Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Admiral Friedeburg Signs German Surrender Document

Hitlerin seuraajien piti pelastaa Saksa

Liittoutuneet vaativat Saksaa antautumaan ehdoitta. Bernard Montgomeryn luokse neuvottelemaan tullut valtuuskunta yritti kuitenkin houkutella länsivaltoja hylkäämään Neuvostoliiton – viime hetkellä ennen tuhoa.

Historical/Getty Images

Saksalaiset eivät aavistelleet mitään pahaa, kun valtakunnanradiossa soitettiin hautajaishymni ensimmäinen toukokuuta kesken iltaohjelman.

Sitten puheääni keskeytti musiikin. Kello oli 22.25, ja kuuluttajan äänensävyn kuvaillaan olleen jopa riemukas:

”Valtakunnanjohtajan päämajasta kerrotaan, että johtajamme Adolf Hitler on kuollut Saksan puolesta – kamppaillen viimeiseen hengenvetoon bolševismia vastaan. Hän nimitti maanantaina suuramiraali Dönitzin seuraajakseen. Uusi johtajamme puhuu nyt Saksan kansalle.”

Dönitz ei kaivannut esittelyä. Saksalaiset tunsivat hänet sukellusveneamiraalina, joka vastasi lukemattomista hyökkäyksistä vihollisen aluksiin.

Häntä kuljetettiin vuonna 1939 Berliinissä avoautossa kaupunkilaisten riemuitessa kaduilla. Sittemmin lehdistö ylisti häntä sankariksi, ja Hitler luotti mieheen ehdoitta.

Vuonna 1943 Dönitz sai vastuulleen koko laivaston, ja nyt suuramiraali istui mikrofonin edessä uudessa tehtävässään.

”Saksan kansa kumartaa surusta ja kunnioituksesta”, aloitti Dönitz. ”Hän näki jo varhain bolševismin vaaran ja omisti koko elämänsä sen torjumiselle.”

Dönitz kertoi suunnitelmansa tulevaisuudelle: ”Tärkein tehtäväni on estää bolševikkeja tuhoamasta Saksan kansaa, ja taistelua jatketaan vain siksi”, suuramiraali julisti.

Vannoutuneena natsina Dönitz ei halunnut luovuttaa, jos antautuminen tarkoittaisi Saksan sotilaille puna-armeijan armoille joutumista.

Hän olisi halunnut käydä heti kaikin asein idän vihollista vastaan, mutta Saksalla oli muitakin huolia: ”Puolustaudumme myös amerikkalaisia ja brittejä vastaan, jos he estävät meitä saavuttamasta tavoitettamme. Päämäärään pääsyyn tarvitaan apuanne! Luottakaa minuun, sillä tiemme on yhteinen. Pysykää järjestäytyneitä ja kurinalaisina niin kaupungeissa kuin maaseudullakin!” Dönitz vetosi saksalaisiin myöhään illalla radiopuheessaan.

amraali doenitz

Laivaston komentaja Karl Dönitz nousi Saksan johtoon Hitlerin kuoltua.

© Interfoto awkz/Imageselect

Tieto Berliinistä saapui myöhässä

Aiemmin päivällä: Uusi valtakunnanpresidentti pääsi pitämään puheensa vasta solmittuaan pikaisia liittolaisuuksia ja syrjäytettyään SS-johtaja Himmlerin.

Karl Dönitz oli saanut tietää nousevansa todennäköisesti maan seuraavaksi valtakunnanpresidentiksi vain puolitoista vuorokautta aiemmin 30. huhtikuuta. Berliinistä ei kuitenkaan ilmoitettu Hitlerin kuolleen.

Dönitz sai tietää asiasta vasta lounasaikaan ensimmäinen toukokuuta, ja hänen piti koota hallitus kiireesti. Dönitz puhui tuntikausia puhelimeen värväten ministereitä.

Hitler oli jakanut virkoja testamentissaan, mutta Dönitz ei ollut nähnyt luetteloa nimistä – eikä hän tiennyt sitäkään, että valtakunnanjohtaja oli vaatinut sodan jatkamista kaikin keinoin.

Dönitz uskoi naiivisti, että Hitler halusi hänen lopettavan sodan. Dönitzille ehdotti itseään ministeriksi myös Heinrich Himmler.

Hitler oli toki erottanut SS-johtajan, mutta Himmler oli silti varma siitä, että tulevaisuuden avaimet olivat juuri hänen hallussaan: ”Eurooppa ei voi selvitä ilman apuani.”

Osa SS-yksiköistä oli yhä Himmlerin määräysvallassa, ja se oli uhka Dönitzille. Mies olisi pidettävä loitolla mutta loukkaamatta häntä.

Kaksikko söi illalla yhdessä, ja SS-johtaja tiesi kertoa, että Hampurin natsijohtaja aikoi luovuttaa kaupungin briteille vastarinnatta.

Dönitz kiivastui – miten hänen tehtävänsä kävisi, jos kaikki vain tekisivät mielensä mukaan? Maa voitaisiin pelastaa vain yhteistuumin.

