Hitler oli aineissa läpi toisen maailmansodan

Vitamultin oli tohtorin ihmelääke

Ensimmäisinä vuosina Hitler sai Morel­lilta päivittäin ruiskeita, jotka sisälsivät jodia, kalkkia sekä maksa- ja sydänuutetta, jonka oli tarkoitus lisätä mieshormoni testosteronin määrää kehossa.

Morellin tärkein ”lääke” oli kuitenkin Vitamultin-niminen valmiste, jota Hitler käytti sekä tabletteina että ruiskeena.

Morellin ­mukaan Vitamultin sisälsi vain erilaisia vitamiineja, mutta myöhemmin selvisi, että siinä oli myös runsaasti metamfe­tamiinia.

Voimakkaasti riippuvuutta ­aiheuttava metamfetamiini on sukua amfetamiinille, mutta se on viisi kertaa voimakkaampaa.

Metamfetamiini lisää kehon adrenaliini- ja dopamiinihormonien tuotantoa, mikä synnyttää euforiaa, lisää itseluottamusta ja vähentää väsymyksen ja näläntunnetta.

Hitler ei ilmeisesti itse ­tajunnut, että Morell pumppasi häneen euforiaa aiheuttavia huumeita, vaikka ero entiseen oli huomattava.

Päivittäiset ruiskeet ja tabletit valoivat häneen lähes ­loputtomasti energiaa ja antoivat lisäpontta hänen ­puhujanlahjoilleen. Myös diktaattorin ihottuma ja vatsavaivat paranivat, minkä vuoksi hän oli hyvin kiitollinen uudelle henkilääkärilleen.

”Ette arvaakaan, kuinka paljosta olen Morellille velkaa”, Hitler uskoutui korvalääkärilleen Erwin Giesingille: ”Morell pelasti henkeni vuonna 1936.

Olin niin huonossa kunnossa, että pystyin tuskin kävelemään. Minua hoidettiin aivan väärin, ja lopulta elin vain teellä ja kekseillä. Ja sitten Morell paransi minut.”

Kohtaus vaikutti historian kulkuun

Vuoden 1939 alussa Saksa oli taloudel­lisesti ja sotilaallisesti vahvempi kuin pitkään aikaan.

Hitler suunnitteli jo täyttä päätä Saksan laajentumista, ja yksi hänen ensimmäisistä kohteistaan oli naapurimaa Tšek­koslovakia.

15. maaliskuuta 1939 Tšek­koslova­kian presidentti Emil Hácha tapasi Hitlerin Berliinissä, ja Hitler vaati häntä allekirjoittamaan asiakirjan, joka siirtäisi sudeettialueiden lisäksi myös Böömin ja Määrin Saksan hallintaan.

Kun hauras Hácha kieltäytyi allekirjoittamasta, Hitler sai raivokohtauksen, jonka seurauksena hänen vieraansa sai sydänkohtauksen.

Tohtori Morell ei aikaillut vaan ruiskutti kuolevaan Háchaan tuntematonta ainetta, luultavasti Hitlerin ”suosikkilääkettä” metamfetamiinia.

Muutamaa sekuntia myöhemmin Hácha tokeni aivan kuin olisi herännyt kuolleista ja allekirjoitti kohtalokkaan asiakirjan.

Seuraavana aamuna Saksan joukot marssivat Prahaan kohtaamatta juurikaan vastarintaa.

Morellin pistos säästi Saksan joukot todennäköisesti kiivailta taisteluilta, sillä asiakirjaa alueliitoksesta ei luultavasti olisi koskaan allekirjoitettu, jos Hácha olisi kuollut Hitlerin työhuoneeseen.

Morell ei kuulunut joukkoon

Háchan tapauksen jälkeen Hitler ­arvosti henkilääkäriään vielä entistäkin enemmän.

Saksan miehitettyä Puolan ja toisen maailmansodan sytyttyä Morellista oli tullut osa Führerin ehdotonta sisäpiiriä.

Tukevan tohtorin piristävät ihmeaineet virtasivat todennäköisesti Hitlerin suonissa silloinkin, kun hän valmistautui miehittämään Ranskan kesällä 1940 ja julisti menestyksestä vakuuttuneena lähipiirilleen: ”Hyvät herrat, pian saatte kunnian todistaa historian suurinta voittoa.”

Morellille Hitlerin voitot sotatantereilla merkitsivät kuitenkin vaikutusvallan vähenemistä. Tohtori pysytteli aina tiiviisti potilaansa rinnalla, mutta tämä ei ollut kuukausiin tarvinnut muuta kuin aivan perushoitoa. ­

Turhautunut Morell kirjoitti aiheesta vaimolleen Joannalle pian Ranskan antautumisen jälkeen: ”Hitler on terve ja hyväntuulinen. ­Ammatillisesti minulla ei ole täällä ­mitään tekemistä.”

Morell tunsi itsensä eristetyksi, sillä useimmat saksalaiskenraalit halveksivat häntä ja karsastivat hänen läheistä suhdettaan Hitleriin.

Ongelmaa pahensi se, että hän oli siviili, eikä hänen potilaansakaan näyttänyt tarvitsevan häntä. Morell alkoi tuntea ­itsensä ulkopuoliseksi Hitlerin lähipiirissä.

”Joudun aina olemaan yksin. Jos Führeriä ei olisi, olisin mieluummin kotona”, ­Morell kirjoitti vaimolleen muutama kuukausi ennen 55-vuotis­syntymäpäiväänsä vuonna 1940.

Morell yritti kaikin keinoin tehdä ­itseään tykö kunniamerkein palkituille kenraaleille.

Hän jopa suunnitteli itselleen pramean ­sotilasunivormun, jonka kauluksessa oli kreikkalaisen lääkintätaidon jumalan Asklepioksen symboli, sauvan ympärille kiertynyt käärme.

Kenraalit eivät suoraan tuominneet Morellin ­univormua mutta eivät myöskään täysin hyväksyneet sitä. SS:n vyönsoljen lisääminen oli kuitenkin arvonsa tunteville ammattisotilaille liikaa, ja Morell määrättiin luopumaan siitä.

Tohtori ei viihtynyt Sudenpesässä

Kesällä 1941 Hitler muutti uuteen päämajaansa Wolfsschanzeen eli Suden­pesään, joka oli valtava maanalainen betoni­bunkkerikompleksi Itä-Preussissa nykyisen Puolan alueella.

Sieltä hän johti sotaa Neuvostoliiton puna-armeijaa vastaan.

Sudenpesän alueelle rakennetuissa karuissa parakeissa ja bunkkerin synkissä ja ahtaissa majoitustiloissa asui ja työskenteli lähes kolmen vuoden ajan yli ­kaksituhatta upseeria, sotilasta ja siviili­henkilöä, joista useimmat inhosivat työpaikkaansa.

Heidän joukossaan oli Theodor ­Morell, joka pysytteli yhä enintään tippa­letkun mitan päässä Hitleristä.

”Saappaissani kasvaa hometta, ja vaatteeni ovat aina kosteat. Henkeäni ahdistaa, minulla on verenkiertohäiriöitä ja poden bunkkeripsykoosia”, Morell kirjoitti päiväkirjaansa 23. kesäkuuta 1941.

Hitler sen sijaan viihtyi uudessa päämajassaan alkuun erinomaisesti. Sudenpesässä hän saattoi nautti sotilaselämästä, ja hyvin alkanut sota Neuvostoliittoa vastaan elähdytti häntä.

Muutaman kosteassa betonibunkkerissa vietetyn kuukauden jälkeen realiteetit kuitenkin iskivät Führeriinkin, ja hän sairastui ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Keskellä yötä herätetty uninen Morell istui bunkkerin uumenissa sijaitsevan työhuoneensa kapealla kenttävuoteella kuunnellen Hitlerin kamaripalvelijan Heinz Lingen selontekoa Führerin oireista. Viesti oli selvä:

”Führer tarvitsee teitä kipeästi!”

Morell sieppasi oitis lääkärinlaukkunsa ja ­kiiruhti potilaansa luo. Tämä makasi ­vuoteessaan korkeassa kuumeessa ja ­rajussa ripulissa, mikä viittasi punatautiin.

Morell antoi Hitlerille ruiskeena ­Vitamultinia ja glukoosia mutta arveli, että tällä kertaa hän saattaisi joutua turvautumaan vielä vahvempiin aineisiin.

Hitler käytti jopa 80:tä eri lääkettä

Seuraavien päivien aikana Morell pumppasi heikkoon ja hitaasti toipuvaan Hitleriin lukemattomia erilaisia lääkkeitä ja muita kemikaaleja, kuten vahvaa istukkahormonivalmistetta sekä yleensä masennuslääkkeenä käytettyä Orchikriniä, jonka vaikuttavaa ainetta saatiin sonnin kiveksistä.

