Juutalaiset halusivat kostaa holokaustin tappamalla kuusi miljoonaa saksalaista

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa joukko juutalaisia päätti, että natsien hirmuteot oli kostettava. He suunnittelivat myrkyttävänsä miljoonia saksalaissiviilejä ja SS-sotilaita.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa joukko juutalaisia päätti, että natsien hirmuteot oli kostettava. He suunnittelivat myrkyttävänsä miljoonia saksalaissiviilejä ja SS-sotilaita.

Shutterstock

Leibke Distel irrotti yön pimeydessä lattialankun leipomossa, jossa hän oli työskennellyt viime kuukaudet.

Lattian alla oli kätkössä pulloja, joissa oli yhteensä 18 kiloa arseenijauhetta – riittävästi myrkkyä tappamaan 60 000 ihmistä. Ja tappaminen 23-vuotiaalla Distelillä olikin mielessä.

Hän kuului militanttiin juutalaisten Nakam-ryhmään, joka oli vannonut kostavansa holokaustin. Toinen maailmansota oli päättynyt lähes vuosi aiemmin, ja 14. huhtikuuta 1946 oli koittanut koston hetki.

Distel nosti varovasti pullot kätköstä ja ojensi ne kahdelle muulle ryhmän jäsenelle. He tyhjensivät myrkkyjauheen pulloista pariin isoon ämpäriin ja kaatoivat päälle vettä.

Kun liuos oli valmis, kolmikko alkoi huolellisesti sivellä myrkkyä pensseleillä yli kolmeentuhanteen ruisleipään, jotka leipomo oli valmistanut vankileiriin suljetuille Hitlerin SS-sotilaille.

Miehet käsittelivät myrkyllä vain leipien alapinnan, jotta kukaan Nürnbergin leirin 15 000 vangista ei vahingossakaan huomaisi hajutonta ja mautonta arseenia.

Saksalainen rikosetsivä ja yhdysvaltalainen luutnantti tutkivat Nakamin myrkkykätköä leipomon lattian alla.

© Hagalil.com

Vähän ennen aamunkoittoa miehet peittivät jälkensä ja Distel varmisti, että leivät oli pinottu oikein. Sitten he poistuivat huomaamatta leipomosta.

Parin tunnin kuluttua kuorma-autot saapuivat hakemaan leipomolta leipiä vankileirille. Kukaan ei huomannut mitään poikkeuksellista.

Leipävaunut työnnettiin ajoneuvoihin, jotka lähtivät lastauksen jälkeen kohti vankileiriä. Nakam-ryhmän jäsenet olivat odottaneet tätä hetkeä yli vuoden ajan.

Pian kuusi miljoonaa viatonta juutalaista tappaneet pyövelit kokisivat tuskallisen kuoleman.

Silmä silmästä ja hammas hampaasta

Nakam-ryhmä sai alkunsa toisen maailmansodan lopulla vuonna 1945. Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta kutistui päivä päivältä, ja kauhuista selvinneet juutalaiset alkoivat puida tapahtumia.

Vuosien kärsimysten jälkeen useimmilla oli täysi työ vain pysytellä hengissä, mutta muutamat alkoivat nopeasti puhua kostosta: saksalaiset eivät saisi päästä kansanmurhasta kuin koira veräjästä.

”Meille sota ei ole vielä ohi. Me jatkamme taistelua saksalaisia vastaan”, julistivat helmikuussa 1945 perustetun Nakamin jäsenet.

”Voimme päästä tavoitteeseemme, jos rohkenemme käyttää epätavallisia keinoja.” Abba Kovner, 1945

Ryhmän nimi Nakam on hepreankielinen sana, joka tarkoittaa kostoa, ja juuri sitä ryhmän perustaja ja johtaja Abba Kovner janosi.

Hän oli karismaattinen venäläistaustainen taideopiskelija, eikä hän aikonut tyytyä pieniin iskuihin, joissa kuolisi ehkä muutamia saksalaisia.

Hänen päämääränään oli todella huomattava ”välttämätön kosto”. Koko maailma saisi nähdä, että juutalaisten murhat kostettaisiin aina silmä silmästä ja hammas hampaasta.

”Kuusi miljoonaa kuudesta miljoonasta. Voimme päästä tavoitteeseemme, jos rohkenemme käyttää epätavallisia keinoja”, Kovner julisti ryhmälleen.