Dönitz harkitsi strategiaa

2. toukokuuta: Joukot Italiassa antautuivat, ja liittoutuneet tunkeutuivat Saksaan. Dönitzin hallussa olivat jotenkuten enää Pohjois­-Saksa sekä miehitetyt Norja ja Tanska ja osia Hollannista.

Saksan uusi hallitus kokoontui raatihuoneella Eutinissa Lyypekin pohjoispuolella. Kukaan ei uskonut tiilitalossa keskustorin laidalla enää voittoon, ja Dönitzin adjutantti kirjasi muistiin: ”Sotilaallinen tilanne on toivoton.”

Jotkut ministereistä ehdottivat välitöntä antautumista saksalaiskaupunkien ilmapommitusten välttämiseksi. Useat kenraalit vaativat taistelujen jatkamista. Dönitz päätyi kompromissiin, joka tarkoitti taistelemisen jatkamista toistaiseksi.

Se antoi laivastolle lisäaikaa toteuttaa operaatio Hannibal, suurimittainen siviilien ja sotilaiden evakuointi Itämeren alueilta, jotka olivat jääneet eristyksiin oman onnensa nojaan puna-armeijan edetessä Latviassa, Liettuassa ja Itä-Preussissa.

Saksa halusi pitää hallussa rannikkokäytävän Lyypekistä itään, jotta armeijaryhmä Veiksel pääsisi pakoon jahtaajiaan.

Sen sotilaat olivat puolustaneet Berliiniä vielä kaksi viikkoa aiemmin Oderjoen asemistaan ja väistäneet sitten luoteeseen välttyäkseen puna-armeijan sotavankeudelta.

Berliinin sodanjohdon kenraali Alfred Jodl oli päässyt lopulta Dönitzin puheille. Hän oli toiminut vuodesta 1939 yhtenä Hitlerin luotetuimmista sotilaallisista neuvonantajista.

Jodl vakuutti uudelle esimiehelleen, että käytävä saataisiin pidettyä auki, mutta hetken kuluttua kiihtynyt ääni puhelinlinjalla ilmoitti toisin.

Dönitzin adjutantti oli soittanut tuttavalleen Lyypekkiin, josta kuului hälyttäviä uutisia: ”Kaduilla on valtava meteli. Tankki toisensa perään ajaa tästä ohi. Ne ovat kaikki brittiläisiä”, adjutantin tuttava huusi puhelimeen. ”Haluatteko kuunnella itse?”

Luuri painettiin Lyypekissä ikkunaa vasten, ja telaketjujen kirskuva kitinä ja moottorien jylinä raikuivat linjan toisessa päässä Berliinissä.

Montgomeryn joukot olivat sulkeneet puna-armeijan reitin Jyllantiin – ja se tarkoitti, että Dönitzin kaavailema pelastuskäytävä oli tukossa.

Juuri nimitetyn valtakunnanpresidentin oli ryhdyttävä neuvottelemaan heti antautumisesta länsiliittoutuneiden kanssa.

german nazi messenger

Saksan sotilaat pakenivat kaikin keinoin puna-armeijan kourista antautuakseen ennemmin brittijoukoille.

© Shawshots/Imageselect

Saksan lähetystö pääsi brittien puheille

3. toukokuuta kello 8.00: Saksalainen valtuuskunta nimitettiin neuvottelemaan brittien sotamarsalkka Montgomeryn kanssa. Brittiupseeri johti liittoutuneiden joukkoja luoteisen Saksan alueella.

Berliini oli antautunut puna-armeijalle edellispäivänä, ja nyt Hampuri halusi antautua briteille.

Liittoutuneiden ilmapommitukset Saksan toiseksi suurimpaan kaupunkiin olivat jo vieneet 40 000 asukkaan hengen ja tuhonneet yli puolet asunnoista.

Muodollisen antautumisen hetkellä brittien linjoille saapui kaksi Saksan valtuuskuntaa – toinen niistä toimitti kaupungin antautumisilmoituksen ja toinen pyysi lupaa päästä Bernard Montgomeryn puheille.

Dönitz ei ollut mukana. Hän ajatteli, ettei maan johtajan arvolle sopinut sotamarsalkan kanssa neuvotteleminen.

Valtuuskuntaa johti amiraali Hans-Georg von Friedeburg, joka oli saanut Saksan laivaston johtoonsa Dönitzin ylentämisen jälkeen.

Friedeburg ajettiin paikalle kolhiintuneella mustalla Mercedeksellä. Hän oli pukeutunut Saksan amiraalien pitkään nahkatakkiin, ja päässä oli kookas koppalakki.

Dönitzin suunnitelmissa Friedeburg yrittäisi saada sovittua brittien kanssa niin, että saksalaisia voitaisiin yhä evakuoida idästä: ”Pyrkimyksenä on pelastaa mahdollisimman paljon saksalaisia sotilaita bolševismilta ja tuholta. Armeijaryhmä Veikselin pitää päästä vetäytymään anglosaksien alueelle.”

Saksassa tiedettiin Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sopineen Jaltalla, että maan pitäisi antautua ehdoitta kaikille kolmelle valtiolle.

