Moviestore Collection Ltd/Imageselect

Onnistunut kuvaus holokaustin kauhuista

Steven Spielbergin klassikko ristiriitaisesta Oskar Schindleristä ehkä oikoo hieman historian mutkia, mutta se on silti vielä 28 vuotta ensi-iltansa jälkeen yksi uskottavimmista holokaustielokuvista.

Harva elokuva on tehnyt holokaustin tapahtumia tunnetuksi niin onnistuneesti kuin Schindlerin lista. Historioitsija Peter Novickin mukaan Steven Spielbergin draama vuodelta 1993 levitti ”holokaustitietoutta” suurelle yleisölle.

Spielberg, joka on itsekin juutalainen, tuli 1970- ja 1980-luvulla tunnetuksi viihteellisistä menestyselokuvistaan, kuten Tappajahai, Indiana Jones -elokuvat ja E.T., joiden valossa onkin ehkä yllättävää, että juuri hän päätti tehdä elokuvan 1900-luvun synkimpiin kuuluvasta luvusta.

Hollywoodin kassamagneettien kruunaamaton kuningas osoittautui kuitenkin oikeaksi henkilöksi tehtävään. Hän halusi silkan viihdyttämisen sijaan kertoa uusille sukupolville historian julmimmista sotarikoksista, jotteivät ne vaipuisi unohduksiin.

30 vuotta sitten valmistunut elokuva on nyt Netflixin ohjelmistossa, ja se on edelleen yksi parhaimmista holokaustin kuvauksista. Se on sekä liikuttava että järkyttävä teos, joka näyttää holokaustin kauhut katsojalle, vaikka ne tuntuisivat välillä sietämättömiltä katsoa.

Video: Katso ”Schindlerin listan” traileri

Historioitsijat kritisoivat elokuvaa

Elokuvan päähenkilö on Oskar Schindler, tšekkiläissyntyinen saksalainen tehtailija, joka palkkaa sodan aikana juutalaisia halvaksi työvoimaksi Puolassa sijaitsevaan emalitehtaaseensa. Aluksi Schindlerin ainoa vaikutin on raha, mutta elokuvan kuluessa hän löytää omantuntonsa – juutalaisen kirjanpitäjänsä Itzhak Sternin vahvalla myötävaikutuksella – ja pelastaa jopa 1 100 juutalaista kaasukammiosta tarjoamalla näille turvapaikan tehtaassaan.

Schindlerin listassa on toki otettu myös taiteellisia vapauksia. Monet historioitsijat ovat muun muassa kritisoineet Spielbergiä siitä, että hän nostaa päähenkilön jalustalle puhtoisena sankarina ja sivuuttaa tietoisesti tämän pimeät puolet. Tosielämän Oskar Schindler esimerkiksi toimi Saksan vakoojana 1930-luvulla.

Listoja oli muitakin

© Ent_ctl36743/Allstar/Ritzau Scanpix

Elokuva: Schindler keksii listan

Kun Schindlerin 1 100:aa juutalaista työntekijää uhkaa joutuminen keskitysleirille, hän laatii kirjanpitäjänsä Itzhak Sternin kanssa näistä listan, jotta pystyy sitten ostamaan heidät töihin tehtaaseensa.

© Michael Latz/Associated Press

Fakta: Schindler ei laatinut listaa

Listoja oli oikeasti yhdeksän, eikä Schindler laatinut niistä yhtäkään. Hän oli pidätettynä, kun listat kirjoitettiin. Listoja oli laatimassa useita Schindlerin tuntemia juutalaisia.

Historioitsija David M. Crowe kritisoi elokuvaa ankarasti. Hän julkaisi vuonna 2004 Oskar Schindler -elämäkerran ja antoi siinä yhteydessä palaa: ”Schindlerin lista oli teatteria ja historiallista vääristelyä. Elokuva yksikertaistaa tapahtumia lähes naurettavuuteen asti.”

Kritiikki Oskar Schindlerin hahmon vivahteiden puutetta kohtaan on ymmärrettävää, mutta se ei muuta sitä, että elokuva kertoo tapahtumista pääosin oikein. Crowen kritiikki ampuu yli.

Elokuvan henkilöt ja tapahtumat ovat valtaosin historiallisesti paikkansapitäviä. Joitakin henkilöitä on yhdistetty yhdeksi ja tapahtumia on yksinkertaistettu, kuten historiallisissa elokuvissa usein, mutta Schindlerin listan autenttisuutta ei ole syytä vähätellä.

Kohtaukset nälkiintyneistä keskitysleirivangeista, joukkohaudoista ja sadistisista natseista ovat saaneet suoria vaikutteita historiallisista mustavalkokuvista.

Todellisuuden Göth oli vielä karmeampi

© Photo 12/Imageselect

Elokuva: Amon Göth on umpihullu sadisti

Amon Göth on Płaszówin keskitysleirin sadistinen ja häikäilemätön natsikomendantti. Aamuisin herättyään hän ampuu kiväärillä umpimähkään leirillä vankina olevia juutalaisia.

© USHMM/Instytut Pamieci Narodowej

Fakta: Göthin raakuus oli liikaa natseillekin

Göth ei pelkästään ampunut vankeja. Juutalaisten jom kippurina vuonna 1943 hän tappoi 50 juutalaista ja syötti ruumiita koirilleen. Hän oli liikaa jopa natseille, ja hän menetti komendantin paikkansa vuonna 1944.

Elokuvan järkyttävimpiin kuuluvassa kohtauksessa SS murhaa 2 000 juutalaista Krakovan ghetossa sadistisen Amon Göthin johdolla. Spielberg ei kuvannut kohtausta kaupunkiin lavastetussa ghetossa vaan rakensi gheton hylättyyn louhokseen Puolassa tehdäkseen siitä mahdollisimman realistisen. Kulissi oli niin vakuuttava, että monen näyttelijän kerrotaan saaneen hermoromahduksen kuvausten aikana.

Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti yli kolmesataa miljoonaa dollaria, mutta Spielberg oli jo etukäteen ilmoittanut luopuvansa rahoista. Sen sijaan hän perusti niillä Shoah Foundationin, säätiön, joka kerää holokaustista selvinneiden tarinoita tutkimus- ja opetuskäyttöön.

Schindlerin uskollinen apuri on keksitty

© Pictorial Press Ltd/Imageselect

Elokuva: Stern on luottoapuri

Kun Schindler avaa tehtaansa, kirjanpitäjä Itzhak Sternistä tulee hänen lähin alaisensa. Stern avaa Schindlerin silmät natsien julmuudelle ja auttaa häntä listan laatimisessa.

© Kraków, Poland Archives

Fakta: Stern on yhdistelmä

Stern on yhdistelmä kolmesta henkilöstä: tehtaan operatiivisesta johtajasta Abraham Bankierista ja toimitusjohtajasta Raimund Tischistä sekä Amon Göthin kirjurista Mietek Pemperistä.

Elokuva auttaa muistamaan

Elokuvan lopussa elokuvan fiktio ja todellisuus sulautuvat yhteen, kun holokaustista selvinneet juutalaiset käyvät tosielämän Oskar Schindlerin haudalla yhdessä heitä elokuvassa esittäneiden näyttelijöiden kanssa.

Se hetki kiteyttää Spielbergin sanoman: Katsokaa näitä ihmisiä. He ovat todellisia, he kokivat pahuutta, jollaista harva meistä pystyy edes kuvittelemaan – emme saa unohtaa historiaa ja heidän tarinaansa. Schindlerin listan ansiosta emme unohdakaan.

5 stjerner