Kevään ja kesän 1945 aikana Nakamiin liittyi noin 60 perheenjäseniään ja ystäviään natsien vainoissa menettänyttä juutalaista. Ryhmä pääsi pian yksimielisyyteen siitä, että heidän epätavallinen keinonsa olisi myrkky.

Kovner toimi niin kutsutun A-suunnitelman hoviarkkitehtina. Aikomus oli myrkyttää juomavesi neljässä Saksan suurimmista kaupungeista ja tappaa siten kuusi miljoonaa saksalaista.

Nakamilaisia ei lainkaan haitannut, että suurin osa moisen iskun uhreista olisi siviilejä – eiväthän natsitkaan olleet armahtaneet ketään.

Juutalainen prikaati osallistui taisteluihin saksalaisia vastaan Pohjois-Italiassa huhtikuussa 1945.

© Imperial War Museum

Erikoisjoukko likvidoi saksalaisia

Nakam ei ollut ainoa kostoa havitteleva ryhmä, vaan myös liittoutuneiden juutalaisen prikaatin sotilaat ryhtyivät toimeen.

Vuonna 1944 liittoutuneet värväsivät vapaaehtoisia Palestiinasta, joka oli silloin Britannian mandaattialue. Noin 5 000 juutalaista ilmoittautui palvelukseen, ja niin syntyi juutalaisten prikaati, Jewish Brigade Group.

Sodan päättyessä juutalaisyksikkö oli Italiassa, missä jotkut sen sotilaista jatkoivat sinnikkäästi saksalaisten tappamista. Heistä oli täysin käsittämätöntä, että saksalaiset saisivat vain palata rankaisematta kotiin.

Prikaatin liittoutuneiden upseerit eivät edes aavistaneet, että juutalaiset etsivät sotarikoksista epäiltyjä ja veivät heitä Koillis-Italian metsiin, missä he pakottivat saksalaissotilaat tunnustamaan rikoksensa. Rangaistuksena oli välitön likvidointi.

”Muistan, kuinka kerran määräsin erään miehen kaivamaan oman hautansa. Katselin, kuinka hän kaivoi sitä varttitunnin ajan, ja kun kuoppa oli tarpeeksi iso, käskin hänet makaamaan sen pohjalle... Pam! Se siitä”, kertoi likvidointeihin osallistunut prikaatin sotilas Chaim Miller.

Juutalaisen prikaatin kostotoimet tapahtuivat pääasiassa Italian ja Itävallan raja-alueella. Arvioiden mukaan siellä teloitettiin lähes kolmesataa saksalaista kesällä 1945.

Nakam laati myös B-suunnitelman: jos kokonaisia suurkaupunkeja ei voitaisi myrkyttää, Nakam iskisi SS-vankien leiriin Nürnbergissä. Kesällä 1945 tavoite oli silti yhä tappaa kuusi miljoonaa saksalaista siviiliä. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

50 kiloa myrkkyä päätyi mereen

A-suunnitelman toteuttaminen vaati laajamittaisia valmisteluja. Syyskuussa Kovner lähetti kostajansa Hampuriin, Frankfurtiin, Müncheniin ja Nürnbergiin, joissa suunnitelma oli tarkoitus panna täytäntöön.

Siellä he hankkiutuivat töihin kaupunkien vesilaitoksille saadakseen käsiinsä putkistojen piirustuksia. Niiden avulla he voisivat johtaa myrkyn tarkasti vain saksalaisten asuinalueille ilman, että sitä päätyisi liittoutuneiden miehitysjoukkojen veteen.

Kovner jätti ryhmäläisensä valmistautumaan iskuihin ja lähti itse Palestiinaan hankkiakseen suunnitelmaan tarvittavan suuren määrän myrkkyä sikäläisen juutalaisyhteisön avulla.

Kovnerin mukaan sittemmin Israelin ensimmäiseksi presidentiksi noussut kemisti Chaim Weizmann auttoi häntä hankkimaan 50 kiloa arseenia. Historioitsijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet Weizmannin osallisuuden.

Kuvassa aurinkolaseihin ja mustaan hattuun pukeutunut Chaim Weizmann auttoi ehkä arseenin hankkimisessa Nakamille. Weizmannista tuli vuonna 1949 Israelin ensimmäinen presidentti.