Siksi Friedeburg ei edes yrittänyt neuvotella rauhasta vaan pyrki horjuttamaan vihollisten liittoa lupaamalla, että puna-armeijaa pakenevat saksalaiset antautuisivat – briteille.

Saksan valtuuskunnan kahta esikunta-autoa saattoivat brittitankit, ja koko kolonna suuntasi Lüneburgiin Elben eteläpuolelle, jonne Montgomery oli perustanut liikuteltavan päämajansa Timelobergin ylängölle.

Montgomery asui leirioloissa

Sotilaiden piti tietää, että heidän komentajansa tunsi olot rintamalla. Siksi brittien sotamarsalkka kävi sotaansa kolmesta kuorma-autosta.

Monty pääsi elämänsä rooliin

3. toukokuuta kello 11.30, Lüneburg: Saksan valtuuskunnan lähestyessä sotamarsalkka Montgomery laati suunnitelmansa, jotta hän saisi kaiken irti vihollisen tapaamisesta. Kokenut ”aavikkorotta” aavisteli jo, mitä saksalaiset haluaisivat.

Friedeburgin miehineen saapuessa Timelobergiin heidät jätettiin hiukan hämmentyneinä Union Jack -lipun luokse. Se liehui Montgomeryn kuorma-autojen rivistön yllä.

Minuuttien vaivautuneen odottelun jälkeen yhden vaunun ovi aukesi, ja sieltä laskeutui epämuodollisesti pukeutunut hahmo: sotamarsalkka Montgomery.

Saksalaiset tekivät hänelle kunniaa, ja britti laskeutui lyhyet rappuset hitaasti vastaten sitten tervehdykseen varsin rennosti.

”Keitä he ovat?” sotamarsalkka kysyi alaisiltaan samaan sävyyn kuin ovelle olisi ilmaantunut tungetteleva pölynimurikauppias.

Montgomery tiesi toki vastauksen, mutta hän piti tällaisista näytelmistä. Saksalaisen valtuuskunnan esittelyn jälkeen hän huomautti: ”En ole kuullut heistä koskaan. Mitä he haluavat?”

Neuvotteluja käytiin ulkoilmassa brittien ylemmyyden korostamiseksi. Friedeburg esitti ehdotuksensa: armeijaryhmä Veikselin sadattuhannet miehet vetäytyivät parhaillaan kohti brittien linjoja antautuakseen Montgomerylle.

”Ehdottomasti ei!” sotamarsalkka torjui ehdotuksen heti. ”Nämä Saksan armeijat taistelevat venäläisiä vastaan. Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Puuttukaa asiaan ja käskekää joukkojen antautua puna-armeijan päällikölle.”

Montgomery esitti oman vastaehdotuksensa: ”Haluatteko määrätä kaikki Saksan joukot antautumaan pohjoisessa ja lännessä alueellani, johon kuuluvat myös Hollanti, Schleswig-Holstein ja Tanska?”

Hän lisäsi vielä itsestään selvänä, että saksalaisten kieltäytyessä tai asettaessa antautumiselle ehtoja hän jatkaisi erittäin mielellään taistelemista sekä ilmapommituksia.

Sivummalla seisseet brittiupseerit nauttivat näytelmästä: ”Päällikkö sai aikaan melkoisen teatterinäytöksen”, upseeri kuiskasi toiselle, kun yllätetyt saksalaiset yrittivät protestoida.

”Hän on valmistautunut tähän päivään koko elämänsä”, toinen britti vastasi nauruaan peitellen.

Montgomery ojensi kuitenkin saksalaisille myös auttavaa kättä ennen kuin päätti kokouksen lähteäkseen kaikessa rauhassa lounaalle: britit ottaisivat kyllä vastaan Saksan sotilaita, jos he saapuisivat etulinjaan yksitellen kädet ilmassa. Siviileille hän ei voinut luvata muuta kuin ”ettei ole mikään hirviö”.

Friedeburg palasi kertomaan Dönitzille kovat rauhanehdot. Brittien alueella saksalaisia saattoi varmuuden vuoksi pari brittien maastoautoa, joihin oli kiinnitetty lakanan kokoiset valkoiset liput.

Saattue saapui etulinjaan muutaman kilometrin päässä Hampurista Quickbornin kylässä.

”Käännyimme kulman taakse ja tuijotimme sitten kahden saksalaistankin tykkejä. Nuori yksikätinen upseeri seisoi tienreunassa pitämässä komentoa. Saksalaisen auton nähdessään hän nosti kätensä natsitervehdykseen”, kertoi eräs saattajana ollut britti pikaisesta kohtaamisesta.

Saksalaisten piti valita sota tai rauha

3. toukokuuta iltapäivällä, Flensborg: Friedeburgin neuvotellessa Montgomeryn kanssa presidentti Dönitz tapasi muun muassa Tanskan ja Norjan natsijohtajat. Voisiko Saksa jatkaa yhä taistelua?

Flensborgista oli tullut Saksan pääkaupunki Berliinin murruttua. Dönitz valitsi kaupungin siksi, että se oli mahdollisimman kaukana liittoutuneiden joukoista mutta silti Saksan maaperällä.

