Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Itsemurhaisku oli kosto Pearl Harborista

Kostonhimo oli suuri, kun 16 yhdysvaltalaista pommikonetta lensi 18. huhtikuuta 1942 Tokioon kostamaan japanilaisten iskun Pearl Harboriin. Lentäjät tiesivät myös, ettei heillä ollut polttoainetta paluumatkaan.

The Doolittle Tokyo Raiders by Robert Taylor/ © Military Gallery/www.militarygallery.com

Vain USS Oklahoman pohja pisti enää esiin vedestä. Sen päällä istuvat matruusit yrittivät kuumeisesti leikata tietään paksujen metallilevyjen läpi tovereitaan pelastamaan. Epätoivoinen kolkutus kertoi, että vankina aluksen sisällä oli vielä eloonjääneitä.

Koko Pearl Harborin laivastotukikohta Havaijilla oli kuin laivojen polttohautausmaa. Japanilaiset lentokoneet olivat upottaneet neljä suurta taistelulaivaa, ja maissa lojui vääntyneitä metallinkappaleita, jotka olivat olleet vielä hetkeä aikaisemmin lentokoneita. Öljypalojen paksut savupatsaat mustasivat koko taivaan.

Pelastajien kamppaillessa Pearl Harborissa aikaa vastaan uutinen levisi kaikkialle Yhdysvaltoihin. Järkytys vaihtui pian vihaksi. Roosevelt puhui Washingtonissa surunauha käsivarressaan:

”Eilinen, 7. joulukuuta 1941, tullaan muistamaan häpeällisenä päivänä, sillä Yhdysvaltoihin hyökättiin yllättäen ja määrätietoisesti. Maamme tulee muistamaan aina meihin kohdistuneen iskun luonteen”, Roosevelt vannoi. Parin päivän kuluttua suunniteltiin jo kostoiskua, jonka kekseliäisyys ja uhkarohkeus ylittäisivät kaikki edeltävät sotatoimet.

Pearl Harbor, pommitus, 1941

Japanin ilmahyökkäyksessä Pearl Harboriin kuoli 2 335 yhdysvaltalaissotilasta. Neljä taistelulaivaa tuhoutui täysin, ja 13 muuta alusta vaurioitui.

© Imageselect

Yhdysvaltojen alemmuuskompleksi

Yhdysvallat oli Pearl Harboria seuranneina viikkoina vainoharhaisen sekaannuksen vallassa. Joka puolelta raportoitiin japanilaisten sotilaskoneista taivaalla, länsirannikolla väijyvistä sukellusveneistä ja vakoojista joka syrjäkylässäkin.

Korkea-arvoiset upseeritkin kuvittelivat, että vihollinen nousisi maihin milloin tahansa.

Roosevelt vaati pommitusiskua, jotta tappiomielialasta päästäisiin eroon. ”Sota pitää viedä Japaniin saakka”, presidentti käskytti sotilasjohtoa.

Presidentin määräys vaikutti kuitenkin mahdottomalta toteuttaa. Yhdysvalloilla ei ollut tukikohtia, joista voisi lentää Japaniin, ja hyökkäys lentotukialuksilta vastasi itsemurhaa. Strategisesti tärkeät alukset havaittaisiin ja upotettaisiin paljon ennen hyökkäysetäisyydelle pääsyä.

James Doolittle, toinen maailmansota

James ”Jimmy” Doolittle: Doolittle oli sodan syttyessä 45-vuotias reservin everstiluutnantti. Hänet ylennettiin myöhemmin kenraali-luutnantiksi.

© Getty Images

Sankarilentäjä johti kostoiskua

Doolittle oli sekä lentäjä että lentoinsinööri, josta tuli ilmailun urotekojensa ansiosta esikuva koko kansalle.

Vauhti, jännitys ja polttava intohimo ilmailuun tekivät James Doolittlestä lentäjän vuonna 1918. Hän rikkoi maailmansotien välisenä aikana lukuisia ennätyksiä ja sai ensimmäisen kunniamerkkinsä.

Sitten hän kouluttautui lentoinsinööriksi, ja Yhdysvaltojen ilmavoimat palkitsi hänet lentotekniikan tutkimuksista.

Toisen maailmansodan sytyttyä ilmavoimat värväsi Doolittlen, ja ensimmäiset kuukaudet hän tutki Euroopan varustautumista sotaan.

Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen Doolittle nimettiin työryhmään, jonka piti keksiä keino iskeä Japaniin. Idea lentotukialusten käyttämisestä suurten pommikoneiden kiitoratana ei ollut hänen, mutta Doolittle oli selvä valinta sen toteuttajaksi.

Laivaston upseeri keksi pulmaan luovan ratkaisun: suuret pommikoneet nousisivat ilmaan lentotukialukselta Tyynellämerellä, sillä niiden kantama riittäisi Japaniin lentämiseen. Parempaakaan ideaa ei keksitty, joten maineikas lentäjä James Doolittle määrättiin toteuttamaan hullunrohkea hyökkäyssuunnitelma.

Jokaisen amerikkalaispojan tuntema Doolittle vieraili alkuvuodesta 1942 kolmessa pommikoneiden laivueessa. Hän etsi vapaaehtoisia salaiseen tehtävään, josta ei voinut sanoa muuta kuin että se olisi taatusti hengenvaarallinen.

Miehistöille ei kerrottu, että heidän laivueensa oli valittu ilmavoimien uusien B-25 Mitchell -pommikoneiden takia.

Ne kykenivät nousemaan muita kaksimoottorisia koneita lyhyemmältä kiitoradalta, ja lyhyt siipiväli salli ainakin periaatteessa koneen nousemisen lentotukialukselta komentosiltaan osumatta. Doolittle sai nopeasti tarpeeksi vapaaehtoisia, sillä Pearl Harbor haluttiin kostaa.

Laivasto koulutti lentäjiä

Doolittlen iskujoukko muodostui kuudestatoista viisihenkisestä miehistöstä, ja iskun koulutuksen alkaessa vapaaehtoiset yllättyivät siitä, että kouluttajat olivat laivastosta. Laivaston hävittäjälentäjät opettaisivat ilmavoimien asetovereitaan nousemaan ilmaan lentotukialukselta.

Ensin kerrottiin, ettei raskas pommikone tarvitsisi niin pitkää kiitorataa kuin niiden lentäjät uskoivat.

B-25:tä kevennettiin äärimmilleen poistamalla kaikki turha, ja mekaanikot virittävät moottorit huippukuntoon, jotta kaikki olisi valmista vain 150 metrin pituiselta lentokannelta nousemiseen. Sitten Doolittlen miehet lensivät Kaliforniaan, missä pommikoneet siirrettiin nostureilla laivaston upouuden USS Hornet -lentotukialuksen lentokannelle.

Näin pommikoneisiin saatiin lisää tilaa polttoaineelle:

Doolittle_parallax_1

Pommikone laihdutuskuurille ennen lastausta

B-25-pommikoneista riisuttiin kaikki tarpeeton niiden keventämiseksi ja lisätilan raivaamiseksi polttoainetankeille. Koneiden toimintasäde oli tavallisesti hiukan yli 2 100 kilometriä, mutta Tokion iskussa lentotukialukselta oli yli 3 000 kilometrin matka lähimmille kiitoradoille Kiinassa.

Getty Images
Doolittle_parallax_2

Pommitähtäin

Doolittle poistatti 25-kiloisen Norden-pommitähtäimen, sillä sitä ei tarvittu matalalta pommitettaessa.

Getty Images
Doolittle_Parallax_3

Radio

Radiolaitteiston poisto kevensi konetta 105 kiloa. Miehistö ei olisi kuitenkaan saanut lähettää viestejä, jotka vihollinen voisi siepata.

Getty Images
Doolittle_Parallax_4

Kaksi pommia

B-25 kantoi tavallisesti kuutta 225 kilon pommia, mutta kaksi niistä poistettiin, jotta ruumaan mahtui vielä 910 litran polttoainetankki.

Getty Images
Doolittle_Parallax_5

230 litraa polttoainetta

Kaksi 38-kiloista konekivääriä irrotettiin rungon alta pleksikuvusta, jotta niiden tilalle saatiin ylimääräinen polttoainetankki.

Getty Images
Doolittle_Parallax_6

Kaksi konekivääriä

Kahden luudanvarren piti hämätä japanilaisia uskomaan, että B-25:ssa oli yhä pyrstössä aseita.

Getty Images

Alus lähti 2. huhtikuuta 1942 merille saattueineen, purjehti maineikkaan Golden Gate -sillan alta San Franciscon lahdella ja suuntasi avomerelle. Saattue nimeltä Task Force 16 oli virallisesti matkalla Havaijille vahvistamaan saariryhmän puolustusta.