© National Photo Collection of Israel

Arseenin toimitti eräs veljespari, ja syksyllä 1945 Kovner oli valmis palaamaan Eurooppaan. 14. joulukuuta hän nousi brittiläiseen rahtilaiva Champollioniin, jonka määränpää oli Toulon Ranskassa.

Hänellä oli mukanaan säkissä 50 kiloa arseenia pakattuna 12:een viattomalta näyttävään maitojauhetölkkiin.

Kovnerin matkaseurana oli viisi miestä juutalaisten maanalaisesta Haganah-järjestöstä, johon hän oli ottanut yhteyttä Palestiinassa. Heistäkään ei silti ollut apua, kun Kovneria kutsuttiin laivan kovaäänisistä hänen käyttämällään peitenimellä hieman ennen laivan saapumista Touloniin.

Liittoutuneiden sotilaspoliisi pidättäisi Kovnerin välittömästi hänen astuessaan maihin. Hänen ei auttanut muu kuin kipata kallisarvoinen myrkky mereen lähellä satamaa.

Kovner vangittiin ja häntä kuulusteltiin kuukausien ajan – ei kuitenkaan myrkkyiskusuunnitelmista vaan siksi, että britit epäilivät hänen kuuluvan Palestiinan brittiläistä hallintoa vastustavaan maanalaiseen liikkeeseen.

Abba Kovner matkusti Britannian mandaattialueelle Palestiinaan ja hankki sieltä 50 kiloa arseenia.

© Library of Congress

Kovnerin ilmiantajaa ei tunneta. Se saattoi olla myöhempi Israelin pääministeri David Ben-Gurion, joka olisi saanut vihiä Nakamin suunnitelmista ja halunnut estää katastrofin.

Nakam joutui viheltämään pelin poikki A-suunnitelman osalta. Oli B-suunnitelman vuoro.

Myrkky varastoitiin leipomoon

Kun Kovner joutui telkien taakse, Nakamin johtoon nousi hänen Puolassa syntynyt ystävänsä Pascha Reichmann. Reichmann lähetti Pariisista Nürnbergiin viestin, että suunnitelma oli muuttunut.

Suunnitelmasta myrkyttää suurkaupunkien juomavesi oli luovuttu, ja nyt oli tarkoitus iskeä Stalag 13 -leirin 15 000 SS-vankiin, mikä onnistuisi pienemmälläkin määrällä arseenia.

Nürnbergin ryhmää johti vasta 20-vuotias Joseph Harmatz, joka oli toiminut sodan aikana partisaanina Kovnerin kanssa. Nyt hän käski 23-vuotiasta Leibke Disteliä soluttautumaan leipomoon, joka toimitti leipää vankileirille.

Distel selitti leipurimestarille haaveilevansa leipurin ammatista ja sai paikan. Hän alkoi välittömästi salakuljettaa leipomoon arseenia takkinsa alla. Hän kaatoi Reichmannin hankkiman myrkyn lasipulloihin ja piilotti ne leipomon lattiassa olevan irtonaisen laudan alle.

Liittoutuneiden sotilaspoliisi pidätti Kovnerin, joten hän ei voinut osallistua SS-vankileirin iskuun.

© National Archives and Records Administration

Distel kyseli vaivihkaa muilta leipureilta leipätoimituksista vankileirille ja sai selville, että yhdysvaltalaiset vartijat söivät ranskanleipää ja ruisleipää annettiin vain saksalaisille vangeille.

Vangit voitaisiin siis myrkyttää ilman suurta riskiä siitä, että samalla tapettaisiin heitä vartioivia sotilaita.

Lauantaina 13. huhtikuuta Distel päästi salaa kaksi muuta Nakamin jäsentä leipomoon, minne nämä piiloutuivat. Myös Distel piiloutui työpäivän päättyessä ja muiden lähtiessä kotiin.

Keskiyön jälkeen kostajat alkoivat voidella ruisleipiä arseeniliuoksella. Kun työ oli tehty, he ryömivät ikkunasta ulos ja pakenivat paikalta.

Harmatz oli valmiina sovitussa tapaamispaikassa, mistä ryhmä lähti saman tien ajamaan kohti Tšekkoslovakian rajaa. Nürnbergiin jäi vain yksi naispuolinen ryhmän jäsen, Rachel Gliksman. Hänen tehtävänsä oli tarkkailla, toimiko myrkky suunnitellusti.

