Schindlerin lista -elokuva teki 1 200 juutalaista työntekijäänsä holokaustilta pelastaneesta Oskar Schindleristä maailmankuulun vuonna 1993. Uuden The Just -kirjan mukaan hollantilainen Jan Zwartendijk pelasti kuitenkin monin kerroin enemmän ihmisiä kuin Schindler.
Zwartendijk toimi Kaunasissa Liettuassa Alankomaiden konsulina kesällä 1940, kun hänen puheilleen tuli Puolasta paenneita juutalaisia. Virallisesti Zwartendijk ei saanut auttaa heitä, mutta kaksi epätoivoista juutalaista antoi hänelle idean.
He anoivat viisumeita Etelä-Amerikan edustalla sijaitsevalle Alankomaihin kuuluneelle Curaçaolle, mutta Alankomaiden Baltian suurlähettiläs vastasi heille sähkeessä: ”Curaçaoon matkustamiseen ei tarvita viisumia, koska kuvernööri päättää, kuka saa matkustusluvan, ja hän myöntää lupia vain harvoin.”
Zwartendijk kirjoitti juutalaisten passiin vain lauseen ensimmäisen osan – ”Curaçaoon matkustamiseen ei tarvita viisumia” – ja leimasi sitten passin konsulaatin leimalla.