Morell antoi Hitlerille ruiskeita useita kertoja päivässä, ja pian tämä alkoikin virkistyä. Morellin uusi lääkesekoitus ­sisälsi yli 80:tä eri hormonia, steroidia ja muuta ainetta, joiden koostumuksen vain hän itse tunsi.

Hän piti tarkoin huolen siitä, että yhä maanisemmaksi ja ­todellisuudesta vieraantuneemmaksi muuttuva Führer oli täysin riippuvainen hänen ”lääkkeistään”. Samalla hän varmisti, ettei häntä enää voitaisi niin vain syrjäyttää Hitlerin sisäpiiristä.

Hitlerin fyysisten ja psyykkisen oireiden todelliset syyt eivät kiinnostaneet sen enempää häntä itseään kuin Morelliakaan.

Führer luotti lääkäriinsä sokeasti, ja Morell tyytyi vain hoitamaan poti­laansa oireita. Niin kauan kuin ­Morell sai jotenkin pidettyä Hitlerin toimintakykyisenä, kaikki oli hyvin.

Morellin lisääntynyt vaikutusvalta Hitleriin huolestutti tämän muuta lähipiiriä. Hitlerin mielialat ailahtelivat rajusti, ja moni pelkäsi hänen menettävän otteensa sodasta.

Saksan suurhyökkäys Neuvostoliittoon oli seisahtunut, ja joulukuussa 1941 puna-armeija oli pakottanut saksalaiset vetäytymään Moskovasta. Pettynyt Hitler linnoittautui bunkkeriinsa.

”On valitettavaa, että Führer eristäytyy tällä tavoin muusta maailmasta ja elää niin epäterveesti. Hän ei enää juurikaan oleskele raittiissa ilmassa eikä koskaan rentoudu vaan istuu päivät pitkät bunkkerissaan”, natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels kirjoitti päivä­kirjaansa alkuvuonna 1942.

Hitlerin eristäytyessä myös hänen hormonien ja vitamiinien käyttönsä lisääntyi.

Kiitokseksi hyvästä hoidosta Führer lahjoitti Morellille Tšekkoslovakiassa ­sijaitsevan ruokaöljytehtaan, ja Morell alkoi valmistaa siellä Vitamultin-pillereitä, joita myytiin nyt kaikkialla Saksassa.

Kesällä 1943 Morell laajensi lääke­imperiumiaan avaamalla toisen tehtaan Harkovan kaupunkiin Ukrainaan.

Siellä neuvostoliittolaiset sotavangit käsittelivät joka päivä tonneittain sianmahoja, lampaanmaksoja ja kananjalkoja, joista valmistettiin erilaisia vitamiini- ja testosteronivalmisteita. Morellin tehtaiden tuotteita myytiin sekä Saksan asevoimille että tavallisille saksalaisille, ja ne tekivät Morellista rikkaan miehen.

Hitlerin huumeongelma paheni

Samaan aikaan kun Morell laajensi liiketoimintaansa, Hitlerin unelma Saksan maailmanvaltiudesta alkoi ­murentua.

Puna-armeija oli jälleen kerran onnistunut peittoamaan Saksan joukot, tällä kertaa Kurskin taistelussa, ja Saksan liittolainen Italia suunnitteli loikkaamista liittoutuneiden puolelle sodassa.

Kuten yleensäkin kun todellisuus kävi liian ahdistavaksi, Hitler eristäytyi muista ja vetäytyi yhä ­syvemmälle harhaiseen haavemaailmaansa.

Sodan viimeaikaiset käänteet huolestuttivat taatusti Hitleriä, ja Morell kirjoitti toistuvasti päiväkirjaansa, että Führer oli stressaantunut eikä saanut nukuttua.

Ongelmat kärjistyivät 18. heinäkuuta 1943 eli päivä sen jälkeen, kun liittoutuneet olivat miehittäneet Sisilian. Kun Hitler kuuli miehityksestä, hän alkoi potea kovia vatsakipuja.

Tällä kertaa Morellin tavanomaiset ”lääkkeet” eivät auttaneet, ja hän päätti ottaa käyttöön järeämmät keinot. Hän antoi Führerille ruiskeena heroiinin kaltaista euforiaa aiheuttavaa Eukodalia, jonka käyttö johtaa yleensä riippuvuuteen jo parissa viikossa.

Eukodalin vaikutus näkyi Hitlerissä ­välittömästi. Hän oli kuin uudestisyntynyt ja suorastaan puhkui tarmoa.

Eukodal elvytti hänen jo hieman tylsyneet puhujanlahjansa, ja erään kolme tuntia kestäneen yksipuhelun päätteeksi Hitler onnistui taivuttelemaan Italian fasistijohtajan Benito Mussolinin jatkamaan sotaa liittoutuneita vastaan, vaikka tämä oli jo miltei päättänyt ilmoittaa liittoutuneille Italian antautumisesta.

”Kaikkien odotusten vastaisesti Hitler näyttää todella hyvältä. Hän on nukkunut tuskin kahtakaan tuntia, ja silti hän näyttää siltä kuin olisi juuri palannut pitkältä lomalta”, Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa 10. syyskuuta 1943.

Sen enempää Goebbels kuin kukaan muukaan natsipuolueen johtajista ei ­aavistanut, että Führer käytti Eukodalia nyt päivittäin.

Morell­ ei maininnut huumetta päiväkirjassaan vaan viittasi siihen X-kirjaimella tai kirjasi vain antaneensa Hitlerille tämän ”päivittäisen ruiskeen”.

Kun Führer poistui Sudenpesästä ja matkusti Baijeriin, tohtori Morell ruiskeineen seurasi mukana.

Pian Hitler sai jokaisen aterian jälkeen Eukodal-pis­toksen, jota säesti Morellin rauhoittava mantra: ”Kun pistän neulan suoneenne, alkakaa laskea hitaasti. Kun pääsette 15:een, ette tunne enää kipua.”

Huhut Morellin ihmehoidosta levisivät nopeasti, ja pian hänen potilaisiinsa ­lukeutuivat Hitlerin lisäksi Mussolini, SS-johtaja Heinrich Himmler ja Japanin suurlähettiläs Hiroshi Oshima.

Työmäärän kasvu vaati kuitenkin veron­sa, ja sydänvaivoja potenut ylipainoinen Morell jaksoi enää vaivoin kii­vetä portaita omaan asuntoonsa.

Pian ”Valtakunnan ruiskumestari”, joksi ­Hermann Göring ­Morellia pilkallisesti kutsui, joutui turvautumaan omiin ruiskeisiinsa.

Kollegan epäilykset heräsivät

Pian sen jälkeen kun Hitler oli palannut Sudenpesään Itä-Preussiin kesällä 1944, hän joutui murhayrityksen kohteeksi.

Operaatio Valkyyriaksi kutsuttuun ­upseerien salaliittoon kuulunut eversti Claus von Stauffenberg toi pommin Sudenpesän kokous­huoneeseen tavoitteenaan tappaa Hitler ja lopettaa sota.

Murhayritys epäonnistui, mutta pommin räjähdys puhkaisi Hitlerin molempien korvien tärykalvot ja aiheutti tälle sitkeän päänsäryn, johon edes Eukodal ei tepsinyt.

Apuun kutsuttiin korvalääkäri Erwin Giesing , joka määräsi Hitlerille Morellin ”lääkkeistä” tietämättä kipulääkkeeksi kokaiinia sisältäviä silmä- ja nenätippoja.

Hitler oli aiemmin pitänyt kokaiinia ”juutalaisten huumeena, joka rappeuttaa käyttäjänsä”, mutta Giesing vakuutti ­hänelle, ettei hänellä ollut vaaraa, koska ”oikeat kokainistit nuuskasivat ainetta”.

Hitler, joka oli vielä viisi vuotta aiemmin ollut vakaumuksellinen raittiusmies, pysyi hädin tuskin pystyssä ilman huumausaineita.

Hänen kehonsa oli täynnä neulanjälkiä, ja hänen terveytensä oli niin kehno, ettei hän pystynyt pitelemään edes teekuppia läikyttämättä sen sisältöä lattialle. ­Hitlerin huono kunto huoletti muita natsijohtajia:

”Valitettavasti hän ei näytä enää terveeltä. Viime kuukausien tapahtumat ovat jättäneet häneen jälkensä”, huolestunut Goebbels uskoutui päiväkirjaansa.

Hitlerin lähipiirin epäluottamus Morellia kohtaan kasvoi sitä mukaa kuin Führerin terveydentila heikkeni, ja lisäksi Morellin ja Giesingin välille kehkeytyi katkera valtataistelu paikasta Hitlerin luottolääkärinä.

Lokakuussa 1944 Giesing otti yhteyttä Hitleriin ja esitti tälle epäilyksensä siitä, että Morell yritti itse asiassa tappaa hänet.

Morell oli vuosi­kausia määrännyt Hitlerin vatsavaivoihin ”Tri Kösterin ilmavaivatabletteja”, ja Giesing oli saanut selville, että ne sisälsivät muun muassa myrkyllistä strykniiniä.

Tieto järkytti Hitleriä, joka joutui nyt pohtimaan, oliko hän sittenkin erehtynyt Morellin suhteen.

Yrittikö lääkäri todella murhata hänet? Himmler, joka inhosi Morellia, liittyi arvostelijoiden kuoroon ja uhkasi Morellia teloituksella.

Tohtori Kösterin ilmavaivapillereiden tarkempi analyysi kuitenkin paljasti, ettei niiden sisältämä pieni strykniinimäärä ollut tappava.

Hitler, joka oli tyytyväisenä popsinut pillereitä jo vuosia, vapautti Morellin kaikista epäilyksistä ja antoi ­potkut Giesingille sekä kahdelle tätä ­tukeneelle muulle lääkärille.

”Pitäisihän niiden ääliöiden tietää, että te olette monta kertaa pelastanut henkeni viimeisten kahdeksan vuoden aikana”, Hitler totesi Morellille ja jatkoi: ”Rakas herra tohtori, olen iloinen ja onnellinen siitä, että minulla on teidät.”

Henkilääkäri päätyi mielisairaalaan

Keväällä 1945 natsi-Saksa horjui tuhon partaalla. Puna-armeija lähestyi vääjäämättä Berliiniä, ja Hitlerin käyttämien huumausaineiden tuotanto oli keskeytynyt.

Päivittäisten ruiskeiden loppuminen aiheutti rajuja vieroitusoireita, ja Hitler vaelsi lohduttomana edestakaisin kouristusten ravistellessa hänen ruumistaan.

Führerin sielu ja ruumis kaipasivat ­kipeästi Morellin pistoksia, mutta kun Morell ei kyennyt toteuttamaan toiveita, hänen potilaansa alkoi turhautua. 21. huhtikuuta Hitler sai raivokohtauksen, sillä hän oli saanut päähänsä epäillä Morellia petturuudesta.

Hän tarttui Morellia kauluksesta ja karjui: ”Painu kotiisi, riisu typerä univormusi ja unohda, että olet koskaan nähnytkään minua!”

Morell sai potkut ja joutui jättämään miehen, jonka palvelemiseen hän oli omistanut kahdeksan vuotta elämästään.

Lääkäri heittäytyi sängylleen ja itki ja lähti sitten Berliinistä yhdellä viimeisistä lennoista, jotka yleensä pääsivät läh­temään saarretusta pääkau­pungista. Samalla lennolla pakeni muun muassa Hitlerin adjutantti Albert Bormann.

Yhdeksän päivää myöhemmin Hitler teki itsemurhan sya­nidikapselilla. Morell piileskeli Baijerissa, mutta yhdysvaltalaiset löysivät ja pidättivät hänet pian.

Morellia kuulusteltiin kuukausikaupalla – jokseenkin tuloksetta. Tohtori puhui sekavia, istui apaatti­sena sellissään tai ­käveli edestakaisin hokien, että Himmler halusi murhata hänet.

Morellin päiväkirjoista kuulustelijat päättelivät virheellisesti, että tämä oli itse asiassa ollut vakooja, joka oli vuosien ajan pumpannut Hitleriin huumeita heikentääkseen tämän harkintakykyä.

Kun liittoutuneille valkeni, että Morellin mielenterveys oli järkkynyt eikä hän ollut suoraan syyllistynyt sotarikoksiin, hänet ­vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen.

Ylipainoinen ja vaka­vasti sairas Morell vietiin vankilasta Tegernseen kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan, jossa hän kuoli ­aivoinfarktiin 26. toukokuuta 1948.

Vuosia myöhemmin Morellin assistentti Richard Weber totesi tämän kuolleen kuin ”isäntänsä menettänyt koira”.

Morellin saatua potkut Hitlerin palveluksesta ja tämän kuoltua hänen elämänsä oli menettänyt merkityksensä.