Muistot haihtuvat hitaasti
Nuorimmat keskitysleireiltä eloon jääneet ovat nykyisin lähes 70-vuotiaita. Muutaman vuosikymmenen kuluttua ei ole enää hengissä yhtäkään, joka olisi omakohtaisesti kokenut keskitysleirien kauhut.

105-vuotias Leopold Engleitner kertoo kokemuksistaan natsien vainojen keskellä.
Historioitsijoiden mukaan maailmassa on jäljellä vielä 350 000 holokaustista selvinnyttä. Nuorimmat heistä ovat tällä hetkellä jo lähes 70-vuotiaita.
Monet niistä, jotka ovat aiemmin vaienneet kokemuksistaan keskitysleireillä, ovat päättäneet kertoa tarinansa, ennen kuin se on liian myöhäistä. Heidän tarinoitaan on julkaistu lehdissä, kirjoissa, elokuvissa ja internetissä. Holokaustin eloonjääneet kuolevat yksi toisensa jälkeen, mutta heidän lapsensa ja lastenlapsensa ovat muodostaneet maailmanlaajuisia verkostoja, joiden tarkoitus on muistuttaa ihmisiä noista kauheista tapahtumista.
Kansainvälistä holokaustin muistopäivää vietetään 27. tammikuuta, päivänä, jolloin neuvostoarmeija vapautti Auschwitzin. Suomessa vietetään tuolloin vainojen uhrien muistopäivää.