Aseupseeri ja pommikoneiden valmisteluista vastaava kapteeni Ross Greening ja muutama muu tiesivät operaation kohteen:

”Tiesimme, että astuisimme kuivalle maalle Kiinassa tai sitten sotavankeina Japanissa – ellei meille kävisi pahemmin.”

Tehtävän kohde nostatti riemua

Muullekin miehistölle voitiin lopulta kertoa, mihin he olivat lähteneet mukaan. Doolittle astui lentomiehistöjensä ja mekaanikkojensa eteen. Miehiä oli yhteensä 200. Ahtaissa tiloissa lentokannen alla oli kihelmöivän jännittynyt tunnelma.

”Tiedoksi niille, jotka eivät vielä tiedä tai ole arvanneet maalia: olemme matkalla Japaniin”, Doolittle kertoi tavalliseen suorapuheiseen tyyliinsä. Sitten hän kuvaili hengenvaarallisen suunnitelman.

Hornet saattueineen etenisi Tyynellämerellä 17 päivää, kunnes Japani olisi B-25:n kantaman sisällä. Sitten Doolittlen 16 pommikonetta nousisivat siivilleen. Mikään hävittäjäkone ei voinut lentää läheskään tarpeeksi kauas, joten pommikoneiden pitäisi iskeä Tokioon ilman tulitukea ja matalalta pommittaen.

James Doolittle murskasi ennätyksiä

Maaleiksi lisättiin vielä kolme muuta Japanin kaupunkia. Pommikoneet eivät voisi palata hyökkäyksen jälkeen lentotukialukselle, jolle ei voinut laskeutua niin kookkaalla lentokoneella.

B-25-koneiden pitäisi jatkaa iskun jälkeen länteen. Neuvostoliitto oli kieltänyt Doolittlen iskujoukon laskeutumisen, koska maa ei ollut sodassa Japanin kanssa, joten tehtävä päättyisi Kiinaan. Lentäjät koottaisiin pikaisen tankkaamisen jälkeen Chongqingiin. Kaupunki sijaitsi Shanghaista lounaaseen ja tarpeeksi kaukana Kiinan rannikosta, joka kuhisi japanilaisia joukkoja.

”Järjestän suurimmat juhlat, jotka olette ikinä nähneet, jos pääsemme kaikki Chongqingiin”, Doolittle lupasi.

Ylhäällä kannella repesi riemu, kun Hornetin kapteeni paljasti tehtävän kolmentuhannen hengen miehistölleen. Kostoretki kohotti tunnelmaa aluksella. Task Force 16:een liittyi Havaijin lähistöllä vielä lentotukialus USS Enterprise, kaksi risteilijää ja muutama hävittäjä.

Amerikkalaiset ampuivat ohi

Pommit siirrettiin koneisiin 17. huhtikuuta, ja Doolittle kokosi samana iltana miehistönsä koolle viimeisen kerran. Koneiden oli tarkoitus nousta ilmaan vasta kahden päivän kuluttua, mutta mitä vain voisi tapahtua ennen sitä, joten Doolittle halusi käydä kaiken läpi hyvissä ajoin.

Everstiluutnantin päätös osoitti arvonsa heti seuraavana aamuna, kun japanilainen partioalus Nitto Maru ilmaantui näkyviin. Alkujaan valaanpyyntiin käytetty laiva partioi merialueella Japanin itäpuolella estääkseen Pearl Harborin tapaisen yllätyshyökkäyksen.

”Kolme vihollisen lentotukialusta näkyvissä”, kerrottiin amerikkalaisten sieppaamassa salamaamattomassa varoitusviestissä. Japanilaiset olivat kiireessä sanelleet väärän tiedon, mutta Doolittlen tehtävä oli paljastunut.

Enterpriselta nousi hävittäjä toisensa jälkeen upottamaan Nitto Marua, ja Doolittlen lentäjien täytyi katsella sivusta.

”Todellisen tulitaistelun seuraaminen ensi kertaa oli jännittävää. Konekiväärien tulituksen päätteeksi näin tykinammuksen osuvan”, Greening muisteli. Hän ei tiennyt jahdin olleen lähellä epäonnistua. Hävittäjäkoneet yrittivät ensin upottaa valaanpyyntialuksen konekivääreillään.