Hallitus kokoontui Mürwikin laivastokoulussa, jossa Dönitz oli aloittanut vuonna 1910 uransa meriupseerina.

Nyt hän pohti tulevaisuutta yhdessä koulun luokkahuoneista Tanskan, Norjan sekä Hollannin sotilaallisten ja poliittisten johtajien kanssa.

Hollannissa Saksan hallussa oli enää kapea kaistale maata Pohjanmeren rannalla. Britit olivat eristäneet joukot muista saksalaisista.

Paikallinen valtakunnankomissaari Seyss-Inquart pääsi Dönitzin puheille vain kiertämällä britit meriteitse. Se onnistui nopealla Schnellboot-moottoritorpedoveneellä, joka kulki 80 kilometrin tuntivauhtia.

Seyss-Inquart oli täysin valmis laskemaan aseet. Schleswig-Holsteinin joukot olivat kuluttaneet yhtä lailla taistelutahtonsa loppuun ja halusivat antautua, mutta pohjoisesta saapuneet natsijohtajat olivat yhä taistelunhaluisia.

”Kestämme Norjassa minkä vain hyökkäyksen”, Norjan valtakunnankomissaari Terboven vakuutti maassa joukkoja johtaneen kenraalin tukemana. 380 000:n hyvin varustellun sotilaan esimies ei halunnut antautua taistelutta.

Tanskasta saapunut kenraali Lindemann oli samaa mieltä. Hänen 230 000 sotilastaan oli raavittu kokoon vastahakoisista unkarilaisista, kouluttamattomista nuorista ja ikääntyneistä miehistä.

Lindemann ajoi omaa asiaansa: hänet oli määrätty Tanskaan, sillä Hitler piti miestä liian vanhana varsinaiseen sodankäyntiin. Kokenut kenraali halusi kuitenkin pelastaa maineensa.

”Voimme käydä Tanskassa viimeiseen kunniakkaaseen taisteluun – viimeiseen luotiin”, Lindemann lupasi.

”Mutta miksi, kenraali?” eräs ministereistä kysyi saaden tukea Werner Bestiltä, joka oli Tanskan valtakunnankomissaari. Best kertoi maassa olevan 240 000 saksalaista pakolaista täysin armeijan avun ja muonituksen varassa.

Pakolaisista tuli perustelu, joka sai Dönitzin vakuuttumaan osittaisen Montgomerylle antautumisen järkevyydestä: lännessä piti antautua, jotta sotaa ja evakuointeja voitiin jatkaa idässä.

wolfskinder wwii world war 2

Saksassa vaelsi sodan jälkeen tuhansia orpolapsia, joita kutsuttiin ”susilapsiksi”.

© Landtag Brandenburg

Kamerakulma saneli rauhanteon

4. toukokuuta, Quickborn: Britit odottivat etulinjassa Friedeburgia. Vaatimaton autosaattue siirtyi sitten Montgomeryn päämajaan.

Brittien leirissä oli vilkasta. Sotilaita kulki sinne tänne saksalaisten vastaanottoa valmisteltaessa. Taivaalta tihutti sadetta, joten leiriin pystytettiin teltta.

Sotamarsalkka ottaisi siellä vastaan Friedeburgin valtuuskunnan. Historiallinen kohtaaminen haluttiin kuvata, mutta se oli kameramiehelle vaikeaa, sillä teltan koko oli vain kuusi kertaa kuusi metriä.

Elokuvakamera piti sijoittaa ulos kuvaamaan ikkunaluukusta sisään. Valaistuskin oli hankala. Kameramies sai lopulta hankittua jostain kaarilamppuja, joilla teltan sai valaistua lähes kuin filmistudion.

Montgomery seurasi valmisteluja tarkasti ja kysyi sitten, missä kohtaa telttaa hänen pitäisi olla. Kameramies näytti teltassa sopivan paikan, mutta esikuntaupseeri vastusti ehdotusta: ”Sotamarsalkka ei voi vain odottaa. Hänen täytyy kävellä vastaan!”

Montgomery taipui kuitenkin kameramiehen ehdotukseen: ”Antakaa heidän kävellä luokseni!” Sitten hän tallusteli lehdistötelttaan, jossa sotakirjeenvaihtajat odottivat tiedonantoa.

”Maistuiko tee?” Mont­gomery kysyi kohteliaasti ja jatkoi hyväntuulisena: ”Antautuvissa joukoissa on miljoona miestä. Miljoona – kelpaahan se.”

Esikuntaupseeri tuli kertomaan Friedeburgin saattueen päässeen perille.

”Pyydä heitä odottamaan”, Montgomery sanoi.

Allies in German village april 1945

Saksan vastarinta oli käytännössä loppunut toukokuussa, mutta yksittäiset yksiköt taistelivat edelleen.

© Bridgeman Images

Sota päättyi luoteisessa Saksassa

4. toukokuuta kello 18.00, Timeloberg: Friedeburg valtuuskuntineen joutui jälleen odottamaan jonkin aikaa Montgomerya brittilipun alla. Tällä kertaa saksalaiset odottivat sateessa.

Montgomery puhui liittoutuneiden sotakirjeenvaihtajien kanssa puoli tuntia ja päätti sitten tapaamisen:

”Nyt meidän täytyy edetä päivän odotetuimpaan tapaukseen. Tapaamme tänne saapuneet saksalaiset. Menemme ottamaan selvää, mitä kerrottavaa heillä on meille.”

Sotamarsalkka Montgomery kutsui ­amiraali Friedeburgin yksityiseen toimistoonsa, joka oli sisustettu yhden kuorma-auton lavan vaunuun. Britti halusi varmistaa, että saksalaiset tahtoivat tosiaan antautua.

Vastaus kuului kyllä, ja kyseisen päivän antautumisen jälkeen he haluaisivat neuvotella vielä korkeammalla tasolla – eli yhdysvaltalaisen kenraali Eisenhowerin kanssa, sillä tämä oli kaikkien Länsi-Euroopan liittoutuneiden joukkojen ylipäällikkö.

Tyytyväinen Montgomery johdatti saksalaiset telttaan, jossa elokuvakamera ja mikrofonit odottivat jo historiallisen hetken taltioimista.

Sotamarsalkka istui omalle puolelleen pöytää, ja saksalaiset istuivat alas. He olivat hermostuneita, ja yksi heistä halusi tyynnyttää hermojaan tupakoimalla.

Tupakoinnin vastustajana tunnettu Montgomery pysäytti aikeen heti katseellaan. ”Olemme kokoontuneet tänne tänään...”, britti aloitti kameraan katsellen, ja sitten hän luki antautumisasiakirjan ääneen:

Saksan joukot Hollannissa, Tanskassa ja Luoteis-Saksassa antautuisivat ehdoitta seuraavana aamuna kahdeksalta Britannian aikaa. Jolleivät saksalaiset allekirjoittaisi heti, hän jatkaisi hyökkäystä uusin voimin.

Saksalaisia ohjattiin allekirjoittamaan asiakirja yksitellen Friedeburg ensimmäisenä. Allekirjoittajille annettiin halvin ja kehnoin kynä, jonka brittien esikuntaupseerit suinkin löysivät leiristään.

Asiakirjaa allekirjoittaessa kirkas valaisin Friedeburgin pään yllä hajosi kovaan ääneen paukahtaen, ja amiraali hypähti seisomaan. Lopulta kaikkien nimet saatiin paperiin.

Antautuminen oli totta, ja koko tapahtuma oltiin saatu ikuistetuksi elokuvakameralla.

Saksan joukot Tanskassa, Hollannissa ja Luoteis-Saksassa antautuisivat 5. toukokuuta kello 8.00 brittien kesäaikaa.

Montgomerya oli käsketty lähettämään alkuperäinen asiakirja saksalaisten allekirjoituksineen Eisenhowerille.

Niin ei koskaan tehty, sillä itsetietoinen britti ei halunnut antaa todistusta elämänsä merkittävimmästä hetkestä miehelle, jonka tehtävään hän oli pitänyt itseään pätevämpänä.

Eisen­hower joutuisi tyytymään kopioon.

© SA-kuva / A. Viitasalo

Saksalaiset eivät lähteneet suosiolla

Suomen piti ajaa saksalaissotilaat maaperältään Neuvostoliiton kanssa tehdyn välirauhan seurauksena.

Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi jatkosodan päätteeksi aselepo syyskuussa 1944, ja Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta.

Aselepo- ja rauhanehtoihin kuului Neuvostoliiton vaatimus, jonka mukaan Suomen oli karkotettava maassa olevat saksalaisjoukot ja riisuttava nämä aseista.

Pohjois-Suomessa oli tuolloin 213 000 saksalaissotilasta, ja Lapin siviiliväestölle annettiin evakuointikäsky 6. syyskuuta.

Aluksi Saksa ja Suomi neuvottelivat Saksan joukkojen rauhanomaisesta vetäytymisestä, mutta Neuvostoliitto vaati sotatoimia.

Lapin sota Saksan joukkojen ja Suomen välillä alkoi 15. syyskuuta, mutta varsinaiset sotatoimet alkoivat syyskuun lopulla. Saksalaiset vetäytyivät kohti pohjoista ja tuhosivat ja polttivat kostoksi Lappia mennessään.

Sota muuttui loppuvuodesta asemasodaksi Käsivarren alueella, ja lopulta viimeisetkin Saksan joukot siirtyivät Norjan puolelle 27. huhtikuuta 1945.

Suomalaiset nostivat lipun kolmen valtakunnan rajalle Lapin sodan päätyttyä.

© SA-kuva / Väinö Oinonen

Uhkaukset pakottivat Saksan rauhaan

6. toukokuuta kello 21, Reims: Saksalaisten antauduttua edellisenä päivänä osittain natsi-Saksa oli typistynyt Norjaan, osiin Tšekistä sekä saarrettuihin alueisiin Itämerellä ja Ranskan rannikolla.

Friedeburgin valtuuskunta oli saapunut kenraali Dwight D. Eisenhowerin päämajaan Ranskan Reimsiin.

Liittoutuneiden ylipäällikkö ei voinut edes kuvitella leiriytyvänsä Montgomeryn tapaan vain taivas kattonaan, joten hän oli järjestänyt esikuntansa kaupungin teknilliseen lukioon.

Tunnelma muuttui hyytäväksi ennen neuvotteluja, kun yhdysvaltalaisupseerit näyttivät Friedeburgille raportin vapautetusta Bergen-Belsenin keskitysleiristä. Liitteenä oli kuvia ruumisröykkiöistä ja tuhansista nälkäisistä vangeista.

Pääneuvottelija Friedeburg ponnahti kiihtyneenä seisaalleen. Amerikkalaiset eivät saisi lyödä lokaan hänen isänmaataan ja upseerikuntaansa!

Saksan antautuminen kokonaan oli väistämätöntä, mutta Friedeburg yritti tingata juonikkaasti lisäaikaa: hän oli väittänyt päivää aiemmin, että hänelle oli valtuudet vain neuvottelemiseen eikä antautumisen allekirjoittamiseen.

Väite antoi saksalaisille päivän lisäaikaa, ja Eisenhower joutui odottamaan yhä ärtyneemmäksi käyden, että uusia Saksan edustajia lennätettiin paikalle Flensborgista.

Saksan sodanjohdon kenraali Alfred Jodl oli laskeutunut Reimsiin, mutta hänkin halusi keskustella kaikesta muusta paitsi antautumisesta, joka käsittäisi myös itärintaman sotilaat.

”Selvää on, että saksalaiset yrittävät voittaa aikaa. Päämääränä on evakuoida itärintamalta meidän rintamaamme kohti niin monta sotilasta ja siviiliä kuin suinkin mahdollista”, Eisenhower totesi happamasti.

Eisenhower ei halunnut ärsyttää Stalinia osallistumalla itse tapaamisiin, mutta alaiset pitivät häntä tiiviisti ajan tasalla.

Eisenhower halusi Saksan antautuvan kokonaan nopeasti, sillä Stalin oli epäillyt länsivaltoja pitkään vehkeilystä saksalaisten kanssa Neuvostoliiton pään menoksi.

Jodl ja Friedeburg ehdottivat lopulta, että antautumisasiakirja voitaisiin allekirjoittaa kahdeksas toukokuuta mutta se astuisi voimaan 48 tuntia myöhemmin.

Se olisi antanut saksalaisille yli kolme vuorokautta armonaikaa, mutta Eisenhower menetti viimeisetkin kärsivällisyytensä rippeet ja turvautui kiristykseen.

”Eisenhower vaatii ehdottomasti, että allekirjoitamme antautumisen tänään”, pettynyt Jodl joutui raportoimaan Dönitzille radioteitse.

”Muussa tapauksessa liittoutuneiden linjat suljetaan yksittäin antautumaan pyrkiviltä, ja kaikki rauhanneuvottelut keskeytetään. En näe muita vaihtoehtoja kuin kaaoksen tai antautumisen.”

Jodl sai tunnin kuluessa luvan antautumiseen. Hän yritti Friedeburgin kanssa vielä viimeisenä keinona ehdottaa, että aseet laskettaisiin vasta 48 tuntia antautumisen allekirjoittamisen jälkeen.

Sitten he voisivat keksiä myöhemmin perusteluja antautumisen lykkäämiselle mahdollisimman pitkään. Eisenhower ei mennyt halpaan vaan vastasi, että taistelutoimista pitäisi luopua 48 tunnin kuluessa keskiyöstä, joka oli jo lähellä.

Muutoin hän torjuisi kaikki saksalaisten antautumisyritykset länsirintamalla. Friedeburg ja Jodl totesivat, ettei heidän neuvottelutaktiikkansa enää tepsinyt.

Saksalaiset hyväksyivät aseiden laskemisen yhdeksäs toukokuuta kello 0.00.

jodl signing german wwii surrender instrument

Kenraalieversti Alfred Jodl lennätettiin Reimsiin allekirjoittamaan Saksan ensimmäinen ehdoton antautuminen.

© Photoquest/Getty Images

Antautuminen piti vielä vahvistaa erikseen

8. toukokuuta, Berliini: Saksalaiset olivat allekirjoittaneet täyden antautumisen Eisenhowerin luona, mutta Stalin ei hyväksynyt sopimusta. Hän vaati Saksan uutta antautumista Berliinissä.

Kaikki oli valmista Saksan lopulliselle antautumiselle. Friedeburg laskeutui Tempelhofin lentokentälle Saksan sodanjohdon ylipäällikön sotamarsalkka Wilhelm Keitelin kanssa.

Hän oli Saksan upseereista korkea-arvoisin. Puna-armeijan autot kiidättivät miehet rikki pommitetun Berliinin läpi ja raunioituneen valtakunnankanslian ohi. Kaupungin kaduilla näkyi kulkemassa vain kourallinen ihmisiä.

”Jouduin toteamaan järkyttyneenä, kuinka pahan kerran pääkaupunki oli tuhottu”, Keitel kertoi myöhemmin.

Autot pysähtyivät sotilasinsinöörikoulun luokse. Se kuului Berliinin harvoihin ehjiin rakennuksiin.

Kello lähestyi jo keskiyötä, mutta seremoniaa piti lykätä useaan otteeseen – muun muassa Ranskan edustajan huomatessa, ettei brittiläisen, yhdysvaltalaisen ja neuvostoliittolaisen lipun rinnalla liehunut lainkaan Ranskan lippua.

Puna-armeijan naissotilaat parsivat kaikessa kiireessä trikoloria kokoon sinisistä haalareista, valkoisesta lakanasta sekä punaisen natsilipun kaistaleesta.

Juovat tulivat kuitenkin kiireessä vaakasuuntaan – kuten Hollannin lipussa – ja ompeleminen piti aloittaa uudelleen alusta asti.

Liittoutuneiden edustajat pääsivät lopulta istumaan paikoilleen. Eisenhower oli lähettänyt paikalle varamiehen, sillä hän ei halunnut sivurooliin Stalinin käsikirjoituksessa.

Sotamarsalkka Keitel astui sisään. Hän käveli preussilaisen ylpein askelin mutta kasvot ilmeettöminä. Sitten hän kopautti kengänkannat yhteen kohottaen samalla marsalkan sauvansa tervehdykseen.

”Ahaa, ranskalaisetkin ovat täällä”, saksalainen mutisi nähdessään Ranskan kolmivärisen lipun. ”Sehän tästä puuttuikin.”

Häntä turhautti selvästi antautua maalle, jonka Saksan armeija oli valloittanut salamasodalla vuonna 1940.

”Oletteko lukenut tämän asiakirjan tarkasti ja oletteko valmis allekirjoittamaan sen”, Keiteliltä ja muulta valtuuskunnalta kysyttiin.

Keitel vaati lisäaikaa toimittaakseen viestin antautumisesta kaikille saksalaisjoukoille, mutta pyyntö torjuttiin.

Sitten hän riisui harmaan hanskansa kädestään, tarttui kynään, katsahti halveksuen paikalle saapuneita toimittajia ja allekirjoitti sitten asiakirjan.

Seuraavaksi oli Luftwaffen päällikön vuoro, ja amiraali Friedeburg allekirjoitti viimeisenä laivaston edustajana. Se oli kokeneelle amiraalille jo kolmas antautuminen.

Keskiyö oli jo mennyt, ja kello näytti yöllä yhdeksäs toukokuuta. Sota Euroopassa oli lopulta ohi.

Liittoutuneet paloittelivat Saksan

ITÄ-PREUSSI sekä Hinterpommernin ja Sleesian alueet poistuivat Saksan kartalta. Puola sai haltuunsa Saksan entiset alueet Oderjoen itäpuolelta, mutta se joutui luovuttamaan samalla alueitaan idässä Neuvostoliitolle.

BREMEN päätyi yhdysvaltalaisille, vaikka se oli keskellä brittien aluetta. Syynä oli se, että Yhdysvallat tarvitsi suuren sataman, ja Bremenin eksklaavi Bremerhaven sijaitsi Pohjanmeren rannalla.

RANSKA sai miehitysalueen merkiksi maan paluusta suurvaltojen joukkoon. Stalin ei halunnut luopua alueistaan, joten Ranskan alue muodostettiin yhdysvaltalaisilta ja briteiltä saaduista palasista.

Shutterstock

SAARLAND erotettiin osittain Saksasta, sillä Ranska teki siitä itsenäisen hallintoalueen. Ranska luopui alueesta vasta vuoden 1955 kansanäänestyksen jälkeen.

Shutterstock

BERLIINI jaettiin muun Saksan tapaan, eikä se voinut enää toimia länsivaltojen alueiden pääkaupunkina.

Shutterstock

ITÄVALTA ja Wien jaettiin myös miehitysalueisiin, mutta itävaltalaiset saivat täyden itsenäisyytensä takaisin jo vuonna 1955. Saksalaisten piti odottaa samaa aina vuoden 1990 yhdistymiseen.

Shutterstock

Dönitzin hallitus jatkoi

Flensborg toukokuussa: Saksa oli miehitetty, mutta Dönitzillä oli pikkuruinen valtakuntansa laivastokoulussa, jossa hallitus kokousti päivittäin.

Friedeburg palasi parin päivän kuluttua Flensborgiin kertomaan Dönitzille antautumisesta Berliinissä.

Mürwikin laivastokoulussa elämä jatkui lähes ennallaan. Valtakunnanpresidentti Dönitz herätettiin aamuisin hytistään entiseltä Etelä-Amerikan reitin höyrylaiva Patrialta, joka oli siirretty Flensborgiin asuntolalaivaksi vuonna 1941.

Laiturilla odotti kuljettaja panssaroidussa Mercedes 770:ssä, jonka Dönitz oli saanut lahjaksi Hitleriltä.

Auto kuljetti valtakunnanpresidentin noin 500 metrin päähän laivastokoululle, jossa ministerit kokoustivat luokkahuoneessa.

Dönitzin hallitus sai jatkaa, sillä siitä oli hyötyä yhteydenpidossa brittien ja Saksan valtiokoneiston jäänteiden välillä.

Ministereillä oli kuitenkin muitakin kiireitä – he väittelivät esimerkiksi Hitler-tervehdyksen käytön jatkamisesta Saksan armeijassa sekä Saksan uuden lipun ulkomuodosta. Hakaristilippu liehui yhä laivastokoulun katolla.

Elintarvikeministerillä oli oma tärkeä tehtävänsä: hän hankki kokouksiin snapsit. Viina piristi mielialaa, ja paikalle kokoontuneet miehet alkoivat uskoa, että heitäkin odottaisi vielä tulevaisuudessa jokin tehtävä.

Laivastokoulu tyhjennettiin

23. toukokuuta kello 9.45, Flensborg: Dönitzin ja hänen hallituksensa hiekka tiimalasissa ehtyi.

Brittisotilaat olivat saartaneet Mürwikin laivastokoulun näytösluonteisesti. Ministerit, neuvonantajat ja sotilaat koottiin kokoon ja pidätettiin. Dönitzin, Keitelin ja Jodlin tapaiset keskeiset hahmot vietiin Nürnbergiin tuomittaviksi.

Sekavassa tilanteessa Saksan entinen pääneuvottelija Friedeburg pyysi lupaa käydä vessassa. Minuuttien kuluessa brittisotilaat hermostuivat.

He mursivat oven, ja Friedeburg makasi lattialla silmät tuijotukseen pullistuneina. Amiraali oli myrkyttänyt itsensä kaliumsyanidikapselilla.

Friedeburg surmasi oletettavasti itsensä, koska viholliselle antautuminen oli liian nöyryyttävää. Joka viides Saksan amiraaleista valitsi itselleen saman kohtalon.

Jälkikirjoitus

Dönitz vakuutti Nürnbergissa toimineensa kuin sotilas, eikä hän katunut mitään. Hän olisi tehnyt kaiken uudestaan. Hän ei joutunut vastaamaan natsismista tai keskitysleireistä mutta sai arvostusta operaatio Hannibalista, jolla pelastettiin kaksi miljoonaa saksalaista.

nazis at nuremberg trials goring donitz hess

Nürnbergissä istuttiin oikeutta sotarikoksista vuosina 1945–1949.

© DPA/Picture-alliance/Scanpix Ritzau

Natsit joutuivat tuomiolle Nürnbergissä

Kansainväliset lait eivät riittäneet natsien tuomitsemiseen. Siksi ennen oikeudenkäyntiä kehitettiin uusia lakeja.

  • RIKOKSET RAUHAA VASTAAN
    Tällä lailla haluttiin tuomiolle natsit, jotka olivat olleet yllyttämässä saksalaisia sotaan 1920- ja 1930-luvuilla lupailemalla muiden maiden saksalaisväestölle ”kodin kotimaassa” sekä ”elintilaa idässä” Saksan siirtolaisille.

  • HYÖKKÄYSSODAN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS
    Natsi-Saksa hyökkäsi joihinkin maihin ilman sodanjulistusta. Liittoutuneet halusivat rangaista niitä, jotka vastasivat hyökkäyksistä puolueettomiin valtioihin.

  • SOTARIKOKSET
    Tässä yhteydessä liittoutuneet tukeutuivat Geneven sopimuksiin, joihin oli sisällytetty sodankäynnin sääntöjä. Saksalaiset olivat rikkoneet määräyksiä muun muassa teloittamalla sotavankeja.

  • RIKOKSET IHMISYYTTÄ VASTAAN
    Siviilien julma kohtelu natsien miehittämissä maissa kuului tähän syytekohtaan. Rikokset ihmisyyttä vastaan käsittivät siviilien pakkosiirrot sekä joukkosurmat mutta ennen kaikkea juutalaisten ja muiden kansanryhmien joukkotuhot.

  • © DPA/Picture-alliance/Scanpix Ritzau

    Karl Dönitz

    Amiraali tuomittiin rikoksista rauhaa vastaan sekä sotarikoksista:

    10 vuotta vankeutta

  • © DPA/Picture-alliance/Scanpix Ritzau

    Hermann Göring

    Ilmamarsalkka tuomittiin sotarikoksista, rikoksista rauhaa ja ihmisyyttä vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelusta ja toteuttamisesta:

    Kuolemantuomio

  • © DPA/Picture-alliance/Scanpix Ritzau

    Rudolf Hess

    Hitlerin varamies tuomittiin hyökkäyssodan suunnittelusta sekä rikoksista rauhaa vastaan:

    Elinkautinen

Lue myös:

Toisen maailmasodan taistelut

Jättioperaatio: Liittoutuneet valloittivat Sisilian

15 minuuttia
Toinen maailmansota

Ovela taikuri narrasi natseja

7 minuuttia
Suuret sotapäälliköt

Montgomery oli yksi toisen maailmasodan suurista sankareista

14 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota