnuntai 7. joulukuuta noin kello 12: Japanilainen hävittäjälentäjä Nishikaichi laskeutui Zerollaan paikallisen asukkaan Kaleo­hanon kodin lähellä olevalle niitylle. Kaleohano otti Nishikaichin aseen ja tämän mukana olleet asiakirjat ennen kuin hän auttoi japanilaisen ulos koneen hylystä. Nishikaichia kohdeltiin hyvin, sillä saarelaiset eivät vielä tienneet japanilaisten hyökkäyksestä Pearl Harboriin.

Asukkaat pitivät Nishikaichia vankina

Sunnuntai 7.–11. joulukuuta. Niihaun asukkaat päättivät pitää Nishikaichin vangittuna saaren omistajan Aylmer Robinsonin tuloon saakka. Robinsonia ei kuitenkaan kuulunut, sillä kaikki liikenne Havaijin vesillä oli kielletty Japanin sodanjulistuksen jälkeen.

Photos of Pearl Harbor Memorial

Lentäjä sai apua maanmieheltään

Perjantai 12.12. iltapäivällä: Oltuaan useita päiviä vangittuna japanilaistaus­taisen Haradan pariskunnan luona ­Nishikaichi taivutteli Yoshio Haradan auttamaan häntä.

Yhdessä miehet riisuivat ­Haradan kotiin määrätyn vartijan aseista ja lähtivät ­etsimään Kaleohanoa. Tämä ehti kuitenkin paeta ja varoittaa kylää siitä, että vangilla oli nyt ase. Useimmat kyläläiset pakenivat vuorille.

Shutterstock & Maps4Media / Getty Images

Kokko varoitti vaarasta

Perjantai 12.12. noin kello 21: Niihaulaisilla ei ollut radiolähetintä, jolla he olisivat voineet hälyttää apua. Heillä ei myöskään ollut radiovastaanottimia, eivätkä he siksi vieläkään tienneet Pearl Harborista. He sytyttivät kukkulalle kokon pyytääkseen apua naapurisaari Kauain asukkailta.

Kuusikko lähti hakemaan apua

Lauantai 13.12. klo 0.30: Kaleohano ja viisi muuta miestä lähtivät soutamaan Niihaun koillisosassa ­sijaitsevalta Kiin rannalta naapurisaari Kauaihin ­hakemaan apua. Matka kesti vastatuulen vuoksi yli 10 tuntia.

Japanilaiset piinasivat kylää

Lauantai 13.12. klo 3: Nishikaichi ja Harada olivat terrorisoineet kylään ­jääneitä muutamia ihmisiä tuntikausia ja ottaneet kaksi panttivankia. Sitten he ­polttivat Kaleohanon talon tuhotakseen tämän Nishikaichilta takavarikoimat tärkeät sotilasasiakirjat.

Rohkea pariskunta eliminoi hyökkääjän

Lauantai 13.12. klo 10: Nishikaichi ja Harada olivat vanginneet Ben Kanahelen ja hänen Ella-vaimonsa. Ben kävi Nishikaichin kimppuun, jolloin tämä ampui kolme laukausta. Ben haavoittui mutta onnistui silti surmaamaan lentäjän. ­Harada ampui itsensä.

Bettmann / Getty Images

Apu saapui viimein perille

Sunnuntai 14.12. klo 7.30: Sotilaista koostuva pelastus partio saapui ­vihdoin Kauaista Niihaun etelä­kärkeen ja marssi sieltä yli kuusi tuntia Puuwaihin. Kun sotilaat saapuivat ­kylään, kyläläiset olivat jo haudanneet Nishikaichin.

Kyläläiset pakenivat vuorille

Kaleohanon varoituksen jälkeen valtaosa kylän asukkaista pakeni saaren itäreu­nalla oleville vuorille. Kaleohano aikoi tehdä samoin, ja varoitettuaan viimeistäkin taloa hän lainasi kylästä hevosen.

”Kiipeän Paniaulle sytyttämään varoituskokon”, Kaleohano ilmoitti kylään jääneille asukkaille ennen kuin hän hyppäsi satulaan ja lähti laukkaamaan kohti saaren korkeinta kohtaa.

Koska niihaulaisilla ei ollut radioita, he olivat tottuneet sytyttämään kokon, kun he tarvitsivat apua 25 kilometrin päässä Niihaun itäpuolella sijaitsevalta naapurisaari Kauailta.

Jos joku niihaulainen vaikkapa loukkaantui tai sairastui vakavasti, saarelaiset kiipesivät 1 281 metrin korkuiselle Paniaulle ja sytyttivät merkki­tulen. Nyt niihaulaiset tarvitsivat apua kipeämmin kuin koskaan.

