Hitlerin hovin okkultisti

Vuodesta 1929 lähtien monet saksalaistutkijat olivat tutkineet Keski-Aasiaa, ja muun muassa Afganistanissa Hindukušin alueella yksi heistä väitti löytäneensä yllättävän paljon vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä asukkaita.

Himmlerin mielestä noiden ihmisten täytyi olla hänen omaa vertaan. Himmler uskoi, että yli kolmetuhatta vuotta vanha hindukirjoitus Rigveda sisälsi selviä viittauksia vanhaan eurooppalaiseen aurinkouskontoon, ja piti siten kirjoitusta tärkeänä todisteena pohjoisesta rodusta ja rodun varhaisesta esiintymisestä Aasiassa.

Schäferin ja hänen kollegojensa tehtävänä olivat suorittaa rodullisia ja arkeologisia tutkimuksia Tiibetin karussa maastossa, missä heidän oli taivallettava halki lumen ja jään.

Jos SS-johtajan toiveet kävisivät toteen, Schäfer tovereineen palaisi vuonna 1939 Kolmanteen valtakuntaan tuomaan todisteet siitä, että arjalainen rotu oli muinoin asunut alueella.

Näin Himmler voisi konkreettisesti näyttää arjalaisten olevan ikivanha kansa, joka oli kautta aikojen ollut ylivertainen muihin nähden.

Arjalaiset pakenivat Atlantiksesta

Kukaan ei ihmetellyt, että juuri Heinrich Himmler järjesti tutkimusretken. Karkea SS-johtaja uskoi huhujen mukaan vankkumatta arjalaisten tarunomaiseen alku-perään ja Atlantiksen olemassaoloon.

Hän oli sisustanut linnansa, Wewelsburgin, temppeliksi, jossa hän voisi harjoittaa synkkiä rituaaleja, haaveilla Graalin maljasta ja vaikuttua vanhoista riimukirjoituksista.

Ei tiedetä, mikä innoitti Himmlerin uskoa, mutta yliluonnollisen järjestelmällinen tavoittelu alkoi jo vuonna 1935, jolloin Heinrich Himmler perusti Ahnenerben – ”esi-isien perinnön” – eli tutkimuslaitoksen, joka paneutui arjalaisrodun syntyyn, kulttuuriin ja historiaan.

Ahnenerben tavoite oli ”edistää menneiden aikojen älyllisen historian tutkimusta” mottonaan:

”Kansa elää onnellisena nykyajassa ja tulevaisuudessa, kun se on tietoinen menneisyydestään ja esi-isiensä suuruudesta”.

Laitoksen tutkijoihin kuului sekalainen lauma eri alojen tieteilijöitä ja haihattelijoita.

Heidän tehtävänään oli uudistaa perinteistä tiedettä ja luoda tilalle uusi kuva maailmasta, maailmankaikkeus, jossa alkuperäisten saksalaisten pitkä, vaalea superrotu olisi sivilisaation älykäs alkuunpanija.

Saksalaisten tutkijoiden keskuudessa oli 1800-luvulta lähtien vallinnut laaja yhteisymmärrys siitä, että niin sanottujen arjalaisten juuret olivat Tiibetissä.

Himalajan suojaisissa laaksoissa arjalaiset elivät rauhaisasti kauan sitten. Jossain vaiheessa vuoristoidylli kuitenkin särkyi ja pitkien, sinisilmäisten ja voimakkaiden ihmisten heimo lähti maailmalle.

Jotkut lähtivät etelään ja valtasivat Intian niemimaan, toiset länteen, missä he perustivat suuria imperiumeja, kunnes he viimein tulivat Saksaan ja Skandinavian karuille lakeuksille.

Voi tuntua omituiselta, että Himmlerin kaltainen lahjakas, kyyninen ja laskelmoiva mies innostui niin valtavasti asioista, jotka todennäköisesti olivat satuja.

Heinrich Himmleriä tällaiset asiat olivat kuitenkin kiehtoneet lapsesta pitäen. Lapsena hän oli haltioissaan kuunnellut vanhempiensa lukevan ääneen Saksan historiaa ja Pohjolan vanhoja taruja.

