Saksan kansa tiesi natsien hirmutöistä
Vasta julkistettu päiväkirja paljastaa, että tavalliset saksalaiset tiesivät juutalaisten joukkotuhosta toisen maailmansodan aikana.

Kellnerin päiväkirja osoittaa saksalaisten tienneen juutalaisten joukkomurhista.
940-sivuisen päiväkirjan on kirjoittanut Friedrich Kellner, joka työskenteli sodan aikana virkamiehenä Laubachin kaupungissa Länsi-Saksassa
Lokakuussa 1941 Kellner kirjoitti saksalaissotilaasta, joka oli nähnyt juutalaisia ammuttavan ja heitettävän joukkohautaan Puolassa. ”Sotilas kertoi, että kun hauta peitettiin, hän kuuli haudassa edelleen elossa olevien ihmisten huudot”, Kellner kirjoitti.
Seuraavana vuonna Kellner kirjoitti, miten paikallisia juutalaisia katosi ja että hän oli kuullut, että nämä vietiin Puolaan surmattaviksi.
Yhdysvaltalaisen holokaustista selvinneiden yhdistyksen edustajan mukaan päiväkirja kumoaa väitteen, että tavalliset saksalaiset eivät tienneet mitään juutalaisten murhista.