Kukaan ei tiennyt, mitä japanilaislentäjä ja hänen paikallinen kätyrinsä saisivat päähänsä tehdä, ja he pitivät hallussaan saaren ­ainoita tuliaseita.

Pian Paniaun laella roihusikin komea kokko, mutta niihaulaiset tiesivät, ettei se riittänyt. Kaleohano ja muutama muu mies päättivät ottaa saaren ainoan pelastusveneen ja soutaa sillä Kauaihin apua hakemaan.

Matka veisi noin 10 tuntia. Jotkut halusivat vielä varmistaa, että heidän läheisensä olivat turvassa, mutta ­Kaleohano ei suostunut siihen:

”Ette te löydä enää perheitänne, he ovat menneet piiloon. Meidän on haettava kiireesti apua.”

1800-luvun lopulla niihaulaiset asuivat yhä alkeellisissa heinistä tehdyissä majoissa.

© Auckland War Memorial Museum Library Catalogue

”Kielletty saari” on yhä eristynyt

Ennen kuin Havaijin kuningaskunta liitettiin osaksi Yhdysvaltoja, rikas ­skottilainen Sinclair-Robinsonin suku osti itselleen 180 neliökilometrin laajuisen ­Niihaun saaren 10 000 dollarilla.

Uudet omistajat ansaitsivat rahaa saarella tuotetulla villalla ja pitivät ­huolen, että saari pysyi eristyksissä eikä sinne juuri päästetty vierailijoita.

Vuonna 1915 omistajasuku kielsi ­pääsyn Niihauhun kaikilta muilta kuin saarelaisten omaisilta, ja heidänkin piti anoa lupaa käydä saarella. Tästä Niihau sai lisänimen ”Kielletty saari”.

Niihau on yhä yksi maailman eristyneimmistä paikoista – osittain siksi, että Robinsonin suku haluaa suojella saarta bakteereilta ja taudeilta.

Muista Havaijin saarista poiketen Niihaussa ei ole hotelleja, ja vain pieni joukko matkailijoita kerrallaan saa ­laskeutua saarelle helikopterilla.

Kävijät saavat oleskella saarella vain puoli päivää ja silloinkin heidän on varottava häiritsemästä ­paikallisia asukkaita.

Robinsonit vaalivat saaren alkuperäiskulttuuria, eikä Niihaussa siksi ole puhelimia, asvaltoituja teitä tai juoksevaa vettä. Sähkön tuotanto aurinko­energiallakin alkoi vasta hiljattain.

Japanilaiset alkoivat turhautua

Nishikaichi ja Harada etsivät yhä Kaleohanoa tietämättä, että tämä oli matkalla kohti Kauaita. He ajoivat saarta ympäri Zeron konekivääreillä aseistetuilla hevoskärryillä ja yrittivät etsiä saarelaisia. Pian heille valkeni, että kylä oli lähes autio.

”Kaleohano!” Harada huusi yhä uudelleen, ja molemmat miehet ammuskelivat ympäriinsä pistoolilla ja haulikolla yrittäen pelotella Kaleohanon antautumaan.

Ketään ei näkynyt, ja pian japanilaiset alkoivat potkia talojen ulko-ovia sisään. Harada löysi yhdestä talosta vanhan naisen, joka istui keinutuolissa lukemassa Raamattua.

Hän käski naisen paljastaa, minne Kaleohano oli piiloutunut, mutta vanhus pysyi vaiti ja jatkoi lukemista. ”Pitääkö minun ampua hänet?” Harada kysyi ääneen itseltään.

Vielä vuorokausi sitten hän oli ollut Niihaun pienen yhteisön arvostettu ja luotettu jäsen, ja nyt hän uhkaili vanhaa, avutonta nais­parkaa haulikolla.

Vanhus ei kuitenkaan säikähtänyt vaan vastasi vain havaijiksi: ”Vain Jumala voi riistää hengen.”

Harada ei pystynyt tappamaan vanhaa naista vaan ampui kiukuissaan haulikolla ilmaan viestittääkseen, mitä oli odotettavissa, jos kyläläiset eivät tottelisi.

Talon ulkopuolella japanilaiset näkivät keski-ikäisen Kaahakila Kalimahuluhulun, joka oli vienyt perheensä turvaan mutta ei ollut itse ehtinyt paeta kylästä.

Haulikolla uhaten Harada ja Nishikaichi ottivat Kalimahuluhulun vangikseen ja ­sitoivat hänen kätensä selän taakse.