Etenkin Edda ja sen lukuisat värikkäät jumalat kuten Thor, Freija ja Loki olivat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Kiinnostusta historiaan vahvisti huone, jonka isä sisusti Himmlerin lapsuudenkotiin Münchenissä: Isä oli varannut asunnosta suvun esi-isille omistetun huoneen, niin kutsutun Ahnenzimmerin, jossa oli perhekalleuksia, tauluja, roomalaisia kolikoita ja antiikkiesineitä.

Himmlerin aikuistuessa kiinnostus historiaa kohtaan säilyi. Natsijohtaja ihaili menneisyyttä ja oli loputtoman kiinnostunut saksalaisten esi-isien suuruudesta.

Hän ahmi historiallisia romaaneja ja tarinoita germaaniheimojen urheudesta ja sankarillisuudesta ja niiden arjalaisista esi-isistä.

Monien muiden natsien lailla Himmler oli varma siitä, että vanhojen saksalaisten suonissa oli kerran virrannut puhdas arjalaisveri, ja uskoi, että Ahnenerben tutkijat löytäisivät arjalaisen viisauden helmet Kolmannen valtakunnan hyödyksi.

Himmlerin ajatukset eivät olleet kovinkaan merkillisiä natsi-Saksassa. Teorian perusta löytyy itävaltalaisen Hanns Hörbigerin vuonna 1912 julkaisemasta kirjasta, joka kertoo tarunhohtoisesta Atlantiksesta.

Siinä hän analysoi muun muassa jäätiköitä ja esittelee teorian maailmanjäästä kaiken elollisen perusainesosana.

Teoria oli juuri niin outo, miltä se kuulostikin, mutta natseille tärkeää oli se, että ajatukset olivat vastaisku juutalaisen Albert Einsteinin suhteellisuusteorialle ja siten koko juutalaisuudelle.

Hörbigerin mukaan valkoinen mies on saanut alkunsa jumalaisesta spermasta, joka on saapunut maapallolle meteorien mukana.

Näin on syntynyt eräänlaisia valkoisia yli-ihmisiä, arjalaisia, jotka muun muassa kehittivät Atlantiksen sivilisaation Hörbigerin mukaan lähelle Grönlannin Thulea.

Jeesus on peräti atlantislaisten suora perillinen, joka Atlantiksen tuhouduttua oli paennut Gobin erämaan halki Himalajan vuoriston laaksoihin.

Ennen mantereen peittymistä veteen ja pakoa maailman katolle noin 850 000 vuotta sitten yli-ihmiset olivat tämän teorian mukaan rakentaneet äärimmäisen edistyksellisen sivilisaation, jossa oli niin lentokoneita kuin sähkökin.

Valkoisia, arjalaisia yli-ihmisiä vastassa olivat apinan kaltaiset ihmiset: mustat, juutalaiset ja mongolit, jotka kävivät ikuista taistelua kaikkivoipaisia valkoisia vastaan. Hitler ja Himmler hyväksyivät pitkälti erikoisen teorian.

Himmler itse oli niin vakuttunut teoriasta, että hän yritti saada maailman-jääopin osaksi opetusta kouluihin ja yliopistoihin Darwinin evoluutioteorian tilalle.

Siksi viisi atlantislaisten oletettua jälkeläistä liikkui satojatuhansia vuosia myöhemmin Himalajan vuoristoisilla seuduilla etsimässä kaukaisten, kultakutristen esivanhempiensa jälkiä.

Hakaristein koristellut viidakkokypärät päässään saksalaistutkijat taivalsivat salaperäisessä ja yleensä suljetussa Tiibetissä, jonne eurooppalaiset saivat harvoin matkustusluvan.

Retkikunta sai Tiibetin hallitsijalta jopa luvan käydä pääkaupungissa Lhasassa, jonne päästettiin harvoin muukalaisia ja jonne ei yksikään saksalainen ollut ennen astunut jalallaan.

Alkuasukkaita mittailtiin

Ernst Schäferin ryhmään kuului antropologi Bruno Beger, jonka 185 sentin pituus, vaaleat hiukset, urheilullinen vartalo ja siniset silmät vastasivat täydellisesti natsien käsitystä aidosta arjalaisesta.

Rotuasiantuntijan ominaisuudessa Begerin tehtävänä oli sekä etsiä varhaisten arjalaisten kivettyneitä jäännöksiä että rekisteröidä ja mitata arjalaisen rodun ja vuoriston alkuasukkaiden välisiä yhtäläisyyksiä.

Beger otti tehtävän hyvin vakavasti. Kun hän törmäsi vaikeakulkuisen vuoristomaaston halki kulkiessaan tutkimuskohteeseen eli alkuasukkaaseen, hän aloitti heti tutkimukset.

Hän leikkasi hiussuortuvia testattavaksi, mittasi kulmakarvojen välin ja merkitsi muistiin jopa kynsien kaaret.

Kallonmuotoa pidettiin yhtenä luotettavimmista arjalaisen rodun tunnusmerkeistä, joten Beger mittasi kasvoja ja kalloja mittanauhalla ja kirjasi pituuden, leveyden ja ympärysmitan muistiin.

Joskus hän teki päistä valoksia saadakseen elävän näköisen naamion, joka osoitti yksityiskohtaisesti kasvojen muodon ja piirteet ja jota voitiin käyttää myöhempiin antropologisiin rotumäärityksiin.

Tutkimuskohteet olivat usein kauhuissaan, kun Beger teki työtään.

Ensin hän siveli pään öljyllä, seuraavaksi levitti päälle paksun, kumimaisen massan, ja sitten ”uhrin” tuli istua paikoillaan, kunnes naamio kuivui. Sieraimista törröttivät oljet hengittämistä varten.

Himmler otti sankarit vastaan

Tutkimusretken aikana Beger otti valokuvia lähes 2 000 alkuasukkaasta, mittasi 376 ihmistä ja teki valoksen 17 kasvoista.

Kun hän ja muu Tiibetin-retkikunta palasivat 4. elokuuta 1939 Saksaan Himmlerin yksityiskoneella matkan viimeisen osuuden Wienistä Müncheniin, heidät otettiin sydämellisesti vastaan.

Himmler odotti jo kiitoradalla tervehtiäkseen urheita tutkijoitaan, jotka lennätettiin vielä samana päivänä Berliiniin suureen tervetulojuhlaan.

Beger tarvitsi aikaa laajan aineistonsa tutkimiseen, mutta hän ilmoitti heti Himmlerille, että hän uskoi välittömästi tunnistaneensa pohjoisia piirteitä Tiibetin yläluokan parissa.

Tiibetin aatelisilla oli usein pitkä ruumiinrakenne, kapeat kasvot ja sileät hiukset, Beger paljasti.

Tieto tietenkin ilahdutti SS-johtajaa, joka sai nauttia myös ehdottomasta propagandavoitosta, sillä 5. elokuuta 1939 ja seuraavina päivinä Saksan lehdet kertoivat tutkimusretkestä kansalle hurmioitunein otsikoin, kuten ”Hitlerin edustusto Tiibetissä” ja ”Lhasan ensimmäiset saksalaiset”.

Natsit kaipasivat kannustavia lehtijuttuja levottomana aikana Führerin tähyillessä kohti Puolaa ja sotarumpujen kuminan jo kaikuessa.

Kun natsitutkijoiden tulokset viimein esiteltiin, loppupäätelmä ei kuitenkaan tukenut teoriaa arjalaisten varhaisesta elosta Tiibetissä.

Sen sijaan tietojen perusteella todettiin, että vuoristoseudun väestö ei elänyt eristyksissä vaan oli vuosituhansien aikana ollut yhteydessä moniin muihin kansoihin, minkä takia oli muodostunut hyvin erilaisten ihmistyyppien sulatusuuni.

Tulos ei horjuttanut Himmlerin uskoa. Hän oli edelleen täysin vakuuttunut arjalaisuusteorian paikkansapitävyydestä ja väitti, että kaikki ihmiskunnan kulttuuri ja tieteellinen edistys oli ainoastaan suuren arjalaisen perinnön tulosta.

Itseään Himmler piti aitona saksalaisena – peräti uudelleen syntyneenä, vuonna 919 valtaan nousseena Saksan ensimmäisenä kuninkaana ja valtion perustajana Henrik I Linnustajana.

SS:ssä Himmleriä kutsuttiin ”König Heinrichiksi”, kuningas Henrikiksi, ja Himmler kävi säännöllisesti keskusteluja kauan sitten kuolleen hallitsijan kanssa, jota hän piti suuren idolinsa, Hitlerin, suorana edeltäjä niin poliitikkona kuin ihmisenäkin.

2. heinäkuuta 1936, kun kuninkaan kuolemasta oli tasan tuhat vuotta, Himmler juhlisti valtakunnan ensimmäistä johtajaa muistotilaisuudella Quedlinburgissa Harzin itäosassa, jonne kuningas aikoinaan oli haudattu.

Himmlerin käskystä kaupungin kirkon kristilliset esineet korvattiin hakaristein ja SS-riimuin koristelluilla banderolleilla.

Kaikki liittyi Himmlerin pyrkimykseen luoda SS-järjestölle kulttipaikka, pakanallinen mekka, jonne sekä SS:n jäsenet että tavalliset kansalaiset voisivat pyhiinvaeltaa saksalaisuuden kunniaksi.

Haave eteni suuren askeleen, kun arkeologit vuosien sinnikkään etsinnän jälkeen onnistuivat vuonna 1937 löytämään luurangon kappaleita kirkon läheltä kuninkaan tyhjää hautaa.

Luut julistettiin pikaisesti kuningas Henrik I:n maallisiksi jäännöksiksi, pantiin arkkuun ja laskettiin hartaasti kirkon kryptaan 2. heinäkuuta 1937 seremoniassa, jota SS-viikkolehti Das Schwarze Korps kuvaili:

”Liekkien lepattava kajo langettaa punaisen valon mustapukuisten sotilaiden liikkumattoman rivin ylle. SS-valtakunnanjohtaja seisoo hiljaisessa kryptassa avoimen sarkofagin ääressä. Vaiti seisomme keskiyöllä edessämme kuolemattoman elämäntyön maalliset jäännökset.”

Musta veljeskunta sai kotipaikan

Himmler oli SS-valtakunnanjohtajaksi nimeämisestään asti vuonna 1929 onnistuneesti ponnistellut tehdäkseen järjestöstä natsipuoleen ylpeyden ja rodullista eliittiä.

Hän oli laatinut Hitlerin suostumuksella vaatimukset, joita myös Mustaksi veljeskunnaksi nimitettyjen joukkojen jäsenille asetettiin.

SS:n erikoiselin, Rasse- und Siedlungshauptamt (rotu- ja asuttamisvirasto), oli saanut vuonna 1931 tehtäväkseen arvioida joukkoihin hakevien syntyperän, taidot ja nuhteettomuuden, ja Münchenin toimipisteissä arvioijat tarkastivat toiveikkaiden hakijoiden kasvot ja vartalot.

Arvioijat etsivät piirteitä, joita natsit pitivät pohjoisina: pitkää kalloa, kapeita kasvoja, ohuita huulia, pitkää ja hoikkaa vartaloa, sinisiä silmiä ja vaaleita hiuksia.

Vain nämä tiukat vaatimukset täyttävät miehet, jotka pystyivät lisäksi esittämään todistuksen arjalaisuudestaan, läpäisivät Himmlerin valiojärjestön neulansilmän.

Valitut saivat ylleen Hugo Bossin suunnitteleman mustan univormun, jonka kauluksessa oli hopearaidat, ja päähän lakin, jota koristi hopeinen pääkallo.

Himmlerin näkemys oli, että jonain päivänä SS muodostaisi uuden ihmistyypin, tahriintumattoman pohjoisen rodun perusrungon.

Pian natsien noustua valtaan vuonna 1933 valtakunnanjohtaja alkoi kaavailla SS-akatemian perustamista. Kyseessä olisi vain SS-jäsenille tarkoitettu henkinen kultti- ja kokoontumispaikka.

Siellä Himmlerin rotueliitti oppisi ajattelemaan kuin vanhat mestarit ja saisi älyllisiä vaikutteita niin, että uudet arjalaisvaltiaat olisivat valmiita ottamaan paikkansa historiassa.

Himmler haaveili valtavasta linnasta akatemian paikaksi ja löysikin sellaisen Westfalenista Paderbornin läheltä. Siellä sijaitsi 1600-luvulla rakennettu Wewelsburgin linna keskellä idyllistä aluetta, jossa oli metsiä ja pieniä rotkoja.

Marraskuun alussa 1933 Himmler vieraili linnassa ensimmäisen kerran ja vaikuttui saman tien. Linnan paksut muurit kohosivat uhkaavina mäkisen maaston ylle – täydelliset puitteet Mustan veljeskunnan päämajalle.

Ensimmäiseksi Himmler pani kuitenkin merkille rakennuksen erikoisen arkkitehtuurin: linnan pohja oli epätavallisesti kolmion muotoinen, ja yksi kärki osoitti kohti pohjoista eli Himmlerin silmissä suuntaa, jossa sijaitsi Atlantis ja josta sen asukkaat olivat aikoinaan paenneet Tiibetiin.

Pian Himmler vuokrasi linnan paikallisilta viranomaisilta ja palkkasi SS-arkkitehti Hermann Bartelsin muokkaamaan ja laajentamaan linnaa.

Himmlerin suunnitelmat muuttuivat jatkuvasti lennokkaammiksi ja prameammiksi: Paikalle tulisi kulttipaikka pohjoisen mahtavan Odin-jumalan palvomiseen, ja yksi huoneista remontoitaisiin ja pyhitettäisiin Graalin maljalle.

Yksityismuseo, viinikellari, kupolisali, jonka katossa oli jättikokoinen hakaristi, aarrekammio, jossa Himmler voisi säilyttää muun muassa kaatuneiden SS-miesten pääkallosormuksia, Henrik I:lle vihitty krypta – natsijohtajan toivomuslista kasvoi kasvamistaan.

Suunnitelmien toteuttamiseksi Himmler perusti lähistölle keskitysleirin, jotta järkälemäiseen rakennushankkeeseen oli aina saatavilla työvoimaa.

Kalliopiirrokset kiinnostivat

Himmler korosti esihistorian tutkimusta siivittääkseen Wewelsburgin tulevaisuutta SS-johtajien akatemiana ja ideologisena koulutuskeskuksena. Arjalaisten menetetty historia ja uskonto tuli hänen mukaansa rakentaa uudelleen.

Vasta kun tiedemiehet voisivat tarjota lisätietoa arjalaisista, SS:n oli Himmlerin mielestä mahdollista luoda uudelleen pohjoisessa muinoin kukoistanut kultakausi kaikessa loistossaan.

Heinrich Himmler lähetti Ahnenerbe-tutkimuslaitoksen pääkonttorista Berliinistä retkikuntia maailman joka kolkkaan metsästämään jälkiä arjalaisten kunniakkaasta menneisyydestä.

Yleensä taustalla oli jokin myytti tai legenda. Ne kiehtoivat Himmleriä syvästi, koska myytit eivät olleet hänen mielestään mitään tavallisia tarinoita vaan hän uskoi niiden sisältävän arjalaista viisautta.

Vuonna 1936 Himmler lähetti tutkijoita esimerkiksi Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen etsimään varhaisten arjalaisten jälkiä. Pohjoismaissa ryhmät tutkivat kalliopiirroksia eli kiviin ja kallioihin raapustettuja esihistoriallisia symboleita ja merkkejä.

Saksalaistutkijat olivat vakuuttuneita siitä, että kalliopiirrokset ovat maailman varhaisin kirjoitusjärjestelmä – nyt jo kuollut arjalainen kirjakieli, josta nuolenpääkirjoitus, hieroglyfit ja aakkoset olivat syntyneet.

Tuli vain purkaa merkkien koodi. Tätä arvoitusta tutkijat yrittivät turhaan ratkaista hollantilaisen professorin Herman Wirthin johdolla.

Yksi Wirthin kuningasajatuksista oli, että pohjoinen rotu oli kehittynyt Grönlannin Thulessa, joka joskus oli ollut ihmeellinen, taianomainen puutarha. Hollantilaiselle Thule oli yhtä kuin kadonnut Atlantis.

Wirth kävi läpi kaikenlaisia geologisia ja arkeologisia tutkimuksia mutta ei löytänyt todisteita varhaisesta pohjoisesta sivilisaatiosta.

Führer pudisteli päätään Wirthin touhuille ja nimitti tämän tutkimuksia ”silkoiksi huhuiksi ja saduiksi” ja ”häilyviksi näkemyksiksi pohjoisesta”, eikä Himmlerkään ollut tyytyväinen.

Vähitellen hän lakkasi luottamasta professoriin, joka oli ollut mukana perustamassa Ahnenerbeä mutta osoittautui vain tuhlariksi, joka ylitti budjetit toimittamatta vastinetta rahoille.

”Professori Wirthin olisi syytä ymmärtää, että ellei SS olisi suojellut häntä, hän olisi nyt vankilassa tai työleirissä”, Himmler totesi, kun Wirth palasi tutkimusmatkaltaan Pohjoismaista Berliiniin, missä professori torjuttiin kylmästi.

Hitlerin kitkerän arvostelun suorana seurauksena Himmler irtisanoi vuonna 1937 Wirthin Ahnenerben johtajan virasta ja kielsi häntä julkaisemasta kirjoja ja pitämästä luentoja.

Thorin vasara piti luoda uudelleen

Himmler ei suinkaan lannistunut, vaikka Ahnenerbe ei tuottanutkaan tieteellistä läpimurtoa. Hän oli edelleen innostunut kaikesta, mikä suinkin kuulosti mystiikalta ja salatieteiltä.

Erityisesti häntä kiinnosti islantilainen eddarunous, jota hän piti yhtenä arjalaisten älyllisen historian rikkaimmista lähteistä. Etenkin Himmleriä kiehtoivat tarinat Thorista ja tämän vasarasta Mjölneristä, jota kuvailtiin maailman vahvimmaksi ja tarkimmaksi aseeksi.

Himmlerin mielikuvissa vasara oli epäilemättä esihistoriallinen sähköase, jonka arjalaiset tietenkin olivat kehittäneet.

Himmler toivoi Ahnenerben tutkijoiden kehittävän Saksan sotilaille samantapaisen aseen, jolla voitaisiin lyödä Kolmannen valtakunnan viholliset. Hän kirjoitti kirjeessään tutkijoille:

”Tutkittava asia: etsikää pohjoisen, germaanisen ja arjalaisen kulttuurin piiristä kaikki paikat, missä esiintyy perinteisesti salama, ukkonen, Thorin vasara tai lentävä tai heitettävä vasara, ja sen lisäksi kartoittakaa kaikki jumalpatsaat, joissa kädessä on pieni, salamoita syöksevä kirves. Olen varma siitä, etteivät kyseessä ole vain luonnossa esiintyvät salama ja ukkonen vaan että tarkoitetaan pikemminkin esi-isiemme varhaista, korkeasti kehittynyttä sodankäynnin muotoa.”

SS:n tulevaisuus riippui Himmlerin mielestä menneisyyden syvällisestä ymmärtämisestä ja saagojen ja myyttien opiskelusta. Siksi hän suosi keskiaikatutkija ja arkeologi Otto Rahnia, joka oli omistanut elämänsä Graalin maljan etsimiselle.

Keskiaikaisten kirjoitusten mukaan Graalin malja oli pikari, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella ja johon myöhemmin kerättiin Jeesuksen verta hänen ristinsä juurella.

1100-luvulla merkittävän symboliarvon saanutta maljaa alettiin etsiä. Rahnin mukaan legenda maljasta oli arjalaista perua, ja hän väitti kaikkien sen nähneiden elävän ikuisesti.

Maljaa haviteltiin kiivaasti, ja tutkijat ja toiveikkaat amatöörit ovat sukupolvien ajan etsineet sitä kaikkialta, Kyprokselta idässä aina Pohjois-Amerikkaan lännessä. Otto Rahn kuitenkin väitti tietävänsä tarkalleen, missä malja oli: Ranskan Languedocin alueella vaikeapääsyisellä vuorenhuipulla Montsé-gurin linnan raunioissa.

Linna oli kataarien uskonnollisen lahkon viimeinen linnake, missä heidän väitettiin vartioivan kalleinta aarrettaan.

Kun katolisten piispojen ja kuninkaan sotilaiden tuhatpäinen armeija valtasi vuonna 1244 Saatanan synagogaksi kutsumansa linnan ja poltti kataarit nuotiolla, pieni kataarimunkkien joukko pakeni perimätiedon mukaan salakäytäviä pitkin Graalin malja mukanaan.

Graalikirjasta tuli menestys

Otto Rahn oli varma, että malja oli yhä Montségurin linnan raunioissa. Hän oli vuonna 1931 käynyt paikalla mutta ei löytänyt mitään.

Rahn julkaisi vuonna 1933 kirjan Kreuzzug gegen den Gral (”Ristiretki Graalin maljaa vastaan”), joka herätti Heinrich Himmlerin huomion.

SS-johtaja tarjosi vuonna 1933 sähkeessään Rahnille 1 000 valtakunnanmarkkaa, jotta tämä kirjoittaisi toisen kirjan Graalin maljan etsinnästä. Osana sopimusta hän tuputti Rahnille epäkiitollisimman tehtävän, johon tutkija saattoi joutua: tämän tuli löytää tarunhohtoinen Graalin malja.

Rahn liittyi SS-järjestöön ja puki ylleen veljeskunnan mustan univormun, kuten toivottiin. Rahn matkusti jälleen Ranskaan ja sen lisäksi Italiaan ja Islantiin etsimään maljaa, mutta palasi tyhjin käsin.

Hankkiakseen itselleen aikaa hän julkaisi vuonna 1937 kirjan, jossa hän kertoi etsinnöistään.

Teos koostuu pseudotieteellisistä väitteistä ja mystisistä viittauksista, mutta Himmler nieli kaiken ja tilasi 5 000 hienoimmilla nahkakansilla varustettua kappaletta ja jakoi ne natsijohtajille, muun muassa Hitlerille.

Kun Rahn luki painettua kirjaansa, hän huomasi harmikseen, että siihen oli lisätty juutalaisvastainen osio, jonka kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Hänellä oli itselläänkin juutalaisverta suonissaan.

Pian kirjan ilmestyttyä Rahn tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vartijaksi Dachaun keskitysleirille, koska hän oli jäänyt kiinni itse teosta harrastamasta seksiä toisen miehen kanssa juomingeissa.

Kokemukset leiriltä järkyttivät ja pelottivat häntä, ja häpeissään natsihallinnon todellisesta luonteesta hän kirjoitti ystävälleen:

”Kaltaiseni suvaitsevaisen, maltillisen miehen on mahdotonta asua paikassa, jollainen synnyinmaastani on tullut.”

Pahoin lannistuneena Rahn yritti irtautua SS:stä, ja vaikka Himmler ilmeisesti hyväksyi hänen eroanomuksensa, SS-johtaja ei aikonut päästää häntä niin helpolla. SS ei ollut järjestö, josta eroaminen oli ilmoitusasia.

Kun Otto Rahn huomasi, että Himmlerin salamurhaajat hengittivät hänen niskaansa, hän kapusi lumipeitteiselle vuorenhuipulle Itävallan Tirolissa, mistä hänet löydettiin 13. maaliskuuta 1939 kuolleeksi paleltuneena 35 vuoden iässä.

Himmler oli luottanut niin vakaasti Rahnin löytävän Graalin maljan, että sille oli varattu oma huone Wewelsburgin linnassa. Vuonna 1939 tapahtui kuitenkin jotain, joka jätti varjoonsa pettymyksen Graalin maljan epäonnistuneesta etsinnästä.

Syyskuussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, maailmansota puhkesi, ja SS-valtakunnanjohtaja oli kiireisempi kuin koskaan.

Hän sai tehtäväkseen järjestellä juutalaisten tuhon, ja hän jäi teoillaan historiaan holokaustin eli natsien toisen maailmansodan aikana toteuttaman kuuden miljoonan juutalaisen kansanmurhan pääarkkitehtina.