Vähän ennen vuonna 1945 tekemäänsä itsemurhaa SS:n johtaja Heinrich Himmler väitti itsepintaisesti, että Euroopan juutalaisia ei joukkomurhattu keskitysleireillä, vaan he kuolivat keskitysleireillä luonnollisiin syihin, kuten tartuntatauteihin.
Nykyiset holokaustin kiistäjät pysyvät Himmlerin linjoilla.
Ranskalainen Paul Rassinier, yksi ensimmäisistä joukkotuhon kiistäjistä, väitti vuonna 1948 kirjassaan Le Passage de la Ligne (Rajan ylitys), että yksittäisiä surmia ja kaasutuksia toki oli, mutta järjestelmälliset joukkoteloitukset eivät kuuluneet kansallissosialistien politiikkaan.
Rassinierin mukaan Saksan johtavat viranomaiset eivät suunnitelleet eivätkä toteuttaneet juutalaisten joukkotuhontaa.
Rassinierin kirjan ilmestymisen jälkeen salaliittoteoriat ovat lisääntyneet valtavasti. Internet on täynnä sivustoja, joilla pyritään kiistämään väitteet natsien tekemästä juutalaisten joukkotuhonnasta.
Monet teorioista näyttävät päällisin puolin kovinkin vakuuttavilta, mutta lähemmin tarkasteltuna niillä ei ole tieteellistä tai historiallista pohjaa.
Holokaustilla on todistajansa: tuhannet keskitysleireiltä hengissä selvinneet, SS-vartijat ja ennen kaikkea sadattuhannet asiakirjat, joita natsit eivät ehtineet tuhota ennen sodan päättymistä.
Väitteiltä puuttuu totuuspohja
Yksi yleisimmin esitetyistä väitteistä on, että Birkenaun krematorioiden kellareita ei olisi voinut käyttää kaasukammioina, sillä ovet avautuivat sisäänpäin ja niiden avaaminen olisi siten ollut mahdotonta, kun lattia oli ruumiiden peitossa.
Niinpä kaasukammioiksi väitetyt tilat olivat todellisuudessa tavallisia ruumishuoneita.
Nämä väitteet perustuvat muun muassa Auschwitz-Birkenaun krematorio II:n varhaisiin piirustuksiin, joissa sittemmin kaasukammiona käytetyn tilan ovi olikin alun perin suunniteltu aukeamaan sisäänpäin.
Myöhemmistä rakennuspiirustuksista näkee kuitenkin, että sen jälkeen, kun päätös kaasukammion rakentamisesta krematorion yhteyteen tehtiin vuonna 1943, ovi on muutettu aukeamaan ulospäin.
Näistä piirustuksista holokaustin kieltäjät vaikenevat, samoin kuin esimerkiksi todisteista, joiden mukaan kaasukammioita varten keskitysleirille oli tilattu kaasutiiviitä ovia.
Holokaustin kiistävät väitteet upposivat aluksi vain harvoihin hyväuskoisiin, mutta 1970-luvun puolivälissä tilanne muuttui.
Nyt väitteet esitettiin akateemisesti vakuuttavalla kielellä, ja niissä saatettiin viitata arvostettuihin tutkijoihin ja tutkimuslaitoksiin. Monet kirjoittajista esiintyivät itsekin akateemisilla titteleillä.
Väitteitä tuettiin vaikeaselkoisilla teknisillä kirjoituksilla ja piirustuksilla sekä asiakirjoilla, joiden aitoudesta maallikon on vaikea mitenkään ottaa selvää.
Tarkoituksena on ollut vakuuttaa lukija siitä, että juutalaisten joukkotuhontaa ei tapahtunut.
Sähköisen tiedonvälityksen kehittymisen myötä holokaustin kiistäjät ovat saaneet uusia areenoita levittää teorioitaan, joista monet on kuitenkin helppo kumota.
VÄITE 1: KAASUKAMMIOT
"Krematorioissa tuhkattiin luonnollisiin syihin, kuten tartuntatauteihin, kuolleiden ruumiit. Kaasukammioiksi väitetyt huoneet olivat todellisuudessa ruumishuoneita."
Ruumiintuhkausprosessin rekonstruointi.
FAKTA:
Keskitysleireillä kuoli paljon ihmisiä lavantautiin ja muihin tartuntatauteihin, mutta ei niin runsaasti, että se selittäisi esimerkiksi Auschwitzin krematorioiden määrää.