Sitten he ilmoittivat vangilleen, että heillä oli tarpeeksi ammuksia tappamaan saaren jokainen mies, nainen ja lapsi. Näin uhkaillen japanilaiset pakottivat Kalimahuluhulun kutsumaan muita kyläläisiä.

Japanilaiset toivoivat, että joku ­tulisi esiin piilostaan ja ­paljastaisi Kaleohanon olinpaikan. Ketään ei kuitenkaan kuulunut, sillä itsepäiset niihaulaiset eivät ­halunneet luovuttaa ystäväänsä ­vihollisen armoille.

Nishikaichin nafudakake – eli puulaatat, jotka symboloivat muun muassa sotilaiden yhteenkuuluvuutta – palautettiin hänen suvulleen Japaniin vuonna 2017.

© U.S. Army Signal Corps & Pearl Harbor Aviation Museum

Niihaun sankareita muistettiin sodan jälkeen

Hawila Kaleohano ja Ben Kanahele palkittiin urheudestaan mitaleilla. Japanissa Shigenori Nishikaichia kunnioitettiin pitkään sankarina.

Kun Yhdysvaltojen sodanjohto kuuli Niihaun tapahtumista, se arvosti suuresti ­saaren asukkaiden urheata toimintaa.

Nishikaichin aseista ­riisunut Hawila Kaleohano sai ­valtiolta 800 dollaria poltetun kotinsa jälleen­rakentamiseen sekä Medal of Freedom -ansiomerkin, koska oli kieltäytynyt luovuttamasta japanilais­lentäjälle tämän karttaa ja asiakirjoja.

Japanilaisen surmannut Ben Kanahele toipui ampumahaavoistaan ja sai sodan jälkeen ansiokkaasta palveluksestaan Medal for Merit -ansiomerkin sekä haavoittuneille sotilaille myönnettävän Purple Heart -ansiomerkin.

Japanissa totuus Niihaun tapahtumista paljastui vasta vuonna 1956, jolloin Nishikaichin tuhkat palautettiin hänen perheelleen.

Hänen kotikaupungissaan Hashihamassa Nishikaichin oli uskottu kuolleen Pearl Harborin hyökkäyksen aikana 7. joulukuuta 1941.

Hänelle oli jopa pystytetty muistomerkki, jonka ­kaiverroksen mukaan Nishikaichi oli kuollut taistelussa ja hänen ylväs tekonsa eläisi ikuisesti. Muistomerkki on yhä olemassa, mutta moni entinen sotilas on ­tuominnut Nishikaichin teot.

”Nishikaichin olisi pitänyt tappaa itsensä, kun hän tajusi, ettei apua ollut tulossa, mutta hän päätti elää ja vahingoittaa viattomia siviilejä. Hänen tekonsa häpäisevät meidät kaikki”, pommikoneen suunnistaja Haruo Yoshino totesi vuosikymmeniä sodan jälkeen.

Ahdinko paheni

Aamuyöllä kello kolmen aikaan japani­laiset lähtivät kylästä ja palasivat Kaleo­hanon talolle. Vaikka he eivät löytäisi Kaleo­hanoa, he voisivat ainakin yrittää tuhota tärkeät asiakirjat, jotka tämä oli ehkä kätkenyt taloonsa.

Kaksikko valeli puisen rakennuksen päälle bensiiniä, ja talo roihahti nopeasti ilmiliekkeihin. Japanilaiset olivat tuolloin valvoneet lähes vuorokauden yhtä mittaa, ja he alkoivat olla epätoivoisia.

Mikään ei ollut sujunut suunnitelman mukaan, ja he olivat aivan lopussa. Sotaisa into oli vaihtunut toivottomuuteen.

Seuraavana aamuna japanilaiset lähtivät taas etsimään saarelaisia, jotka saattoivat tietää jotakin Kaleohanosta, ja he törmäsivät Benehakaka Kanaheleen ja hänen vaimoonsa Ellaan.

Kaksimetrinen Benehakaka, jota useimmat kutsuivat vain ­Beniksi, oli väkivahva mies, jonka nähtiin usein kantavan täysikasvuisia lampaita leveillä harteillaan.

Kanahelet olivat piileskelleet rannalla olevassa luolassa, mutta nälkä oli pakot­tanut heidät palamaan kylään, jossa he kohtasivat aseistetun japanilaiskaksikon.

Nishikaichi ja Harada määräsivät Benin etsimään Kaleohanoa ja ottivat Ellan panttivangikseen. Vaikka he olivat polttaneet Kaleohanon talon, Nishikaichi pelkäsi yhä, että tämä piti yhä hallussaan hänen asiakirjojaan, ja hänen oli saatava ne takaisin.

Pian Ben katosikin pensaikkoon. Hän tiesi hyvin, että Kaleo­hano oli lähtenyt Kauaihin hakemaan apua, mutta hän teeskenteli silti ­etsivänsä tätä.

Hän oli kuitenkin huolissaan Ellasta ja päätti vähän ajan päästä palata kylään kertomaan, ettei ollut löytänyt ­Kaleohanoa. Huonot uutiset saivat turhautuneen Nishikai­chin raivostumaan.

”Jos et löydä häntä, tapamme sinut ja kaikki muutkin kyläläiset”, Nishikaichi uhkasi uskoen sen tehoavan kookkaaseen niihaulaiseen. Uhkailun vaikutus oli kuitenkin täysin päinvastainen kuin mitä lentäjä oli luullut.

Ben Kanahelen saama Medal for Merit oli aikanaan ­korkein siviileille myönnettävä kunniamerkki Yhdysvalloissa.

© U.S. Army Signal Corps & Pearl Harbor Aviation Museum

Niihaun jätti vaaransi henkensä

Ben tunsi raivon kiehahtavan suonissaan. Hän oli yleensä rauhallinen ja lempeä mies, mutta hän ei voinut sallia muukalaisen tulevan hänen kotisaarelleen tekemään pahaa hänen ystävilleen ja läheisilleen.

”Ota hänen pistoolinsa ennen kuin hän tappaa jonkun”, Ben sanoi Haradalle havaijiksi tarjoten tälle mahdollisuuden hyvittää petoksensa.

”Jos yritän, hän tappaa minutkin”, ­Harada vastasi niin ikään ­havaijiksi. Hän oli tajunnut ­tilanteensa toivottomuuden.

Japanin joukot eivät toden­näköisesti olleet tulossa Niihauhun, kuten Nishikaichi oli väittänyt, ja Harada oli ­pettänyt Niihaun asukkaat anteeksiantamattomalla tavalla.

Sekavin tuntein ­Harada otti kaksi patruunaa kuin ladatakseen Nishikaichilla olevan haulikon. Kun Nishikaichi ojensi aseen Haradalle, Ben syöksyi häntä kohti.

Nishikaichi tarttui saappaaseensa piilotettuun pistooliin ja ampui kolme lau­kausta kohti Beniä. Luodit osuivat tätä rintaan, lantioon ja nivusiin.

”Meillä on ammuksia tappaa jokainen mies, nainen ja lapsi.”
Shigenori Nishikaichi.

Kolme luotiakaan ei pystynyt pysäyt­tämään Beniä. Ella sai iskettyä pistoolin Nishikaichin kädestä, ja Ben kömpi jaloilleen, tarttui Nishikaichia kurkusta ja paiskasi tämän päin kiviseinää.

Nishikaichi valahti tajuttomana maahan, ja Ben kääntyi kohti Haradaa. Hän ehti nähdä, miten Harada suuntasi haulikon piipun mahaansa vasten ja veti liipaisimesta tuskallisen tietoisena siitä, mihin hänen petoksensa oli saarella johtanut.

Kun Ben kääntyi katsomaan tajutonta japanilaislentäjää, hän näki Ellan hakkaavan tämän päätä kivellä. Ben viimeisteli työn viiltämällä japanilaisen kurkun auki metsästyspuukollaan.

”Olin suunniltani raivosta!” Ben Kanahele selitti tekojaan myöhemmin mutta kiitti vaimoaan ”hyvästä työstä” japanilaislen­täjän eliminoimiseksi.

Apu Kauailta saapui perille vasta seuraavana päivänä. Tuolloin niihaulaiset olivat jo ehtineet haudata Nishikaichin ruumin. Vain osin palanut Zero paljasti Nishikaichin koskaan olleen saarella.

Niihaulaiset eivät kuitenkaan unohtaneet kauhun viikkoa, jolloin sota saapui heidän pienelle kotisaarelleen.

Noin 120 000 japanilaistaustaista yhdysvaltalaista joutui internointileireille vuosina 1942–1945.

© Library of Congress

Tuhansia yhdysvaltalaisia joutui internointileireille

Niihaun tapahtumien jälkeen Yhdysvaltojen hallitus otti käyttöön kovat otteet estääkseen maan japanilaistaustaisia kansalaisia auttamasta enää vihollista.

