Das Bundesarchiv
Juutalaisia Auschwitzissa

Milloin ensimmäiset juutalaiset vietiin Auschwitziin?

Maaliskuussa 1942 Auschwitziin saapui 997 juutalaisnaista. Heidän tehtävänsä oli rakentaa tuhoamisleiri, jossa tehtiin myöhemmin historian pahimpia rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Maaliskuussa 1942 Auschwitziin saapui 997 juutalaisnaista. Heidän tehtävänsä oli rakentaa tuhoamisleiri, jossa tehtiin myöhemmin historian pahimpia rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Helmikuussa 1942 Humennén kylässä Slovakiassa alkoi levitä tieto, jonka mukaan kaikkien naimattomien juutalaisnaisten oli heti ilmoittauduttava viranomaisille.

Useimmat arvelivat, että naiset haluttiin töihin tehtaisiin tukemaan sotaponnisteluita, mutta kukaan ei tiennyt minne naiset vietäisiin ja kuinka pitkäksi aikaa.

Totuus oli kuitenkin kauheampi kuin kukaan osasi kuvitella. Noin kaksisataa nuorta naista, joista suurin osa oli teini-ikäisiä, vietiin rautatieasemalle ja lastattiin pohjoiseen matkaavaan junaan.

Juna pysähtyi matkan varrella monissa kaupungeissa, joista kyytiin nousi lisää juutalaisnaisia. Illalla 25. maaliskuuta 1942 kaikki 997 naista pakotettiin siirtymään toiseen junaan – jonka määränpää oli Auschwitz.

Juutalaisia Auschwitzissa

Auschwitzissa tapettiin noin 1,1 miljoonaa ihmistä, joista noin 960 000 oli juutalaisia.

© Das Bundesarchiv

Juutalaiset rakensivat murhatehtaan

Naisten viimeinen junamatka oli ensimmäinen virallinen juutalaiskuljetus Auschwitzin tuhoamisleirille. Toisin kuin useimmat niistä yli miljoonasta vangista, jotka vietiin Auschwitziin myöhemmin, ensiksi tulleita juutalaisnaisia ei tapettu heti.

Sen sijaan heidät määrättiin muuntamaan Auschwitz neuvostosotilaille tarkoitetusta vankileiristä murhatehtaaksi.

Naiset joutuivat muun muassa purkamaan vanhoja rakennuksia käsin ja rakentamaan parakkeja vangeille. Vaatteinaan heillä oli vain kuolleiden neuvostosotilaiden verisiä univormuja ja kenkinään jalkoihin sidotut laudanpätkät.

Valtaosa naisista kuoli ensimmäisen vuoden aikana nälkään, sairauksiin, väkivaltaan tai oman käden kautta.

Juutalaisten joukkokuljetukset Auschwitziin alkoivat toden teolla kesällä 1942 ja jatkuivat vuoden 1944 loppuun asti.

Historioitsijat arvioivat, että Auschwitzissa tapettiin noin 1,1 miljoonaa ihmistä, joista noin 960 000 oli juutalaisia.