Tilat, joita holokaustin kieltäjät väittävät ruumishuoneiksi, olivat lämmitettäviä, mikä on täysin ristiriidassa sen kanssa, että niissä olisi säilytetty ruumiita.
Lämmitysjärjestelmien tarkoitus oli pitää kaasukammioiden lämpötila tasaisesti 26–27 asteessa, jossa Zyklon B -rakeet kaasuuntuivat kaikkein tehokkaimmin.
VÄITE 2: UUNIT
"Yhden ruumiin polttaminen kestää tunnin, joten natsit eivät olisi millään ehtineet polttaa 1,1 miljoonaa ihmistä Auschwitz-Birkenaun 3–4 toimintavuoden aikana, kuten on väitetty."
Vaikka Auschwitz-Birkenaun krematoriot on ikuistettu valokuviin, monet kiistävät sinnikkäästi niiden olemassaolon.
FAKTA:
Väite on yleinen holokaustin kieltäjien joukossa, sillä he rinnastavat säännönmukaisesti keskitysleirien polttouunit tavallisiin tuhkausuuneihin.
Normaalissa tuhkauksessa on tarkoitus, että vainajan omaiset saavat vainajan hienoksi poltetun tuhkan mukaansa haudattavaksi.
Siksi uunit suljetaan ja puhdistetaan jokaisen tuhkauksen jälkeen, jotta vainajien tuhkat eivät sekoittuisi.
Natsit sen sijaan käyttivät uuneja, jotka oli suunniteltu nimenomaan massapolttoihin. Uuneihin lisättiin jatkuvasti uusia ruumiita, jolloin uunin keskilämpötila nousi.
Lisäksi tuhkausajasta hieman alle puolet kuluu vartalon palamiseen, minkä natsit hyvin tiesivät.
Siksi Sonderkommandot määrättiin hajottamaan palavien ruumiiden vartalot rautakangilla. Eloonjääneet ovat kertoneet kutsuneensa sitä ruumiiden sekoittamiseksi.
Näin tuhkausaika lyheni merkittävästi.
VÄITE 3: KAASU 1
"Zyklon B on tuholaismyrkky eikä sovi ihmisten tappamiseen. Jos natsit olisivat halunneet todella tappaa juutalaiset, he olisivat käyttäneet jotakin muuta kaasua."
Zyklon B tappaa ihmisiä erityisen tehokkaasti.
FAKTA:
Tosiasiassa Zyklon B tappaa jopa tehokkaammin ihmisiä kuin syöpäläisiä, joiden tuhoamiseen se on alun perin tarkoitettu.
Ihmiset kuolevat 5–10 minuutissa hengittäessään ilmaa, jonka Zyklon B -kaasupitoisuus on 300 ppm (parts per million eli miljoonasosaa).
Syöpäläisten aineenvaihdunta on hitaampi kuin ihmisillä, ja ne kuolevat muutamassa tunnissa myrkkypitoisuuden ollessa 16 000 ppm.
Koska Zyklon B -tuholaismyrkkyä käytettiin keskitysleireillä muutenkin, sitä oli helppo hankkia lisää herättämättä epäluuloja.
VÄITE 4: KAASU 2
"Natsit eivät olisi voineet käyttää Zyklon B -kaasua krematoriorakennuksissa, sillä tappavan kaasun ja uunien tuottaman lämmön yhdistelmä olisi aiheuttanut räjähdyksen."
Auschwitzin museossa on yli 100 000 paria holokaustin uhrien kenkiä.
FAKTA:
Periaatteessa pitää paikkansa, että suuri määrä ilmassa olevaa Zyklon B -kaasua olisi räjähtänyt polttouunien lämmön vaikutuksesta.
Tieteelliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ihmisen tappamiseen vaadittava kaasumäärä oli niin vähäinen (200 kertaa pienempi kuin räjähdykseen olisi tarvittu), ettei se olisi aiheuttanut räjähdystä.
Vaikka kaasukammioihin annosteltiin yleensä kaasua enemmän kuin tappava vaikutus olisi edellyttänyt, määrä ei kuitenkaan olisi riittänyt aiheuttamaan voimakasta räjähdystä.
VÄITE 5: KAASU 3
"Jos ihmisiä olisi todella tapettu Zyklon B:llä, sen sisältämästä sinihaposta olisi jäänyt selviä sinisiä jälkiä tiiliseiniin, mutta sellaisia ei ole löydetty."
Massiivisesta kuvamateriaalin ja muiden todisteiden määrästä huolimatta jotkut väittävät edelleen holokaustia sepitteeksi.
FAKTA:
Teorian perusasetelma on oikea, mutta se vuotaa monissa muissa kohdissa. Ensinnäkin kaasua käytettiin niin pieninä pitoisuuksina, että sen vaikutusaika oli hyvin lyhyt.
Kaasu viipyi kaasukammioissa tavallisesti enintään 20–30 minuuttia, mikä ei asiantuntijoiden mukaan riitä värjäymien syntyyn.
Lisäksi Sonderkommandoon kuuluneiden krematoriossa työskennelleiden juutalaisvankien kertomusten perusteella tiedetään, että kaasukammioiden seinät ja lattiat pestiin jokaisen teloituksen jälkeen.
Pesu oli välttämätöntä, sillä silminnäkijätodistajien mukaan huone oli kuolleiden jäljiltä täynnä eritteitä ja ulosteita. Vuonna 1944 natsit räjäyttivät kaasukammiot lähtiessään Auschwitzista.
Rauniot ovat olleet vuosia veden peitossa, joten kaasun jäänteet ovat huuhtoutuneet niistä huomattavasti tehokkaammin kuin vaikkapa desinfiointihuoneista, joihin niitä on usein verrattu.
Kaasukammioiden raunioiden tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todistettu moneen kertaan, että niissä on käytetty Zyklon B -kaasua.
VÄITE 6: KUOLLEIDEN MÄÄRÄ
"Holokaustissa kuolleiden juutalaisten määrä on vahvasti liioiteltu. Vain 200 000–300 000 kuoli, ja hekin luonnollisesti."
Tuhannet kuolivat keskitysleireillä sairauksiin ja aliravitsemukseen, mutta vielä useammat tapettiin kaasulla.
FAKTA:
Tutkijoiden arvion mukaan juutalaisten kansanmurhassa tapettiin 5,5–6 miljoonaa juutalaiset. Väite siitä, että ”vain” 200 000 kuoli, on peräisin Alexander Scronn -nimisen henkilön kirjasta General Psychologus.
Kirjailijan nimi on todennäköisesti pseudonyymi. Kirja julkaistiin vuonna 1965 Brasiliassa, jonne muutti sodan jälkeen lukuisia natseja. Kirjassa väitetään lukujen perustuvan kansainvälisen Punaisen Ristin tietoihin.
Punainen Risti on toistuvasti kumonnut kirjan väitteet, mutta se ei ole estänyt holokaustin kieltäjiä jatkuvasti viittaamasta Alexander Scronnin kirjaan todistusaineistona.
VÄITE 7: HITLER EI TIENNYT HOLOKAUSTISTA
Hitler ei tiennyt joukkotuhonnasta, eikä se ollut Saksan virallista politiikkaa.
Juutalaisten tuho oli Hitlerille pakkomielle.
FAKTA:
Väitteen Hitlerin osattomuudesta holokaustiin on viimeksi esittänyt brittiläinen itseoppinut historioitsija David Irving. Juutalaisviha oli kuitenkin Hitlerin politiikan perusta.
”Kun todella pääsen valtaan, juutalaisten tuho tulee olemaan ensimmäinen ja tärkein tehtäväni”, Hitler kertoi jo vuonna 1922 toimittaja Josef Hellille.
Sodan edetessä sekä Hitler että Himmler olivat tietoisia juutalaisten ampumalla, sittemmin kaasuttamalla tapahtuneista joukkoteloituksista.
Hitler antoi yleensä määräyksensä suullisesti muutaman ihmisen läsnäollessa, minkä vuoksi kirjallisia todisteita määräyksistä ei ole.
Muun muassa Auschwitzin komendantti Rudolf Höss on kertonut, miten hänet ennen joukkotuhontaa kutsuttiin Berliiniin neuvotteluun Himmlerin kanssa. Himmler sanoi:
”Führer on antanut määräyksen juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi. Me, SS, toimeenpanemme määräyksen. Idän tuhoamiskeskukset eivät pysty hoitamaan suunnitellun laajuista hanketta. Siksi olen päättänyt osoittaa Auschwitzin tähän tarkoitukseen.”