Yllätyshyökkäys Pearl Harboriin järkytti Yhdysvaltoja ja synnytti maassa voimakasta vihaa ja syrjintää maan japanilaistaustaisia asukkaita kohtaan.

Jopa Yhdysvaltojen armeija pelkäsi, että japanilaistaustaiset asukkaat siirtyisivät empimättä vihollisen puolelle:

”Jos kaksi Niihaulla asuvaa japanilaista, jotka eivät siihen asti olleet osoittaneet merkkejä Amerikan-vastaisuudesta, ­riensivät auttamaan vihollislentäjää, on syytä pelätä, että ne amerikanjapani­laiset, joita on tähän asti pidetty ­uskollisina ­yhdysvaltalaisina, loikkaavat myös auttamaan vihollista”, totesi Irving Mayfield Yhdysvaltojen laivaston tiedustelupalvelusta.

Tämän seurauksena japanilaistaustaisia Yhdysvaltojen kansalaisia alettiin pitää vaarana valtion turvallisuudelle, ja keväällä 1942 heitä alettiin siirtää niin sano­tuille internointileireille maan länsirannikolta, missä Japanin hyökkäyksen uhka oli suurin.

Amerikanjapanilaisten oli käytettävä merkkiä, joka kertoi heidän olevan matkalla internointileirille.

© Library of Congress

Vain 1/16 japanilaista verenperintöä riitti syyksi määrätä ihminen internointileirille, ja noin 120 000 amerikanjapanilaista joutuikin luopumaan kodistaan ja omaisuudestaan ja lähtemään leireille eri puolille maata.

Leireillä ihmiset majoitettiin parakkeihin, joissa oli vain patjat lattialla ja valaistuksena katosta roikkuvia paljaita sähkölamppuja. Leirejä ympäröi piikkilanka-aita, ja aseistetut vartijat ­varmistivat, että kukaan ei päässyt karkaamaan.

Terveiden leiriläisten oli työskenneltävä 48 tuntia viikossa surkealla palkalla, mutta muuten leireissä sai ­liikkua vapaasti.

Epävarmuus tulevasta sekä ­yksityisyyden puute olivat monille vaikeita kestää, ja purnaajat vietiin eristysleireille, joiden olot olivat vieläkin ankarammat.

Useimmat leireille joutuneet teljettiin internointileireille, joilla saattoi olla jopa 18 000 ihmistä. Ne, joita pidettiin erityisen suurena uhkana valtiolle, suljettiin vankileireille.

Näin ­esimerkiksi buddhalaiset papit päätyivät samoille leireille vangittujen natsien ja fasistien kanssa.

Länsirannikon japanilaiset internoitiin leireille

❌ = Vankileiri
⭕ = Internointileiri
🔴 = Eristysleiri

Presidentti Ronald Reagan allekirjoitti vuonna 1988 lain korvauksista internoiduille amerikanjapanilaisille.

© Wally McNamee / Getty Images

Anteeksipyyntö viivästyi vuosikymmenillä

Internointileirejä arvosteltiin niiden perustamisesta vuodesta 1942 ­lähtien ankarasti perustuslain vastaisiksi, sillä ihmisiä teljettiin leireille ilman oikeudenkäyntiä.

Vasta 18. joulukuuta 1944 Yhdysvaltojen ­korkein oikeus totesi, ettei valtiolla ollut oikeutta internoida kansalaisiaan ilman oikeudenkäyntiä.

Leireille teljetyt japanilaistaustaiset yhdysvaltalaiset vapautettiin vuoden 1945 kuluessa, mutta ainoa korvaus, jonka he saivat, oli 25 dollaria junalippua varten, jotta he pääsivät palaamaan kotiin. Monella ei kuitenkaan enää ollut kotia, jonne palata.

Leireille joutuneet vaativat sodan jälkeen valtiolta anteek­si­pyyntöä, mutta sellaisen esitti vasta presidentti Gerald Ford vuonna 1976 myöntäessään, että internointi oli ollut ”kansallinen virhe”.

Kului vielä 12 vuotta, ennen kuin leireille joutuneet ­saivat korvauksena 20 000 dollaria. Monille se oli aivan liian pieni hyvitys siitä, että he olivat joutuneet myymään omaisuutensa pilkkahintaan.

Lue myös:

Toinen maailmansota

Uutta tietoa Pearl Harborista

2 minuuttia
Toinen maailmansota

Pearl Harbor: Kuolema iski taivaalta

10 minuuttia
Amerikan historia

Pearl Harborissa ollut sairaanhoitaja: Laiva tärisi, ja kaikki ryntäsivät kannelle'

6 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota