Keskitysleirin vartija päätyy Saksassa nuoriso-oikeuteen
Sachsenhausenin keskitysleirin entistä SS-vartijaa syytetään osallisuudesta 3 300 murhaan.

Vastaaja oli alle 18-vuotias, kun hänet määrättiin vartioimaan vankeja Sachsenhausenin keskitysleirille. Siksi miestä syytetään alaikäisenä, vaikka hän on nyt 98-vuotias.

Sachsenhausenin keskitysleirin entinen SS-vahti joutuu nyt Saksassa oikeuteen.
Miestä, jonka nimeä ei ole julkistettu, syytetään osallisuudesta 3 300 vangin murhiin leirillä.
Syytetty oli rikosten tekohetkellä alle 18-vuotias, joten Saksan laki edellyttää, että hänet tuomitaan nuorisotuomioistuimessa, vaikka hän on nyt 98-vuotias.
Ikääntyneelle vastaajalle tehtiin lokakuussa 2022 psykologinen arviointi, jossa selvitettiin, onko hän henkisesti kelvollinen oikeudenkäyntiin.
Psykologit arvioivat, että korkeasta iästään huolimatta hän on henkisesti kykenevä osallistumaan oikeudenkäyntiin.
Saksa jahtaa viimeisiä vartijoita
Saksa on viime vuosina nostanut useita kanteita entisiä keskitysleirin vartijoita vastaan viimeisenä yrityksenä saada maan synkimpiin kuuluvista tapahtumista vastuussa olevat tilille teoistaan.

Sachsenhausenin pohjoispuolella sijaitsevalla keskitysleirillä pidettiin vuosina 1936–1945 jopa 200 000 poliittista vankia. Heistä arviolta 40 000–50 000 kuoli.
Ikääntyvien vartijoiden, jotka olivat [toisen maailmansodan] (https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/toinen-maailmansota-alkusysays-taisteluiden-kulku-ja-paatos) aikana usein vasta keskenkasvuisia teinejä, jahtaaminen on nostattanut melkoisen kohun.
Kriitikot ovat muistuttaneet muun muassa siitä, että monet syytetyistä olivat alaikäisiä, mutta että he joutuvat nyt vastaamaan teoista, joita sittemmin kuolleet vanhemmat upseerit olivat käskeneet tehdä – eikä esimiehiä ole asetettu vastuuseen rikoksistaan.
Viime vuonna 101-vuotias leirin vartija tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen osallisuudestaan 3 518 ihmisen murhiin juuri Sachsenhausenissa.
Lisäksi viime vuonna syytteeseen asetettiin myös 96-vuotias keskitysleirin pikakirjoittaja. Ikävuosistaan huolimatta hän onnistui pakenemaan, mutta nainen otettiin kiinni ja tuomittiin.