”Onnea – Jumala olkoon kanssanne.”
Admiral Halsey, Task Force 16:n johtaja

Sitten syöksypommittajat iskivät aluksen kimppuun osumatta kertaakaan. Kevyt risteilijä Nashville pantiin asialle, mutta sen tykkien tulitus vain pitkitti näytelmää. Partioalus upposi vasta 29 minuutin ja 928 kranaatin jälkeen, ja siihen mennessä Nitto Marun miehistö oli ampunut alas yhden yhdysvaltalaiskoneen.

Task Force 16:ta johtanut amiraali Halsey kirjoitti Enterprisella myöhemmin kiukkua tihkuvan raportin ja vaati tehoharjoituksia niin laivaston lentäjille kuin tykkimiehillekin. Ensin hän teki kuitenkin merkittävän päätöksen:

”Lähettäkää lentokoneet matkaan. Toivotan eversti Doolittlelle ja hänen urheille lentäjilleen onnea – Jumala olkoon kanssanne”, Enterpriselta morsetettiin valoviestillä Hornetille. Hyökkäys Tokioon oli käynnistynyt.

Kyytiin lastattiin lisää polttoainetta

Doolittlen miehet istuivat juttelemassa dramaattisesta aamusta, kun kaiutinten rätisevä ääni keskeytti heidät.

”Lentäjät, miehittäkää koneenne”, kuului käsky.

Miehistöt ryntäsivät B-25-koneisiin, ja matruusit irrottivat liinat, joilla kookkaat koneet oli kiinnitetty lentokanteen. Koneisiin lastattiin vielä viime hetkellä polttoainesäiliöitä, sillä Nitto Marun kohtaaminen oli heikentänyt selvästi mahdollisuuksia päästä Kiinaan turvaan pommituksen jälkeen.

Navakka tuuli puhalsi luoteesta, ja Hornet ajoi täyttä vauhtia vastatuuleen. Rauhaton meri tyrskysi kannelle saakka, jossa matruusien piti maata aloillaan, jotteivät välillä sadan kilometrin tuntivauhtiin yltyneet tuulenpuuskat olisivat pyyhkineet heidät mereen.

Sanomalehti, otsikko, Oakland Tribune, toinen maailmansota, USA

Kaikki amerikkalaislehdet kirjoittivat hyökkäyksestä, joka oli ensimmäinen hyvä sotauutinen pitkään aikaan.

© Timothy Hughes rare and early newspapers

Lennonjohtaja odotti kärsivällisesti, kunnes valtavan aluksen keula alkoi painua aallonpohjaan. Sitten hän heilautti lähtökäskynä pientä lippua, ja Doolittle painoi etummaisena odottaneen B-25:n kaasukahvan pohjaan saakka.

Everstiluutnantti ja muiden koneiden lentäjät tiesivät Hornetin miehistön lyöneen vetoa siitä, pääsisivätkö koneet ilmaan vai syöksyisivätkö ne mereen. Doolittlen kiihdyttäessä lentokannella näkökenttään piirtyi vain vettä.

Sitten laiva alkoi kohota seuraavan aallon harjalle, ja Hornetin keula miltei viskasi pommikoneen ilmaan. Voimakas vastatuuli lisäsi nostetta, ja Doolittlen kone kohosi taivaalle. Hän käänsi pommikoneen heti kohti Tokiota, ja muut koneet nousivat ilmaan mainingin rytmin sen salliessa.

Greening nousi kannelta yhdentenätoista ja pelkäsi viimeiseen saakka oikean siiven osuvan komentosiltaan. Varmuusväliä oli vain metri, ja rauhaton meri pani koneen kiemurtelemaan. Greening jatkoi kuitenkin koulutuksensa mukaan.

”Koneeni lähes sinkoutui ilmaan jo 30 metriä ennen lentokannen päättymistä niin kovalla voimalla, etten ollut kokenut mitään sellaista. Aluksen keulaan osunut vastatuuli nosti konetta, ja nokka piti pitää alhaalla työntämällä ohjaussauvaa väkisin eteenpäin”, hän kirjoitti myöhemmin.

Kaikki koneet nousivat pulmitta siivilleen, mutta Japanin partioaluksen kohtaaminen oli muuttanut riskialttiin tehtävän lähes itsemurhaiskuksi.

