19. huhtikuuta 1943 keskiyön jälkeen
Varsovan getto – 2 000 saksalaista sotilasta marssi juutalaisten gettoon Puolan pääkaupungissa Varsovassa. SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler oli määrännyt geton tuhottavaksi.
Kello kaksi aamuyöstä vastarintaliikkeen Marek Edelman sai tiedon, että saksalaissotilaat olivat tulossa. Tieto ei ollut yllätys. Jo edellisenä iltana geton vartijat olivat varoittaneet, että saksalaiset santarmit ja Puolan poliisi olivat piirittäneet geton.
23-vuotiaalle Edelmanille ilmoitus oli merkki käynnistää toiminta. Hän johti yhtä juutalaisten vastarintaliikkeen perustamasta 22 taisteluryhmästä, ja muutaman minuutin kuluttua tiedonannosta Edelman oli saanut oman ryhmänsä kokoon.
Kevyillä käsiaseilla, omatekoisilla kranaateilla ja polttopulloilla aseistautuneina vastarintaliikkeen joukot riensivät äänettömästi hiljaisille kaduille ja tyhjään viisikerroksiseen rakennukseen, joka oli muutamaa päivää aiemmin muunnettu alkeelliseksi puolustuslinnoitukseksi.
Ylimpien kerrosten ikkunat oli jo peitetty hiekkasäkeillä, ja nyt Edelman miehineen tukki myös kadun sisäänkäynnin raskailla huonekaluilla.
Muualla getossa naiset ja lapset kiirehtivät kellareihin ja maanalaisiin bunkkereihin mukanaan niin paljon ruokaa kuin pystyivät kantamaan.
Hetken aikaa kaupungin kadut kuhisivat elämää, mutta viidessätoista minuutissa kaikki olivat asemissaan ja pahaa enteilevä hiljaisuus laskeutui niin sanottuun Harjansitojien kortteliin kuun
valaisemassa kaupunginosassa.
19. huhtikuuta varhain aamulla
Geton keskusta – SS-Oberführer Ferdinand von Sammern-Frankenegg oli määrännyt joukkonsa gettoon. Välttääkseen paniikin syntymistä sotilaat liikkuivat pienissä ryhmissä.
Sotilaat liikkuivat kolmen neljän ryhmissä kiireesti pitkin katuja. Vähitellen he kokoontuivat suuremmiksi yksiköiksi ja etenivät pidemmälle kylmässä kuunvalossa aavemaiselta näyttävään gettoon. Kadut olivat tyhjiä ja hiljaisia, ja ainoa ääni, jonka sotilaat kuulivat, oli heidän omien saappaidensa kumu katujen kiveyksellä.
Hiljaisuus ei huolestuttanut saksalaissotilaita. He olivat valmistautuneet operaatioon huolellisesti kahden kuukauden koulutuksessa, johon oli osallistunut sekä Waffen-SS:n erikoisjoukkoja että puolalaisia ja liettualaisia tukijoukkoja, kaikkiaan 2 000 miestä.
Kello kuuden tienoilla saksalaiset saapuivat Nalewki- ja Gesiakatujen kulmaan lähelle Harjansitojien korttelia. Katuja reunustivat viisikerroksiset asuintalot raskaine valurautaisine parvekkeineen.
Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi laukauksen ääni. Samassa hölmistyneiden saksalaisten niskaan alkoi viuhua luoteja ja käsikranaatteja, ja sotilaat pakenivat henkensä edestä. Kauhistuneet huudot leikkasivat ilmaa: ”Die Juden haben Waffen!” – juutalaisilla on aseita!
Sotilaat etsiytyivät suojaan talojen seinien vierustoille, mutta tulitus jatkui parvekkeilta ja ikkunoista. Luoteja satoi niin tiheään, että seiniä vasten kyyristelleet saksalaiset eivät uskaltaneet edes nousta auttamaan haavoittuneita tovereitaan, jotka huusivat tuskissaan apua. Vallitsi täydellinen sekasorto.
Jonkin matkan päässä Milan ja Zamenhofan kulmauksessa saksalaiset yrittivät tukeutua juutalaisen sulkutulen läpi panssarivaunulla. Kevyt panssarivaunu pysähtyi äkisti, kun siihen osui palava bensiinipommi.
Sotilaat katselivat avuttomina, kun panssarivaunu miehistöineen leimahti liekkeihin. Seuraava panssarivaunu koki saman kohtalon.
Se riitti saksalaisille, ja alle tunnin taistelun jälkeen von Sammern-Frankenegg antoi perääntymiskäskyn. Ensimmäisessä taistelussa oli kuollut 12 saksalaissotilasta.