Hitleriä vastaan oli lähes mahdotonta asettua poikkiteloin.
Natsi-Saksa piti alamaisensa rautaisessa otteessa, ja laajan turvallisuuskoneiston oli määrä varmistaa, että kaikki tukivat diktatuuria ja sotatoimia.
Kulissien takana kuitenkin kyti protesti.
Pienet ryhmittymät ja yksittäiset henkilöt olivat valmiita ottamaan riskin, usein oman henkensä kaupalla, ja harjoittivat vastarintaa natsi-Saksan rajojen sisäpuolella – aina natsien vallankaappauksesta Kolmannen valtakunnan tuhoon vuonna 1945.
Sisältökatsaus
- Pidätyksiä ja maanalaista toimintaa
- Thälmannin pataljoona
- Von Fritsch leimattiin homoseksuaaliksi
- Oster keräsi aineistoa Hitlerin rikoksista
- Ludwig Beck suunnitteli yleislakkoa
- Kreisaussa odotettiin natsismin kukistumista
- Kuolemantuomio kuudesta lentolehtisestä
- Von Stauffenberg: Saksan puolesta
- Erämaan kettu oli Hitlerin ongelma
- Pelättyä kapinaa ei tullutkaan
Pidätyksiä ja maanalaista toimintaa
Natsit pidättivät vuosina 1933–1935 noin 60 000 saksalaista kommunistia, ja SA tappoi noin 2 000. Pelkästään niin sanotun Köpenickin veriviikon aikana kesäkuussa 1933 pidätettiin noin 500 hallituksen vastustajaa ja yli 20 sai surmansa.
Muutamat pienet ryhmät lopettivat muodollisesti toimintansa ollakseen herättämättä huomiota ja jatkoivat työskentelyään maan alla.

- SA-joukkojen jäsenet vangitsevat kommunisteja.
Yksi ryhmä, jolla ei ollut varsinaista nimeä, jakoi lentolehtisiä ja järjesti pieniä sabotaaseja Berliinissä aina vuoteen 1944 saakka.
Sitten Gestapo vangitsi erään kuriirin, mikä johti 280:n verkostoon kuuluneen jäsenen pidätykseen. Heistä 108 teloitettiin saman tien.
Thälmannin pataljoona
Vuonna 1935 Gestapo oli tukahduttanut lähes kaiken kommunistisen vastarinnan Saksassa. Kun Espanjan sisällissota alkoi seuraavana vuonna, siitä tuli symbolinen fasismin vastaisen taistelun jatko.
Kommunisti Ernst Thälmann kokosi maanpaossa elävistä saksalaisista pataljoonan, johon kuului lähes 5 000 miestä.

Vain 2 000 selvisi hengissä, ja sodan lopussa monet luovutettiin Gestapolle ja lähetettiin takaisin Saksaan. Ernst Thälmann kuoli 18. elokuuta 1944 Buchenwaldin keskitysleirissä.
Von Fritsch leimattiin homoseksuaaliksi
Kenraali Werner von Fritsch oli ristiriitainen henkilö. Hän oli vanhan koulun sotilas, joka piti natseja rahvaanomaisina nousukkaina ja heidän SS-joukkojaan amatööreinä. Ja hän ilmaisi tämän kantansa avoimesti.
Kukaan ei kuitenkaan voinut pysäyttää hänen kohoamistaan armeijan hierarkiassa, koska hän oli yksi parhaista sotilaista. Vuonna 1937 hän oli ehdokkaana pääesikunnan päälliköksi.
Kun hän eräässä kokouksessa nimitti Hitlerin hyökkäyssuunnitelmia strategisesti naurettaviksi, hän teki itsestään helpon uhrin Göringin ja Himmlerin väliseen valtataisteluun.

Himmler sai SS:n hankkimaan "dokumentteja" siitä, että nuori naimaton kenraali oli homoseksuaali, ja se riitti pysäyttämään hänen urakehityksensä.
Werner von Fritsch erotettiin armeijasta 4. helmikuuta 1938. Sodan alettua hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin.
Kun hän kaatui 22. syyskuuta 1939, hän oli vasta toinen tässä sodassa surmansa saanut upseeri. Tutkimukset viittasivat siihen, että hän oli tarkoituksellisesti altistanut itsensä kuolemalle.
Oster keräsi aineistoa Hitlerin rikoksista
Kun Hitler vuonna 1938 suunnitteli sodan provosoimista Saksan ja Tšekkoslovakian välille, Hans Oster alkoi kerätä raskauttavaa aineistoa Führeristä.
Oster toimi upseerina tiedustelu- ja vastavakoilujärjestö Abwehrissä. Hän onnistui kokoamaan ryhmän, jonka oli määrä osallistua vallankaappaukseen ja pidättää Hitler sodan estämiseksi.

Abwehrin päällikkö, amiraali Wilhelm Canaris, tunsi suunnitelmat ja ummisti niille silmänsä. Osterin keräämää aineistoa oli tarkoitus käyttää oikeudenkäynnissä.
Suunnitelma valui kuitenkin hiekkaan, sillä syyskuussa 1938 Italian Benito Mussolini ja Herman Göring onnistuivat ratkaisemaan kriisin rauhanomaisesti. Tästä kuitenkin seurasi se, että Tšekkoslovakian piti luovuttaa Sudeettimaa Saksalle.
Hans Oster pysyi virassaan. Heinäkuussa 1944 tapahtuneen Hitlerin salamurhayrityksen jälkeen hänet kuitenkin pidätettiin, ja kun amiraali Canariksen päiväkirjat löydettiin 4. huhtikuuta 1945, Oster hirtettiin viiden päivän kuluttua.
Ludwig Beck suunnitteli yleislakkoa
Vuonna 1938 Hitlerin sotasuunnitelmat saivat kenraali Ludwig Beckin organisoimaan sotilaallista vastarintaa.
Hän aikoi suostutella kenraalit ryhtymäään yleislakkoon, jotta Führer saataisiin toisiin ajatuksiin.
Se ei onnistunut, joten sen sijaan Beck laati vallankaappaussuunnitelman, jota tuki itse pääsesikunnan päällikkö Franz Halder.

Ludwig Beck.
Halder ei kuitenkaan halunnut vallankaappausta muuten kuin siinä tapauksessa, että Hitler julistaisi sodan Tšekkoslovakialle.
Hän halusi paljastaa Führerin lietsoneen sotaa. Sodanjulistusta ei tullut, ja siksi suunnitelmat raukesivat.
Kreisaussa odotettiin natsismin kukistumista
Kreivi Helmuth James von Moltke kokosi vuonna 1940 ryhmän natsi-Saksaa arvostelevia henkilöitä Sleesiassa sijaitsevaan kartanoonsa, Kreisauhun.
Sen jälkeen tämän niin sanotun Kreisaun piirin jäsenet tapasivat toisiaan säännöllisesti keskustellakseen luottamuksellisesti siitä, mikä Saksan tilanne on X-päivän eli natsismin kukistumisen jälkeen.
Kreisaun piiri laajeni, mutta koska siihen kuului niin sosialisteja kuin konservatiivejakin, samoin kuin pappeja ja ateisteja, jäsenet eivät päässeet yksimielisyyteen nopeista toimenpiteistä.

Sen sijaan he laativat laajamittaisia suunnitelmia liittoutuneesta Euroopasta, jossa Saksa olisi yksi monista jäsenvaltioista.
Tämänkaltaiset ajatukset katsottiin maanpetokseksi, joten Gestapon päästyä opintopiirin jäljille vuonna 1944 kreivi von Moltke ja useat muut sen jäsenet teloitettiin.
Kuolemantuomio kuudesta lentolehtisestä
”Mikään ei ole kulttuurikansalle arvottomampaa kuin antaa vastuuttoman ja hämäräperäisen johtajajoukon 'hallita' itseään ryhtymättä vastarintaan”, Hans Scholl kirjoitti lentolehtisessä vuonna 1942.
Scholl oli ollut innokas Hitlerjugend-nuorisojärjestön jäsen, mutta hänestä tuli sittemmin natsismin vastustaja.
Münchenin yliopistossa opiskellessaan hän muodosti sisarensa Sophien ja ystävänsä Christoph Probstin kanssa maanalaisen järjestön, jonka peitenimi oli Valkoinen Ruusu.

Järjestö teki vastarintaa painamalla ja jakamalla lentolehtisiä. Se sai uusia kannattajia, ja Valkoiselle Ruusulle perustettiin Hampuriin oma osasto.
Kun kolmikko oli jakamassa kuudetta lentolehtistään Münchenin yliopistolla, Gestapo pidätti heidät 18. helmikuuta 1943.
Neljä päivää pidätyksen jälkeen he joutuivat oikeuden eteen, ja jo samana päivänä heidät teloitettiin giljotiinilla.
Von Stauffenberg: Saksan puolesta
Hitler yritettiin murhata neuvottelujen aikana päämajassaan Sudenpesässä 20. heinäkuuta 1944. Yritys päättyi täydelliseen fiaskoon. Führer säilyi hengissä, ja Gestapo paljasti attentaattia suunnitelleen ryhmän.
Alun perin Hitler oli tarkoitus raivata pois tieltä, jotta voitaisiin solmia rauha liittoutuneiden kanssa.
Sota oli kuitenkin edennyt niin pitkälle, että salaliiton päätekijöihin kuulunut kreivi Claus von Stauffenberg tiesi, ettei se enää ollut mahdollista.

Salamurhalla yritettiinkin nyt turvata Saksan tulevaisuus täydellisen tappion jälkeen. ”Enää ei ole kyse Führeristä, ei myöskään isänmaasta, ei minun puolisostani ja neljästä lapsestani, vaan nyt on kyse koko Saksan kansasta”, von Stauffenberg kirjoitti kuukautta ennen murhayritystä.
Von Stauffenberg teloitettiin ampumalla 21. heinäkuuta 1944. Hän oli tuolloin 34-vuotias.
Erämaan kettu oli Hitlerin ongelma
Erwin Rommel oli jo varhaisesssa vaiheessa ilmaissut vastahakoisuutensa natsien häikäilemättömiä menettelytapoja kohtaan. Oppositio yritti värvätä häntä riveihinsä, mutta hän ei halunnut tappaa Hitleriä.
Kun yksi Führerin salamurhahankkeeseen osallistuneista heinäkuussa 1944 kidutettuna väitti myös Rommelin olleen mukana, natseilla oli ongelma.
Rommelille oli myönnetty monia kunniamerkkejä jo ensimmäisessä maailmansodassa, ja hän oli Afrikan joukkojen komentajana osoittanut olevansa yksi natsi-Saksan ylivoimaisesti parhaista sotapäälliköistä.

Erwin Rommel.
Erämaan ketuksi kutsuttu Rommel ylennettiinkin sotamarsalkaksi 1942.
Hitler halusi välttää epämiellyttävää huomiota, joten hän lähetti kaksi kenraaliaan tekemään Rommelille tarjouksen: jos hän tekisi itsemurhan, hänen perheensä säästettäisiin muilta rankaisutoimilta.
Lokakuun 14. päivänä 1944 Rommel nielaisi syanidikapselin Gestapon läsnäollessa.
Koska Rommel oli kansan keskuudessa hyvin suosittu, hänen todellinen kuolinsyynsä salattiin ja hänelle järjestettiin sotilaalliset hautajaiset valtion kustannuksella.
Pelättyä kapinaa ei tullutkaan
Saksaan oli vuodesta 1939 alkaen tuotu pakko- ja orjatyöhön yli seitsemän miljoonaa ulkomaalaista. Natsijohtajat pelkäsivät, että liittoutuneiden valtauksen jälkeen työläisten joukossa puhkeaisi laaja kapina.
Vuonna 1943 "Walküre" (Valkyyria), joka alun perin oli reserviläisten liikekannallepanosuunnitelman nimi, muutettiin "sisäisten levottomuuksien" vastaisen taistelun koodinimeksi.

Saksalaisilla leireillä työskennelleet vangit vapautettiin 1945.
Ulkomaiset työntekijät harjoittivat laajalti sabotaasia, ja Münchenin alueella saksalaisyrityksissä työskennelleet neuvostoliittolaiset sotavangit perustivat salaisen järjestön.
Gestapo pidätti vuonna 1944 ainakin 2 700 ulkomaalaista sabotaasista syytettynä. Suurta kapinaa lakkoineen ja aseellisine taisteluineen ei silti koskaan syntynyt.
Saksalaisten pelko kuitenkin sitoi suuria sotilaallisia resursseja aikana, jolloin joka miestä olisi tarvittu rintamalla.