Kuusitoista yhdysvaltalaista B-25-pommikonetta lensi länteen matalalla välttääkseen tutkat. Miehistöillä oli nelisen tuntia aikaa miettiä tilannettaan.

”Doolittle sanoi, että jos pommittaisimme Japania päiväsaikaan, niin menettäisimme hänen laskelmiensa mukaan puolet koneista”, Greening muisteli. Siksi suunnitelmana oli öinen isku.

Aikaistuneen lähdön takia amerikkalaiset saapuisivat kuitenkin Japaniin keskipäivällä, jolloin Japanin lentäjät ja ilmatorjunta huomaisivat ne helposti. Japanin yli selvinneitä koneita odottaisi vielä saarivaltion toisella puolellakin vaikeuksia.

Varhainen lähtö oli pidentänyt matkaa yli 300 kilometrillä, ja polttoaineen riittävyys arvelutti. Kukaan ei enää osannut arvioida, pystyisivätkö koneet lentämään Kiinan lentokentille.

Pommikoneiden matka San Franciscosta Kiinan rannikolle

Haukku leivästä Japanin yllä

Lähestyessään Japania B-25-koneet ylittivät useita japanilaisia rahtilaivoja ja kalastusaluksia. Joistakin vilkutettiin, sillä koneita luultiin omiksi. Osa tunnisti vihollisen ja teki epätoivoisia väistöliikkeitä.

Sitten näkyi jo rannikko. Ensimmäiset koneet saapuivat Japanin ylle, ja maaleihin oli enää hetki matkaa.

Greeningin perämies halusi yrittää keventää tunnelmaa:

”Herra kapteeni, haukataanko vielä pala leipää? Voimme kotiin palatessa kertoa, että leipää ainakin riitti Tokiota pommittaessa.”

Greening sai haukattua väkipakolla pienen palasen kiitäessään allaan vilisseiden japanilaisten talojen ja teiden yllä.

”En usko lentäneeni koskaan niin matalalla. Mutkittelimme jokilaaksoissa ja lensimme ennemmin puunlatvojen välistä kuin niiden yllä”, hän muistelee.

Yhtäkkiä Greening kuuli pommikoneen katolla olleen ampumatornin konekiväärien rytmikkään nakutuksen. Greening uskoi ensin ampujan päättäneen hetken mielijohteesta kokeilla asettaan. Sitten hän näki kuitenkin sivuikkunastaan neljä japanilaista hävittäjäkonetta. Etummainen niistä syttyi tuleen, sillä B-25:n ampuja Gardner oli osunut siihen heti ensimmäisellä sarjallaan.

”Gardnerin tappava tarkkuus pudotti pian toisenkin hävittäjän maahan”, muisteli Greening.

”Herra kapteeni, haukataanko vielä pala leipää? Voimme kotiin palatessa kertoa, että leipää ainakin riitti Tokiota pommittaessa.”
Kapteeni Ross Greeningin perämies

Viimeiset japanilaiskoneet jättäytyivät taaemmaksi välttääkseen saman kohtalon. Gardner jatkoi silti tulittamista, ja pian ammukset hupenivat huolestuttavasti. Hänen piti nostaa sormi liipaisimelta ja vain tarkkailla vihollisia.

Greening harkitsi pommien pudottamista, sillä kone lentäisi 900 kiloa keveämpänä nopeammin, mutta sitten Tokionlahti ilmaantui näkyviin. Hän, perämies ja pommittaja etsivät edestään kohdetta, jonka takia oli ylitetty koko Tyynimeri.

Doolittle oli jo etenemässä kärkikoneella miljoonakaupungin ylle. Hänen miehistönsä näki etäällä hävittäjäkoneita, mutta ilmatorjuntatykkien tulitus oli silti yhtä akuutein vaara.

Ilmatorjunnan tulitus oli silti hajanaista, sillä Doolittle saapui yllättäen, vaikka Nitto Maru oli havainnut Task Force 16:n jo tuntikausia aiemmin.

Japanilaiset olivat odottaneet hyökkäystä vasta paljon myöhemmin, mutta pommikoneet olivat jo iskuetäisyydellä. Doolittle lensi matalalla ja löysi maaliksi valikoidun asetehtaan.

”Nostin koneen 350 metrin korkeuteen ja käskin avata pommiluukun. Pommittaja Fred Braemer pudotti neljä palopommia pikaisesti perätysten. Kello oli 12.30. Sukelsin takaisin lähes kattojen korkeudelle ja lensin savun sekä läntisten kaupunginosien läpi kunnes käännyin etelään kohti merta”, Doolittle muisteli pommitusta.

Doolittle oli saanut oman pommitustehtävänsä valmiiksi. Kukaan pommikoneessa ei tiennyt, olivatko pommit osuneet kohteeseensa, mutta lastiruuma oli joka tapauksessa tyhjä. Hän suuntasi Tokiosta kohti Kiinaa, kun muut B-25-koneet vielä lähestyivät maalejaan.

Räjähdykset ravistelivat konetta

Pian Doolittlen perässä saapui kolmen pommikoneen aalto, joka hakeutui kohti omia maalejaan Tokiossa. Eräs niistä oli jo pahoissa vaikeuksissa, sillä sen polttoainetankki vuosi ja ampumatorni oli juuttunut yhteen asentoon.

Japanilaiset hävittäjäkoneet iskivät pian sen kimppuun, joten lentäjä joutui pudottamaan pommit Tokionlahteen ja pakenemaan.

B-25 ei ollut erityisen nopea kone, mutta se pääsi silti karkuun vanhoilta hävittäjäkoneilta, joihin Japanin pääkaupungin ilmapuolustus perustui. Kolme hyökkäysaaltoa oli jo ehtinyt ylittää Tokion, kun Greening saapui paikalle neljännen aallon kärjessä. Hänen piti pommittaa öljynjalostamoa Tokionlahdella, mutta hän ei löytänyt sitä, ja perässä roikkuneet kaksi japanilaishävittäjää estivät perusteellisemman etsimisen.

Greening aikoi juuri keventää konettaan pudottamalla pommit satunnaiseen paikkaan, kun öljynjalostamo löytyi:

”Nousin vain 215 metriin pudottamaan ’munat’, sillä hävittäjät olivat niin lähellä, ettemme ehtineet ylemmäksi.”

Chester Nimitz

Amiraali Chester Nimitz voitti Midwayn taistelun, vaikka hänellä oli komennossaan vain kolme lentotukialusta.

© Getty Images

Japanin vastahyökkäys kävi kalliiksi

Doolittlen pommitusisku sai japanilaiset pelkäämään uusia ilmahyökkäyksiä. Kahta kuukautta myöhemmin he yrittivät houkutella amerikkalaiset ansaan Midwaysaarilla keskellä Tyyntämerta.

Mittava japanilainen laivasto-osasto lähestyi 4. kesäkuuta 1942 Midwaysaaria, jotka ovat nimensä mukaisesti Tokion ja Yhdysvaltojen länsirannikon puolivälissä. Japanin amiraalit arvioivat, että strategisesti tärkeän saariryhmän uhkaaminen pakottaisi Yhdysvaltojen viimeiset reservit taistelemaan, jolloin ne voisi tuhota.

Yhdysvallat oli kuitenkin murtanut Japanin koodiviestinnän, ja japanilaiset jäivät alakynteen. Atollien yllä taisteltiin kolme päivää, eikä Japanin laivasto toipunut enää tappiosta.

Räjähdykset ravistelivat matalalla lentänyttä konetta niin, että perämies löi päänsä ohjaamon kattoon ja haavasta vuosi verta hänen kasvoilleen. Amerikkalaiset pääsivät ilman pommilastia etäämmälle jahtaajistaan. Greening hakeutui merelle ja kääntyi kohti Kiinaa.

Yhdysvaltalaiskoneet pudottivat pommilastinsa yksitellen. Yokosukan laivastotukikohtaa Tokion läheisyydessä pommitti yksittäinen B-25, joka osui telakalla viimeisteltävänä olleeseen lentotukialukseen Ryuhoon. Täysosuma oli niin tuhoisa, että alus saatiin palvelukseen vasta puolen vuoden päästä.

Koben ja Nagoyan suurkaupunkeihin iskettiin myös, sillä mahdollisimman monen japanilaisen piti tuntea amerikkalaisten kostoisku nahoissaan. Japanin taivas täyttyi ilmatorjuntatykkien kranaateista, ja hävittäjäkoneet jahtasivat amerikkalaisia. Yhtäkkiä kaikki oli kuitenkin ohi, ja pommikoneet poistuivat yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin.