Koko seuraavan päivän Gliksman sai seurata ambulanssien kulkevan edestakaisin vankileirin ja sairaaloiden väliä.

Abba Kovner osallistui heinäkuussa 1944 Vilnan vapautukseen.

© United States Holocaust Memorial Museum

Partisaani johti kostonhimoisia juutalaisia

Hintelä Abba Kovner ei näyttänyt karskilta soturilta, mutta hän taisteli sinnikkäästi natseja vastaan: ensin kaksi vuotta partisaanina Liettuan metsissä ja sitten perustamalla Nakamin.

Abba Kovner vihasi saksalaisia. Hän oli syntynyt Sevastopolissa Krimin niemimaalla vuonna 1918, mutta Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon hän asui Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Kovner äiteineen päätyi 60 000 muun juutalaisen kanssa Vilnan gettoon, ja hänelle kävi pian selväksi, että Hitler halusi murhata heidät kaikki.

Lietsoakseen taistelutahtoa juutalaisten keskuudessa hän kirjoitti tammikuussa 1942:

”Älkäämme kulkeko teuraalle kuin lampaat. Heikkoina ja puolustuskyvyttöminäkin ainoa vastauksemme viholliselle olkoon vastarinta.”

Hän jakoi viestiään getossa ja keräsi pian pienen joukon ihmisiä ympärilleen. Vuonna 1943 he pakenivat getosta ja kätkeytyivät Liettuan metsiin.

Sieltä he kävivät sissisotaa saksalaisia vastaan sodan loppuun asti. Kovner katui loppuelämänsä, ettei ylipuhunut äitiäänkin pakenemaan, sillä pian sissien lähdön jälkeen geton asukkaat vietiin keskitysleiriin, missä äiti kuoli.

Hän kysyi viattomasti leipomossa, mitä oli tapahtunut, ja sai kuulla, että leivässä oli ollut ”jotain vikaa”. Huhujen mukaan tuhannet vangit olivat saaneet myrkytyksen mutta vain osa oli kuollut.

Päivät kuluivat, mutta yhdysvaltalaiset eivät juuri tiedottaneet asiasta. Eräs amerikanjuutalainen upseeri kuitenkin paljasti Nakamia johtavalle Reichmannille, että 8 000 vankia oli sairastunut vakavasti ja 860 heistä oli kuollut.

Ne luvut eivät kuitenkaan täsmänneet sanomalehti Süddeutsche Zeitungin 24. huhtikuuta esittämien tietojen kanssa:

”15 000 vangista 2 283 sairastui myrkytyksen vuoksi ja 207 kirjattiin sisään sairaalaan. Sairaaloiden mukaan kukaan ei kuollut.”

Monet Nakamin jäsenet uskoivat viranomaisten peittelevän todellisia kuolinlukuja, mutta sittenkään isku ei ollut toiminut odotetusti. Reichmann kirjoitti kaikesta huolimatta Pariisista kannustuksen sanoja Harmatzille:

”Me olemme tehneet jotain tärkeää, joka tullaan muistamaan aina.”

Nakam hajosi vähitellen

B-suunnitelman toteuttamisen jälkeen monet nakamilaiset halusivat suunnitella lisää iskuja, mutta vastikään vapautettu Kovner oli menettänyt palonsa jahdata natseja.

Abba Kovnerista (1918–1987) tuli Israelin armeijan kapteeni Israelin itsenäisyyssodassa vuonna 1948. Vuonna 1961 hän oli todistajana oikeudenkäynnissä yhtä holokaustin arkkitehtia, Adolf Eichmannia vastaan.

© National Photo Collection of Israel

Hän lähti Palestiinaan ja alkoi toimia aktiivisesti juutalaisvaltion perustamisen puolesta Britannian vetäytyessä alueelta.

Kovner kehotti muitakin Nakamin jäseniä matkustamaan Palestiinaan liittyäkseen tärkeään taisteluun. Kostoiskuja varten syntynyt ryhmä näivettyi vähitellen.

Stalag 13:n ruisleipien myrkyttäminen jäi Nakamin ainoaksi suureksi iskuksi. Vieläkään ei tiedetä, miksi useampia ihmisiä ei kuollut. Todennäköisin teoria on, että Distel tovereineen siveli myrkkyliuosta leipiin liian ohuelti.