Kiinaan suu täynnä leipää

Kaikki 16 pommikonetta pääsivät kuin ihmeen kaupalla ehjinä ulos Japanin ilmatilasta. Ensimmäisestä vaaranpaikasta oli selvitty, ja miehistöt saivat hetken hengähdystauon. Ross Greening huomasi vasta silloin, että hänellä oli yhä suussaan leivänpalanen. Lentäjä ei ollut muistanut nielaista palasta, jonka hän oli haukannut Tokiota lähestyessään.

lentokone, pudonnut

Valtaosa koneista syöksyi maahan polttoaineen loputtua.

© Getty Images

Suunnitelman mukaan koneiden piti ylittää 900 kilometriä leveä Itä-Kiinan meri ja laskeutua tukikohtiin Shanghain lounaispuolelle. Matka USS Hornetilta Japaniin oli kuitenkin venynyt 300 kilometriä aiottua pidemmäksi, joten lentäjät epäilivät polttoaineen riittämistä.

Vaikka B-25-koneet ylittäisivät meren, niin pulmana oli vielä laskeutuminen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kiinaan piti saapua päivällä, mutta aikataulun muuttumisen vuoksi Kiinan rannikolle tultiin pimeässä.

Kukaan ei odottanut pommikoneita ennen päivän valkenemista, ja valaisemattomille kiitoradoille oli mahdotonta laskeutua. Yhdysvaltalaiskoneiden miehistöt keskustelivat siitä, mitä pitäisi tehdä.

Greening ja valtaosa muistakin päätti, että laskuvarjohyppy olisi ainoa vaihtoehto. Greening vaihtoi automaattiohjaukseen, nousi tuolistaan ja kiemurteli pakoluukun luokse, missä muut odottivat kapteeniaan.

”Pommittaja nosti ennen hyppyään kätensä rennosti lippaan: ’Nähdään taas, kapu. Kiitos reissusta.’ Sitten hän astui yön pimeyteen”, Greening kertoi.

Valtaosa B-25-koneista ehti juuri niin pitkälle, että miehistöt pääsivät hyppäämään kiinalaisten hallitsemalle alueelle. Miehet koottiin ja kuljetettiin Kiinan tukikohtiin. Vain kaksi miehistöä jäi japanilaisten vangiksi, ja yksi B-25 teki hätälaskun Neuvostoliittoon, jonne sen viiden hengen miehistö internoitiin.

Kotiinpaluu, James Doolittle, toinen maailmansota

Kotimaahan palattuaan Doolittle lähti kiertueelle kohottamaan mielialaa ja edistämään sotaobligaatioiden myyntiä.

© Imageselect

Doolittle pelkäsi kovaa rangaistusta

Yhdysvaltojen sodanjohto sulatteli kotimaassa uhkarohkean tehtävän tuloksia.

”Ilmaoperaationa tehtävä ei ollut lainkaan menestyksekäs. Yli kymmenen prosentin tappiot kokenut operaatio ei ole meidän kirjoissamme onnistunut, ja tällä kertaa menetettiin kaikki lentokoneet”, eräs kenraali selitti presidentti Rooseveltille.

Uhraamalla 16 tuliterää pommikonetta saatiin aikaan vain vähän vahinkoa, josta Japani toipuisi muutamassa viikossa – ellei vain parissa päivässä.

Doolittle odotti alakuloisena kiinalaisessa sotilastukikohdassa ja murehti vastuutaan huomattavista aineellisista tappioista. Hänen miehistönsä ampuja Paul Leonard yritti piristää lentäjäänsä:

”Mitä luulet heidän keksivän sinulle, kun palaamme kotimaahan, eversti?”

Doolittle kohautti olkiaan yhä alakuloisena ja vastasi alaiselleen:

”Joudun sotaoikeuteen ja päädyn sitten vankilaan.”

”Ei, he ylentävät sinut ensin kenraaliksi ja ojentavat sitten mitalin”, väitti Leonard.

Kotimaassa kävikin juuri niin. Pommituksen arvoa ei voinut mitata vain sotilaallisilla ansioilla. Japani ei toki heikentynyt merkittävästi, mutta Doolittlen uhkarohkeus kohotti taistelutahtoa kaikkialla Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset alkoivat uskoa Tyynenmeren sodan voittoon, ja lentäjäsankari palkittiin uroteostaan ylennyksellä ja kunniamerkillä.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota